Sivut

torstai 22. elokuuta 2019

Enni Mustonen: Sotaleski


Enni Mustonen: Sotaleski
Otava 2019
524 sivua



Idan ja nykyään käytännössä pääosin tämän Kirsti-tyttären tarina on edennyt kesään 1939. Kirstin ja Iivon tytär Viena on nyt 10-vuotias ja jäänyt vanhempiensa ainoaksi lapseksi. Kirstin kaksosveljet Voitto ja Veikko ovat hekin jo varttuneet parikymppisiksi. Voitto on valittu edustamaan Suomea tulossa oleviin 1940 olympialaisiin keihäänheittäjänä ja Veikko on suorittamassa asepalvelustaan Kauhavan ilmasotakoulussa.

Suomi varautuu Neuvostoliiton hyökkäykseen linnoittamalla Karjalaa. Iivokin on linnoitustöissä ja Kirs3ti lähtee Vienan kanssa muonitushommiin pariksi viikoksi Iivoa tapaamaan. Mitä pidemmälle syksy etenee, sitä todennäköisemmältä alkaa näyttää, että Neuvostoliiton armeija lähtee etenemään piskuisen rajajoen yli.

Jollakin merkillisellä tavalla äidin puheet tuntuivat rauhoittavilta. Oli totta, että me olimme jo kertaalleen joutuneet keskelle sotaa ja taisteluja ja selvinneet siitäkin hengissä. Itse muistin niistä kamalista päivistä vain tykkien jysähdykset ja kuularuiskujen papatuksen ja saksalaiset, joita oli ollut talo täynnä. Silloinkin äiti oli kulkenut kaiken keskellä tyynenä ja arkisena, peitellyt minut ja Allin kellarin lattialle tuodulle matrassille ja lukenut iltarukouksen kanssamme. Kun vähän myöhemmin oikaisin itseni makuukamarissa Vienan viereen, ajatus kiertyi jälleen äskeisiin puheisiin. Pystyisinkö olemaan yhtä tyyni kuin äiti, jos nyt jouduttaisiin keskelle sotaa?

Sodan syttymisen myötä Kirsti joutuu sulkemaan muotiliikkeensä Helsingin keskustassa. Entisillä asiakkailla ei juurikaan ole rahaa teettää uusia vaatteita ja monet ovat sitä paitsi jo lähteneet evakkoon maaseudulle. Kirstille tarjotaan työtehtävää lähteä ranskan kielen tulkiksi reportterille joka kuvaa sodan kauhuja amerikkalaislehtiin. Kirsti ottaa tehtävän vastaan päästäkseen taas tapaamaan Iivoa rintamalle.

-Tiedäthän sinä amerikkalaiset, hän naurahti. -Suuria lapsia ja käsittämättömän sentimentaalisia ihmisiä! Jos kaikki Amerikan naiset saataisiin liikuttumaan meidän evakkolastemme valokuvista Rooseveltin olisi pakko ryhtyä auttamaan Suomea muutenkin kuin korulauseilla.
Totta kai ymmärsin Erkin ajatuksenjuoksun. Silti tuntui jotenkin kylmäävältä miten hän puhui evakkolapsista kuin pelinappuloista maailmanpolitiikan shakkilaudalla. Vaikka sitähän me kaikki olimme, niin pienten kuin suurtenkin kansojen Ihmiset. Kun joku Stalinin tai Hitlerin kaltainen hullu päättää viskata pelilaudan nurin, miljoonat ihmiset jauhautuvat sotilassaappaiden rautakorkojen alle.

Idan huvilasta tulee sotavuosien aikana monen perheen turvapaikka, sinne päädytään niin Helsingistä kuin Karjalastakin. Kaikki Idan ja Kirstin laajan perheen jäsenet eivät selviydy kolhuitta ja etenkin perheen miehistä, Iivosta, Voitosta ja Veikosta saa olla jatkuvasti huolissaan. Kiitos ompelimon tarvikkeiden vaatteista ei ole pulaa ja maaseudulla pystyttiin varautumaan sotavuosiin säilömällä maan antimia. Sika Pellekin kasvatettiin joka vuosi joulupöytään.

Sotaleski on Syrjästäkatsojan tarinoissa sieltä pisimmästä päästä, yli 500 sivua. Pituudestaan huolimatta se oli mielestäni paras osa näistä joissa Kirsti on päähenkilönä. Käytännössä hyvää kertausta sotavuosista ja uuttakin tietoa minulle joka en ole evakkosukua. Mieheni sen sijaan on, vieläpä molemmin puolin, ja kun sain kirjan luettua, tuli taas kyseltyä häneltä esimerkiksi pikkulapsena mummoiltaan kuulemistaan karjalan murteen ja karjalan kielen sanoista. Sain nimittäin korvamadon tuossa ihan kirjan loppuvaiheilla kun Kirsti on Äänislinnassa ja kuulee karjalankielisen laulun jonka kertosäkeen oppii nopeasti, siinä lauletaan prihainen tsomainen tsomainen. Muita sanoja Kirsti ei toista, mutta sain tuosta itse sen verran kiinni että minähän tiedän laulun jossa lauletaan noin ja pakkohan se oli kaivaa YouTubesta esiin!

Kirjan loppuratkaisut menivät pitkästä aikaa sen verran tunteisiin, etten pystynyt ihan samoin tein aloittamaan uutta. Onneksi olemme tänään menossa hakemaan varauksia sekä Tampereen lähikirjastosta että oman kunnan kirjastoautolta, eiköhän jokin niistä vie Karjalasta eri maailmoihin. 


torstai 15. elokuuta 2019

Marja-Leena Virtanen: Kiurun tytär



Eletään 1950-lukua maaseudulla jonne Siljan perhe on evakkoina muuttanut. Isä Ahti on ahkera työmies ja pullantuoksuinen äiti Vellamo hoitaa kotia. Siljalla on vanhempi veli Ilmo, joka harrastaa yhdessä muiden kylän nuorten kanssa teatteria. Naapureissa asuvat Kiisket, joille on lohkaistu Jokelasta tontti jolle he eivät ole vielä saaneet aikaiseksi omaa taloa rakentaa vaan asustavat ladon nurkkaan kyhätyssä tilassa. Jokelassa ovat Iiris, Siljan paras kaveri ja Ilmon ikäinen Santeri. Ilmo ja Santeri kilpailevat saman tytön huomiosta. Kisa Kiisken Annikista vie jopa puukkohippasille.

Vinninrapuista kuuluu.
Silja panee kuvakirjan pois, hiipii hyllyn ääreen, kiertää radionappulan isommalle ja painaa korvansa nyppyiseen kaiutinkankaaseen. Siinä värisee mieskuuluttajan ystävällinen ääni.
Radiopuhe vaikenee kun tuvan ovi käy.
Ilmo. Otsassa sininen läntti. Nenässä naarmu.
-Retku, äiti parahtaa uunin edestä.
Silja hypistelee radiohyllyn kullanvärisiä liinanhapsuja, ne ovat kiiltävää liukasta ainetta ja silittävät sormenpäitä, heilutellessa välkähtelevät alkaneen musiikin tahtiin.
Ilmo loikkii jääkaapille, ottaa maitokannun ja voin, iskee ne pöytään, repii aamulla meijeristä tulleen voipaketin auki, nappaa komerosta ruisleivän ja rupeaa leikkaamaan rintaansa vasten. Veitsi jurruttaa kovettunutta leivänkuorta, eilisiltana kammattu rasvainen vooki väpättää silmillä. Kello on paljon.
- Yökauvet jorojäljil, äiti sättii, rusentelee käsiään ja tyrskähtää itkuun.

Siljalle tärkeä ihminen on myös äidin serkku Elsa joka asuu kaupungissa mutta viettää kesä- ja joululomansa heillä. Eräänä jouluna tapahtuu kohtalokas onnettomuus joka hajottaa perheen. 

Toisessa osassa ollaan siirrytty ajassa eteenpäin 1960-luvun loppupuolelle, niin että Iiris on jo Helsingissä opiskelemassa ja Silja pyrkimässä Ateneumiin. Siljalla ei ole kiire naimisiin vaikka hänellä olisi valmis kosijakin, Tuomen Antti, kohta valmis agronomi ja Siljasta voisi tulla talon emäntä. Iiris vetää Siljaa mukanaan kemuihin joissa vastaan tulee monia poikia, mutta rakkaus löytyy kuitenkin muualta.

1943 syntynyt Virtanen on itsekin Karjalan evakoita. Hän on tehnyt työuransa sairaanhoitajana ja ryhtynyt kirjoittamaan vasta eläkkeelle jäätyään. Kiurun tytär on hänen neljäs romaaninsa. Olen aiemmin lukenut häneltä 2016 ilmestyneen Verhon. Virtasen kirjoitustyyli on melko vähäeleinen, teksti on nopealukuista ja sujuvaa, muttei herättänyt tässä lukijassa tunteita oikein suuntaan tai toiseen. Vuoden kuluttua en todennäköisesti muista tästä juuri mitään.

Luetut mutta bloggaamatta jääneet, osa IV



Satu Vasantola: En palaa takaisin koskaan, luulen 4,5/5
Susanna on Etelä-Pohjanmaalta lähtöisin oleva juristi nykyhetken Helsingissä. Siellä hän kohtaa Fatiman, Irakista paenneen naisen joka on pakomatkalla menettänyt lapsensa. Fatiman veljen elämä kietoutuu Susannan sukuun jota seurataan neljässä sukupolvessa 1930-luvulta lähtien. 
Kirja on jaettu kolmeen osaan. Ensimmäinen liikkuu vuosien 2015-2017 välillä ja nuo parin vuoden heitot liittyvät pitkälti siihen, onko Tapio vielä elossa vai ei. Romaani nimittäin alkaa vuodesta 2017 jolloin 92-vuotias Martta joutuu hautaamaan poikansa. Toinen osa hyppelee 1930-1970 -lukujen välillä ja oli minulle harvinaisen sekavaa luettavaa. Tarkoitan tällä sitä, että yleensä pysyn näissä aikasiirtymissä mielestäni hyvin kärryillä eikä hyppiminen haittaa, mutta jostain syystä jouduin nyt moneen kertaan palaamaan taaksepäin ja etsimään sukulaissuhteita; kuka on kenenkin vanhempi, puoliso ja lapsi. Onhan tässä kyllä paljon henkilöitäkin. Noin muuten pidän kyllä paljon sukusaagoista ja vaikka tämä romaani ei ensimmäisessä osassa sellaiselta vaikuttanut, toisessa osassa päästiin vauhtiin ja suvusta alkoi löytyä kaikenlaisia salaisuuksia.

Sarah Lark: Maorien laulu 3,5/5
On kulunut 40 vuotta siitä kun Helen ja Gwyneira matkustivat Englannista kauas Uuteen-Seelantiin mennäkseen naimisiin. Gwyn pitää edelleen Kiwardin menestyksekästä lammastilaa, Helen omistaa pienen majatalon. Nyt pääosissa ovat heidän lapsenlapsensa, Helenin vaatimaton ja ystävällinen Elaine ja Gwynin itsekäs ja voimakastahtoinen, puoliksi maori Kura. Helen ihastuu Christchurchiin ilmestyvään Williamiin, mutta Kuran saapuessa kaupunkiin syntyy kolmiodraama. Kura ei halua mitään muuta kuin laulaa ja näkee Williamissa mahdollisuuden päästä luomaan uraa Englannissa. Kuralle se riittää syyksi viedä mies häikäilemättömästi serkultaan, eivätkä häntä muutenkaan Elainen tunteet kiinnosta. 
Ärsytti etten muistanut oikein mitään Valkoisen pilven maasta. En ole edes kirjoittanut juttua siitä, mikä harmitti isosti. Alkuosa oli kiinnostava, loppua kohden kirja hiukan lässähti.

Taina Latvala: Venetsialaiset 3/5
Elokuun viimeisenä viikonloppuna vietetään venetsialaisia erityisesti Pohjanmaalla. Sinne kokoontuvat lapsuuden mökille myös kirjan kolme sisarusta. Mökin rakentanut isä on kuollut ja nyt pitäisi pakata tavaroita ja päättää mökin kohtalosta. Myymisen puolesta puhuu keskimmäinen sisko Paula. Nuorimmaisen, Elinan, häitäkin pitäisi samalla suunnitella. Vanhin sisko Iiris haluaa lähteä paikallisia venetsialaisia juhlimaan ja sinnehän sitten päädytään. Kirjassa oli kivan tiivis tunnelma, mutta jokin siinä vain ei kolahtanut aiempien Latvalalta lukemieni tavoin. Seuraavaa odotellessa, ilman muuta.  


Luetut mutta bloggaamatta jääneet, osa III



Anneli Suusaari: Ei sinne yllä myrskysää 4,5/5
Hannelen äiti dementoituu. Yhdessä isän kanssa he yrittävät hoitaa äidin mahdollisimman pitkään kotona, mutta onhan se haasteellista, kun kotikin tuntuu Maarulle niin vieraalta. Toisella aikatasolla eletään 50-lukua kun vanhemmat ovat vielä nuoria ja äiti on taitava ompelija. Tarina on haikea ja hyvin realistisen oloisesti kirjoitettu kuvaus ja juuri nuo kaksi aikatasoa esittelivät hyvin saman ihmisen tavallaan kaksi eri elämää, nuorena ja elinvoimaisena ja sitten dementikkona.

Peter Franzén: Särkyneen pyörän karjatila 4/5
En ole lukenut Franzénin omaelämäkerrallisia romaaneja, joten tämä oli ensimmäinen kosketukseni hänen kirjoihinsa. Kirja on yhdenpäivänromaani sukujuhlista maatilalla 50-luvun lopulla. Vanhaemäntä Kaino täyttää 80 vuotta ja nuorikko Mari on laittanut pöydän koreaksi. Marin mies, nuorin veljes Eemeli on viinaan menevä vätys ja Mari pitää koko taloutta pystyssä vaikka Kaino onkin vahvatahtoinen matriarkka. Muut Eemelin sisarukset saapuvat yksi kerrallaan paikalle ja sitten syödään, juodaan, painitaan, kolaroidaan ja saunotaankin. Hauska kirja!  

Jojo Moyes: Ne jotka ymmärtävät kauneutta 4-/5
Pieni ranskalainen kylä sinnittelee saksalaisten miehityksen alla ensimmäisen maailmansodan aikaan. Sophien mies Ėdouard joutuu rintamalle ja Sophie tarjoilemaan ruokaa miehittäjäupseereille perheensä hotellissa. Saksalainen komendantti muodostaa pakkomielteen Édouardin vaimostaan maalaamaan muotokuvaan ja alkaa kissa- ja hiirileikki. Tämäkin romaani sijoittuu kahdelle aikatasolle ja nykyhetkessä Lontoossa asuvan Livin seinällä roikkuu tuo samainen taulu. Ihan vahingossa (as if!) Liv tutustuu Pauliin jolla on Sophien ja Édouardin suvun toimeksianto löytää sodan aikana kadonnut maalaus. Loppuosa käydäänkin taistoa siitä kuka taulun lopulta omistaa. Harvoin pidän nykyhetken osioista läheskään niin paljon kuin menneiden aikojen osuuksista ja tässä ero oli todella merkittävä. 


Luetut mutta bloggaamatta jääneet osa II




Ja näitähän meillä riittää...

Pirjo Tuominen: Tulen väri punainen 3,5/5
Kirja on jatkoa Hiljaisille huvimajoille, nyt eletään vuosia 1914-18. Jere ja Maria ovat taas kohdanneet ja kiihkeästi ovatkin. Jeren työ lennätinlaitoksella vie miehen kuitenkin Venäjän rintamalle ja Maria jää taas yksin. Pakottavassa tilanteessa nainen tekee ison päätöksen ja hyväksyy toisen miehen kosinnan. Frimanin Sofia käy edelleen Finlaysonin kutomossa töissä ja siinä missä Maria perheineen on valkoisten puolella, on Sofia sisaruksineen luonnollisesti punaisen aatteen joukoissa. Kirjan loppu oli Tuomiseksi yllättävän väkivaltainen eikä oikein sopinut kokonaisuuteen. 

Nelli Hietala: Kielillä puhumisen taito 3/5
Saralla on ärrävika ja sen tähden tyttö on koko kouluikänsä väistellyt r-sanoja. Niinpä onkin hyvä muuttaa Irlantiin, englanniksi kun Saran ärrät kuulostavat ihan oikeilta. Irlannissa Saran kämppiksenä on ranskalainen Celine, jonka sorahdus saa Saran rakastumaan. Lahjaksi saadun ihan liian kalliin kaulahuivin palauttaminen saa tytöt lähtemään järjettömälle jouluiselle roadtripille. Tätä kaikkea Sara muistelee viisi vuotta myöhemmin kun on palaamassa Irlantiin ja etsimässä Celineä uudestaan käsiinsä. 

Philip Teir: Tällä tavalla maailma loppuu 4,5/5
Kirjailija Julia, miehensä Erik sekä lapsensa Alice ja Anton viettävät kesää sukuhuvilalla. Erikin kesä on alkanut yt-neuvotteluilla joiden lopputulosta ei halua perheelle kertoa. It-päälliköksi tavarataloon ei kuitenkaan tarvitse syksyllä palata. Sen sijaan hän alkaa pyöriä naapureina olevien ekopessimistien leirissä. Kulttia johtaa karismaattinen Chris jonka vaimo Marika taas on Julian lapsuuden ystävä. Sujuvan kepeä kertomus kesästä jolloin kaikki muuttuu. 

Pertti Lassila: Kesän kerran mentyä 4/5
Elsa viettää vuoden 1916 kesää Hangossa. Hän rakastuu merimieheen joka lyhyeksi jäävän rakkaustarinan jälkeen seilaa maailmalle ja Elsa jää yksin. 23 vuotta myöhemmin Taimi opiskelee kätilöksi Helsingissä ja kokee rakkauden kesän tultuaan lomalle Hankoon. Hän kohtaa pursiseuran rapuillallisella Eeron ja nuoret alkavat seurustella. Romanssi jatkuu kesän jälkeen Helsingissä, mutta sotaan varustautuminen kutsuu Eeron Kannakselle. Kesän kerran mentyä oli hyvin samantyyppinen kuin aiemmin lukemani Armain aika joka oli myös Finlandia-ehdokkaana. Lassilan kirjoissa on ihan oma tunnelmansa. Pieni sivumäärä, iso tarina ja mielenkiintoisia kohtaloita.


keskiviikko 14. elokuuta 2019

Amanda Vaara: Yösähköä



Amanda Vaara: Yösähköä - Majatalo Villa Venla 2
Karisto 2018
242 sivua

Luin puolitoista vuotta sitten Amanda Vaaran Majatalo Villa Venla -sarjan aloittaneen kirjan Pientä fiksausta vailla. Siinä päähenkilö Venla käy läpi avioeroa, jättää työnsä kiinteistönvälittäjänä ja ostaa vanhan tyhjilleen jääneen koulurakennuksen, jonne perustaa air bnb -majoituksen Majatalo Villa Venlan ja alkaa pitää tästä blogia. Venlan mukana muuttavat 13-vuotias Eedla ja kymmenvuotias Lauri. Naapureina Venlalla on utelias, ärsyttävä ja tavaroita varasteleva Riina ja toisaalta kiltti ja ihana, hieman taiteellisen boheemi Ilona-mummeli kanaparvensa kanssa.

Nyt Venla on elänyt uutta elämäänsä vajaan vuoden ja Majatalo Villa Venlassa on riittänyt mukavasti asiakkaita. Downshiftaaminen käy kuitenkin työstä kuten Venla huomaa. Talven paukkupakkaset jäädyttävät putket, hiiriä tulee sisälle ja sähkölaskut hirvittävät. Rakkaus Jörniin on kuitenkin voimissaan, vaikka Venla välillä ihmettelee miksei mies esimerkiksi käännä postiaan uuteen osoitteeseensa. Myös naapurin seitsemänkymppinen Ilona kohtaa uuden charmantin rakkauden, mutta siinäkin miehessä on jotain hämärää. Onko yhteenkään mieheen loppujen lopuksi luottamista?

Uutuutena someaktiivinen Venla keksii vloggaamisen eli videobloggaamisen mikä on Eedlan mielestä mutsilta erityisen noloa ja ex-miehen Henrin mielestä vähintään epäilyttävää. Eiväthän lapset vain näy videoilla? Lapsista puheen ollen, myös Eedla kohtaa ensirakkautensa.

Siis ei voi olla mitään nolompaa kun se, että frendi löytää sun mutsin YouTubesta, Eedla vaahtosi.
Venla oli julkaissut toisen videopäivityksensä edellisenä päivänä.
Yritätkö sä jotain MyDay -vloggausta? Niin noloa, Eedla vaikersi.
Musta se oli hyvä se sun video. Parasta oli kun kissat näky siinä, Lauri sanoi.

Yösähköä jatkaa Majatalo Villa Venlan tarinaa samanlaisella leppoisalla tyylillä. Teksti on nopeasti luettavaa ja viihdyttävää kuten sen on tarkoituskin olla ja pätkät Venlan bloggauksista kommentteineen ovat piristäviä. Positiivista on mielestäni myös se, ettei juoni pyöri yksinomaan rakkauselämien ympärillä vaan juttua riittää myös majatalon vieraista ja Venlan blogikaverista Lapinnoidasta jonka kanssa Venla päätyykin yhteistyöhön. Yksi Villa Venlan vieraista on X jonka kanssa Venla erityisesti ystävystyy ja joka lähettelee Venlalle postikortteja käymistään kaupungeista. Väkisinkin tulee mieleen tuleeko tällä miehellä olemaan jotain isompaa merkitystä Venlan elämässä kirjasarjan seuraavassa osassa?




Amanda Vaara on kirjailija Niina Hakalahden sivupersoona. Majatalo Villa Venlan kolmas osa, Heti vapaa, ilmestyy lokakuussa. 



torstai 1. elokuuta 2019

Huhti-touko-kesäkuun luetut



Huhti-kesäkuussa luin yhteensä kahdeksan kirjaa, joista seitsemän oli romaaneja ja yksi tietokirja. Minulla on edelleen menossa se oma tsemppaukseni, että lukisin myös miesten kirjoittamia kirjoja kun ne tahtovat jäädä niin vähiin. Alkuvuodesta tuli luettua kaksi, nyt jäi yhteen. Ensimmäisen puolen vuoden aikana 3/15. Ei varsinaisesti kehumista. Mutta katsotaanpa toisen neljänneksen lukemistoa.

Huhtikuu
Saku Heinänen: Vuoden lyhyimpänä ja pisimpänä päivänä ****-
Sinikka ja Tiina Nopola: Siskossyndrooma *** 
Paula Nivukoski: Nopeasti piirretyt pilvet ****+

Toukokuu
Henna Helmi Heinonen: Pala omaa taivasta ****-
Pauliina Rauhala: Synninkantajat **1/2
Heidi Jaatinen: Koski ***-

Kesäkuu
Melba Escobar: Kauneussalonki **
Kate Morton: Kellontekijän tytär ****



Saku Heinäsen Vuoden lyhyimpänä ja pisimpänä päivänä sijoittui kahteen eri aikaan ja aikakauteen joiden tapahtumia kerrotaan vuoron perään. Nelikymppinen Emilia on keskiluokkainen ruotsalaissuomalaisen kahden lapsen kotiäiti jolla on aikoinaan ollut urasuunnitelmia taiteen parissa. Nykyään hän "puuhastelee" valokuvaajana mutta haasteita työssä ei ole. Katri taas on lukion päättänyt tyttö joka on päässyt opiskelemaan haluamaansa korkeakouluun. Edessä on muutto Helsinkiin vaikka rokkaripoikaystävä haluaisi heidän lähtevän vähintään Tukholmaan, isompiin kuvioihin. Pidin kerronnasta, lopun twististä toisaalta olin kirjailijalle lähes kiukkuinen, joskin positiivisella tavalla, olisin lukenut kirjaa aivan eri tavalla jos olisin tuon tietyn asian tiennyt! 

Paula Nivukoski: Nopeasti piirretyt pilvet

Pohjalainen rakkaus oli yksinkertaista. Hellankuumaa kaurapuuroa ja aitan lattialle kimmahtanut puseronnappi.

- Pirät huolen äiteestä ja siskoosta.
Isä ojensi vapisevaa kättään Liisaa kohti.
- Ja tila, isä puristi heikosti Liisan kättä, - koita sinä pitää tila suvus.

Nämä viimeiset isän sanat Liisa pitää visusti mielessään ja ne määräävät tytön tulevaisuuden. Aikanaan hän kohtaa Kallen josta tulee kotivävy tilalle, mutta Kallelle ei kapea leipä riitä. 20-luvulla siirtolaisia lähti Amerikkaan pitkin Suomea, paljon juuri Pohjanmaalta. Kallekin innostuu rahan tekemisestä valtameren takana ja tuumaa että koko nelihenkinen perhe voisi sinne lähteä, mutta eihän Liisa voi, kun on kuolinvuoteella luvannut. 




Vuoden ensimmäinen tietokirjakin on nyt siis luettu, kun otin vippilainaan Nopolan sisarusten kirjoittaman Siskossyndrooman. Sinikka ja Tiina välillä "juttelevat" muistoistaan, välillä kirjoittavat vähän pidempiä osuuksia. Pääpaino on 50-luvun lopulla ja 60-lopulla eli lapsuudessa ja alakouluiässä. 70-luvullakin vieraillaan hieman kirjan loppupuolella. Runsas kuvitus koostuu mm tyttöjen piirustuksista, ystäväni-kirjojen sivuista, em. vuosikymmenten mainoksista (joissa osassa tytöt ovat itse esimerkiksi katsomassa televisiota tai ihailemassa Havi-kynttilän liekin lepatusta) sekä kotialbumin valokuvista. 

Henna Helmi Heinosen Pala omaa taivasta on 552-sivuinen tiikiskivi kolmesta aivan eri maailmoissa elävästä naisesta ja heidän läheisistään. On nuori bisnesnainen joka on juuri myynyt miljoonalla eurolla start up -yrityksensä, on kotirouva jolle kulissien pystyssä pitäminen on elämäntyö ja nuori äiti joka on haaveistaan huolimatta jämähtänyt hoitsuksi kotipalveluun. Hienosti kirjoitettu, eikä mitään liikaa. 

Pauliina Rauhalan toista romaania odotin ja jonotin kirjastosta suurin odotuksin. Olihan Taivaslaulu koskettava elämys niin kirjana kuin teatterin lavalla. Synninkantajat oli varmaan hieno kirja sekin, en sitä varsinaisesti kiistä. Minun kohdallani se vain lensi ohi pääni yläpuolelta ja vihelsi mennessään. Siinä oli hieman liikaa kaikkea ja toisaalta liian vähän sitä arkea joka oli Taivaslaulussa niin kauniilla tavalla läsnä. Lukeminen oli hidasta, siihen meni kaikkiaan kolmatta kuukautta. Kovin helposti tuli vastaani muita kirjoja jotka halusin lukea heti eikä kohta ja työnsi Synninkantajat sivuun.



Heidi Jaatisen 649-sivuinen Koski oli kiinnostava ensimmäiset noin 400 sivua, mutta sitten kyllästyin siihen ja loppuun lukeminen oli puurtamista kun Paavon sisällissotaretki ei ottanut edetäkseen eikä päättyäkseen. Muilta osin kyllä pidin Koskesta ja kun tämä on trilogian aloitus, lukenen seuraavankin osan. Vaikka kirja tapahtuu osittain sisällissodan aikaan ja tilan poika Paavo taistelee valkoisten joukoissa aina Kannaksella saakka, ei Koski kuitenkaan sotaromaani ole. Tarina alkaakin jo 1800-luvun lopulta, kun Tuure-isäntä jää leskeksi yksitoista lasta synnyttäneen Hilma-vaimon kuollessa ja ottaa nuorikokseen lastensa serkun Stiinan. Uusperheen äitinä ei ollut helppoa löytää paikkaansa tuohonkaan aikaan. Koski on saanut Savonia -palkinnon. 

Melba Escobarin dekkarin Kauneussalonki - manikyyrejä, mutanaamioita ja murhia, lainasin pikavippinä mukaan Norjaan suuntautuneelle kesälomareissullemme. En yleensä lue dekkareita, mutta kun huomasin tapahtumien sijoittuvan Kolumbiaan halusin kurkistaa sen maailmaan ja jostain syystä, ehkä tuosta kirjan nimestä johtuen ajattelin että tässä joku kauneussalonkimamma selvittelee murhia yhtä leppoisasti kuin Angel Kigalin kakkukaupassa, mutta kaikkea muuta! Korruptio rehottaa ja naisia raiskataan, tunnelma on ahdistunut ja miesten hyvä veli -verkosto pelittää. Rakenteellisesti hassua oli se miten kertoja muuttui ihan lennosta, suunnilleen kesken lauseen. Ehkä se jonkinlaisena kuriositeettina tässä toimi, mutta älkää kirjailijat pliis alkako matkia tällaista tyyliä! En oikein tiedä kenelle tätä dekkaria suosittelisin, en ainakaan itselleni. 



Minulla on jäänyt lukematta jokunen Kate Mortonin viimeaikaisista suomennoksista, mutta Kellontekijän tyttäreen tartuin melko tuoreeltaan. Tuttuun tapaan kirjassa on nykyhetkessä elävä nuori nainen joka alkaa tutkia menneeseen sijoittuvaa tarinaa. Tällä kertaa tuo nykyhetken hahmo on häitään suunnitteleva Elodie joka työpaikallaan arkistossa löytää viktoriaanisen ajan valokuvan sekä luonnoslehtiön johon on hahmoteltu joen penkereellä olevaa kartanoa. Talo jää vaivaamaan Elodieta, sillä se on kovin tutun tuntuinen, kuin suoraan sadusta jota kauan sitten menehtynyt taiteilija-äiti hänelle kertoi. Niinpä Elodie tutkii asioiden yhteyksiä ja hänen tiensä vie kartanoon Thamesin varrella. Siellä vietti kesää 1862 joukko nuoria taiteilijoita jotka kohtaavat suuren tragedian. Kartanossa on myös kummitus! Tuttua Mortonia, ehkä jo vähän liiankin tuttua, mutta lukuromaanina hyvinkin neljän tähden arvoinen.

Heinäkuun kirjoista on tulossa ihan yksittäisiäkin arvioita, mutta paketoin silti taas seuraavan neljänneksen nippuun lokakuussa :-)

keskiviikko 31. heinäkuuta 2019

Klassikkohaaste #9: Minna Canthin Työmiehen vaimo



Klassikkohaaste on puolivuosittain jatkuva (kirjabloggareiden) haaste lukea jokin kenties jo pidempään lukulistalla odottanut klassikkokirja. Tämä on järjestyksessään yhdeksäs haastekierros ja neljäs kerta kun olen itse siinä mukana. Haastetta emännöi tällä kertaa Tuntematon lukija -blogi.

Luin viime talvena Minna Rytisalon romaanin Rouva C, joka kertoo kirjailija Minna Canthin elämästä. Ajattelin jo silloin, että olisi kiinnostavaa tutustua hänen näytelmiinsä ja mikäpä sen parempi tilaisuus kuin klassikkohaaste. Ei sillä etteikö klassikoita voisi lukea muutenkin, mutta jostain syystä niihin tulee tartuttua sen verran harvoin, että jonkinlainen motivoiva potku takalistolle on tarpeen! Kirjaston hyllystä löytyi ennestään tuttu nimi, Työmiehen vaimo. Juonestakin minulla oli jonkinlainen käsitys; Työmies rällää kaikki perheen rahat. 

Vaan oli Työmiehen vaimo paljon enemmänkin. Työmies, Risto, on viinaan menevä laiskamato joka onnistuu lirkuttelemaan vaimokseen Johannan. Näytelmän viidestä näytöksestä ensimmäinen tapahtuu heidän häissään. Tuon ajan tapaan mies saa naimakaupassa haltuunsa vaimon omaisuuden ja humalainen Risto kehuskeleekin miten kaikki häntä nyt kadehtivat, sillä Johanna on paitsi kaunis myös rikas, kuusisataa markkaa on hänellä pankkitilillään ja pankkikirjakin jo Riston hallussa. Nyt on millä ryypätä ja rällätä ja tarjota tietysti häävieraillekin. Kun miespuoliset vieraat tuumailevat, että nykyään naiset haluavat määrätä taloudenpidosta, Ristolla on tästä luolamiesaikainen käsitys mutta Johannalle miehen lurjusmaisuus valkenee liian myöhään. Häihin pölähtää mustalaistyttö Homsantuu ja pian Johanna kuulee tältä että Risto on kihlannut Homsantuunkin. Riston mielestä siinä ei ole kummoista metelin aihetta, kaipa nyt mustalaistyttöä voi narrailla, tuollaista "halvempaa naista", ilman että on sen enempää vakavissaan ja vaihtaa sitten lennossa kuudensadan markan Johannaan. Tätä ei Homsantuu halunnut kuulla ja vannoo miehelle kostoa. Järkyttynyt Johanna haluaisi saman tien erota petollisesta miehestä, mutta häävieraat saavat hänet taivuteltua ja samalla käännettyä kaiken vielä niin päin, että Johanna on se jonka tulee rukoilla anteeksipyyntöä mieheltään, onhan mies sentään "vahvemmalla luonnolla ja suuremmalla viisaudella varustettu". 

Toisessa näytöksessä Ristolla ja Johannalla on jo vauva ja Risto on Johannan pankkitilin tyhjentänyt. Johanna on Kauppatorilla markka kourassaan, miettien ostaako sillä maitoa heikolle lapselleen vai leipää heille kaikille. On helppo arvata miten markalle käy, kun Risto ystävineen yhyttää Johannan torilla. Ristoa ei kiinnosta leipä eikä maito, eikä kyllä lapsikaan kun viinapullo tuntuu jo kielen päällä. 

Jatkossa Johanna tarttuu työhön kuin työhön kerätäkseen roposia lapsensa elättämiseen ja Risto taas pyrkii ehtimään rahastaa kaiken Johannan työn päältä jaon. Homsantuu saa tilapäisesti kostonsa, muttei kummankaan naisen tarina pääty hyvin.

Työmiehen vaimoa pidetään Suomen ensimmäisenä realistisena näytelmänä. Sen kantaesitys oli Helsingin Suomalaisessa teatterissa 28. tammikuuta 1885. Se ei ollut ensimmäinen Canthin mainetta saanut näytelmä, mutta ensimmäinen kerta kun Canth koki kirjoittaneensa jotain merkityksellistä ja omannäköistään. Canth halusi erkaantua fennomaanien kansallisen ihanteellisuuden tavoittelusta ja ryhtyä kirjoittamaan yhteiskunnan epäkohdista kuten miestensä hallitsemista vaimoista, köyhälistöstä ja kaksinaismoralismista jossa myös laki ja oikeus oli miehen puolella. 



keskiviikko 17. huhtikuuta 2019

Tammi-helmi-maaliskuun luetut kirjat



Tammikuu 
Tommi Kinnunen: Pintti ***1/2
Sara Medberg: Kultaportin kaunottaret ****

Helmikuu
Enni Mustonen: Taiteilijan vaimo ****
Maritta Lintunen: Stella ****1/2

Maaliskuu
Laura Manninen: Kaikki anteeksi ****
Juha Itkonen: Ihmettä kaikki ***
Kai Aareleid: Korttitalo ***1/2


Vuoden ensimmäinenä neljänneksenä luin seitsemän kirjaa, kaikki romaaneja. Olen viime vuosina yrittänyt lukea hieman enemmän mieskirjailijoiden teoksia ja nytkin sentään kaksi seitsemästä on miesten kirjoittamia mikä on minulle hyvä prosentti.

Tommi Kinnusen Pinttiin tartuin suurin odotuksin, olinhan pitänyt isosti kahdesta aiemmasta Kinnusesta. Pintti oli kuitenkin erilainen, mitä moni saattaa pitää hyvänä asiana. Itselleni tämä lasiruukin elämään sijoittunut kolmen (ei peräkkäisen) päivän romaani ei kolahtanut aivan aiempien tavoin, vaikka paikoitellen tavoitinkin tutun Kinnusen. Juha Itkosen Ihmettä kaikki kertoo osittain kirjailijan kokemuksista, osittain fiktiivisenä perheestä jossa kahden lapsen ja useiden keskenmenojen jälkeen uudet vaikeat raskaudet tuovat mukanaan haasteita ja vaikeita päätöksiä. Romaani oli siinä mielessä jännä, että kirjan pariskunta vääntää puoli kirjaa samasta asiasta (mitä päättää haastavan raskauden suhteen) ja monesti samankaltaisin lausein, mutta silti kirja ei tunnu toistolta eikä junnaa paikallaan.

Itkosen romaani oli pitkästä aikaa vippilaina, muttei viimeinen. Tampereella on nimittäin siirrytty vipeissä viikon laina-ajasta kahteen, mikä on loistava uudistus! Toinen vippilaina jonka itse asiassa luin neljässä päivässä koska teksti oli niin luetuttavaa, oli virolaisen Kai Aareleidin Korttitalo, joka on historiallinen romaani. Suvun tarina lähtee liikkeelle sotavuosilta, mutta sijoittuu enimmäkseen sodanjälkeiseen Tarttoon ja valtaosan perheen tarinasta kertoo pikkutytöstä teini-ikään varttuva Tiina-tytär. Ruma, tumma ja luotaantyöntävä kansi näytti ensisilmäyksellä dekkarilta, mutta onneksi vilaisin selkämyksestä ettei sieltä löytynytkään dekkaritarraa. Myönnän, että vasta kotona hoksasin, että Kai onkin nainen...

Tyypillisesti itselleni luin useammankin historiallisen romaanin, joista pisimmälle menneisiin aikoihin sijoittui Kultaportin kaunottaret, jonka Sara Medberg on kirjoittanut ikään kuin väitöskirjansa oheistuotteena. Tyypilleen uskollisena juonen käänteet kuten kuka rakastuu keneen olivat helposti ennakoitavissa, mutta tekstinä kirjaa oli kiinnostava lukea. Mustosen Taiteiljan vaimo jatkaa pitkää Sivustakatsojan tarinoiden sarjaa ja päähenkilöksikin on vaihtunut jo Idan Kirsti-tytär joka tässä osassa perustaa niin oman perheen kuin ompelimon. Seuraava, toiseen maailmansotaan sijoittuva osakin on jo ilmestynyt ja jonotan sitä kirjastosta. 

Maritta Lintusen Stella sijoittui kahteen aikakauteen, ei kuitenkaan sen syvemmälle menneeseen kuin 80-luvulle jolloin päähenkilö on iäkkään taiteilijan alivuokralaiseksi päätyvä nuori tyttö, jonka elämää taiteilijatar ovelasti manipuloi. Stella oli näistä yhdeksästä romaanista se joka minua eniten kiehtoi ja jonka psykologinen vire piti loppuun asti otteessaan. Stellan luettuani jäi sellainen fiilis, että kirjailijan aiempiinkin teoksiin kannattaisi tutustua. 

Laura Mannisen esikoisteos Kaikki anteeksi kertoo kirjailijan omasta elämästä, päähenkilön nimikin on Laura. Hän tapaa kiinnostavan miehen joka hurmaa käytöksellään Lauran suvun ja ystävät. Pian mies osoittautuu kuitenkin väkivaltaiseksi manipuloijaksi jota Laura joutuu kotoaankin pakenemaan. Luin kirjaa loppupuolella ristiriitaisin tuntein. Luonnollisesti halusin kaikkea hyvää Lauralle mutta toisaalta, kun itse omaan sen "minua ei kukaan kahta kertaa löisi" -ajatusmaailman, pidin Lauran loputtoman tuntuisia yrityksiä kääntää kaikki vielä hyväksi ja onnelliseksi (kaikki anteeksi!) ihan liian naiivina.



tiistai 26. maaliskuuta 2019

Poimintoja kevään 2019 kirjakatalogeista

Kevään kirjakatalogithan ovat ilmestyneet jo viime vuoden puolella, vuosi vuodelta aiemmin tai ainakin siltä tuntuu? Tässä poimintoja omalle lukulistalleni.

Bazar

Katja Kärki: Jumalan huone
Pohjoiskarjalaisen Martikaisen sukua seurataan 1930-luvulta vuoteen 2009. Luvassa on sukutraumoja ja sukunsa uhmakkaasti hylkäävä siilitukkainen Elsa.

Lucinda Riley: Varjon sisar.
Seitsemän sisaren tarina on edennyt jo kolmanteen osaan. Olisiko jo aika aloittaa?

David Safier: Tuomiopäivä ensi tiistaina
Kolmekymppinen Marie on vihdoinkin onnekas miesten suhteen sillä hän on purjehtimassa avioliiton auvoiseen satamaan kiltin ja lempeän sairaanhoitajamiehen kanssa. Jostain syystä Marie kuitenkin päätyy jättämään Svenin alttarille ja muuttamaan takaisin lapsuuskotiin isänsä luokse. Siellä hän tapaa uuden miehen jolla on lempeä katse, ihanan matala ääni ja vahva kädenpuristus - ja hyvä peffa! Kirjan luvataan olevan hauska hupailu Jeesuksen paluusta maan päälle. Kesälukemista?

Paulo Coelho: Hippi
En oikeastaan tiedä miksi en ole lukenut yhtään Coelhoa? Nyt on ehkä pakko aloittaa. Karla on lähdössä hippivaellukselle ja selvännäkijä on luvannut että hänen matkakumppaninsa ilmestyy pian. Paikalle saapuu pitkätukkainen brasilialainen Paulo joka huomaa kauniin hippitytön. Yhdessä lähdetään matkalle ja rakastutaan. Niin yksinkertaista ja niin monimutkaista se on.

Gummerus

Johanna Laitila: Lilium Regale
Päähenkilöinä on Else joka on Ruotsissa evakossa kirjallisessa perheessä. Suomeen palattuaan hän päätyy tornionjokilaaksoon, piiaksi isoon taloon jossa apteekkarin rouvan, kirjakauppiaan, myötä Elsalle avautuu ovia itsensä tuntemiseen ja paremman luokan salattuihin huoneisiin ja valta-asetelmiin. Nurkan takana juonii heitäkin jotka saavat Elsan häpeämään orastavaa itseään. Entä hänen suhteensa Samuliin, eikö se ollut liian laimeasti rakastettu? Ei kai se voinut riittää?Laitilan esikoisromaani käsittelee elinikäistä rakkautta, sodan nähnyttä sukupolvea ja vaiettuja tarinoita. Luvassa on värisyttävän aistillista ja kuvallista, pohjoisen murteella höystettyä kieltä. Kiinnostavat asetelmat!

Niina Mero: Englantilainen romanssi
Ihana kansi! Englantilaisia romantikkoja rakastava Nora saa siskoltaan kutsun häihin Oxfordiin. Hän karsastaa höttöistä häähaaveita mutta suostuu vastahakoisesti kutsuun ja perillä sulhasperheen kartanon goottilainen viehätys ja vehreät puutarhat sekä yliopistokaupungin vanhoilta kirjoilta tuoksuva tunnelma pyyhkäisevät hänet jaloiltaan. Idylli kuitenkin rakoilee kun uteliaalle Noralle selviää, että aatelissuvun vanhempi poika on kadonnut jäljettömiin vuosia sitten. Kaiken lisäksi Noran viisasteleva sydän muljahtelee vastusteluista huolimatta englantilaisille herrasmiehille ja verhotuille salaisuuksille. Brittiläinen kohteliaisuus kätkee taakseen totuuksia joiden seuraukset voivat olla kohtalokkaat. Luvassa on ahmittava esikoisromaani jossa Bridget Jonesin mustiin pukeutunut ystävätär kohtaa Kotiopettajattaren romaanin, mukana vähän Downton Abbeyn kartanotunnelmaa ja brittidekkareiden juonitteluja! Kuulostaa aika kiinnostavalta paketilta!

Celeste Ng: Tulenarkoja asioita
Shaker Heights on menestyvien ihmisten lähiö jossa jopa talojen väritys on soinnutettu kauniisti yhteen. Parhaiden täydellisyyden tavoittelu kilpistyy Elena Richardsonissa. Sitten idylliseen lähiöön saapuu kiehtova ja salamyhkäinen Mia, taiteilija ja yksinhuoltajaäiti teinityttärensä Pearlin kanssa ja vuokraa talonpuolikkaan Richardsoneilta. Mia ja Elena huomaavat joutuneensa vastakkain kun koko kaupunkia jakaa huoltajuuskiista ja Elena päättää selvittää mitä Mia menneisyydessään salaa. Hänen pakkomielteestään eivät kuitenkaan maksa vain Mia ja Pearl vaan myös hänen oma perheensä. Tulenarkoja asioita tarkastelee eri tapoja olla äiti ja osoittaa mikä vaara piilee uskomuksessa, että sääntöjä noudattamalla voi hallita elämää. Kiinnostaa kyllä että mikä se salaisuus on...

Emma Hooper: Koti-ikävän laulut
Connorien perhe niitä harvoja joka yhä asuu idyllisessä mutta autioituvassa kalastajakylässä Kanadan syrjäseuduilla. Kalojen kadottua useimmilla perheillä ei ole ollut muuta vaihtoehtoa kuin muuttaa pois töiden perässä. Elättääkseen perheensä Aidan ja Martha matkaavat vuorotellen töihin pohjoiseen mutta pian heidänkin on aika lähteä ja silloin aiemmin niin onnelliset Aidan ja Martha ajelehtivat koko ajan kauemmas toisistaan. Kuulostaa herkkikseltä.

Holly Bourne: Katsokaa miten onnellinen olen
Tori Bailey on totuuksia laukova menestyskirjailija joka on innoittanut miljoonia naisia ympäri maailmaa elämään juuri sellaista elämää kuin he itse haluavat. Hän kiertää pitämässä motivointiluentoja ja jakaa somessa inspiroivia viestejä faneilleen. Hänellä itsellään on tietenkin päällepäin täydellinen, kadehdittava parisuhde, mutta Tori on elänyt suuressa valheessa. Hän ei ole harrastanut pitkäaikaisen poikaystävänsä kanssa seksiä puoleen vuoteen, eikä tämä edes halua keskustella avioliitosta kun kaikki Torin ympärillä tuntuvat menevän kihloihin ja saavan vauvoja. Kun maailma tunkee ennalta määrättyyn muottiin ja 30 vuoden rajapyykki saa kellon tikittämään kovaa, vaatii kanttia kulkea omia polkujaan. Mutta onko Tori tarpeeksi rohkea noudattamaan sitä mitä opettaa? Tämä voi olla hyvä, tai sitten ei?

Karisto

Marja Leena Virtanen: Kiurun tytär
Pienen Siljan perhe on Karjalan evakoita mutta kotitilaa on asuttu jo jonkin aikaa. Lähistöllä asuvalla Kiiskin porukalla on vakituinen koti vasta tekeillä ja heidän elämäänsä on muutenkin vähän rempallaan. Heidän tyttärensä Annikki kiinnostaa sekä Siljan isoveljeä että naapuritilan Santeria niin paljon, että teräaseitakin vilautellaan. Kohtalokas jouluyö muuttaa kaiken Siljan ja hänen läheistensä elämässä ja vielä vuosien ja vuosikymmenten jälkeen tuon yön seuraukset ovat läsnä heidän arjessaan. Virtasen romaani on herkkävireinen kuvaus pienen tytön elämästä 1950-luvun maaseudulla ja myöhemmin pääkaupungin opiskelijamaailmassa. Kuulostaa just minun jutulta! Mutta miten ihmeessä Karistolta löytyi vain yksi minua kiinnostava kirja..?

Otava

Enni Mustonen: Sotaleski
Kirstin ja Iivon Viena-tytär on kesällä 1939 jo 10-vuotias. Iivo on lähtenyt vapaaehtoisena linnoitustöihin Karjalan kannakselle ja Kirsti lähtee tytön kanssa tätä tapaamaan. Vaikka muut vähättelevät sodan uhkaa, Ida tuntee nahoissaan että ankarat ajat ovat tulossa. Iidan huvilasta tulee jälleen naisten, lasten ja vanhusten turvapaikka, mutta miten käy Iivon ja kaksospoikien siellä jossakin? Edelliset osat luettuna ja jonotan tätä kirjastosta.

Suvi Ratinen: Matkaystävä
Jälleen yksi romaani uskonnollisesta yhteisöstä. Uutinen entisen luokkakaverin katoamisesta järisyttää nuorta naista joka on rakentanut itselleen uuden elämän Helsingissä. Miksi vanhat tutut soittelevat ja kyselevät kadonneesta? Nainen palaa pitkään piilottelemiinsa muistoihin, lapsuusvuosiin kahden maailman ristivedossa. Herää kaipaus turvattuun elämänpiiriin johon kuuluivat suviseurat, marssikasetit, Marimekon vahakangasliinat ja serkun puhki katsottu häävideo jolla hymyili maailman komein mies. Kaipa näitä vielä jaksaa lukea?

Paula Nivukoski: Nopeasti piirretyt pilvet
Vahvatunnelmainen esikoisteos sinnikkäästä 1920-luvun pohjalaisnaisesta jota elämä taivuttaa muttei murra. Kun Liisa menee naimisiin Kallen kanssa edessä on onnellisia vuosia täynnä hellyyttä, tai niin Liisa ainakin luulee. Avioliitto osoittautuukin olevan rahapussin nyörien kiristämistä, laskiämpärin tyhjentämistä valittava vanha äiti tuvan nurkassa. Kalle karkaa Amerikkaan, Liisa jää lasten kanssa Pohjanmaalle. Liisaa painaa lupaus jonka hän antoi isälleen tämän kuolinvuoteella, talo on pidettävä suvussa. Mutta kuinka paljon nuori nainen jaksaa harteillaan kantaa? Mielenkiintoinen asetelma.

Kate Morton: Kellontekijän tytär
Vuonna 1862 joukko nuoria taiteilijoita kokoontuu kartanoon Thamesin varrella viettämään raukeaa inspiroivaa kesää. Kesän lopussa yksi naisista on ammuttu ja toinen kadonnut. Vuonna 2017 nuori arkistonhoitaja löytää Lontoosta nahkalaukun jossa on valokuva huomiota herättävän näköisestä naisesta viktoriaanisissa vaatteissa sekä luonnoslehtiö johon on hahmoteltu suuri talo joen penkereellä. Kuka kuvan nainen on ja miksi kuvan kartano tuntuu Elodiesta oudon tutulta? Muutama Morton lukematta, mutta tämä menee luultavasti lukujonoon pikapuoliin.

Sally Rooney: Keskusteluja ystävien kesken
Nokkela, kepeä ja kuolemanvakava romaani nuorten naisten mutkikkaasta suhteesta maailmaan ja toisiinsa on noussut kansainväliseksi kulttiteokseksi. Yliopistossa opiskelevat Frances ja Bobbi liikkuvat erottamattomana kaksikkona Dublinin kirjallisten piirien laitamilla. Juhlissa he tutustuvat kuuluisaan valokuvaajan ja tämän puolisoon. Tuttavuus syvenee neliödraamaksi jonka seuraukset uhkaavat Francesin koko elämän perustaa. Palkittu irlantilaisromaani tavoittaa kivuliaan osuvasti lahjakkaiden nuorten aikuisten elämänpiirin; ironisen poseerauksen, haavoittuvan vilpittömyyden ja lapsuuden taakasta irti. Tämä kuulostaa hiukan jännittävältäkin, kun en niitä dekkareita lue.

S & S

Olga Kokko: Munametsä
Nelikymppinen Linnea on vakaumuksellinen sinkku jolla on aktiivinen seksielämä eikä aikomustakaan vakiintua. Omat halut, seksuaalisuuden toteuttaminen ja toisaalta sovinistisen työpaikan ilmapiiri hiertyvät toisiaan vasten. Lisänsä someajan sinkkuelämään tuovat bloggaus, oma podcast ja bilettämiseen kyllästynyt sarjakihlautuva ystävä. Onko sinkkuus ainoa tapa säilyttää itsemääräämisoikeus vai olisiko Linnean ihastuneella Samuelilla tarjota elämään muutakin kuin orjuutta tuulipukujen ja teippivaippojen ikeessä? Mikä ettei, ehkä kesälukemista?

TammI

Katri Lipson: Kaikkein haikein leikki
On mies, nainen ja tarjoilija. Lumous joka saa kadonneen ajan palaamaan. On kuusi kohtausta ja rakkauden kuusi vaihetta. Kaikissa kohteena on Sebastian, tahdikas ja tunnollinen tarjoilija jota kukaan ei suostu näkemään pelkkänä kulissina. Tästä en osaa sanoa onko lintu vai kala, mutta kiinnostaa.

Pirjo Tuominen: Opettajatar
Nuori opettajatar päätyy häväistysjutun keskipisteeksi ja joutuu taistelemaan juoruja vastaan 1850-luvun Suomessa niin että urakin on vaakalaudalla. Uskomatonta että Tuominen on jo 80-vuotias ja aikoo edelleen kirjoittaa lisää!

Pauliina Vanhatalo: Tuulesta temmattu elämä
Jälleen yksi tiukasta uskonnollisuudesta kertova romaani, tällä kertaa vanhoillislestadiolaisuudesta. Titi oppii jo varhain, että on syytä pysyä omien parissa ja välttää vääriä kysymyksiä. Vanhoillislestadiolaisen yhteisön ulkopuolinen todellisuus tuntuu vieraalta ja pelottavalta mutta lopulta hänen on pakko mennä maailmaan, tuli mitä tuli. Titille tämä maailma on teatterikerho. Tuulesta temmattu elämä tutkii tarkkanäköisesti uskonnon ja taiteen risteävien todellisuuksia. Muistaakseni Keskivaikea masennus oli hänen kirjoittama?

Elizabeth Strout: Kaikki on mahdollista
Maissipeltojen keskellä nököttävän pikkukaupungin asukkailla on ilonsa ja surunsa joiden kanssa he elävät parhaansa mukaan. Pienessä paikassa kaikki tuntevat toisensa  mutta harva todella tuntee itseään. Kirjan sivuilla vilahtaa myös Lucy Barton ja joukko muita Stroutin edellisestä kirjasta tuttuja hahmoja joten nimeni on Lucy Barton kannattaa lukea ensin. Se oli minulla jo kerran lainassakin, mutta oli liikaa ruuhkaa.

Wsoy

Emma Puikkonen: Lupaus
Väkevästi ja kauniisti kirjoitettu romaani äidinrakkaudesta, muuttuvasta pohjolasta ja ihmisistä joita pelko ja rohkeus yhdistävät. Kun Rinna on lapsi, isä antaa hänelle lupauksen. Lupauksen tulevaisuudesta Rinna haluaisi antaa myös omalle tyttärelleen Seelalle. Ilmastonmuutoksen todellisuuteen heräävässä maailmassa Rinna ei kuitenkaan ole varma siitä mitä hänen olisi tehtävä jotta voisi pitää sanansa. Hän myllertää lapsuudenkotinsa pihamaan rakentaakseen tilalle suojan minne voi piiloutua. Samaan aikaan hänen veljensä kulkee Grönlannissa tutkijoiden matkassa kuvaamassa sulavia jäätiköitä. Eräänä päivänä veli lähtee rakastettunsa kanssa retkelle jolta kumpikaan ei palaa. Ajankohtaista luettavaa romaanin muodossa.

Johanna Venho: Ensimmäinen nainen
"Eipä voi kovin monessa maassa ensimmäinen nainen yksikseen liikuskella. Minä en siihen lupia ala kyselemään." Ensimmäinen nainen on historiallinen romaani Sylvi Kekkosesta, naisesta joka on yhtä aikaa ujo ja rohkea, lempeä ja pisteliäs, turvallisuushakuinen emo ja kapinallisuutta suosiva feministi. Vaativasta asemastaan hän varjeli itsenäisyyttään ja säilytti omat ystävänsä. Sylvin miniän, Brita Kekkosen elämäkerta oli kiinnostava ja toki Sylvin elämä Urhon rinnalla kiinnostaa yhtä lailla.

Liane Moriarty: Yhdeksän hyvää, kymmenen kaunista
En ole lukenut kuin yhden Moriartyn, kun en ihan siihen ensimmäiseen tykästynyt. Nyt kuitenkin juoni vaikuttaa lupaavalta, joten ehkä annan Moriartylle toisen mahdollisuuden. Francesillä on takana on epäonnistunut suhde huolenaan monta ylimääräistä kiloa ja meneillään elämänsä pahin ammatillinen kriisi. Kun hän varaa loman ensiluokkaisesta hyvinvointihotellista hän näkee jo sielunsa silmin astuvansa hotellin ovesta ulos parempana versiona itsestään. 10 päivän loma hyvinvointihotellissa, 8 neuroottista kanssavierasta ja henkilökohtaisten ongelmien koko kirjo. Nautintoa vai piinaa?