Teatterissa! Tampereen teatteri: Yön kulkijat

Jukka Leisti Tommyna. Kuva: Tampereen Teatteri 

Tampereen Teatteri: Yön kulkijat

Käsikirjoitus: Conor McPherson 

Suomennos: Aino Piirola

Ohjaus: Mikko Viherjuuri

Tommy, avioeron ja kuljetusliikkeensä konkurssin läpi käynyt keski-ikäinen mies tekee pakullaan hanttihommia ja pärjäilee jotenkuten. Majaa Tommy pitää Maurice-sedän talossa, leskeksi jäänyt Maurice on Tommyn kasvattanutkin. Satunnaisesti Tommyn kämpillä punkkaa myös Doc, Tommyn hitaanpuoleinen mutta hyväntahtoinen apumies.

Eräänä iltana Tommy tuo kämppäänsä Aimeen, nuoren tytön joka on Tommyn silmien alla joutunut poikaystävänsä pahoinpitelemäksi. Tommy haluaa Aimeen jäävän pidemmäksikin aikaa haavojaan parantelemaan, eikä selvästikään halua päästää tyttöä katoamaan Dublinin kaduille. Aimee on asioistaan vaitonainen, mutta Docin tunnistaessa tytön maksulliseksi naiseksi Tommy kieltää tiukasti puhumasta sellaisia hänen kattonsa alla. Mauricekin varoittelee uudesta asukkaasta koituvan vielä harmia, mutta Tommy uskoo vasta kun Aimeen psykopaattipoikaystävä Kenneth ilmestyy kämpille Aimeeta etsimään.

Esa Latva-Äijö Docin ja Jukka Leisti Tommyn roolissa. Kuva: Tampereen Teatteri. 

Kaksi roolisuoritusta nousee ylitse muiden. Esa Latva-Äijön Doc on sympaattinen ja hellyyttävä hahmo joka toi sekä minun että mieheni mieleen Taneli Mäkelän esittämän Alpon 1990-luvun Team Ahmassa. Tämä ehkä siksi, että Team Ahma pyörii parhaillaan tv-uusintoina ja pari jaksoa on tullut katsottua. Jukka Leisti on mieheni lempinäyttelijä, ainakin teatterin lavalla. Olemme siis nähneet Leistin lukuisia kertoja eri näytelmissä, mutta tämä oli ensimmäinen kerta kun Leisti ei säntäillyt lavalla farssin tai vähintäänkin komedian pyörteissä. Leisti suoriutui Tommyn roolista arkisen luontevasti. Leisti oli tuon parituntisen Tommy. Näin jälkikäteen olen yllättynyt siitä, ettei farsseista tutun näyttelijän näkeminen vakavammassa roolissa tuottanut minkäänlaisia uskottavuusongelmia. Niin helposti näyttelijät kuitenkin tahtovat leimautua tietynlaisiin rooleihin, elleivät tee töitä aivan laidasta laitaan. 

Docin ja Tommyn välinen dialogi olikin näytelmän parasta antia. Se, että käsikirjoitukseen oli draaman oheen sijoitettu satunnaisia hauskoja repliikkejä, oli plussaa. Laittoipa Leisti lavalla tanssiksikin, ja pieneksi hetkeksi palasin muistoissani menneiden vuosien Komediateatterin kesäteatteriin jossa parivaljakko Leisti ja Puotila meitä naurattivat. Mikko Hännisen Maurice oli ihan kelpo suoritus sekin, mutta Anna Anderssonin Aimee ei herättänyt meissä kummassakaan sympatioita eikä oikeastaan minkäänlaisia tunteita. Mieheni kiinnitti huomiota siihen miten laitakatujen kasvatin puheessa ei kuulunut minkäänlaista rosoisuutta. Anderssonin Aimee tosiaan kuulosti hyvän kasvatuksen saaneelta herkältä hienostotytöltä joka on tipahtanut omalta mukavuusalueeltaan Dublinin syrjäkujille kuin Ihmemaan Liisa kaninkoloonsa. 

Näytelmäkirjailija, ohjaaja ja elokuvakäsikirjoittaja Conor McPherson on kirjoittanut rujonkauniin näytelmän, jonka New Yorkin teatterikriitikot valitsivat vuoden 2014 parhaaksi uutuusnäytelmäksi.