Laura Lähteenmäki: Ikkunat yöhön

Laura Lähteenmäki: Ikkunat yöhön

WSOY 2014, 269 sivua

 

On taloni kylmä talo,

sen ikkunat yöhön päin.

Epätoivon jäinen palo

on tulena liedelläin.

 

-UUNO KAILAS

 

Yllä oleva Uuno Kailaan runo on kirjan nimen takana. Sen tunnelma onkin omiaan kuvaamaan tämän sukuromaanin naisten tuntoja.

 

Vuoroluvuin ääneen pääsevät isoäiti Elsi, tämän tytär Asta ja Astan siskontyttäret Riikka ja Hanna. Myös Astan poika Roope on paljossa mukana, mutta aina naisten kertomana, lähinnä tyttöystävänsä Teresan sekä äitinsä. Myöhemmin mukaan kuvaan astuu myös Jukka, jolla on oma tärkeä roolinsa juonen kulussa.

 

Tamperelaisen kauppiaan tytär Elsi on sodan jälkeisinä vuosina vielä alle kahdenkymmenen kohdatessaan Einon ja klassisesti pian raskaana ja ajan tapojen mukaan asian valjettua myös nuori vaimo. Kaksi ensimmäistä, tyttäret Asta ja Arja syntyvät kaupungissa, mutta kolmatta odottaessa muuttavat nuoret Niittyyn, suurelle sukutilalle. Pojan synnyttyä Elsi sairastuu synnytyksen jälkeiseen masennukseen, jota ei tuohon aikaan ole niin vielä nimetty. Sen nimi taisi olla lähinnä "koittaisit nyt jaksaa".

 

Ristiäiset sujuivat niin kuin kaksi kertaa aiemminkin. Elsi vain oli muualla. Hän katseli vauvaa, joka kiemurteli hänen äitinsä sylissä. Onko tuo minun? Oliko se minussa, tuotako minä kannoin? Ihan yhtä hyvin vauva olisi voinut olla vieläkin hänen vatsassaan eikä hän olisi sitä synnyttänyt. Hänestä tuntui, että vauvan ja hänen välillä ei ollut rajaa, että vauva jatkui hänen ääriviivojensa mukaisesti ja niiden ulkopuolella, eikä hän tiennyt, kumpi ajatteli ja tunsi. Vai tekikö kumpikaan mitään?

 

Arja saa omat lapsensa nuorena, Asta vasta nelissäkymmenissä. Hanna ja Riikka viettävät kaikki lapsuutensa kesät ja muutkin lomat Niityssä, Asta-tädin hoteissa, koska eivät saa itse päättää. Aikuisena Hanna käy oman poikansa kanssa Niityssä "Arjan puolella", muttei kohtaa päärakennuksessa asuvaa Astaa kuin ikkunasta vilkutellen ja hyviä huomenia toivotellen. Asta on katkera kaikelle ja kaikesta, kuinka hän yksin hoitaa ison metsätilan työt ja Arja lapsineen kuorii vain kermat päältä. Asta onkin päättänyt järjestää niin, että hänen Roopensa perii kaiken, eikä siihen sovi ollenkaan mikään kaupunkilaisheitukka, joka koittaa juonia itsensä osalliseksi Niityn rahoista.

 

Kaikki naisessa viestitti inhoa. Asta torjui, potki, puski ja vihasi Teresaa pois. Hän tuijotti Teresaa vaaleansinisillä silmillään, kunnes sai tarpeekseen, työntyi hänen ohitseen, puski varsilenkkarit jalkaansa. Ovi kolahti naisen perässä, kopsahdus katosi hiljaisuuteen kuin sitä ei olisi ollutkaan.

Keittiöstä oli korjattu astiat pois, tiskipöytä oli taas kuin sadussa, nuolaistu puhtaaksi, uuni oli päällä ja siellä hyrisi piirakka. Roope oli lapsellisen innokas piirakasta, kyykki hellan edessä, ja kertoi että piiras oli oman maan raparpereista.

Tämä on Niskavuoren leipä! Tämä on Niityn raparperipiirakka!

Oi että nautin tämän kirjan lukemisesta! Miten taitavasti onkaan Lähteenmäki punonut koukuttavan juonen, en olisi ollenkaan tahtonut laskea kirjaa kädestäni. Kuka koitui Teresan kohtaloksi, mitä sille Elsin vauvalle tapahtui kun siitä ei enää puhuta, mitä on tapahtunut sinä "viimeisenä kesänä" josta Riikka ja Hanna puhuvat, kesänä jonka jälkeen tyttöjä ei enää viety lomailemaan Niittyyn? Paljon salaisuuksia joita piti ahmien keriä auki. Taitavaa työtä tältä aiemmin nuorten kirjoja kirjoittaneelta Lähteenmäeltä, toivottavasti saamme me varttuneemmatkin lukea lisää häneltä!

Tampereelle ja sen lähiseudulle sijoittuen osallistun kirjalla myös kotiseutuhaasteeseen.