Raili Mikkanen: Voidaan kutsua ulkopuolelle lain
Robustos 2015, 401 sivua
Eletään vuotta 1945 sodan päätyttyä. Irmeli ja Anja ovat parikymppiset työtoverit Valtion tykkitehtaan konttorissa Jyväskylässä. Kaikesta on pulaa, niin ruuasta kuin vaatteista ja tavaroista, niinpä Irmeli tarttuu hanakasti tilaisuuteen kun äidin Topi-serkku yhdessä ystävänsä Ramin kanssa kutsuu tytöt syömään hotelli Jyväshoviin. Aivan oikein Anja epäilee että miehet haluavat jotain vastapalvelukseksi, mutta Topilla ei olekaan mielessä se mitä Anja epäilee. Kun Topi ottaa uudelleen yhteyttä Irmeliin, hänellä on konttoristitytölle yhteistyöehdotus. Vain vähän lisää konttorityötä, työkirjojen jäljentämistä, mutta tästä maksetaan hyvin. Hyvästi ohueksi kulunut nukkavieru talvitakki, Irmelillä olisi mahdollisuus ylimääräiseen kipeästi kaivattuun rahaan, sillä ilman sitä ei mustan pörssin markkinoille ole asiaa. Vaikka Topi vannoo kaiken olevan laillista, Irmeliä epäilyttää. Miksi ne maksaisivat niin hyvin, ellei asiassa ole jotain salakähmäistä?
Suomi suorittaa Neuvostoliitolle sotakorvauksia joita valmistetaan myös tykkitehtaalla. Kaikkea valvoo Neuvostoliiton valvontakomissio joka pitää päämajaansa Helsingissä. Pian Irmelille tulevat tutuiksi myös neuvostoliittolaiset ja edessä on myös jännittävä matka Neuvostoliiton hallussa olevaan Porkkalaan.
Takahuoneessa kauppias avasi lukitun komeron, ja otti sieltä talvisaappaat. Ne ovat malliltaan sirot ja syvän ruskeat. Irmeli silitti saappaan pintaa. Nahka tuntui käteen pehmeältä ja taipuisalta. Saappaat olivat uskomattoman ylelliset monen sotavuoden jälkeen, jolloin hänen talvijalkineinaan olivat olleet koko ajan huonompaan kuntoon menevät monot. Näissä näytti olevan jopa suloinen lammasvuori. Mistä tällaisia mahtoi saada, eivät ne voineet ainakaan suomalaisia olla?
Minulla saattoi olla liian suuret odotukset tähän kirjaan sen perusteella mitä olin muutamassa blogissa kirjasta lukenut. Juoni oli kiinnostava mutta tapahtumissa ei ollutkaan sellaista jännitystä tai jännitettä mitä odotin. Ihan kelpo romaani kuitenkin.
Jane, Irmeli on kuvattu tässä niin pirtskaksi, että se voi hieman viedä uskottavuutta, vaikka nämä asiat ovat tapahtuneet ja olleet oikeasti vakavia. Luin tämän salzburgissa ihan muutamassa illassa, sillä olen oppinut, että Raili löytää aina niitä historian kohtia, joista muut eivät ole kirjoittaneet. Railin olisi oltava hiukan synkempi, mutta kun hänen luonteensa ei ole sellainen. Hän pirskahtelee läpi synkimpienkin tektiensä:)
VastaaPoistaMeren ja ikävän kiertolaisetkin kertoi tarinan, josta monet eivät olleet kuulletkaan, sillä se piti suuren Neuvostoliiton varjossa salata.
Voi anteeksi Leena kun olen vallan unohtanut vastata kommenttiisi vaikka sen tuoreeltaan luinkin! Hyi minua!
PoistaSanomassasi voi hyvinkin olla perää. Irmeli oli niin höpsö ja hupsu ja 2000-lukulaisen silmissä myös turkasen naiivi kun niin antoi itseään huijata. Kun on tuttuja miehiä ja vielä sukulainenkin, niin pitäähän tytön uskoa mitä setämies vakuuttelee, ei kai se nyt hänelle valehtelisi.
Meren ja ikävän kiertolaisia olen joskus kirjastossa jo silmäillyt mutta silloin se jäi vielä hyllyyn. En olisikaan muistanut että se on saman kirjoittajan, kiitos siis vinkistä :-)