Terhi Kuusisto: Hiekkamandala
Like 2017
203 sivua
Hiekkamandalan päähenkilö on Irene, kolmekymppinen joogaa harrastava opiskelija. Joogatunnilla hän kohtaa Omin, seitsemän vuotta itseään nuoremman miehen, pojan vielä. Yhdessä he kävelevät osittain samaa kotimatkaa viikosta toiseen, kunnes yksi sivuhenkilöistä, Irenen vielä syntymätön lapsi, tekee siirron että pääsee kasvuun Irenen kohdussa.
Om epäröi hetken, mutta kietoi sitten kätensä hänen ympärilleen ja veti hänet tiukasti syliinsä. Silloin minun oli pakko sekaantua asiaan, sillä minun syntymisestäni ei olisi muuten tullut mitään. Tökkäsin Omia kultaisella kynnelläni ja kuiskasin hänen korvaansa: Halaa sitä niin kuin perhosta. Pidä sitä niin kuin pikkusammakkoa, varo ettei siltä katkea jalka.
Kun hädin tuskin alkamaan ehtinyt suhde päättyy, hajoaa Irenen mieli, eikä paikkaannu matkalla Intiaan. Om auttaa Ireneä niin kuin parhaiten kykenee ja vie tämän hippihenkisen äitinsä Ellan luo asumaan ja toipumaan.
Naiset ovat toisilleen äidillisiä ja "tyttärellisiä", ehkä paremmin kuin mihin Irenen oma äiti Ritva on kyennyt, ei tosin haluttomuuttaan vaan jonkinlaisessa kontaktin puutteessa. Omilla ja Ellallakaan ei aina ole ollut mutkatonta, mutta Ritvan ja Irenen välillä sukupolvien välinen kuilu on vielä syvempi. Kaiken lisäksi Irenen paras ystävä Anna on raskaana ja se herättää Irenessä kovan tarpeen saada oma lapsi ja toisaalta tuo mieleen kipeät muistot aiemmasta abortista.
Ratkaisu antaa minä-kertojan ääni Irenen syntymättömälle lapselle teki lukemisesta monissa kohdin haastavaa. Alussa en meinannut saada tolkkua kaikista näistä kohtauksista. Esimerkiksi aivan alussa Irene on Intiassa ja kohtaa siellä auton alle jääneen koiranpennun joka kituu tuskissaan. Kaikki ympärillä ovat kuin eivät näkisi tai välittäisi, jolloin Irene rohkenee tekemään sen mikä oli pakko. Mutta miksi se koiranpentukin on Irenen syntymätön lapsi?
Minä siinä olin, minä uikutin maassa. Irene kumartui ottamaan pienen pääni kämmenelleen. Katsoin häntä lasittunein silmin ja hän katsoi takaisin. Hänen silmänsä hohtivat kuin sade, joka osuu lasiin ja liukuu hyväillen pitkin sen pintaa. Silloin me leimauduimme toisiimme lopullisesti.
Minulla oli jonkinasteisena Intia-fanina isot odotukset tähän kirjaan ja tietyllä tavalla ne täyttyivätkin, mutta jälkimaku oli hieman sekava, vaikka kirjassa olikin paljon minulle mieleisiä elementtejä.
Minulle tulee mieleen, että kirjassa on ilmeisesti käytetty aika paljon symboliikkaa. Minua alkoi kiehtoa tämä kirja. En ole vielä löytänyt sopivaa Intiaan liittyvää kirjaa helmet lukuhaasteeseen.
VastaaPoistaKyllä, symboliikkaa vilisee, enkä osannut kaikkea tulkita ja osaa en oikein jaksanut yrittääkään. Ehkä osa on Irenen mielen pirstaleita. Ehkä kirjailija on haastatteluissa avannut tätä?
PoistaKuulostaa kiehtovalta, mutta minä kyllä tipahdan nopeasti, jos menee liian sekavaksi ja ylisymboliseksi.
VastaaPoistaNiinpä, mulle riittää symboliikasta Kissani Jugoslavia, ei sen vaikeampaa kiitos :-)
PoistaPeriaatteessa kiinnostavan kuuloinen romaani, mutta olen nyt jotenkin sotkeutunut viime aikoina sekavan tuntuisiin teksteihin muutenkin, joten nyt kaipaan jotain suoraviivaista ja helpostisulavaa. Ehkä. ;)
VastaaPoistaEn minä tätä ihan varauksettomasti suosittele... vaikka on tässä puolensakin :-)
PoistaJoogatunnilla kohdattu Om? Johan on symboliikkaa kerrassaan. En jaksa kinnostua tästä kirjasta.
VastaaPoistaNiin, kun Omin äiti on tosiaan hippityylinen :-)
PoistaOlen juuri lukemassa Arundhati Royn romaania Äärimmäisen onnellisuuden ministeriö, jossa saa kosketuksen niin aitoon Intiaan kuin mahdollista. Siksi tuo länsimaille tyypillinen tapa pelkistää Intia joogaan ja hippimäiseen elämäntyyliin tuntuu erityisen masentavalta. Syntymättömän lapsen käyttäminen minäkertojana taas tuo vahvasti mieleen Ian McEwanin loistavan Pähkinänkuoren. Koska mielessäni vertaan tätä näihin kahteen mestariteokseen, en uskalla edes yrittää lukea tätä.
VastaaPoistaEn uskalla tätä sulle suositella kuin välipalakirjaksi ja ehkä joku muu aihe toimisi silloin paremmin :-)
PoistaVoi hyvänen aika, kertojana syntymätön lapsi... :D Anteeksi, mutten mitenkään voi nyt suhtautua tähän vakavasti. :D Minulla on edelleen hakusassa Intia-kirja Helmet-haasteeseen, mutta luulen, ettei se ole ainakaan tämä kirja. :)
VastaaPoistaHaa, minähän saan tämän sinne Helmet-haasteeseen, en ole muistanutkaan sitä täyttää!
PoistaTapasin kirjailija Terhi Rannikon Like-kustantamon tilaisuudessa ja meillä oli oikein mielenkiintoinen keskustelu ja päätin ilman muuta lukea Hiekkamandalan. Mainitsemasi kertojaääni vaikuttaa kyllä haasteelliselta, mutta aion lunastaa lupaukseni ja lukea tämän seuraavana. Katsotaan sitten, saanko siihen mitään tolkkua!
VastaaPoista