Liisa Rinne: Odotus
Atena 2015, 181 sivua
Ailan syli asettui, sai olla äiti. Hän lukitsi heidät rakkauden tiukkaan valtakuntaan, jossa kaikki oli vakaata. Mikään ei keikkunut vaan levittäytyi jalkojen alle eheänä laattana. He eivät hypänneet tai pompanneet vaan askelsivat yksitoikkoista marssia pisullepesulle pisullepesulle ja väliin kaalilaatikkoa, valuvaa kuutamokiisseliä ja paakkuista perunamuusia.
Oli isä ja äiti ja sitten oli perhe.
Emilian elämässä on aika ennen ja jälkeen. Ne lapsuuden vuodet kun hän ei vielä tiennyt olevansa adoptoitu ja kaikki eteenpäin siitä hetkestä, kun hän 13-vuotiaana luistimia autotallista etsiessään löysi ne tietyt paperit. Kolme paperiarkkia joissa Emilia on Silja Mäkinen, jonkin vieraan äidin lapsi.
Kun Emilia alkaa odottaa omaa lastaan, oman elämän alku mietityttää entistä enemmän. Koskaan Silja Mäkinen ei ole tahtonut kiltisti pysyä rasiassa jonne Emilia on paperit säilönyt, mutta nyt asia on selvitettävä ja biologinen äiti tavattava.
Kun minä synnyin, sinä olit nuori tyttö, paljon nuorempi kuin minä nyt. Pelkäsitkö? Oliko joku sinun kanssasi, vai olitko yksin? Mitä teit ne kaksi kuukautta, jotka minä olin lastenkodissa, kun sinulla oli vielä aikaa muuttaa mielesi, mahdollisuus perua päätöksesi?
Samalla kun Emilia istuu kahvilassa odottamassa biologista äitiään sovittuun tapaamiseen, jännittää Kerttu Mäkinen aikuisen tyttärensä tapaamista ja muistelee nuoruutensa tapahtumia.
Sulla on Kerttu maailman kauneimmat silmät, tiesitkös sitä? Ei, ei hän ollut tiennyt, eikä sitäkään, miten kävi kun toinen sanoi niin jalkoväli täynnä kevättä.
Aihe oli mielestäni erittäin mielenkiintoinen ja teksti oli sujuvaa nykyproosaa. Puheenvuoron saivat Emilian ja biologisen äidin Kertun lisäksi adoptiovanhemmat Aila sekä Lasse. Monesta näkökulmasta lähestyminen oli plussaa, näinkin isoilla asioilla kuin adoptio on kuitenkin monta puolta. Loppuun vain olin hiukan pettynyt, tai oikeastaan siihen mihin vaiheeseen tarina päättyi eikä jatkunut sitä pidemmälle.
Unohdin kuvata kirjan sen kirjastoon palauttamishässäkässä, joten tällä kertaa kustantajan tarjoama kuva.
Tämä oli todella erikoinen aihe adoptiosta ja eri näkökulmista.
VastaaPoistaTämä oli aika erilainen kuin mitä odotin, mutta ihan positiivisessa mielessä. Paitsi se loppu, mihin kaikki jäi.
PoistaPidin tämän näkökulmista. Luulen, että tämä aihe on aivan liian vaikea ymmärtää ilman minkäänlaista kokemusta. Voi vain miettiä, miltä se olisi tuntunut omalla kohdalla. Kuitenkin toivoisin, että ihmiset selvittäisivät eläessään omat sotkunsa, eläisivät sen mukaan, että kehtaavat selvittää sotkunsa. Pakoilu ja salailu inhottavat minua.
VastaaPoistaNiin, enpä tiedä mikä tuossa olisi sinänsä vaikeaa, tai pitäisikö romaania lukiessa pohtia sitä niin omakohtaisesti, oli aihe mikä tahansa. Mielestäni kaikki vaan loppui kuin kynnykselle.
Poista