2 x kirja 1970-luvulta: Pieni hyvinkasvatettu tyttö & Tiedän paikan armahan

Tytti Parras: Pieni hyvinkasvatettu tyttö
Otava, 1978
222 sivua

40-luvulla syntynyt Anu on hyvästä, vauraasta, suomenruotsalaisesta perheestä jossa on kolme lasta ja jonka Isä on lääkäri ja äiti Punaisen Ristin naistoimikunnan puheenjohtaja. Heillä on hieno koti ja lapset kasvatetaan niin, että mikään ei muutu ja arvot ovat pysyviä. 

Minä olen siihen aikaan hyvinkasvatettu pieni tyttö jolla on puhtaat polvisukat ja kirkkaat silmät eikä ainoatakaan reikää hampaissa. Minä en riitele enkä tappele, minut olisi hyvin voinut laittaa jatkoksi Ruotsin prinsessakaartiin vaikka. Joka joulukuun kolmastoista minä seison meidän hämärässä ruokasalissamme ja minun havuseppeleeni valaisee ja tiputtaa steariinia minun päähäni, mutta minä en valita. Minä soitan viululla Du gamla du Frian ja Händelin Largonkin melkein ja minun viulunsoitonopettajani, joka toivoo pitkää liksaa, sanoo että pikkuisella työllä, pikkuisella työllä tämä tyttö konsertoi vielä alta kahdeksantoista.

No niinhän ei käynyt. Isoveljestä tuli juristi, Anusta kapinoiva teini. Veljet ovat äidin suosikkeja, äidin kanssa Anulla on eniten skismaa. Nyt aikuisena Anu miettii miten hänestä tuli juuri sellainen kuin hän on ja käy tapaamassa lapsuutensa tärkeitä ihmisiä muistellakseen omaa lapsuuttaan ja nuoruuttaan.

Päällisin puolin kaikki heidän perheessään oli erinomaisen hyvin, mutta eihän se koko totuus ollut. Viidentoista vuoden ajan perhe muutti kesäksi huvilalle lähelle Porkkalaa, paitsi sinä yhtenä kesänä, kun äiti pakkasi laukut ja lapset ja vuokrasi kesäpaikan muualta, kuudensadan kilometrin päästä, ja antoi isän armollisesti hakea heidät kotiin syksyn tullen. Syy tähän oli isän apulainen, neiti Berg, jonka kanssa isän oli nähty suutelevan. Eräänä toisena kesänä huvilalle tuli kesätytöksi Marjukka jota myös Angeksi kutsuttiin, johon isoveli Hans ihastui ja joka vanhempien mukaan oli tuhota veljen tulevaisuuden, ei edes kunnollisesta perheestä, ei vaimomateriaalia tulevalle tuomarille. Osasi Anu itsekin järjestää tilanteita. Luokkakavereille rehennelläkseen Anu lasketteli luikuria tavanneensa kuuluisan radioäänen, Markus-sedän. Kuinka sattuukaan, Markus-setä tulee pitämään juhlalähetyksen juuri heidän koulustaan ja kenet opettaja nostaakaan esiin, Anun pitää lausua Markus-sedälle runo ja jutella tämän kanssa heidän aiemmasta tapaamisestaan... 

Kirja liikkuu kahdessa tasossa, nykypäivässä eli 70-luvun lopulla ja Anun lapsuudessa sodanjälkeisessä Suomessa. Tyyliltään se on tytön kasvutarina, miten Anusta tuli Anu.

Tuulikki Alsta: Tiedän paikan armahan
Weilin + Göös, 1979
180 sivua

Siitä on kuusi vuotta, kun Eija oli sanonut Erkille "tahdon" ja luvannut rakastaa kuten siinä kohtaa kuuluu, myötä- ja vastoinkäymisissä. Mitä sitten tapahtui? Lapsiperheen arki.

- Äiti noustaan jo, huusi Laura. 
Eija raotti silmiään ja katsoi kelloa. Puoli kuusi. 
- Ei nousta. Koeta nukkua vielä vähän aikaa. 
- Ei mua väsytä enää.
- Äitiä väsyttää. 
Eija nukahti hetkeksi, kunnes Petterin aamutervehdys herätti hänet. Mä en jaksa nousta, Eija ajatteli ja jäi makaamaan paikalleen. 
- Äiti, noustaan nyt ylös. Petteri on herännyt. Onks sulla puuroo? kysyi Laura, joka oli tullut äidin sängyn luo. 
- On, mumisi äiti. 
- Onks vispipuuroo?
- Ei kun ruispuuroo.
- Mä en tykkää ruispuurosta.
- Sinä nyt et tykkää mistään, Eija vastasi ja nousi haukotellen ylös. 

Eijan arki on ruuanlaittoa, siivoamista, puistoilua, kauppareissuja, valvomista sairaiden lasten vuoteen äärellä. Pikkusisko Tiina opiskelee yliopistossa eikä ymmärrä miksei Eijakin voisi jatkaa kesken jääneitä lukujaan, voisihan hän päntätä kun lapset menevät nukkumaan. Eijalla on niin ihanat lapsetkin, nyt niistä pitää nauttia kun ovat tuossa iässä. Eija kadehtii siskoaan, vain yksi tentti ja hän saisi itse edes hum. kandin paperit, mutta kun ei jaksa lukea. Helppoahan se Tiinalla on, kun ei ole perhettä. Usein Eija vain odotti sitä hetkeä, jolloin saisi lapset nukkumaan ja olla pienen hetken rauhassa ja tunsi itsensä sen tähden huonoksi äidiksi. Erkki ei osallistu lasten hoitoon, hänhän käy töissä ja maksaa laskut. Miten sähkölaskukin voi olla taas niin suuri, miksi Eija polttaa turhaan valoa tiskipöydän yllä vaikkei ole edes tiskaamassa. Miksei Eija vie väsynyttä lasta aikaisemmin nukkumaan, väittää vain että poika herääkin sitten aikaisemmin, miksi vaimo on niin itsekäs ja ajattelee aina vain omaa mukavuuttaan?

Väsyneitä aikuisia ja lapsia, tiuskimista, riitaa ja ennen pitkää nousee käsi joka lyö.

Tuolloin 1970-luvun lopulla perheväkivalta on ollut arka aihe ja kirjassakin on koko ajan enemmän tai vähemmän ahdistunut tunnelma. Kaikki ajattelevat toisella olevan paremmin kuin itsellä, eikä kukaan oikein pysty näkemään asioita toisen näkökulmasta eikä varsinkaan ymmärtämään kuin sen oman tulokulmansa suhteeseen tai vanhemmuuteen. Kirjablogeista en löytänyt yhtään juttua tästä kirjasta.