Ane Riel: Pihka

Ane Riel: Pihka

Aula & Co, 248 sivua

Alkuteos: Harpiks

Suomennos: Katriina Huttunen

Liv asuu isänsä ja äitinsä kanssa Päässä, joka on pieni saari ison saaren yläpuolella. Siellä asuu vain Livin perhe, joka viihtyy parhaiten omissa oloissaan. Livillä on vauvana kuollut kaksoisveli jonka vain hän näkee, mutta Liville Carl onkin jatkuvasti läsnä. Livin perhe elää erikoista elämää mutta Liville se on normaalia sillä muunlaista hän ei ole nähnyt. Livin äiti on niin lihava, ettei juurikaan pysty nousemaan sängystä. Livin isä hankkii perheelle elannon ja talon sekä varastot täpötäyteen kaikkea mahdollista rojua, aluksi myymällä joulukuusia, myöhemmin vain varastamalla ja tämän jalon taidon Jens opettaa tyttärelleenkin. Pian on yksin Livin vastuulla käydä hakemassa ruokaa ja kaikkea enemmän ja vähemmän turhaa tavaraa öisillä retkillä, muun muassa Krouvin varastosta.

Otin varastosta kaikkea mahdollista, yleensä säilyketölkkejä ja vessapaperia ja sen sellaista, mutta välillä myös ruokaa isosta pakastimesta. Jos siellä oli karkkia, otin aina niitä, sillä äitini rakasti karkkia. Yleensä etsin pusseja, joissa oli pieniä karkkeja, kuten lakritsipastilleja ja viinikuminalleja, sillä en uskonut että juuri ne lihottivat häntä. Olisin hyvin mielelläni ottanut myös pikkuleipiä, sillä oli aivan erityistä syödä pikkuleipiä vuoteessa äitini kanssa. Me mursimme ja ravistelimme niitä aina ennen kuin söimme ne. "Jotta kalorit putoaisivat ulos", äidillä oli tapana sanoa. Se nauratti meitä.

Liv ei käy koulua. Tyttö on lavastettu kuolleeksi, etteivät viranomaiset kysele hänen peräänsä, sillä Livin vanhemmat pelkäävät että tyttö viedään heiltä pois. Kukaan isolla saarellakaan ei tiedä hänen olevan elossa. Kaikki sujuu hyvin kunnes Livin isoäiti tulee yllättäen käymään. Kun hän näkee millaisen jäte- ja tavarapaljouden keskellä tyttö asuu, hän haluaa viedä Livin mukanaan kaupunkiin, että tämä pääsee kouluun ja tutustuu muihin lapsiin, alkaa elämään todellisempaa lapsuutta. Livin vanhemmille tämä ei kuitenkaan sovi joten isoäiti pääsee hengestään. Kirja alkaakin siitä, kun isä tukehduttaa oman äitinsä tyynyllä Livin katsoessa vierestä ja tytön osallistuessa isoäidin polttohautajaisiin omalla takapihalla. Elämä voi jatkua taas normaalina, kunnes joku kiinnittää Liviin huomiota.

Kaiken keskellä pihkalla on iso ja moninainen merkitys. 

Pihkassa oli jotakin yhtä aikaa parantavaa, tappavaa ja säilyttävää, ja se lumosi Jens Haardenin. 
Pihkatynnyrit olivat hänen verstaassaan ainoat esineet, jotka olivat järjestyksessä. Eräänlainen hirmumyrskyn silmä. Ne olivat vierekkäin kuin kolme jätesäiliötä, jotka kuitenkin sisälsivät kaikkein tärkeintä. Keskellä pahvilaatikoiden, säkkien, työkalujen, koneenosien, kangasrullien, johtojen, ruoantähteiden, sanomalehtien, muovipussien ja muiden sekalaisten tavaroiden sekamelskaa ne seisoivat muistutuksena siitä, että kerran kaikessa oli ollut kyse puusta. Puusta ja elämästä joka virtasi puun läpi. Ajan myötä myös tynnyrit hautautuivat tavaroiden alle, eikä niitä enää voinut erottaa roinan seasta. Jens löysi kuitenkin aina niiden luo, sillä hän suunnisti helposti tavaroidensa keskellä. Hänen järjestyksentajunsa oli erilainen kuin niillä harvoilla, jotka joskus avasivat verstaan oven ja kurkistivat sisään. Sittemmin sinne ei saanut mennä kukaan muu kuin Jens ja hänen tyttärensä. Tytön äiti olisi kyllä saanut tulla, jos vain olisi pystynyt.

Pihka on makaaberi jännitystarina jota ahmin sivu toisensa jälkeen. Olin juuri aloittanut toisen kirjan, kun lainasin Pihkan ja "vähän vain sitä selasin" vaan enpä voinut laskea käsistäni ensimmäisen kappaleen jälkeen. Pihka voitti parhaalle pohjoismaiselle rikosromaanille jaettavan Lasiavain-palkinnon vuonna 2016. Pihka ei kuitenkaan ole mikään perinteinen rikosromaani, siinä ei esimerkiksi kukaan poliisi tai etsivä ala selvittää rikosta vaikka isoäidin murha toki rikos onkin. Sanoisin Pihkaa ennemmin tiheätunnelmaiseksi ja jännittäväksi romaaniksi siitä miten käy kun elämänhallinta pettää ja asiat vain lähtevät luisumaan ihan väärään suuntaan. 

Tämä kirja-arvio on osa kirjabloggaajien Naistenviikko -tapahtumaa jota emännöi Tuijata. Kulttuuripohdintoja. -blogi. Linkin kaikista naistenviikon kirjajutuista löydät koosteesta: Klik!