Terhi Kokkonen: Rajamaa
Otava, 192 sivua
Lainasin kirjan Piki-kirjastosta.
Lääkärin mielestä Karolla oli käynyt tuuri. Auto-onnettomuudesta olisi voinut seurata paljon pahempaakin kuin lievä aivotärähdys ja murtunut nenä. Risto pääsi vielä vähemmällä, mutta sai niskatuen kun tunsi jotain tarvitsevansa. He olivat olleet parisuhteenhoitolomalla Lapissa ja enää oli ollut tarkoitus ajaa lentokentälle ja palata Helsinkiin. Nyt oli selvää, etteivät he ehtisi varatulle lennolleen.
Seudun ainoa majoitus oli ylellinen mökkiresortti, ei sillä että Karo muutenkaan yöpyisi kuin viiden tähden hotelleissa ellei ollut aivan pakko. Mutta Arctic Mirage on kaikista maailman majoituspalveluista hämmästyttävin. Huoneissa tuoksuu puu ja lattiat on peitetty valkoisilla taljoilla, ikkunalasien takana aukeava luonto muuttuu osaksi sisätiloja, kuin jättimäinen taulu, johon voisi kävellä, ja jokainen huonekalun asento on mietitty niin, että yksikään maapallon toiselta puolelta lentänyt asiakas ei pety vaan huokaa takkatulen lämpöön jalkoja ojennellessaan saapuneensa vihdoin kotiin.
Kaksi yötä minimi ja 700 euroa yö, ei mitään joustoa vaikka he yöpyvät täällä vain lääkärin suosituksesta ja lentävät huomenna kotiin. Tai lentäisivät, ellei vakuutusyhtiön asiakaspalvelija olisi yhtä nuiva. Saman päivän ylihintaisia lippuja eivät hekään halua ostaa ilman varmuutta vakuutuksen korvaavuudesta. Ja niin he jäävät Arctic Mirageen, Karo vastentahtoisesti, Risto jopa mielellään. Mentäisiin vaikka hiihtämään.
Karo on varma siitä, että onnettomuuteen liittyi sininen avolava-auto. Risto kuitenkin kiistää muut osapuolet, laittaa Karon muistikuvat aivotärähdyksen piikkiin. Matkapuhelinverkko ei toimi, respa ei anna asiakkaiden käyttää lankapuhelinta. Ei edes Karon, joka on ollut onnettomuudessa ja haluaisi soittaa ja kertoa siitä aikuiselle pojalleen Johannekselle, ei lörpötellä sukulaistädille Kiinaan resortin piikkiin. Ja kun Karo näkee muistikuviinsa sopivan lava-auton parkkipaikalla, kukaan ei halua auttaa, kukaan ei suostu kertomaan miten hän tavoittaa pois ajaneen miehen.
Kukaan kaupassa ei tehnyt mitään. Vaikka Karo huusi ja aneli. Kaikki katsoivat pois, ja Karosta alkoi tuntua kuin muut ihmiset olisi valjastettu johonkin kieroon leikkiin, jonka tarkoituksena oli vain tehdä hänestä hullu. Hän seisoi käytävällä vielä pitkään sen jälkeen, kun lääkäri oli mennyt. Hetken hän oli luullut, että tämä pelastaisi tilanteen, että niin kuin nenän, korjaisi mies tämänkin asian, mutta lääkäri sanoi, että anna poliisin selvittää asia, ja hävisi.
Kun kirja alkaa sanoilla KUN KARO ON tappanut Riston, hän nousee veren sotkemalta lumelta, niin onhan se nyt hitonmoinen koukku. Jatko ei aivan täyttänyt alkulauseesta syntyneitä, ehkä epäreilun korkeiksi hypähtäneitä odotuksiani. Takakannen teksti, Twin Peaks kohtaa Nukkekodin trillerimäisessä esikoisromaanissa herätti sekin ristiriitaisia ajatuksia. Olin aikoinaan innoissani kun Twin Peaks alkoi, pidin todella paljon sen alkuasettelusta vaikken ollut jännityksen ystävä alkuunkaan ja pidin niistä erikoisista henkilöhahmoista. Ostin jopa kirjan Kuka tappoi Laura Palmerin ja kavereiden kanssa yritimme päätellä syyllistä. Edetessään loppua kohti sarja alkoi käydä ihan liian kummalliseksi minulle kuten monelle muullekin, mutta sinnillä katsoin kaikki 30 jaksoa, kun pitihän se murhaaja itse tv-ruudulta nähdä. Twin Peaks oli iso juttu silloin 90-luvun alussa, jotain ihan uutta meidän tarjonnassa.
Rajamaan lukeminen ei sinnittelyä vaatinut, tapahtumat etenivät vuorokausiin selkeästi jaettuina ja teksti oli ihan sujuvaa lukea, eikä onneksi muuttunut liian omituiseksi lopun lähestyessäkään. Hotellin henkilökuntaa kertyi kertojiksi enenevässä määrin, enkä aina meinannut muistaa, että Sinikka on kirjassa nuori henkilö, ei eläkeikää lähestyvä kuten nimestä päättelisi. Oli kuitenkin paikallaan saada lisäperspektiiviä tutkailemaan Karoa ja tämän väitteitä toisesta osallisesta onnettomuuteen. Rajamaa on pikkaisen jännittävä, vähän enemmän se on psykologinen pään sisään kurkistus ja avoliittodraama. Ristosta jäi epämiellyttävä kuva niin nykyhetkestä kuin menneistä.
Seudun ainoa majoitus oli ylellinen mökkiresortti, ei sillä että Karo muutenkaan yöpyisi kuin viiden tähden hotelleissa ellei ollut aivan pakko. Mutta Arctic Mirage on kaikista maailman majoituspalveluista hämmästyttävin. Huoneissa tuoksuu puu ja lattiat on peitetty valkoisilla taljoilla, ikkunalasien takana aukeava luonto muuttuu osaksi sisätiloja, kuin jättimäinen taulu, johon voisi kävellä, ja jokainen huonekalun asento on mietitty niin, että yksikään maapallon toiselta puolelta lentänyt asiakas ei pety vaan huokaa takkatulen lämpöön jalkoja ojennellessaan saapuneensa vihdoin kotiin.
Kaksi yötä minimi ja 700 euroa yö, ei mitään joustoa vaikka he yöpyvät täällä vain lääkärin suosituksesta ja lentävät huomenna kotiin. Tai lentäisivät, ellei vakuutusyhtiön asiakaspalvelija olisi yhtä nuiva. Saman päivän ylihintaisia lippuja eivät hekään halua ostaa ilman varmuutta vakuutuksen korvaavuudesta. Ja niin he jäävät Arctic Mirageen, Karo vastentahtoisesti, Risto jopa mielellään. Mentäisiin vaikka hiihtämään.
Karo on varma siitä, että onnettomuuteen liittyi sininen avolava-auto. Risto kuitenkin kiistää muut osapuolet, laittaa Karon muistikuvat aivotärähdyksen piikkiin. Matkapuhelinverkko ei toimi, respa ei anna asiakkaiden käyttää lankapuhelinta. Ei edes Karon, joka on ollut onnettomuudessa ja haluaisi soittaa ja kertoa siitä aikuiselle pojalleen Johannekselle, ei lörpötellä sukulaistädille Kiinaan resortin piikkiin. Ja kun Karo näkee muistikuviinsa sopivan lava-auton parkkipaikalla, kukaan ei halua auttaa, kukaan ei suostu kertomaan miten hän tavoittaa pois ajaneen miehen.
Kukaan kaupassa ei tehnyt mitään. Vaikka Karo huusi ja aneli. Kaikki katsoivat pois, ja Karosta alkoi tuntua kuin muut ihmiset olisi valjastettu johonkin kieroon leikkiin, jonka tarkoituksena oli vain tehdä hänestä hullu. Hän seisoi käytävällä vielä pitkään sen jälkeen, kun lääkäri oli mennyt. Hetken hän oli luullut, että tämä pelastaisi tilanteen, että niin kuin nenän, korjaisi mies tämänkin asian, mutta lääkäri sanoi, että anna poliisin selvittää asia, ja hävisi.
Kun kirja alkaa sanoilla KUN KARO ON tappanut Riston, hän nousee veren sotkemalta lumelta, niin onhan se nyt hitonmoinen koukku. Jatko ei aivan täyttänyt alkulauseesta syntyneitä, ehkä epäreilun korkeiksi hypähtäneitä odotuksiani. Takakannen teksti, Twin Peaks kohtaa Nukkekodin trillerimäisessä esikoisromaanissa herätti sekin ristiriitaisia ajatuksia. Olin aikoinaan innoissani kun Twin Peaks alkoi, pidin todella paljon sen alkuasettelusta vaikken ollut jännityksen ystävä alkuunkaan ja pidin niistä erikoisista henkilöhahmoista. Ostin jopa kirjan Kuka tappoi Laura Palmerin ja kavereiden kanssa yritimme päätellä syyllistä. Edetessään loppua kohti sarja alkoi käydä ihan liian kummalliseksi minulle kuten monelle muullekin, mutta sinnillä katsoin kaikki 30 jaksoa, kun pitihän se murhaaja itse tv-ruudulta nähdä. Twin Peaks oli iso juttu silloin 90-luvun alussa, jotain ihan uutta meidän tarjonnassa.
Rajamaan lukeminen ei sinnittelyä vaatinut, tapahtumat etenivät vuorokausiin selkeästi jaettuina ja teksti oli ihan sujuvaa lukea, eikä onneksi muuttunut liian omituiseksi lopun lähestyessäkään. Hotellin henkilökuntaa kertyi kertojiksi enenevässä määrin, enkä aina meinannut muistaa, että Sinikka on kirjassa nuori henkilö, ei eläkeikää lähestyvä kuten nimestä päättelisi. Oli kuitenkin paikallaan saada lisäperspektiiviä tutkailemaan Karoa ja tämän väitteitä toisesta osallisesta onnettomuuteen. Rajamaa on pikkaisen jännittävä, vähän enemmän se on psykologinen pään sisään kurkistus ja avoliittodraama. Ristosta jäi epämiellyttävä kuva niin nykyhetkestä kuin menneistä.
Tämä olikoukuttava esikoiskirja. Avioliittodraamaa lomamatkalla.
VastaaPoistaRajamaa näyttää jakavan mielipiteitä aika paljon. Vuoden päästä en taida muistaa tästä juuri mitään.
PoistaTämä kyllä jakaa mielipiteet. minua ei aviokriisit kiinnosta, joten minulta jäi kesken. Toivottavasti kuitenkin Terhi kirjoittaa lisää. Hyvä tyyli hänellä!
VastaaPoistaMinä tykkään kyllä kunnon parisuhdekriiseistäkin :) Jotenkin vain tämän kirjan tunnelma ei ollut mulle ihan mieleisin.
PoistaKiva, että kirja jakaa mielipiteitä, ja että fanejakin on löytynyt.
VastaaPoistaMinulle tämä oli selkeästi vuoden heikoin lukemani opus, enkä edes viitsinyt kertoa pettymyksestä blogissa. En kyllä odottanutkaan teokselta mitään, myös markkinointiteksti oli lattea. Luultavasti tämä voittaa vielä palkintoja, eli olen dissaajana vain ennakkoluuloinen ja väärässä.
En oikein jaksa niihin palkintoihin uskoa, mutta saa nähdä oletko oikeassa ;)
PoistaPitääpä muistaa kokeilla tätä. Kirja on mukavan lyhyt ja kirjalliset aviokriisit kyllä kiinnostavat. Aika jännää, että kirja jakaa näinkin paljon mielipiteitä. Kiinnostaa oikeastaan jo senkin vuoksi.
VastaaPoistaEihän sitä muuten tiedä onko lintu vai kala omasta mielestä, kuin lukemalla. Hyvä siinä mielessä, että on lyhyt kirja tutustua.
PoistaTämä on tosiaan tuntunut herättävän monenlaisia mielipiteitä, erityisesti takakannen viittaus Twin Peaksiin tuntuu jakavan lukijoita. Aihepiiri kyllä kiinnostaa ja onhan kirja nyt HS:n esikoiskirjapalkintoehdokkaanakin.
VastaaPoistaAi on, en ole muistanutkaan käydä katsomassa mitkä on poimittu jatkoon. Pitääpä vilaista lista läpi :)
PoistaKiinnostava kirja jo siksikin, että tuntuu jakavan mielipiteitä laidasta laitaan. Itse en ole tätä lukenut, eikä tuo aihepiiri ole niin kiinnostava. Mutta kyllähän tässä jotakin täytyy olla, kun näkyy olevan HS:n esikoiskirjapalkintoehdokkaana, kuten Ammakin oli huomannut.
VastaaPoistaTämä sai minun nähdäkseni aikaan ennakkopöhinää, koska Ultra Bra ja SMG. Pitää vilaista se ehdokaslista ennen kuin sanon mitään mielipidettä...
Poista...okei, katsoin ehdokkaat läpi ja olen pettynyt ellei Mitä männyt näkevät voita!