Madeline Martin: The Last Bookshop in London

 

Madeline Martin: The Last Bookshop in London

Harlequin Audio, 2021

Lukija: Saskia Maarleveld

Kesto: 8 h 13 min

"Out there you save lives.

In here you save souls."

Grace Bennett oli aina haaveillut asuvansa Lontoossa, mutta saapuessaan sinne elokuussa 1939, unelma ei toteutunut aivan sellaisena kuin hän oli kuvitellut. Maan odotettiin olevan aivan sotaan liittymisen kynnyksellä, minkä lisäksi Gracella ei ollut edessään juurikaan vaihtoehtoja. Setä jonka talossa Grace oli viettänyt onnellisen lapsuuden oli tehnyt selväksi, että Gracen äidin kuoltua tyttären oli syytä lentää omille siivilleen. Kaiken lisäksi mies oli tylysti kieltäytynyt kirjoittamasta hänelle suosituskirjettä, vaikka Grace oli uurastanut setänsä liikkeessä pitkiä työpäiviä elättääkseen sekä äidin että itsensä.

Grace ei olisi ehkä uskaltautunut Lontooseen saakka, ellei hänen paras ystävänsä, rempseä ja puhelias Viv olisi lähtenyt mukaan. Viv oli itse naputellut kirjoituskoneella oman suosituskirjeensä ja tarjoutunut tekemään samanlaisen Gracellekin, mutta tämä oli kieltäytynyt. Kun Grace kuuli ettei haaveena ollutta myymäläapulaisen paikkaa tavaratalosta voisi saada ilman suosituskirjettä, hän todella toivoi että olisi osannut ollut vähemmän rehellinen. Onneksi heillä oli katto päänsä päällä, sillä äidin ystävä rouva Weatherford oli majoittanut heidät. 

Viv sai vaivatta myyjättären paikan Harrodsilta, jonka lemmikkiosastolla rouva Weatherfordin poika Colin oli töissä, olihan hänellä huoliteltu ulkoasu, sanavalmius ja vaadittu suosituskirje.

Onneksi rouva Weatherford tunsi lontoolaisia liikkeenharjoittajia ja järjesti Gracelle työpaikan kirjakaupasta, Primrose Hill Booksista. Grace oli aluksi pettynyt, ei hän ollut mikään lukutoukka, eihän hänelle ollut edes jäänyt aikaa kirjojen lukemiseen, joten miten hän osaisi suositella luettavaa asiakkaille? Kauppias itse ei ollut asiasta yhtään innostuneempi, eikä katsonut tarvitsevansa apua, joten aluksi Grace siivosi paikkoja.

Footsteps shuffled toward her as a portly man with white hair and bushy brows squeezed from a narrow aisle with an open book framed between his hands. He lifted his head from the pages and regarded her for a long moment without speaking. 

“Mr. Evans?” Grace stepped carefully around a knee-high stack of books.

His eyebrows crawled up over his glasses. “Who are you?” 

Grace wanted nothing more than to navigate her way through the forest of shelves, back to the store’s exit. But she’d arrived with purpose and put an edge of steel in her spine as her mother had always encouraged. 

“Good afternoon, Mr. Evans. I’m Grace Bennett. Mrs. Weatherford sent me here to speak with you about a position for a shop assistant.” His blue eyes narrowed behind his spectacles. 

“I told that meddlesome woman I didn’t need help.” 

“I beg your pardon?” Grace asked, taken aback. He looked down at his book and turned away. 

“There’s nothing for you here, Miss Bennett.” Grace instinctively took a step toward the door. 

“I...I see,” she stammered. “Thank you for your time.” 

He didn’t acknowledge her as he scooted between the bookshelves once more in a clear sign of dismissal. She stared after him in shock. If he wouldn’t hire her, would there be more options without a letter of recommendation? She knew no one outside of Mrs. Weatherford, Colin and Viv. She was in a foreign city, away from a home where she no longer felt welcome. What else was she going to do?

Grace oli kuitenkin sinnikäs, sai paikan, ja koska hänellä oli paloa muuhunkin kuin pölyjen pyyhkimiseen, hän sai lopulta toteuttaa ideoitaan myynnin parantamiseksi.

Gracelle oli aluksi sovittu kuuden kuukauden työjakso, jonka jälkeen hän saisi suosituskirjeen ja voisi päästä Vivin tavoin Harrodsille.

Määräajan lähestyessä Grace kuitenkin toivoi voivansa jäädä kirjakauppaan. George Anderson -niminen asiakas, komea nuorimies, oli saanut Gracen innostumaan lukemisesta ja lainannut hänelle oman, hiirenkorville kuluneen kopionsa Monte Criston kreivistä. George joutui pian rintamalle ja nuoret kävivät epäsäännöllistä kirjeenvaihtoa.

Samoihin aikoihin saksalaisten pommikoneet alkoivat kylvää tuhoa niin, ettei kukaan enää jättänyt sireenejä huomioimatta. Junat kuljettivat Lontoosta evakuoituja lapsia maaseudun turvaan.

She couldn't take in anything more than the endless stream of children with their small gas masks hanging from strings at their sides, their information pinned on their jackets and their bags of belongings. Such small bags for what might be a long absence. For who knew when the children would return? 

Some were eager, their faces bright in anticipation for an adventure. Others were tearstained as they clung to their mothers. As for the women accompanying them, each one was pale, their expressions steeled against the agony of their task. 

No mother should suffer a choice such as theirs: to send their child to live with a stranger in the country or allow them to stay in the city where it was dangerous. Despite the pain of separation, there must truly be considerable risk if they were going to the effort to remove so many children.

Certainly it was far better than keeping them here, where they were under the constant threat of being bombed.

Though Grace was not a mother, she hoped to become one someday. So it was that every stricken visage drove into her heart the sacrifice these women were making to ensure their children remained safe. 

As Grace walked on in her stunned state, she came upon the mass of them congregated at the entrance to Farringdon Station where another stream of children came from the opposite direction. Hundreds, if not thousands. Many mothers would have empty arms this night.

Kaupungin lukuisat metroasemat tarjosivat turvapaikan tuhansille, ja Gracen työpäivän katkaisseiden ilmahyökkäysten aikana hekin hakeutuivat läheiselle metroasemalle, joka pakkautui ääriään myöten täyteen. 

Kerran tällaisessa tilanteessa Grace alkaa lukea kesken olevaa kirjaansa, Middlemarchia, ja lähellä istuvat ihmiset pyytävät häntä lukemaan kirjaa ääneen. Tästä syntyy eräänlainen lukupiiri, kun kuulijat haluavat tietää miten kirja päättyy. Ellei tiettyyn aikaan mennessä anneta ilmahälytystä, he saivat herra Evansin luvalla kokoontua kirjakauppaan. Myyntikin nousi, kunhan vain kirjoja kauppaan saapui.

Eipä liene yllätys että tästäkin kirjasta opin taas kaikenlaista. Googletin lisätietoa esimerkiksi Anderson sheltereistä, Andy-lempinimellä kutsutuista, oman talon pihaan osittain maan alle kaivetuista pommisuojista. Niiden päälle kuului lisätä maata ja jotain peittävää kuten nurmikkoa, tai hyötykasveja, joille oli sodan aikaisen ruokapulan myötä enemmän käyttöä kuin kukkasille. Näitä suojia toimitettiin ennen sodan ulottumista Englantiin 1,5 miljoonaa ja sodan alettua yli 2 miljoonaa lisää, alueille joiden katsottiin olevan erityisessä vaarassa joutua Luftwaffen iskujen kohteiksi. Jos perhe alitti tietyn tulotason, suoja toimitettiin ilmaiseksi. Niiden katsotaan pienentäneen oleellisesti kuolonuhreja Lontoon omakotitaloalueilla. 

Pidin kirjasta neljän tähden edestä, oikeastaan ainoa negatiivinen puoli minun makuuni oli liiallinen amerikkalaistyylinen "olin niin huolissani teistä", "teille olisi voinut sattua jotain", "en tahdo että..., se on aivan liian vaarallista", "mitä jos sinulle tapahtuu jotain" -puhe, joka pudottaa kokonaisuutta yhden tähden verran. Vähemmälläkin lukija ymmärtää, että sodan aikana, kotikaupunkia pommitettaessa elämä ylipäätään on vaarallista, joka pommituksessa tuhoutuu lukuisia rakennuksia, osumia tulee jopa niihin joissa on ihmisiä suojassa, ja ihmisiä menehtyy. 

Jos tuntee sodan kulkua Lontoossa ennestään, tietää että pitkän rauhallisen sodankäynnin vaiheen jälkeen alkoi (syksyllä 1940) pitkä jakso, jolloin kaupunkia pommitettiin päivä ja yö toisensa jälkeen, ja etenkin jos oli pilvetön yötaivas saattoi olla varma että koneet tulevat. Tällä pyrittiin paitsi vaurioittamaan teollisuutta ja kaupungin infraa, myös luomaan lontoolaisissa epäluottamusta omien valtiomiesten kykyyn suojella kansalaisiaan. Pommitukset päättyivät vuoden vaihteessa, kun Hitler alkoi keskittää voimia hyökätäkseen Neuvostoliittoon. 

Madeline Martinilta on ilmestynyt tämän jälkeen myös toinen toiseen maailmansotaan sijoittuva kirja jossa amerikkalaiset kirjastotyöntekijät vakoilevat Lissabonissa ja ranskatar tekee töitä vastarintaliikkeen kirjapainossa Ranskassa. Valitsin alun perin tämän kirjan kuunneltavaksi Pohjoisen lukuhaasteen kohtaan 2. Kirjan kannessa on kirjoja tai kirjat mainitaan takakansitekstissä. Helmet-haasteessa sijoitan kirjan näillä näkymin kohtaan 47.-48. Kaksi kirjaa, joiden tarinat sijoittuvat samaan kaupunkiin tai ympäristöön, sillä olen parhaillaan kuuntelemassa toista kirjaa, jossa ollaan töissä kirjakaupassa Lontoon pommitusten aikaan.