Julia Kelly: The Last Garden in England

Julia Kelly: The Last Garden in England

Simon & Schuster, 2021

Lukijat: Shiromi Arserio, Marisa Calin, Danielle Cohen, Katherine Littrell, Siobhan Waring

Kesto: 10h 48min

2021.

Emma oli ottanut vastaan työn kuuluisan Highbury Housen puutarhan kunnostajana. Se oli merkittävä, lähes vuoden kestävä toimeksianto hänen yritykselleen Turning Back Thyme, mutta sen lisäksi hänen esikuvansa Venetia Smithin vuonna 1907 suunnittelema. Työtä tulisi olemaan paljon, sillä puutarha oli ollut hylättynä viimeiset 35 vuotta ja oli laaja alue, lukuisten puutarhojen kokonaisuus. Aivan erityisesti hänen huomionsa kiinnitti heti ensi käynnillä talvipuutarha, jonka portti oli lukossa, eikä nykyinen omistaja Sydney Wilcox, edellisen omistajan pojantytär, ollut löytänyt siihen avainta. Talvipuutarha oli ollut lukittuna jo hänen lapsuudessaan, kun he kävivät isoisän luona kahdesti vuodessa: jouluna ja tämän syntymäpäivänä. 

Emma sai vinkin, että naapuritilalla, Highbury House Farmilla asuvalla Henry Jonesilla, voisi olla tallessa hänen isoäitinsä Bethin piirtämiä luonnoksia puutarhasta. Emma innostui, sillä niistä olisi todella paljon apua puutarhan saattamisessa mahdollisimman lähelle alkuperäistä. 

"It looks like Nan took a shot of drawing some landscenes - this plane might be from the airfield not too far away. But mostly it's drawings from the garden", he said, flipping through a full-page sketch of what had to be the great lawn, planted with neat rows of vegetables. 

"Part of the garden had been requisitioned for agricultural land, I've seen pictures of it", she said running her fingers just under the first row of graphite-sketched plantings. 

1907

Venetia oli vielä varsin tuntematon nimi, mutta herra Melcourt oli palkannut hänet aiempien toimeksiantajien suositusten perusteella. Melcourt oli ostanut talon kolme vuotta aiemmin ja kunnostettuaan sen sisäpuolelta, halusi nyt elegantin puutarha-alueen jonka tuli näyttää siltä, kuin talo olisi kuulunut samalle suvulle jo kauan. 

Kun Venetia kuuli, että Melcourtin lanko Matthew Goddard oli botanisti ja Melcourtit halusivat hänen jalostamiaan ruusuja puutarhaansa, Venetia oli kaikkea muuta kuin innoissaan moisesta riesasta. Vaan ei aikaakaan kun vaihdetaan ensisuudelma ja aletaan tavata muiden katseilta piilossa.

He sighed. "Venetia, I don't want to keep on stealing moments like this."

All at once, a wave of exhaustion hit me, and my every nerve felt oversensitive. He'd written those words in every hedgerow letter, but he'd never said them before. 

"No good will come of people finding out," I countered. No matter how he might try to share the responsibility, there was only one reputation on line - mine. I had overstepped the boundaries of proprietary the moment I walked in the gardens at night, with a man to whom I was not affianced. And I'd thoroughly and indisputably fallen when we'd stripped each other of our clothes and made love. 

"I wouldn't let anything happen to you," he promised, forehead against mine, arms around my waist. 

"I know you will try." That was all he could do. If his sister and her husband found out, I would be turned out of Highbury House.

1944

Beth Pedley tuli Penwortheille Warwickshireen "land girliksi", eli maatilalle töihin kun miehet olivat rintamalla. Heillä oli ennestään jo yksi land girl, Ruth Harper-Green, josta herra Penworthin näkemys ei ollut kaksinen, niinpä he olivat pyytäneet vielä toista. Bethiä ihmetytti että tyttö jolla oli kaksiosainen nimi, oli edes päätynyt maatilalle, yleensä hänen kaltaisensa työskentelivät sihteereinä tai vähintäänkin puhelinvaihteessa. 

Ruth vihasi aamuherätyksiä eikä muutenkaan viihtynyt maatilan töissä, päinvastoin kuin Beth, vaikka hänen ensimmäinen tehtävänsä olikin levittää lietettä pellolle. Beth oli myös taitava piirtäjä, ja pyysi luvan saada luonnostella läheisen kartanon, Highbury Housen puutarhassa. Talvipuutarha veti häntä aivan erityisesti puoleensa.

Beth had drawn and rubbed out a sketch of what she thought was monkshood - although she couldn't be sure without seeing its'purple flowers in bloom - twice, when she heard children's voices. She lifted her head in time to see a flash of blue and black race by the winter garden's gate accompanied by a shrill "It's open! It's open!"

Highbury House jonne Penworthit toimittivat tuotteitaan, oli otettu armeijan käyttöön toipilassairaalaksi. Stella Adderton oli siellä keittäjänä, ei sairaalan vaan kartanossa edelleen asuvan perheen palveluksessa, vaikka inhosi ruuanlaittoa ja havitteli muualle töihin ja kävi siksi konekirjoituskurssia. Armeijan palvelukseen häntä ei oltu huolittu astman takia. Yllättävä vieras sotki Stellan suunnitelmat, kun sisar Joan aneli häntä ottamaan poikansa Bobbyn luokseen asumaan, nyt kun pommitukset Bristolissa olivat taas alkaneet. Pojan tähden, ja vain siksi, Stella ei voinut kieltäytyä. 

"What a lovely big kitchen you have here", said Joan looking around and nodding a hello to Mrs George and the other cooks, who'd slunk back in. 

"It isn't mine. Why aren't you in Bristol?" She looked down at Joan's hand that clutched a small battered brown case. "And why do you have luggage?"

Immediately Joan looked contrite. 

"You're going to be angry with me."

Highbury Housen isäntä, tohtori Murray Simonds, oli ilmoittautunut palvelukseen heti sodan alettua. Vain muutama viikko miehen kaatumisesta Murrayn sisar Cynthia oli ilmoittanut Highbury Housessa avattavasta sairaalasta, jonka johdossa hän itse tulisi toimimaan. Leskeksi jäänyt Diana teki parhaansa elääkseen kuin sotaa ei olisikaan: viihtyi puutarhassa, kutsui vieraita ja pukeutui illalliselle vaikka joutui ottamaan vieraansa vastaan pienessä huoneistossaan, kun salikin oli täytetty sairaalasängyillä. Hän sai neuvoteltua osan isosta puutarhasta säilytettävän, kun keksi vedota sen tarpeellisuuteen toipumassa olevien potilaiden virkistyskäyttöön, kun koko alue uhattiin ottaa kasvimaaksi. Avioliitosta Murrayn kanssa oli syntynyt perillinen, Robin, joka sai kaivatun ystävän Stellan sisarenpojasta. 

Kuten voi huomata, heti alussa on selvää, että Beth jää seudulle ja hänestä tulee Henryn isoäiti, mutta kaikki muu menneeseen liittyvä jääkin hiljalleen auki kerittäväksi. 

Tässä kirjassa huomioni kiinnitti ihan ensimmäisenä kaunis ja ihanan romanttinen kansikuva. Haluaisin päästä kameran kanssa tutkimaan tuota ansaria!

Olin hiljattain kuunnellut erinomaisen, kolmeen aikatasoon kirjoitetun romaanin, joten sama ratkaisu tässä kiinnosti myös. Se toimi kyllä sinänsä, mutta kirja osoittautui ensisijaisesti romanttiseksi ja olisin kaivannut siihen lisäksi jännittävämpää sisältöä, kuten yllätys käänteitä ja kohahduttavia sukusalaisuuksia. Olihan siinä yksi sellainen twisti, mutta sen olin arvannut heti alussa.