maanantai 2. tammikuuta 2017

Luetut 2016: tilastoja!

Lukuvuosi 2016 on tullut päätökseen, joten on aika tehdä pientä yhteenvetoa.



Tammikuu 
Laura Lindstedt: Oneiron ****+
Anton Tšehov: Kolme sisarta ***½
Yhteensä 549 sivua 

Helmikuu 
Heidi Köngäs: Hertta ****
Mikaela Strömberg: Sophie ***
Yhteensä 521 sivua 

Maaliskuu
Audrey Magee: Sopimus ****+
Päivi Kannisto: Elämäni nomadina ****-
Yhteensä 664 sivua 

Huhtikuu
Johanna Venho : Kaukana jossain onnenmaa ***½
Milena Busquets: Tämäkin menee ohi ***
Sari Pöyliö: Pölynimurikauppias ja muita äitien erehdyksiä ****
Yhteensä 689 sivua 

Toukokuu
Sophie Kinsella: Hääyöaie *****-
Raija Oranen: Hehku  ***½
Simona Ahrnstedt: Skandaalinkäryä ****
Yhteensä 1156 sivua 

Kesäkuu 
Milja Kaunisto: Luxus ****
Kirsi Alaniva: Villa Vietin linnut ****+
Leena Parkkinen: Säädyllinen ainesosa *****!
Yhteensä 1068 sivua 

Puolivuotiskatsaus 4647 sivua

Heinäkuu 
Maggie O'Farrell: Varoitus tukalasta helteestä ***
Antti Ritvanen: Miten muistat minut ****+
Yhteensä 749 sivua 

Elokuu
Seija Leivo: Kauluksessa kultainen hämähäkki ****+
Tiina Piilola: Taivaanmerkit ****
Milla Keränen: Kapteeni ****½
Katri Rauanjoki: Jonain keväänä herään ****
Leila Tuure: Espanjalainen rouva ****-
Hilja Valtonen: Salainen ase **-
Tommi Kinnunen: Lopotti ****½
Yhteensä 2149 sivua

Syyskuu
Lucinda Riley: Keskiyön ruusu *****
Minna Rytisalo: Lempi *****
Terhi Rannela: Frau ****
Yhteensä 1137 sivua 

Lokakuu
Slunga & Seppänen: Lapin Lolita ***½
Kate Atkinson: Hävityksen jumala ****-
Elina Loisa: Rajantakaiset ***+
Tuula-Liina Varis: Huvila ****+
Yhteensä 1313 sivua 

Marraskuu
Linn Ullmann: Rauhattomat ***
Maria Rusko: Äidit ***
Sarah Winman: Merenneidon vuosi *****
Peter Sandström: Valkea kuulas ***
Helena Sinervo: Armonranta ****
Anja Snellman: Lähestyminen **
Katja Kettu: Piippuhylly ***½
Maaria Päivinen: Kellari ****½
Yhteensä 2212 sivua

Joulukuu 
Enni Mustonen: Ruokarouva **** (osa jo marraskuun haasteessa huomioitu)
Marja Björk: Lainaa vain ***½
Pauliina Vanhatalo: Keskivaikea vuosi ***
Helmi Järventausta: Ja katsella hain hampaita ***½
Lisäksi novellihaasteessa eri kokoelmista 274 sivua 
Yhteensä 1055 sivua 

Toinen puolivuotisjakso 8615 sivua 

Vuosi 2016 yhteensä 13 262 sivua 

- - - - - - - - - - - - - - 

Kirjojen yhteislukumäärä on 43 kpl ja niistä vain yksi oli tietokirja. Shame on me. Kaunokirjallisuudesta kaksi oli näytelmiä ja kolme novellikokoelmia, minkä lisäksi noin 270 sivua on joulukuun novellimaratonilla lukemiani eri kokoelmien novelleja.

Kirjoista vain 10 oli käännöskirjallisuutta, eli 33 kotimaisia tuotoksia. Kotimaisten osuus on siis kasvanut entisestään. 

Vielä isompi on ero mies- & naiskirjailijoiden välillä, sillä vain 4 lukemistani kirjoista oli miehen kirjoittamia.

Alkuvuoden bloggausjumituksen myötä on näköjään kaikki 2015 tilastoinnitkin jääneet tekemättä. Pikaisesti vilaisten olin lukenut 23400 sivua eli reilut 10 000 sivua enemmän. Syy tämän vuoden huomattavasti pienempään sivumäärään oli turkasen lukujumi joka kesti vaivaiset 7 kuukautta, vasta elokuussa pääsin kunnolla vauhtiin. Joulukuussa sivuja on verottanut kutominen. Olin viimeksi ala-asteella kutonut sukat ja nyt yhtäkkiä innostuin opettelemaan ja kolme paria olen nyt joulukuussa väkrännyt. Kutomiseen käytetyt runsaat tunnit ovat koko lailla lukemisesta pois.

Verrattuna vuoteen 2014, olin silloin lukenut 42 käännöskirjaa ja 44 kotimaista, eli lähes tasan. Vuonna 2015 käännöskirjoja kertyi 22, kotimaisia 50, yhteensä siis 72. Jos lasketaan prosentteina, luin kotimaista kirjallisuutta vuonna 2014 51%, vuonna 2015 69% ja viime vuonna peräti 77%.

Tarkastellen samoja vuosia, 2014 luin miesten kirjoittamia kirjoja 22/86 eli 26%, vuonna 2015 enää 14/72, 19% ja nyt enää 4/43 eli 9% Vuonna '14 olin asettanut tavoitteekseni lukea enemmän miesten kirjoittamia kirjoja, mutta suunta on osoittautunut käytännössä aivan toiseksi. 

Sitten poimintoja vuoden kirjoista.

- Vuoden upeimmat lukukokemukset: Lucinda Rileyn tiiliskiviromaani Keskiyön ruusu ja ihanan esikoiskirjailijan Minna Rytisalon Lempi. 

- Vuoden pettymys mahtuu aina joukkoon, tänä vuonna se oli Peter Sandströmin Valkea kuulas. Odotin jotain hienoa mutta pitkästyin ja minä joka en järkyty juuri mistään, pidin kirjan eläinrääkkäyskohtausta etovana.

- Vuoden yllättäjä oli Sarah Winmanin Merenneidon vuosi. Katalogin perusteella odotinkin kiinnostavaa kirjaa, mutta ensimmäiset bloggaukset eivät olleet kovinkaan kehuvia joten odotukseni laskivat jonkin verran sen myötä. Minulle Merenneidon vuosi oli hieno kirja, joten pelätessäni pahinta koinkin iloisen yllätyksen!

- Tutustuin jälleen moneen itselleni uuteen kirjailijaan, sillä ennestään tuttuja olivat vain 15 kirjan kirjoittajat.

Vuosi 2017 käynnistyy Aino Kiven muun muassa sisarkateutta käsittelevällä Maailman kaunein tyttö -romaanilla, joka jää joulukuulta niin paljon kesken, että siirrän sen tammikuun kirjaksi.

Hyvää lukuvuotta 2017 ihan jokaiselle! 📚📚📚




sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Mitä luin novellimaratonilla?

Eilen vietettiin pienellä mutta sinnikkäällä porukalla viimeistä joulunaluslauantaita novellimaratonin merkeissä. 

Asetin itselleni tavoitteeksi 20 luettua novellia. Eihän se ole sivumäärälti paljon, mutta novellien kohdalla itselleni sivujen kääntelyä isompi haaste onkin heittäytyä kymmenen tai kahdenkymmenen luetun sivun jälkeen aivan toiseen tarinaan ja saada aivot ymmärtämään se, että ei, tämä minäkertoja ei ole se sama kuin edellisellä aukeamalla.

Sain luettua 19  24 novellia. Ennen kuin kirjoitin tuon listan alle, luulin lukeneeni 19 novellia. Nyt voin todeta etten osaa laskea ja menen helposti sekaisin noin suurissa luvuissa, sillä todellisuudessa niitä on 24. 

19  24 eri tarinaa vuorokauden sisään on minun aivoilleni uskomaton suoritus. Tällä kertaa siinä auttoi isosti se, että kokoelmia oli useita joten luinkin yhden sieltä, pari täältä menetelmällä heittäytyen vuoronperään niin erilaisiin maailmoihin, että minäkertojat eivät voineet tuntua samoilta.

Mitä sitten luin?
Minulla oli varattuna kuusi eri kokoelmaa, novelleja luin niistä viidestä. 




Granta 7 : Koti
Saara Turunen: Kolme osoitetta 
Vilja-Tuulia Huotarinen: Huonon omantunnon asioita 
Pajtim Statovci: Podajevo
Nura Farah: Muukalainen omassa kodissa 

Grantan tarinat ovat aina erittäin erilaisia ja tällä kertaa myönnän pläränneeni ensin umpimähkäisesti mikä teksti näyttäisi suht helppolukuiselta. Maratoniin en kaivannut kovin syvällistä pohdintaa. Aihepiiri on tällä kertaa kuitenkin aika rankka ja helpommaltakin näyttävät tekstit herättivät ajatuksia. Farahin novelli kertoo siitä miten vaikeaa somalinaisen on ostaa asunto Suomesta, vaikkatalous on kunnossa ja pankki myöntänyt lainan, välittäjät suhtautuvat nuivasti. Statovcin Podajevo vie lukijan vuoteen 1994, serbisotilaiden valtaamaan Kosovoon ja on vielä julmempi kuin odotin.  

Sanasinfonia - novelleja Sibeliuksesta
Petri Tamminen: Hiukset kuin kultaista kauraa auringossa
Maritta Lintunen: Rapallo
Olli Jalonen: Ihmisten ja Luonnon Ystävät ry.
Jarkko Martikainen: Jossain ruoho on vihreämpää 

Sibeliusta on novelleissa lähestytty hyvinkin eri kulmista. Tamminen vertaa Sibeliuksen hiuspehkoa Vanhan testamentin Simsoniin, jonka voimat kuihtuivat viekkaudella vietyjen kutrien myötä. Lintunen muistelee Jannen ja Ainon aikaa Rapallossa, Italiassa, kun taas Jalosen Sibelius on painokuva.

Novellit 2016 (Martti Joenpolven novellikilpailu)
Jukka Ahola: Helmi ja Loviisa
Iris Backlund: Kaksikymmentä minuuttia 
Hanna Weselius: Suru
Susan Heikkinen: Anja ja minä 

Vouttajanovelli Helmi ja Loviisa on hyvin erikoinen. Kun kilpailuun oli lähetetty toista tuhatta novellia, olen yllättynyt valinnasta. Helmi ja Loviisa ovat kaksi sitä v-alkuista sanaa viljelevää nuorta joiden tarinaa avaa ulkopuolinen kertoja jonka kieli vastapainoksi on hyvin kaunista. 
... mutta ei, pidättäkää kyyneliänne, jos kosteuden oikeuden tulkitsin, sillä tarina ei ole vielä ohitse, vaikka lopusta on jo ilmassa viitteitä niin kuin elokuun tuulessa pystyy haistamaan kuoleman kirpeyden. Mieleeni tuli Sillanpään Ihmiset suviyössä. Backlundin novellin päähenkilö on teinityttö, joka asettuu vastahankaan suvun naisten saunavuorolla. Yllättävän väkivaltainen, jäi mietityttämään. 

Helmi Järviluoma: Ja katsella hain hampaita 
Ihmisiksi I
Sitähän se kaikki on 
Äiti ja lapsi erotetut
Loma
Ihmisiksi II

Wau. Loistava kokoelma, sanon jo nyt niin vaikka olen lukenut vasta puolet. Jos en tietäisi Järviluomaa esikoiskirjailijaksi, olisin jo varannut lisää. Kaikista novelleista olisi mahdollista kirjoittaa myös parisataasivuinen romaani, sillä aineksia löytyy. Lomalla lapsiperhe lähtee auton ja teltan kanssa Norjaan, voi miten tuttua omasta lapsuudestani! Niin 70-lukulaista! Sitähän se kaikki on -novellin Helena on eläkkeelle jäänyt tiedenainen, joka kutsutaan vielä vanhoilla päivillään luennoimaan Montrealiin.

Suvi Vaarla: Täydellisiä ihmisiä 
Kuin perhonen 
Jääkylmä samppanja
Bussimatka 
Työ
Riisinheitto
Joulukinkku
Kylpylä

Vaarlan novellit käsittelevät ihmissuhteita kuten Järviluomankin. Ne ovat juonellisesti vähäeleisempiä ja minun makuuni turhankin valmiiksi pureskeltuja. Haluaisin saada itse havainnoida enemmän, minulle ei tarvitsisi kertoa kuinka "hän on juuri täyttänyt kaksikymmentäkuusi" tai "olen 42-vuotias enkä näytä päivääkään yli kolmekymmentävuotiaalta". Näitä oli vaikeinta lukea kaksi peräjälkeen, vaikein erottaa toisistaan heti toisen perään.

Vielä en osaa sanoa tuleeko kaikki kokoelmat luettua kokonaisuudessaan, mutta kiitos edelleen jatkuvan novellihaasteen se on todennäköistä. Eniten pidin Järviluoman novelleista ja ne luen ehdottomasti heti sopivassa välissä - tai todennäköisesti jälleen useammassa erässä. 



PÄIVITTYVÄ POSTAUS: Novellihaasteen lukumaraton starttaa!





Monilla on joulun valmistelussa pahin (tai ainakin kiireisin) viikonloppu meneillään. Mitä teen minä? Osallistun novellihaasteen lukumaratoniin koko lauantain! Mies on töissä, kuten lauantaisin yleensäkin, meni neljään ja palannee joskus yhden aikoihin yöllä, miten sieltä keittiöltä taas pääseekään lähtemään. Yhtä hyvin voin siis laittaa kutimet syrjään ja keskittyä tänään novelleihin. 

Jonkinlaisen tavoitteen haluan itselleni asettaa, tällä kertaa ei lähestytä sitä sivumääräisesti vaan kappalemäärällä ja ajattelin asettaa riman niinkin korkealle kuin 20 luettua novellia. Saapa nähdä miten käy! Lukuvalikoimani löytyy kuvasta ja määrällisen haasteen lisäksi haluan lukea ainakin yhden novellin joka kirjasta. 

Päivitykset teen tähän samaan aloitukseen :-) 

Kello on 16, nyt startataan Suvi Vaarlalla!

19.30 Vähän myöhässä pääsin aloittamaan, joten saan jatkaa 16.15 saakka huomenna. 
Nyt on luettuna kolme Haarlan novellia, kaksi Sibelius-kokoelmasta ja ensimmäinen Järviluoman novelli. Vimppa on noussut näistä esiin tähän mennessä. Luen varmasti jokaisen siitä kokoelmasta ennen pitkää. Surettaa oikein, kun on viime vuonna ilmestynyt kirja ja olen selvästi sen ensimmäinen lukija. Liian hyvä kokemaan noin yksinäisen kohtalon kirjaston hyllyssä. 6 novellia.

22.20 Välissä koiranpentujen hoitamista ja vähän ruuanlaittoakin, uutisetkin katsoin syödessä. Olen ehtinyt silti lukeakin. Aloitin Grantan ja luin siitä kolme kertomusta ja kaksi lisää Vaarlalta. Eihän tuo kaksista ole kolmen tunnin saldoksi, mutta tästä eteenpäin ehdin taas enemmän keskittyä kirjoihin. 11 novellia.

02.30 Ähh, paljon vähemmän luin tässä välissä kuin kuvittelin ja mieskin pääsi lähtemään töistä tuntia aiemmin kuin veikkasin näin lauantai-iltana joten siitä nipistyi vielä tunti pois. Luin Novellit 2016 -kokoelmasta kolme ensimmäistä eli voittaneen sekä toiseksi ja kolmanneksi sijoittuneet. Ja taas yhden Vaarlan. 15 novellia. 

15.50 Minulla olisi vielä lähes puoli tuntia lukuaikaa jäljellä, mutta tällä kertaa en rypistä loppuun asti sillä lähdemme lillumaan poreisiin miehen työpaikalle, kylpylään. Minnekäs sitä muuten, viikon ainoana vapaapäivänä 😉
Mutta niistä novelleista. Vaarlan kokoelmassa on novelli nimeltä Kylpylä, ja sen luin päivään sopivana ihan varta vasten. Luin myös kolme novellia Järviluomalta jonka kokoelma on näistä viidestä edelleen suosikkini. 
Tavoitteeni oli lukea 20 novellia ja sen olisin jopa ehtinyt, mutta nyt tosiaan pakkaamaan pyyhkeitä ja uikkareita! 19 novellia on hyvä saldo sellaiselle, joka edelleen kokee vähän probleemaksi sen, että novellit loppuvat ennen kuin kunnolla pääsevät vauhtiin. 

Novellimaraton oli kiva idea! Teen varsinaisen koontipostauksen illalla kun kotiudutaan.






lauantai 17. joulukuuta 2016

Katja Kettu: Piippuhylly ja novellihaasteen lukumaraton



Katja Kettu: Piippuhylly
WSOY 2013
236 sivua 

Marraskuussa Omppu käynnisti blogissaan Reader, why did I marry him Nostetaan novellit kunniaan -haasteen. Lähdin mielelläni mukaan, sillä tässä oli sopivasti haastetta. Ei niin, että tuupertuisin heti alkumetreillä tai unohtaisin koko haasteen onnistuen työntämään sen niin taka-alalle liian vaijeana, mutta kuitenkin niin ettei liikuta niin lähellä omaa mukavuusaluettani etteikö mitään haasteellista edes olisi. Täydellinen haaste siis!

Potkaisin haasteen käyntiin marraskuun viimeisinä päivinä Katja Ketun Piippuhylly -kokoelmalla. Erittäin onnistunut aloitus, sillä Ketun armottoman suora ja rehellinen kieli ja räväkkyys veivät mukanaan. Piippuhylly on myös siitä mieleinen kokoelma, että sen novelleilla on yhtymäkohtia toisiinsa. Kaikissa on sama kertoja, Pietari Kutila, joka muistokirjoitukseksi tyttärelleen tarinoi piipuista vierailta mailta. Novelleissa liikutaan muun muassa Rio de Janeiron köyhistä faveloista juutalaiskortteleihin Berliinin kristalliyössä sekä alkuperäiskansojen asuttamaan Volgan mutkaan, ajallisesti liikutaan natsi-Saksassa ja tsaarin Venäjällä. Jokaisessa novellissa kerrotaan yhden piipun tarina, kuka sen on omistanut ja missä olosuhteissa se Pietarin kokoelmiin on siirtynyt. Sen lisäksi, että Piippuhyllyn henkilöt tupsahtelevat esiin siellä täällä eri novelleissa, olen ymmärtänyt, että henkilöissä on Kätilön sivuilta tuttuja hahmoja. Minulle Piippuhylly oli ensitutustuminen Ketun tuotantoon, mutta tämän perusteella voisin lukea enemmänkin. 


Paikoitellen aika riettaankin kielen lisäksi huomioni kiinnittyi erikoisiin verbeihin; 
-Ottakaa ottakaa, huputti Ibrahimin vaimo Sofia... -Nyt, nytpä poltetaankin vähän savupiippua, Ibrahim muhelsi lempituoliinsa. Siitä huolimatta ettei sana kontekstista erotettuna taipuisi mielessäni oikein, toki sille merkityksen keksii asiayhteydestä, mutta jos useampi lukija yhdessä pohtisi millä tutummalla sanalla muheltamisen tai huputtamisen korvaisi, voisi tulla aika erilaisia ehdotuksia. 

Piippuhylly oli myös siitä erikoinen kirja, että ensi kertaa novellikokoelmaa lukiessa ei oikeastaan erityisesti tiedostanut lukevansa novelleja. Minulle tuli itse asiassa mieleen Oneiron, se miten jokaisen naisen tarinaa kerrottiin aina vuoron perään. 

------

Tänään on myös erityinen novellihaastepäivä, sillä Omppu ehti kehitellä joulunaluskiireisiin vielä Lukumaratonin. Ideana siis lukea mahdollisimman monta novellia 24 tunnin aikana, tarkemmat säännöt voit lukea linkistä. Ja mukana ollaan tottakai, aloittelen joskus iltapäivällä :-)

lauantai 10. joulukuuta 2016

Blogi täytti 3 vuotta!

Aivan vaivihkaa kaksi päivää sitten kirjablogini ~ Kirjan jos toisenkin ~ vietti 3-vuotissynttäreitään! 🍰 🍹 🎂 🎈 🎊 🎉 

Ensimmäinen postaukseni oli Kira Poutasen ihanasta chick-lit kirjasta Rakkautta borealis

Ensimmäisen kommentin on kirjoittanut Hanna Pudas Kirjainten virrassa - blogista Joel Haahtelan Tähtikirkas, lumivalkea - romaaniin 3.12.14. Samaa kirjaa on kommentoinut myös anonyymi Sirpa. Isot kiitokset kaikille, jotka ovat sen jälkeen viestejä jättäneet, kommentteja on aina niin mukava saada! 

Tästä on hyvä lähteä neljänteen vuoteen, sillä lukeminen on ihanaa ja parhaillaan on hyvä flow päällä ❤💋

#kirjakuvapäivässä: Lukuhetki

Tämän luvan nappasin juuri. Kesken, aika loppusuoralla, on Marja Björkin uusin, Lainaa vain. Se kertoo 80-luvun hurjista vuosista, kun pankit suorastaan tyrkyttivät lainoja asiakkaillaan. 90-luvun alkuhan toi sitten mukanaan synkän laman.

Lukuseurana minulla on yhteensä 8 koiraa, mies on töissä kuten lauantai-illat lähes aina. Aika pimeä on torppa nyt, kun en ole tullut sytyttäneeksi lukulamppuja tai kynttilöitä. En ole tänään vielä ehtinyt lukeakaan, illemmalla sitten.


perjantai 9. joulukuuta 2016

Katri Rauanjoki: Jonain keväänä herään



Katri Rauanjoki: Jonain keväänä herään 
Atena 2016
249 sivua 


Kerttu oli koulussa ysin oppilas, kirjoitti pari laudaturia, luki luokanopettajaksi, rohmusi sivuaineita, mutta kävi myös bileissä. Kerttu rakastui Lasseen ja Lasse Kerttuun ja tästä rakkaudesta syntyivät Inari ja Eeli. Ostettiin rintamamiestalo, rempattiin ja sisustettiin, Kerttu teki sijaisuuksia ja painoi hulluna töitä todistaakseen että on vakituisen paikan arvoinen, vapaapäivinä leipoi ja kävi sunnuntaikävelyillä. 

Pitkään jaksoin olla reipas, mutta jossain vaiheessa olin eksynyt metsään, unohtanut pudotella pullanmuruja. Ulospäin olin toimelias, mutta salassa nakertanut liikaa piparkakkutalon seiniä. Ja niin minusta oli tullut väsynyt noita-akka. Sellainen, jolle pelkkä olemassa oleminen ei jostain syystä koskaan ollut tarpeeksi. Minun täytyi tehdä, saada aikaiseksi, saada tunnustus. 

Sitten Kerttu ei enää jaksanut. Ei lukea kokonaista kirjaa alusta loppuun saati keksiä mitään omaperäistä. Kerttu koki kadonneensa, haalistuneensa pikkuhiljaa kuin narulle aurinkoon jätetty tyynyliina. 

Lopulta kirjoitin vihkoon, pienen pienellä käsialalla kuin kuiskaten, että olen löytänyt ja ympyröinyt kolme mahdollista päivää marraskuun lopussa. Kun mies olisi töissä ja lapset muiden huolehdittavina, mutta minulla olisi vielä lomaa. Silloin koittaisi kolmen päivän rivi, josta valita. En päättänyt, mikä niistä saisi kunnian.

Yhtenä niistä päivistä Kerttu aikoo tappaa itsensä. 

Kerttu herätti sympatiani heti alkumetreiltä. Sanotaan, että yhden masennus sairastuttaa koko perheen ja se toteamus oli nähtävillä tässäkin. Tekstissä on mukana myös jonkinlaista makaaberia huumoria, ainakin minä tulkitsin näin.

Kirjailija on itse oululainen opettaja, joka sairastui keskivaikeaan masennukseen. Vaikka romaani Kertusta on fiktiivinen, Rauanjoki tietää mistä kirjoittaa. 

#Kirjakuvapäivässä: Nostalginen lastenkirja

Tämä oli helppo valinta, sillä Nille-Nalken hunajaretken parissa opin 4-vuotiaana lukemaan :-) Kirja on jäänyt mummolan vintille, joten kuca lainattu netistä.




#Kirjakuvapäivässä: Ihmeelliset otukset

Luulin, etten kovin kaksista ihmeellistä otusta löytäisi ja olin jo laittamassa kirjakuvan jossa mukana pari koiristamme, mutta sitten törmäsin noin 1,5 vuotta sitten lukemaani Rakkaudenhirviöön.


torstai 8. joulukuuta 2016

Slunga & Seppänen: Lapin Lolita


Slunga & Seppänen: Lapin Lolita 
Wsoy 2016
293 sivua 


Verkkokirjasto herjaa, että olisi jälleen aika saada kirjoja palautettua kirjastoon, "muutama" luettu on jäänyt jonoon arvioitavaksi. Yksi näistä on räväkkä Lapin Lolita.

Tässä kahden kirjailijan yhteisessä teoksessa vuorottelevat kaksi kertojaa. 18-vuotias Irene on karannut pohjoisesta Helsinkiin mielessään tietty missio. Nadja on tullut Venäjältä Suomeen töihin. Takakannessa kerrotaan kirjan olevan bitch-litiä ja etukannesta käy ilmi, että nyt ei kaunistella. 

Irene on laittanut neitsyytensä myyntiin ja parhaan tarjouksen on tehnyt Johtaja. Kirjan alkaessa Irene odottaa Johtajaa hotellin aulassa. 

Irene <3 Johtaja 

Neitsyen pitäis tavata ostaja hotellin aulassa kello yheksäntoista. Se jättää valkoisen puhvihihasen paitapuseron kolme alinta nappia auki ja kampaa tukan siliäksi. 

Irene kertoo tarinaansa ihanalla lapin murteella. Mieluiten luinkin juuri ne osuudet joissa äänessä olivat vuorotellen Irene ja Johtaja, jolla on oma menneisyytensä, pikkulinnunhento thaityttö, kuin pieni kissanpentu. 

Miten paljon antaisin, että saisin Songin tämän lappalaisen tilalle. 
Maksoin kolme miljoonaa bahtia, jotta pääsin lähtemään Thaimaasta kesken rikostutkinnan. Mitä muutakaan olisin voinut? Minun oli jatkettava elämääni, minulla oli lapseni ja työni.

Nadja ikävöi Venäjälle vanhempien hoitoon jäänyttä pikkutyttöään kiertäessään tanssiryhmän mukana samannäköisiä suomalaiskaupunkeja, nyt ollaan strippaamassa Kouvolassa. Tienaamillaan rahoilla Nadja haluaa ostaa tytölleen leluja ja vaatteita, maksaa balettitunnit, mutta vielä enemmän hän haluaa löytää suomalaisen miehen joka tarjoaa heille kodin ja hyvän toimeentulon ja Nadja saisi olla äiti ja kotirouva. 

Mutta maistuuhan tämäkin joskus. Niin kuin olisi aina miesten maksama syntymäpäivä. Sillä edellytyksellä että laittaa silmät kiinni ja tukkii korvansa sopivissa kohdissa. On myönnettävä, että minussakin käyvät vallan väristykset kun kuljen salissa paljaampana ja korkeampana kuin kukaan muu, ylväänä kannattelen näkymätöntä kruunua. Ja kun tanssin lopuksi riisumme pikkuhousut, ei kruunu silloinkaan putoa.

Suorasukainen, suorastaan räävi ja siksi kiehtova Lapin Lolita on kirja josta on tarkoitus lukea paljon rivien välistä. Yhteiskunnastamme, naiseudesta ja niin edelleen. Oma lukukokemukseni taisi jäädä kevyemmälle pohdinnalle, mutta väistämättä sitä tulee mietittyä kaikenlaista, kun aihe on näin tunteitaherättävä.