Michael Cunningham: Tunnit
Gummerus 2000, 239 sivua
Alkuteos: The Hours, 1998
Suomennos: Marja Alopaeus
Uudenvuodenlupaukseni mukaisesti olen päättänyt kiriä kiinni arvostelujumissa olleet kirjat. Kuten kuvituskuvasta voi päätellä, luin tämänkin jo loppukesästä...
Tunnit kertoo kolmesta erilaisissa elämäntilanteissa ja eri aikakausina elävästä naisesta. Kirjan tapahtumat kattavat yhden päivän heidän elämässään.
Vanhin heistä on kirjailija Virginia Woolf, joka vuonna 1923 asuu miehensä kanssa Lontoon ulkopuolella mutta kaipaa takaisin Lontoon sydämen sykkeeseen. Mrs Dalloway -romaania aloitteleva Woolf tuntee olevansa kotikylässään loukussa ja hän tuntee myös sairauden valtaavan mielensä.
Tämä nimenomainen romaani käsittelee seesteistä, älykästä naista, jolla on piinallisen herkät tunteet ja joka kerran oli sairas, mutta on nyt parantunut ja valmistautuu Lontoon huvikauteen, jolloin hän järjestää kutsuja ja käy kutsuilla, kirjoittaa aamupäivisin ja lukee iltapäivisin, lounastaa ystävien kanssa, pukeutuu upeasti. Siinä on todellista taidetta, tässä tee- ja päivällispöytien hallitsemisessa, tässä kiihdyttävässä moitteettomuudessa. Miehet onnitelkoot itseään kun kirjoittavat aidosti ja intohimoisesti kansakuntien liikkeistä, he pitäkööt sotaa ja Jumalan etsintää suuren kirjallisuuden ainoina aiheina, mutta jos miesten jalansija maailmassa murenisi epäonnistuneesti valitun hatun takia, Englannin kirjallisuus muuttuisi dramaattisesti.
Los Angelesissa vuonna 1949 Laura Brown, Danin vaimo ja pienen Richie-pojan äiti odottaa toista lastaan. Laura lepäisi mieluiten vuoteessa lukien Mrs Dallowayta, mutta hänen täytyy sen sijaan pitää huolta pojastaan ja leipoa kakku miehensä syntymäpäivää juhlistaakseen. Eiköhän se onnistu, kun on tarpeeksi päättäväinen. Ei enää sivuakaan ennen kuin kakku on valmis.
Lauraa kalvaa lähes sietämättömästi se kakku. Tunne nolottaa häntä, mutta hän ei voi sitä kiistää. Kakku on vain sokeria, jauhoja ja munia – osa kakun viehätystä ovat sen ilmeiset puutteet. Hän tietää sen, tietysti hän tietää. Kuitenkin hän oli toivonut luovansa jotakin hienompaa, jotakin merkityksellisempää kuin se, mitä hän sai aikaan, vaikka sen pinta onkin sileä ja viesti keskiössä. Hän haluaa (sen hän myöntää itselleen) että unelma kakusta ilmenee varsinaisena kakkuna, kakkuna, joka on ladattu kiistattomalla ja perinpohjaisella lohdun ja runsauden tunteella. Hän halusi leipoa kakun joka karkottaa surun, edes lyhyeksi hetkeksi.
Enemmän nykyhetkessä, ehkä 1980-luvulla, newyorkilainen Clarissa Vaughan on järjestämässä kutsuja rakkaalle ystävälleen Richardille tämän saaman merkittävän kirjallisuuspalkinnon vuoksi. Aidsia sairastava Richard kutsuu Clarissaa Mrs Dallowayksi, koska Mrs Dallowaynkin etunimi on Clarissa.
Virginia Woolfin kuuluisan Mrs Dalloway -romaanin innoittamana Cunningham on ikään kuin kirjoittanut kirjan kirjasta. Mrs Dalloway on lukulistallani ja mietinkin olisiko se pitänyt lukea ennen Cunninghamin kirjaa, ehkäpä olisi. Olen sitä kuitenkin sen verran selannut, että huomasin Tuntien olevan monilta osin samankaltainen, vaikkakin kolminkertaisena. Yksi heistä kirjoittaa Mrs Dallowayn, toinen lukee sitä ja kolmas elää sitä todeksi.
Olen siinä käsityksessä, että tämä on monelle lempikirja, jotain aivan erityistä. Vaikka Cunninghamin kieli on hyvää ja huomio kiinnittyy jopa yksittäisiin lauseisiin, en silti täysin syty tälle. Tunnit keikkuu siinä rajalla onko siinä jo liikaa yritystä tai liikaa näyttämisen halua. En kuitenkaan kiistä kirjan ansioita ja olen ehdottomasti sitä mieltä että se kannatti lukea.
Sara tunsi jäävänsä kädenmitan päähän, Anna piti kirjaa varsin surullisena ja hivenen järkyttävänäkin, Anki on lähes sanaton.
Tunnit kertoo kolmesta erilaisissa elämäntilanteissa ja eri aikakausina elävästä naisesta. Kirjan tapahtumat kattavat yhden päivän heidän elämässään.
Vanhin heistä on kirjailija Virginia Woolf, joka vuonna 1923 asuu miehensä kanssa Lontoon ulkopuolella mutta kaipaa takaisin Lontoon sydämen sykkeeseen. Mrs Dalloway -romaania aloitteleva Woolf tuntee olevansa kotikylässään loukussa ja hän tuntee myös sairauden valtaavan mielensä.
Tämä nimenomainen romaani käsittelee seesteistä, älykästä naista, jolla on piinallisen herkät tunteet ja joka kerran oli sairas, mutta on nyt parantunut ja valmistautuu Lontoon huvikauteen, jolloin hän järjestää kutsuja ja käy kutsuilla, kirjoittaa aamupäivisin ja lukee iltapäivisin, lounastaa ystävien kanssa, pukeutuu upeasti. Siinä on todellista taidetta, tässä tee- ja päivällispöytien hallitsemisessa, tässä kiihdyttävässä moitteettomuudessa. Miehet onnitelkoot itseään kun kirjoittavat aidosti ja intohimoisesti kansakuntien liikkeistä, he pitäkööt sotaa ja Jumalan etsintää suuren kirjallisuuden ainoina aiheina, mutta jos miesten jalansija maailmassa murenisi epäonnistuneesti valitun hatun takia, Englannin kirjallisuus muuttuisi dramaattisesti.
Los Angelesissa vuonna 1949 Laura Brown, Danin vaimo ja pienen Richie-pojan äiti odottaa toista lastaan. Laura lepäisi mieluiten vuoteessa lukien Mrs Dallowayta, mutta hänen täytyy sen sijaan pitää huolta pojastaan ja leipoa kakku miehensä syntymäpäivää juhlistaakseen. Eiköhän se onnistu, kun on tarpeeksi päättäväinen. Ei enää sivuakaan ennen kuin kakku on valmis.
Lauraa kalvaa lähes sietämättömästi se kakku. Tunne nolottaa häntä, mutta hän ei voi sitä kiistää. Kakku on vain sokeria, jauhoja ja munia – osa kakun viehätystä ovat sen ilmeiset puutteet. Hän tietää sen, tietysti hän tietää. Kuitenkin hän oli toivonut luovansa jotakin hienompaa, jotakin merkityksellisempää kuin se, mitä hän sai aikaan, vaikka sen pinta onkin sileä ja viesti keskiössä. Hän haluaa (sen hän myöntää itselleen) että unelma kakusta ilmenee varsinaisena kakkuna, kakkuna, joka on ladattu kiistattomalla ja perinpohjaisella lohdun ja runsauden tunteella. Hän halusi leipoa kakun joka karkottaa surun, edes lyhyeksi hetkeksi.
Enemmän nykyhetkessä, ehkä 1980-luvulla, newyorkilainen Clarissa Vaughan on järjestämässä kutsuja rakkaalle ystävälleen Richardille tämän saaman merkittävän kirjallisuuspalkinnon vuoksi. Aidsia sairastava Richard kutsuu Clarissaa Mrs Dallowayksi, koska Mrs Dallowaynkin etunimi on Clarissa.
Virginia Woolfin kuuluisan Mrs Dalloway -romaanin innoittamana Cunningham on ikään kuin kirjoittanut kirjan kirjasta. Mrs Dalloway on lukulistallani ja mietinkin olisiko se pitänyt lukea ennen Cunninghamin kirjaa, ehkäpä olisi. Olen sitä kuitenkin sen verran selannut, että huomasin Tuntien olevan monilta osin samankaltainen, vaikkakin kolminkertaisena. Yksi heistä kirjoittaa Mrs Dallowayn, toinen lukee sitä ja kolmas elää sitä todeksi.
Olen siinä käsityksessä, että tämä on monelle lempikirja, jotain aivan erityistä. Vaikka Cunninghamin kieli on hyvää ja huomio kiinnittyy jopa yksittäisiin lauseisiin, en silti täysin syty tälle. Tunnit keikkuu siinä rajalla onko siinä jo liikaa yritystä tai liikaa näyttämisen halua. En kuitenkaan kiistä kirjan ansioita ja olen ehdottomasti sitä mieltä että se kannatti lukea.
Sara tunsi jäävänsä kädenmitan päähän, Anna piti kirjaa varsin surullisena ja hivenen järkyttävänäkin, Anki on lähes sanaton.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti