Kirsti Ellilä: Tuntemattomat

Kirsti Ellilä: Tuntemattomat
Karisto 2015, 336 sivua

Minä olen sellainen ihminen, olen aina uskonut kevääseen. 
Vaikka kaikki näyttää kuolleelta, minä tiedän, ettei siinä ole koko totuus. 

Tuuli muistaa lapsuudesta saakka ne keväät jolloin huvilalle tultiin talven jälkeen. Miten isä joka kerta sanoi, että päästetään talvi ulos talosta ja elämästä. Isän viimeinen mökkipäiväkirjan merkintä oli edelliseltä heinäkuulta, käsiala oli jo haparoivaa. Tuuli oli käynyt Roopen kanssa vielä syksyllä nostamassa perunat, olisi ollut rienaavaa jättää ne kovalla vaivalla istutetut maahan mätänemään. 

Paljon on muuttunut kun isä on kuollut ja toisaalta mikään ei ole muuttunut aikoihin. Tuulin vuosikymmeniä vanhat piirustukset ovat yhä seinillä ja vintin komerossa, lukon takana vanhaan päiväpeittoon käärittynä, on kivääri johon lasta kiellettiin koskemasta. Komeroon on säilötty myös kirjeitä ja postikorttinippuja. Kolmiulotteisessa kuvassa kirjava papukaija availi silmiään, kun korttia kallisti. Hohtavat värit liukuivat keltaisesta oranssin kautta punaiseen. 22.7.1975. Kun pääsen täältä nähdään taas Karjaluhdan ladossa. T. Kai. 

Tuulin elämän määrittävät miehet. Kain omistaman maatilan mökissä asuvaa vanhaa Teivoa kaikki pitävät hänen setänään, vaikkei vanhus sukua olekaan, kansalaissodan jälkeen sukuun adoptoitu. Nuoruuden rakastettu Kai, jonka kanssa tuli ero vaikkei Tuuli oikein tiedä miksi ja miten siinä kävi, olisiko edes pitänyt käydä. Nyt Tuulin elämässä on Roope, joka ei oikeastaan ole Tuulin poikaystävä, mutta läheinen ystävä joka pitää myös vuoteen lämpimänä. Mökkiä kesäkuntoon laittaessa Tuulin isoisä Kalle nousee mukaan vanhojen kirjeiden kautta; Kalle-pappa oli kansalaissodassa vankileirillä lääkärinä.

Lapsena hän oli kuvitellut, että salaisuudet olisivat pelkästään hauskoja, mutta vuosien myötä hän oli alkanut aavistaa, että oli olemassa pakahduttavia salaisuuksia. Jotkut salaisuudet ovat häkää. Jos ihminen ei ole varovainen, hänen voi käydä huonosti. 

Vanhojen kirjeiden myötä Tuulia alkaa kiinnostaa asiat joihin hän ei ole aiemmin kiinnittänyt sen enempää huomiota. Kuka oli Teivon äiti, miten Teivo päätyi heidän sukuunsa? Entä kuka on naapuritaloon muuttanut omituisesti, suorastaan vihamielisesti käyttäytyvä Maria Mistral ja onko se edes hänen oikea nimensä?
22.6.1918
Kalle, veli hyvä. Turhaan minua syytät! Samaa roskasakkia, O. Varjo ja muut.
Mitään vahinkoa EI tapahtunut. 
Roskasakki oli nitistettävä ja nyt se on tehty. 
Isänmaa kiittää. 

O. Varjo, Teivon eno, se joka meni kapinassa,  kuten tavattiin sanoa. Tuuli hakee Kailta vastauksia mutta saa mieheltä vain kehotuksen olla miettimättä. Kun et tiedä kaikkea. Mutta Tuuli tahtoo tietää.


Välillä kirja tarjoilee välähdyksiä kansalaissodasta, lyhyitä katkelmia Dragsvikin vankileiriltä niin Kallen kuin Teivon äidin suulla. 

Piikkilanka-aita on maailman reuna.
Me elämme täällä historian ulkopuolella.
Junat tuovat lisää vankeja. 
Niiden ei pitäisi lähettää lisää vankeja. 
Tänne ei mahdu, kuuletteko te. 

Tuntemattomat oli ensimmäinen Kirsti Ellilältä lukemani kirja. Takakansi lupasi kiinnostavaa sukutarinaa - ja olihan siinä sekin puoli. Turhan suuri osa kirjasta oli kuitenkin nykytasossa tapahtuvaa, ei niin kiinnostavaa ja minun makuuni kovin verkkaisesti etenevää, pitkästyttävää jaaritusta. Kansalaissota on aiheena edelleen sellainen josta riittää ammennettavaa, mutta kuten yleensäkin näissä kahdessa aikatasossa liikkuvissa kirjoissa, ovat ne menneisyyden osuudet ne kiinnostavimmat ja nykyhetken tarina lähinnä täyteosa. Jos vain aikatasojen mittasuhteet olisivat olleet toisinpäin, tämä olisi ollut paljon parempi.