Leila Slimani: Toisten maa

 

Leila Slimani: Toisten maa

WSOY, 2021

Lukija: Krista Putkonen-Örn

Kesto: 9h 50min

Toisen maailmansodan päätyttyä ranskalainen, katolilainen Mathilde lähti miniäksi Marokkoon. Hän oli tavannut Aminen joka oli lukuisten muiden marokkolaismiesten tavoin taistellut Ranskan joukoissa ja joutunut saksalaisten vankileirille. Selvittyään siitä kaikesta ja palattuaan Marokkoon Amine halusi vain oman maatilan jolla viljellä maata ja elää sovussa omaa elämäänsä. Se oli hänen luonteensa. Hänen veljensä Omar oli aktiivisemmin mukana Marokon itsenäistymistä ajavien tahojen toiminnassa. 

Mathilden romanttiset kuvitelmat yhteiselämästä eksoottisessa Marokossa karisivat pian köyhyyteen, eristyneisyyteen, yksinäisyyteen, ja vaihtuivat selviytymiskamppailuksi. Satumaista elämää hän sai kokea vain sukulaisilleen kirjoittamiensa kirjeiden sivuilla, sillä heille hän ei milloinkaan voisi myöntää totuutta. 

Pariskunnan yhteiselossa oli muutenkin haasteensa. Toisinaan Amine ei käsittänyt miten oli edes kuvitellut voivansa tulla toimeen elsassilaisen vaimon kanssa. Joskus hän ajatteli, että olisi halunnut juuri sellaisen vaimon kuin hänen oma äitinsä oli, musliminaisen joka ymmärtäisi häntä puolesta sanasta. Joskus hän taas koki olevansa suorastaan muiden yläpuolella, koska hänellä oli Mathilde ja heillä ei. 

Kun he saivat tyttären, Aichan, Mathilde oli onnellinen. Aichasta tuli kuitenkin omalla tavallaan haaste, sillä Mathilde sai taistella hänenkin oikeuksiensa puolesta, esimerkiksi saadakseen tyttären kouluun ja vielä katoliseen kouluun. Siellä Aicha oli kuitenkin kiusattu ulkopuolinen, seka-avioliitosta syntynyt ja äiti vihollisten leiristä. 

1950-luvun edetessä alkoi aikuiseksi kasvaa nuorempi sukupolvi, joka ei enää halunnut kuunnella sotamuistoja vaan rock-'n'-rollia ja katsella amerikkalaisia elokuvia. Nuoret kävivät ajeluilla ja Aminen pikkusisar Selma oli suosituimpia tyttöjä joita pojat pyysivät ajeluille. Kun Omar oli yhtäkkiä kadonnut eikä tuntunut palaavan, Selma pystyi liikkumaan vapaammin, eikä veli enää ollut hakkaamassa hänen sääriään sinisenkirjaviksi kaikista epäillyistäkin "kolttosista" kuten elokuvissa käymisestä, äidin vain katsoessa vierestä. 

Minulla oli välillä haasteita päästä tarrautumaan mukaan tarinan ytimeen, vaikka pidinkin kirjasta ja kuuntelen aina mielelläni Krista Putkonen-Örnin ääntä. 

Kokonaisuutena Toisten maa oli kyllä kiinnostava, erilainen, hyvin vahvaa ja rikasta kerrontaa ja tapahtui aivan muualla ja erilaisessa ympäristössä kuin viime aikoina kuuntelemani kevyemmät kirjat. Tämä oli ensimmäinen kerta kun luin jotain lomamatkaa vakavampaa tekstiä Marokosta, eivätkä siirtomaa-ajan ja etenkään itsenäistymispyrkimysten aikaiset tapahtumat Välimeren Afrikan maista ole ollenkaan tuttuja, joten sain uutta näkökulmaa historiasta ropisemalla omaan laariini. 

Samaan aikaan kun Marokko pyristeli irti Ranskasta, Mathilde ja Selma pyrkivät itsenäisyyteen ja omaan päätösvaltaan naisina ja tyttärinä. Patriarkaalisen kulttuurin suvun miehet määräsivät kaikesta kuin oman perheen ikioma Ranska. Toisten maa nouseekin ehdottomasti naisten kirjaksi, mistä syystä aloitan sillä Naistenviikon julkaisut. 

Toisten maa on ensimmäinen Leila Slimanilta lukemani kirja, hänen kolmas romaaninsa ja kaikki nämä on myös suomennettu. Hän on saanut arvostettuja palkintoja, toisella romaanillaan Kehtolaulu jopa Goncourtin, joka on Ranskan arvostetuin kirjallisuuspalkinto. Tyyli on siitä muuttunut, sillä Kehtolaulu oli psykologinen trilleri. 

Toisten maassa hän ammentaa omasta sukuhistoriastaan, sillä Slimani on syntynyt Marokossa, sittemmin muuttanut sieltä Ranskaan ja asuu nykyään miehensä kanssa Pariisissa. Kirja perustuu löyhästi hänen isoäitinsä elämään ja aloittaa trilogian jonka toinen osa on hiljattain ilmestynyt ranskaksi ja englanniksi ja vie lukijat 1960-luvulle.  Ainakin Goodreadsissä kakkososa on saanut huomattavasti parempia arvosanoja, joten suomennosta odotellessa.

Osallistun siis kirjalla Naistenviikon lukuhaasteeseen, jota vetää tuttuun tapaan Tuija.