Storytel Original, 2023
Lukija: Anna Perho
Kesto: 5 h 57 min
Anna Perho vietti lapsuutensa maaseudulla, kartanomaisessa Myllykylä-nimisessä hirsitalossa, jossa oli parveke ja kaksi sisäänkäyntiä. Se oli valmistunut vuonna 1888 entisen palaneen päärakennuksen päälle. Takapihalle oli jossain vaiheessa rakennettu uima-allas.
Olipa kerran talo kertoo nykyhetkessä vanhan talon remontista, ei Myllykylän, mutta hyvin samantapaisen, kaksikerroksisen hirsitalon. Toisaalta se kertoo Annan lapsuudesta, nuoruudesta ja toimittajan uran alkutaipaleesta. Lopussa Anna vastailee hänelle esitettyihin kysymyksiin talon remontista, kuten kaduttaako ja mitä tekisi toisin.
Lapsena Anna oli ajatellut, ettei voisi koskaan asua kerrostalossa. Se johtui ehkä osittain siitä, ettei parvekkeella voisi pitää hevosta; Anna oli pitkään heppatyttö ja jossain vaiheessa oli kahden vaiheilla tuleeko hänestä toimittaja vai sittenkin jonkinlainen hevosalan yrittäjä.
Hirsitaloprojekti oli aluksi puhtaasti Annan oma, sillä hänen miehensä ei suhtautunut sen aloittamiseen erityisen positiivisesti. Siinä missä Anna haaveili remontoinnista selailemalla kirpparilta ostamiensa englantilaisten sisustuslehtien kivikartanoiden tummia samettiverhoja ja ylisuuria kukka-asetelmia, mies vaikeni. Se oli heidän tapansa riidellä.
Vaikka talon seinään olisi kirjoitettu "TÄMÄN ALLA ON YDINJÄTETTÄ, VAKAVA LAHOSIENI JA LEMMIKKIEN HAUTAUSMAA", olisin rakastanut sitä silti.
Mieheni ei kuitenkaan huomannut hurmaavia yksityiskohtia. Hän kiersi talon ripeästi ja ilmoitti, että olemme valmiita lähtemään takaisin kotiin.
Ilmoitin käyväni vielä sisällä, äänellä, joka ei osannut päättää, onko se tekosurullinen vai uhmakas.
Uhmakkuus olisi ollut suora sodanjulistus, joten päädyin tekosurulliseen voi-minua-raukkaa-sydämeni-särkyy-kiristysnuottiin, vaikka sisälläni alkoi takoa strong, independent woman-marssi: minähän ostan tämän talon, vaikka sitten yksin! Kuka tahansa oppii remontoimaan, kun vain tarpeeksi haluaa! Tytötkin soittavat kitaraa ja käyttävät sirkkeliä!
Tässä suvereenissa mielentilassa kiersin taloa ja napsin itsevarmasti kuvia: tuohon tulee sohva, tuossa on kirjahylly, tässä on vierashuone, tuohon laitan joulukuusen.
Samalla pelkäsin kuollakseni, että pihaan ajaa samalla hetkellä joku, joka lupaisi maksaa talon käteisellä nenämme edestä.
Jälkikäteen tajuan, että kilpailevan asiakkaan ilmaantuminen pihaan oli yhtä todennäköistä kuin se, että vasen jalkani kasvaisi yhtäkkiä pituutta 30 senttimetriä tai että koirani alkaisi puhua saksaa.
Mutta rakastuneena on lievässä psykoosissa, harhaisessa tilassa, ja pelkää kuollakseen, menettävänsä rakkautensa kohteen.
Käyttämässäni äänikirjapalvelussa oli kritisoitu sitä, että kirja käsittelee nimestään huolimatta vain osittain taloremppaa. Minä taas en olisi sitä ryhtynyt kuuntelemaan, jos se olisi ollut pelkästään remppaamista, vaan oman mielenkiintoni herätti suurilta osin myös suunnilleen oman ikäiseni naisen lapsuus- ja nuoruusmuistelot. Minua on muutenkin viime aikoina kiehtoneet hyvin romaaneissa esille nousseet '80-'90-luvut.
Kuuntelin kirjaa mielelläni, se oli hyvin koukuttava ja kuuntelin sen vajaassa vuorokaudessa, kun piti nukkuakin välillä. Jos olisin aloittanut sen kohta herättyäni enkä vasta illalla, olisin kyllä saanut sen kuunneltua ennen nukkumaanmenoa. Se, että Anna Perho lukee kirjan itse oli ilman muuta hyvä puoli. En "tunne" häntä ennestään mitenkään erityisen hyvin, eli en ole seurannut tuota taloprojektia tai häntä somessa muutenkaan, joten minulle kaikki oli uutta, ja oli kiva kuunnella kirjaa hänen omasta suustaan, ihan kuin Anna olisi tullut kylään ja istunut tuossa vieressä höpöttelemässä kun leivoin pullaa, kuten tein kuunnellessani kirjan loppua.
Perhon kirja oli täsmävalinta uuteen Helmet-haasteen kohtaan 42. Kirjan nimessä on alaotsikko.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti