Kahvila Koivu #4
WSOY, 2024
Lukija: Kati Tammensola
Kesto: 7 h 17 min
Krisse ja Tommi olivat viettäneet vuoden Zagrebissa, mutta melko eri merkeissä kuin he olivat kuvitelleet. Tommi oli ollut kovassa sairastelukierteessä, minkä lisäksi he molemmat ikävöivät jo kotia Pyhävirralla.
He palasivat heti Suomeen ja tietenkin Pyhävirralle. Krissellä ei kuitenkaan ollut heti työpaikkaa, sillä vuoden irtiotto oli vaatinut kaiken jättämistä taakse. Krissen isä ja nykyinen vaimo olivat ottaneet hotellin hoitaakseen ja viihtyivät työssään. Kahvila Koivun toimitilat oli vuokrattu toiselle yrittäjälle, ja sen imago oli vaihtunut täysin. Krissen rakkaasta ja jo hänen mummonsa pitämästä Kahvila Koivusta oli tullut pizzeria ja kaljaräkälä, ja asiakkaiksi olivat siirtyneet entiset huoltoasemalla notkujat. Krissen sydäntä särki nähdä paikka sellaisessa alennustilassa.
Edelliskesänä satamassa oli pidetty rantakahvila Koivua, mutta siellä ei voisi pitää ympärivuotista kahvilaa. Vaikka vuokrasopimus uuden yrittäjän kanssa oli tehty vuodeksi, sitä ei kuitenkaan voinut päättää noin vain, ja Krisse huomasi olevansa pulassa.
Hänellä oli myös muuta mietittävää, sillä Tommi oli kovin vauvakuumeinen. Krisse ymmärsi sen hyvin, olihan mies häntä kymmenen vuotta vanhempi. Krisse ei ollut vieläkään varma, halusiko hän yrittää uutta raskautta, hänhän oli ennen Pyhävirralle muuttoaan odottanut lasta poikaystävälleen joka oli kuollut, ja silloin Krisse oli saanut keskenmenon.
Tommi oli valmis siirtymään elämässä seuraavaan vaiheeseen, Krisse taas ei halunnut ajatella niin pitkälle ja vaikka tilanne ei ollut kenenkään syy, se tuntui silti pahalta.
Ehkä Tommin pitäisi olla jonkun muun kanssa, jonkun, joka haluaisi lapsen nyt heti, pieni ääni sanoi Krissen pään sisällä. Tuntui kuin joku olisi tökkäissyt häntä jääpuikolla alavatsaan. Ajatus siitä, että Tommi ja hän eivät enää olisi yhdessä, oli yhdellä sanalla kuvattuna sietämätön. Krisse vilkaisi saunanoven suuntaan, katseli pitkää tummatukkaista hahmoa, joka koetti pienessä tilassa tasapainotella hammasmukia saunankaiteella ja häntä hymyilytti. Hän ei ollut vieläkään täysin tottunut siihen, että Tommi oli hänen, että mies halusi olla hänen kanssaan yhtä paljon kuin Krisse halusi olla tämän kanssa. Ja ajatus lapsesta oli kuin möhkäle, joka koetti tunkeutua heidän väliinsä juuri silloin, kun kaikki olisi muuten ollut hyvin.
Krisse kohottautui nojatuolista vaihtamaan yöpaidan päälleen, hän lisäsi puita kamiinaan ja koetti kädellään pattereita. Huone tuntui lämpimältä ja keväinen yö ulkona kohisi ja hengitti. Kun Tommi kiipesi hänen viereensä ja kietoi kätensä hänen ympärilleen, Krisse painautui miestä vasten, tunsi hengityksensä rauhoittuvan ja tasaantuvan. Vaikka tästä asiasta puhuminen tuntui pahalta, Krisse muistutti itselleen, että tässä olivat silti hän ja Tommi. Kyllä he tämän asian selvittäisivät, löytäisivät jonkin ratkaisun tilanteeseen
Kahvila Koivun neljäs kirja ei ollut ihan sellaista feelgoodia kuin aiemmat osat. Se oli melko surullinen, vähintäänkin alakuloinen, ennen kuin lopussa asiat kääntyivät parempaan suuntaan.
Krissen mummon kuolema nosti omat tunteeni äidin kahden vuoden takaisesta kuolemasta pintaan, ja kirjassa olleet hautajaiset sekä autiotalolla käynti minun oli pakko kelailla enimmäkseen ohi, sillä en vain pystynyt. Oli varmasti hyvä, etten tiennyt noin laajasta hautajaiskuvauksesta, tai sarja olisi voinut jäädä kesken.
Tässä osassa oli ehkä vähemmän ruuanlaittoa ja leipomistakin, vaikka nekin olivat kuvassa, ja matkan varrella jaettiin jälleen reseptejä. Se on minulle ollut pienoinen pettymys, että kirjasarjassa runsaasti jaetut reseptit eivät olekaan kirjailijalle tuttuja, saati hänen omia suosikkejaan. Taatelitalven esittelytekstissä nimittäin kerrottiin, ettei Kajanto ole koskaan leiponut taatelikakkua, ja nyt, ettei hän ole milloinkaan käyttänyt sitruunankuoriraastetta mihinkään ruuanlaitossa tai leivonnassa. Itselleni molemmat ovat hyvin tuttuja, taatelikakkukin tuli talven mittaan taas kahteen kertaan leivottua ja sitruuna on ihan ehdoton kevään leivonnassa. Tämän vuoden pääsiäisleipomus on itse tehdyllä lemon curdilla sekä rahka-kermavaahdolla täytetty kääretorttu. Kirjailija ei vaikuta ihmiseltä joka harrastaa leipomista, joten ehkä kahvilakirjat ovat hänelle itselleenkin jonkinlainen pako haaveisiin?
P.s. Haloo Helsingin biisin lainauksesta puoli tähteä lisää, sovitaan että se sama joka lähti leipomattomuudesta. Itsehän rakastan leipomista ja tekisin sitä edelleen työkseni hyvin mielelläni, jos vain terveys sallisi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti