Meri Valkama: Sinun, Margot

 

Meri Valkama: Sinun, Margot

Wsoy, 2021

Lukija: Krista Kosonen

Kesto: 15 h 37 min

 

2011

Pimeys hätisteli jo hämärää, kun Vilja antoi silmiensä juosta kirjaimilla, ohuilla ja ilmavilla. Hetkessä ajatukset olivat Helsingissä, hautajaisissa, isän kaksiossa pakattujen laatikoiden keskellä, työpöydän laatikostossa, litteässä peltirasiassa ja sen pohjalta löytyneessä kirjenipussa, siinä iltapäivässä, jona hän oli vetäytynyt vaivihkaa keittosyvennykseen, valinnut nipusta päällimmäisen kuoren. Siihen merkitty osoite oli hänelle tuntematon osoite, postimerkki Itä-Saksasta, leima vuodelta 1989. Hän oli lukenut kirjeen kerran, toisen, kolmannen, lopulta palannut äidin luo.

"Kuka on Margot?"

Isän kuoltua Vilja oli löytänyt nipun kirjeitä. Äiti oli puistanut hitaasti päätään, pyytänyt sitten hävittämään ne. Huokaissut pitkään, kun kirjeet vieläkin olivat tallessa. Kyllä, hän tiesi että oli olemassa joku Margot, nainen joka kutsui Viljan isää Erichiksi. Muuta hän ei tiennyt, eikä halunnut tietää nytkään. Jos vain antaisit asian olla ja silppuaisit nuo kirjeet.

Margot kirjoitti kirjeissään tytöstä jota kutsui Kastanjaksi. Äiti vahvisti, että se tarkoitti Viljaa itseään. Margot kirjoitti Patruunasta, joka lähetti kirjeet heidän välillään, Erichin ja Margotin. Kun äiti sulki lopullisesti suunsa, Vilja päätti lähteä Berliiniin ottamaan selkoa isän tästä elämän osasta. Oli selvää, että Viljallakin oli ollut jonkinlainen side Margotiin, joten hänellä oli oikeus tietää koko tarina.

Berliinissä Vilja sai vuokrattua asunnon tutusta talosta. Jätekuilun imelä haju oli vieläkin sama, mutta käytävä oli kapeampi kuin Vilja muisti. Talossa oli kaksikymmentä kerrosta, kaksisataa asuntoa. Täällä hän oli asunut lapsena isän, äidin ja veljensä Matiaksen kanssa, mutta perhe oli palannut Suomeen ja hajonnut syistä joita Vilja ei tiennyt ja Vilja oli jo kauan sitten unohtanut Itä-Saksan vuotensa. Nyt kun isä oli kuollut ja äiti vaikeni, Viljalla oli palava tarve muistaa, halu löytää puuttuvat palaset joiden avulla voisi rakentaa menneisyytensä uudestaan.

Berliinissä hän sai apua Utelta, vanhempiensa ystävältä, joka oli näiden erottua käynyt tapaamassa äitiä vielä Suomessakin, kunnes äiti oli riitaantunut hänen kanssaan. Utella oli valtavirrasta poikkeava näkemys Saksojen yhdistymisestä, siitä yleisestä ajatuksesta miten länsi on vain pumpannut rahaa itään, eivätkä houkkamaiset itäsaksalaiset osanneet edes olla kiitollisia. Vielä kaksikymmentä vuotta tapahtumien jälkeen Ute oli sitä mieltä, että DDR oli pakkoliitetty Länsi-Saksaan ja länsi oli se, joka oli hyötynyt itäsaksalaisten kärsiessä. 

1983, Berliini 

Kansan Voiman Berliinin kirjeenvaihtajaksi nimitetty ja DDR:ään ideologiana vahvasti uskova Markus Siltanen oli juuri perheineen muuttanut uuteen kotikaupunkiinsa. Poika Matias on neljän ja tytär Vilja vasta kaksivuotias.

Kunhan lapset aloittaisivat päiväkodissa, Rosa alkaisi taas kirjoittaa toista romaaniaan joka oli keskeytynyt lasten syntymään. Hän tarvitsi oman elämänsä Rosa Siltasena, ruuanlaitto ja lasten nenien niistäminen ei riittänyt hänelle. Tässä maassa oman työelämän rakentaminen oli naisille onneksi paitsi oikeus, myös velvollisuus. Rosasta se tuntui ihmeelliseltä. Että oli olemassa valtio, jossa ei katsottu paheksuen äitejä jotka veivät lapsensa päivähoitoon, vaan suorastaan kannustettiin siihen tarjoamalla kaikille ilmainen päivähoitopaikka, ja Rosa sai nyt olla sen maan asukas.

Päiväkodissa Vilja aloittaa pienten ryhmässä, jossa hänen opettajakseen tulee ystävällinen Luise. Matias sairastelee paljon, hyvin mahdollisesti läheisen hiilivoimalan takia, ja uupunut Rosa joutuu hoitamaan häntä kotona vuorokaudet ympäri. Onneksi Markus huolehtii Viljan päiväkodista, vaikka joutuukin tekemään alati venyviä päiviä töissä. Kun Markus kirjoittaa Schwarze Pumpesta, DDR:n suurimmasta ruskohiilivoimalasta joka työllistää 16000 ihmistä ja on maan suurimpia ylpeydenaiheita, hän tekee sen arvostuksella. Lopulta Rosa lähtee Matiaksen kanssa kaksin Suomeen, sillä vain Schwarze Pumpen läheisyydestä poistuminen voi auttaa poikaa tervehtymään. Kun he palaavat Berliiniin, Rosa huomaa, että jokin on muuttunut.

Rosa rutisti Viljaa, haroi sormillaan tämän hiuksia, pellavaisia ja pehmeitä, nuuhki ihoa, sen nukkaista ja nihkeää pintaa. Vain viikoissa lapsi oli kasvanut silmissä, eikä Rosa saanut mielipahaa irti itsestään: miksei lapsi ilahtunut hänen näkemisestään?

Kiinnostuin Valkaman kirjasta koska se tapahtuu Itä-Saksan aikaisessa ja puoleisessa Berliinissä, jossa on jotain kiehtovaa, jotain aivan eri tavalla kiinnostavaa kuin vaikkapa Neuvostoliitossa. Ehkä se on muuri ja se miten se yhdessä yössä jakoi kaupungin kahtia ja erotti sukulaiset ja ystävät toisistaan. Ehkä se on mielikuva joka tällaisella muurin sortumisen aikaan parikymppisellä nuorella tapahtumista oli, mukaan lukien yllätys siitä, että muuri todellakin hävitettiin eikä sen tähden edes sodittu. 

Kirja herätti paljon ajatuksia. Merkittävämpänä ehkä se, että tiedostan ajatelleeni hyvin yksioikoisesti, että Saksan jälleenyhdistyminen oli Itä-Saksalle pelkästään hyvä asia ja Länsi-Saksalle valtava menoerä josta itä saa olla kiitollinen, vastaavasti kuin joskus kuulee puhuttavan siitä, miten kalliiksi Suomelle tulisikaan jos Karjala nykykunnossaan liitettäisiin Suomeen. Tiedostan kyllä pettymyksen siitä, ettei lännen elintaso levinnyt itään yhdessä yössä, samoin kuin sen, että osa itäsaksalaisista aidosti uskoi sosialismiin eikä edes halunnut mitään yhdistymistä. Ehkä kokonaan uuden, kolmannen valtion luominen yhdessä olisi auttanut osaa kansalaisista uuden edessä.

Täysin absurdia oli kuitenkin ymmärtää se kirjan kohtaus, jossa Rosa lähti Länsi-Berliiniin vahingossa autoon unohtuneiden, käytettyjen itäsaksalaisten lastenvaatteiden kanssa, jotka sitten takavarikoitiin rajalla ettei Rosa myisi niitä lännessä. Kuka niitä olisi lännessä huolinut edes ilmaiseksi, kun heillä oli henkkamaukat ja KaDeWe täynnä ylellisyystavaraa?

Sitten pari irrallista asiaa. Ensinnäkin, kirjassa kuolee melko raa'asti kissa. Vaikka eläinten kokemat julmuudet ovat itselleni se herkin paikka kirjoissa ja olen jättänyt kesken esimerkiksi kirjan jonka alussa hukutettiin kissanpentuja, tämä tapahtuma painui melko pian taka-alalle. Toisekseen, kun Vilja tutustuu tulevaan tyttöystäväänsä Saagaan, hän menee tekemään haastattelua toista viikkoa flunssaa poteneen ihmisen kotiin. Alert, alert!