Khaled Hosseini: Tuhat loistavaa aurinkoa

Khaled Hosseini: Tuhat loistavaa aurinkoa

Otava 2007, 399 sivua

Alkuteos: A Thousand Splendid Suns 2007

Suomennos: Kristiina Savikurki

1950-luvun lopun Afganistanissa Mariamin isällä Jalililla on kolme vaimoa ja yhdeksän lasta. Mariamin äiti oli hänen taloudenhoitajansa, kunnes tuli Jalilille raskaaksi ja taloudesta ulos heitetyksi. Hän halusi vältellä ihmisten paheksuvia katseita ja niin Jalilin pojat rakensivat naiselle ja tämän tyttärelle syrjäisen kolban, yksinkertaisen oljilla tilkityn tiilimajan jonne pojat kerran kuussa kärräsivät ruokaa.

Torstait ovat pienen Mariamin onnen päiviä, sillä silloin hänen kovasti rakastamansa isä tulee häntä katsomaan hymyineen, lahjoineen ja hellittelyineen. Mariam tunsi olevansa kaiken sen kauneuden ja yltäkylläisyyden arvoinen, jota elämällä oli tarjota. Ja siitä hyvästä Mariam rakasti Jalilia. Koko lapsuutensa Mariam elää keskellä ristiriitaa, jossa isä edustaa kaikkea hyvää ja kaunista ja äiti muistuttaa jatkuvasti siitä että tyttö on äpärä eikä naisen osa ole kehuttava muutenkaan. "Paina tämä mieleesi, tyttöseni, ja painakin kunnolla: niin kuin kompassin neula hakeutuu pohjoiseen, miehen syyttävä sormi löytää aina naisen. Aina. Muista se, Mariam."

Vuonna 1974 Mariam on täyttämässä viisitoista. Hän pyytää isäänsä viemään hänet elokuviin yhdessä kaikkien siskojensa ja veljiensä kanssa. Käynnistyy tapahtumien ketju jonka seurauksena Mariam päätyy isänsä taloon, muttei aivan kuvitelmiensa mukaisesti. Vain muutamaa päivää myöhemmin Mariam on naitettu Rashidille, yli 30 vuotta vanhemmalle leskimiehelle joka vie hänet yli 600 kilometrin päähän Kabuliin.

Mariamin ollessa 19, samalla kadulla asuvaan perheeseen syntyy Laila. Jo tytön ollessa pieni, tämän isä terottaa miten tärkeää tytärtenkin on saada koulutus ja uskoo että Lailasta, terävästä tytöstä jollaisia Afganistan sodan päätyttyä tulee tarvitsemaan, voi tulla aivan mitä vain. Sota onkin varjostanut Lailan koko elämää ja siinä missä ystävät ja naapurit lähtevät sotaa pakoon, hänen äitinsä kieltäytyy jääräpäisesti jättämästä Kabulia. Orvoksi jäävästä Lailasta tulee vain 14-vuotiaana Rashidin toinen vaimo. Ikään kuin tässä ei olisi riittämiin elämänmuutosta, ottaa Taliban vallan pari vuotta myöhemmin ja sen jälkeen kulkukoirakin on onnekkaampi kuin afganistanilainen nainen. Tosin yhdessä miehessä, Rashidissa, olisi jo riittämiin helvettiä molemmille naisille.

Kirjassa kuvataan Afganistanin väkivaltaista lähihistoriaa lukuisten sotien ja talibanihallinnon keskellä, muttei kuitenkaan mässäillä sodan väkivallalla. Miriam ja Laila saavat ensin kokea Rashidin hyvän puolen, mutta vain hetkeä myöhemmin miehen väkivaltaisuuden, joka onkin heille henkilökohtaisella tasolla rankempaa kestettävää kuin sota jonka keskellä elävät. En voi väittää että pystyisin samaistumaan heihin, on vaikea kuvitella kumpaakaan, sodan keskellä elämistä tai rajua fyysistä ja henkistä väkivaltaa, mutta elin hyvin vahvasti tarinan mukana. Pystyn myös suhteellisesti ymmärtämään, että kumpikin naisista kokee burqan lopulta suojaavana.

"Omaksi hämmästyksekseen hän huomasi myös burqan rauhoittavan. Se toimi kuin yksisuuntainen ikkuna. Sen sisällä hänestä tuli tarkkailija, jota vaate suojasi muiden arvioivilta katseilta. Enää hänen ei tarvinnut pelätä, että muut arvaisivat kertavilkaisulla hänen menneisyytensä häpeälliset salaisuudet." 

Jäin pohtimaan miten maailma on voinut olla (ja valitettavasti vieläkin osittain on) sellainen ettei naisella ole arvoa, ei ainakaan muutoin kuin omien poikiensa kautta. Tekisi mieli voida antaa Rashidille kunnon litsari: häpeä! Mieleeni tuli lukuisat tarinat joita kuulin 1980-luvulla tädiltäni jonka hyvä ystävä oli naimissa marokkolaisen Suomessa asuvan miehen kanssa. Marokossa käydessään tämä nainen sai perheenpään ruokaa jakaessa esim. parempia osia kalasta, koska hän oli tehnyt heille lapsenlapsiksi ainoastaan poikia. Kirjan lopussa sentään Lailan tulevaisuus näyttää valoisammalta ja Kabulin uudelleen rakentaminenkin pääsee alkuun. Isä voisi olla ylpeä Lailastaan! Mariamin lopullista kohtaloa kuvaavia sivuja minun taas oli hyvin vaikea lukea ja myönnän että kun näin mitä oli tulossa, minun olisi tehnyt mieli jättää ne lukematta.

Muita arvioita kirjasta löydät esim seuraavista blogeista: Maailman ääreen (jossa pidettiin siitä ettei islamia esitetty suhteettoman pahana uskontona), Sivujen viemää (jossa teoksen kantavana voimana nähtiin rakkaus ja sen puute) sekä Morren maailma (jossa Morrea häiritsi henkilöiden räikeä mustavalkoisuus).