keskiviikko 7. joulukuuta 2016

#Kirjakuvapäivässä: Pitkäniminen kirja

Päivän haasteesta tuli ensimmäisenä mieleeni kirja josta moni on pitänyt, mutta jäi minulta kesken noin 30 sivun kohdalla, nimittäin Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville. Siitä minulla ei ole kuvaa eikä bloggaustakaan, mutta ehkä sen on jo joku toinen laittanutkin tälle päivälle. 

Piti siis oikein selata viime vuosina luettujen kirjojen nimiä ja vuoden 2014 listasta tuli vastaan tämä. Ensimmäinen Jojo Moyesin suomennettu romaani, siirappinen rakkaustarina, Ole niin kiltti, älä rakasta häntä. 

Tuohon aikaan käytin lähes poikkeuksetta vielä kustantajan tarjoamia kuvia, joten tästäkin löytyy vain sellainen. 


Ajatuksiani kirjasta löydät täältä: Jojo Moyes: Ole niin kiltti, älä rakasta häntä.

#Kirjakuvapäivässä: Leffa oli parempi



Nytpä vasta huomasinkin, etten ole blogannut F. S. Fitzgeraldin Kultahattua! Se tuli leffakanavilta (CMore) joten tallensin sen ja luin kirjan ennen leffaa joten tiesin mitä odottaa. 

Pidin kirjasta, ei siinä mitään. Mutta leffa oli i-ha-na! Kuvat lainattu netistä. 






#Kirjakuvapäivässä: Talvinen kansikuva



Lumisesta kansikuvasta tuli heti mieleeni John Boynen Tarkoin vartioitu talo jonka luin pari vuotta sitten kun minulla oli jo tämä blogi. Bongasin sen mukaani kirjaston ständistä johon oli kerätty talvisia romaaneja ja muistin nähneeni tuon kannen aiemmin muutamassa kirjablogissa. Niin pinnallisesta syystä tulin kirjan lukeneeksi ja mitä siitä tuumasin voit lukea arviosta: Tarkoin vartioitu talo

tiistai 6. joulukuuta 2016

#Kirjakuvapäivässä: Sukkasunnuntai

Sukkasunnuntai on ehtinyt vaihtua tiistaiyöhön. Kuvittelinko tosiaan pysyväni tämän haasteen perässä? Ehkä olisi ollut helpompaa osallistua vain instassa, niin että pelkkä kuva riittäisi...

Sukkasunnuntain sukka on itsestäänselvästi villasukka, sillä vihdoin tässä kypsässä iässä olen kutomassa ensimmäistä sukkaparia sitten ala-asteen! Kutomiskärpänen puri kunnolla, sillä tekeillä on jo toinen pari vaikka ensimmäinen on vasta viittä vaille valmis. 

Ensimmäisen parin päätin ottaa varman päälle seiskaveikkaa, valmiiksi raidoitettua lankaa mustan, punaisen, valkoisen ja muutaman harmaan sävyissä. Nimesin sukat jo punatulkuiksi 😉


Toisiin sukkiin halusin opetella jo jotain uutta tekniikkaa perus joustinvarren jälkeen ja päädyin kokeilemaan ryppyvartta. Eikä se edes ole vaikeaa! Kiva mieli on tullut näistä kutomisprojekteista, osaan kuitenkin vaikka olen aina pitänyt liian vaikeana!


Ryppyvarsisukkiin valitsin myös raidallisen langan, mutta lisäsin vihreän ja violetin sävyjen kaveriksi kirkkaan pinkin.

Seuraavakin projekti on jo suunnitteilla. Värien puolesta johdossa on erittäin vaalean sinisen, vaalean beigen (tai hiekanruskean) ja luonnonvalkoisen yhdistelmä. Tuleeko siihen myös maitokahvin ruskeaa riippuu siitä löydänkö kaikki nämä värit saman paksuisina. Minulla oli harhaluulo siitä, että sukkalankoja löytyy pienin sävyeroin maalikarttojen tapaan, mutta valitettavasti huomaan olleeni väärässä. Vaan eiköhän tässä vielä projekteja riitä 😊

lauantai 3. joulukuuta 2016

#Kirjakuvapäivässä: Kansikuvarakkautta

Nyt oli helppo valinta! Luettuani kolmoskuvan aiheen näin vastauksen siihen heti mielessäni. Kuva on lainattu netistä.



Siinä on rakkausromaani ihan omassa luokassaan ja elokuvan tähtipari niin täydellinen. Olen lukenut Tuulen viemää pari kolme vuotta ennen blogini aloittamista eli 2010-luvun vaihteessa. 

Luin sen perään myös Alexandra Ripleyn kirjoittaman jatko-osan Scarlett, johon olin hyvin pettynyt. Sitä luki vähän siihen malliin, että heti kun joku käänne ei miellyttänyt, muistutti itselleen, että eihän tämä edes ole Mitchellin kirjoittama, siksi se menee ihan väärin!

#Kirjakuvapäivässä: Suosikkigenre

Minulla on oikeastaan tasan kaksi suosikkigenreä. Luen eniten suomalaisten kirjailijoiden kirjoja, sekä nykypäivään sijoittuvia että historiallisia. Ulkomaisten kirjailijoiden  tuotannosta luen lähinnä historiallisia romaaneja. Ainakin minulla on tällainen mielikuva, ehkä tarkan tilaston laskeminen yllättäisikin tuloksellaan? 

Suosikkigenre on kuitenkin selvä ja se käy ilmi näistä kuvista. 


Eli kotimainen kirjallisuus on se ykkösjuttu mulle. Tämä on itse asiassa muuttunut vuosien mittaan, koska nuorempana luin enimmäkseen käännöskirjallisuutta ja eniten historiallisia romaaneja. Se vähän mitä luin suomalaista, oli historiallista, Kaari Utrion ja Ursula Pohjolan-Pirhosen kirjoja. Vähän yli parikymppisenä keräsin Danielle Steeleä kirjakerhoista joihin kuuluin. Onkohan sellaisia kirjakerhoja edelleen? Ei taida olla. Nykyään olisi todella vastentahtoista tarttua noihin hömppärakkauskirjoihin. Niistä on tullut suorastaan epägenreni. Niin sitä voi lukutottumukset iän myötä muuttua!

perjantai 2. joulukuuta 2016

#Kirjakuvapäivässä: TOP 3



Kirjakuva päivässä on hauska haaste joulukuulle, aivan pakko lähteä mukaan. Ensimmäinen ja se suurin haaste tässä on kuitenkin päivittäinen postaaminen, en ole tottunut tällaiseen päivitystahtiin ollenkaan! Ja miten kävi? Joulukuu karkasi minulta varkain alkuun!

Sitten mietin miten lähestyä kolmea parasta. Helpointa olisi listata kolme toistaiseksi mieleisintä tänä vuonna luettua kirjaa, mutta toisaalta mieltymykseni käyvät mahdollisesti ilmi Blogistanian tulevassa äänestyksessä ja säästänkin ne mielelläni sinne saakka. Niinpä ajattelin lähestyä aihetta toisesta suunnasta ja valita kolme kirjaa lukemattomien hyllystä.


Luulin, että kolmen kirjan valitseminen käy helposti. Viisi minuuttia ja bloggaus on valmis, voin jatkaa vaikkapa lukemista tai bloggaamista tai kuvassa olevan sukan kutomista. Olipa hauskaa. Vielä tätä kirjoittaessakaan en tiedä minkä nostan kolmantena mukaan. Kohtapa pääsen siis yllättämään itsenikin!

Top 3 (tällä hetkellä)

1. Charles Dickens: Saiturin joulu

Joulun tienoilla haluaisin mielelläni lukea jotain jouluun sijoittuvaa. Minulla on lainassa pari aiempina vuosina ilmestynyttä jouluaiheista romaania joista uskon lukevani ainakin Regina Raskin Jouluihmisen, mutta eniten odotan Dickensin klassikkoa Saiturin joulu. Ihmettelen itsekin miten en ole aiemmin tullut sitä lukeneeksi. Tarinahan on tuttu erilaisista filmatisoinneista ja kohtsillään on Ylellä alkamassa Dickensin hahmoihin perustuva viktoriaaninen sarja, Charles Dickensin ihmemaa jota innolla odotan!

2. Aino Kivi: Maailman kaunein tyttö 

Poimin tämän jo katalogeista luettavien listalle ja syksyn mittaan olen nähnyt monta kiittävää arviota kirjasta. Uskon että se on minun juttuni, juoni vaikuttaa juuri sellaiselta mistä nauttisin. 90-luvulla 14-vuotias Aliisa on maailman kaunein tyttö, jota vuotta nuorempi sisko jostain syystä vihaa. Perhe johon kuuluu neljä siskosta viettää kesää saaressa ja jotain tapahtuu, mitä? Nykyhetkessä nuorin sisaruksista alkaa sitä selvittää. Ihanan mystistä olematta dekkari! Niinpä kaikista vielä lukemattomista kuluvan vuoden uutuuksista odotan eniten Maailman kauneimman tytön aloittamista.

3. Elif Shafak: Valkoinen elefantti 

"Osmaanien valtakuntaan sijoittuva romaani kuulostaa mahtavalta eepokselta ja sivujakin on viitisensataa. Tämä voisi olla väriläiskä talvipimeyteen."
Näin kirjoitin Valkoisesta elefantista poimiessani sen talteen kirjakatalogeista. Näin talven tullen voisin mielelläni matkustaa ainakin kirjan mukana toiseen kulttuuriin, menneelle vuosisadalle, kotiympyröistäni aivan erilaisiin ääni-, väri-, haju- ja makumaailmoihin.

torstai 1. joulukuuta 2016

Marraskuun lukuhaaste - Lopullinen päivitys!

Kolmatta vuotta marraskuu on lukuhaasteen kuukausi! Tätä ihanaa yhteisöllistä lukurupeamaa aloin odottaa heti kun huomasin marraskuun lähestyvän. 

Lokakuun puolelta minulla on vielä kesken Linn Ullmannin Rauhattomat, joten haaste käynnistyy sillä. Lukuseurani ei ole rauhatonta ollenkaan, vaan perin unista :-)




1.11 Marraskuu käynnistyi koirateemaisella shoppailupäivällä Ikeassa ja Wuffissa, joten lukuaikaa jäi niukanlaisesti. Sain juuri ja juuri sen 30 sivua luettua ennen nukahtamista, mutten sivuakaan yli. Viimeiset kolme sivua meni jo silmät lurpallaan, mutta sinnillä 😉

4.11 Nyt on ollut lukuintoa! Maria Ruskon esikoiskirja on sujuvaa luettavaa, monta kymmentä sivua menee ihan hups vaan ☺

7.11 Wau mikä flow päällä! Eniten ihmettelen eilistä, kun kirjoitin myös yhden kirja-arvion ja kaksi juttua matkablogiini. Olinpa aikaansaapa! Jos haluatte käydä tutustumassa matkablogiini, se löytyy Rantapallosta: Lomaunelmia ja unelmalomia.

8.11 Ensimmäinen lukuviikko eli 7 pv takana ja sivuja on kertynyt mukavaa tahtia. Olen viikossa lukenut 573 sivua mikä tekee keskiarvoksi melkein 82 sivua. Jos saisinkin joka viikko luettua noin paljon, ehtisin oikeasti lukea valtaosan niistä kirjoista jotka haluaisin lukea!

10.11 Merenneidon vuosi oli kiehtovan mystinen, viime aikijen parasta luettavaa. Sandströmiä luin 70 sivua eilen, enkä vielä oikein tiedä mihin se on johtamassa, toivottavasti johonkin.

12.11 Mua tökkii nyt tuo Valkean kuulaan väkivaltaisuus. Päähenkilö halusi poikana tappaa koiran mutta onnistui vain murtamaan sen jalan. En tykkää. Onkohan se Laudaturkin samanlaista? Olen viimepäivinä lukenut aika vähän kun ei ole ollut intoa tarttua juuri tuohon kirjaan. Pitäisi vaan lusia se pois ja sillä hyvä. Nyt maistuisi ehkä jokin helpompi teksti paremmin. 

14.11 Sinervon Armonranta käynnistyi hyvin, on mieleistä tekstiä.

16.11 Toisella viikolla luin 449 sivua. Kahdessa viikossa siis yhteensä 1022. Vaikka toisen viikon lukema jäi ensimmäistä pienemmäksi, olen silti erittäin tyytyväinen 😊

19.11 Aloitin eilen vippihyllystä nappaamani Anja Snellmanin Lähestymisen. Pieni kirja, joten ei pitäisi mennä montaa päivää sen lukemisessa.

23.11 Kolmannella viikolla luin yhteensä 502 sivua. Ensimmäinen viikko johtaa siis edelleen, mutta eihän tämä kilpailu ole. Kahdelle ensimmäiselle viikolle osui kaksi sellaista päivää, jolloin olen ehtinyt lukea yli sata sivua, kolmannelle yksi. Tänään saan taas valita uuden kirjan Piippuhylly-novellikokoelman takakannen sulkeuduttua. Viimeisen viikon aikana olen lainannut niin paljon kirjoja, että nyt on runsaudenpulaa!

1.12 Viimeinen päivitys! Tartuin seuraavaksi Maaria Päivisen Kellariin joka kuulosti ihanan makaaberilta, teljetä nyt miehensä kellariin ja jatkaa perhe-elämää lastensa kanssa. Kellari täytti odotukset ja viihdyin sen parissa hyvin :-) Kellarin ollessa loppusuoralla osuin oikeaan aikaan kirjastoon ja sain vippihyllystä Mustosen Emännöitsijän, joten se oli päivänselvä valinta seuraavaksi kirjaksi. 

Neljännellä viikolla ehdin lukea 554 sivua. Siihen vielä kaksi päivää lisää, niin kuukausi päättyi.

Marraskuun aikana luin yhteensä 2212 sivua. Olen huisin tyytyväinen marraskuuhuni!

Sitten päivittäiset luetut sivut:

1.11 - 30 sivua (Linn Ullmann: Rauhattomat)
2.11 - 70 sivua
3.11 - 81 sivua  (Rauhattomat & Maria Rusko: Äidit)
4.11 - 82 sivua 
5.11 - 166 sivua (Äidit & Sarah Winman: Merenneidon vuosi)
6.11 - 103 sivua 
7.11 - 41 sivua 
8.11 - 61 sivua 
9.11 - 122 sivua (Merenneidon vuosi & Peter Sandström: Valkea kuulas)
10.11 - 51 sivua 
11.11 - 49 sivua
12.11 - 32 sivua 
13.11 - 101 sivua (Valkea kuulas & Helena Sinervo: Armonranta)
14.11 - 33 sivua 
15.11 - 46 sivua
16.11 - 142 sivua  
17.11 - 88 sivua 
18.11 - 54 sivua  (Armonranta & Anja Snellman: Lähestyminen)
19.11 - 72 sivua 
20.11 - 76 sivua  (Lähestyminen & Katja Kettu: Piippuhylly)
21.11 - 64 sivua 
22.11 - 116 sivua
23.11 - 75 sivua (Piippuhylly & Maaria Päivinen: Kellari)
24.11 - 71 sivua 
25.11 - 46 sivua 
26.11 - 134 sivua (Kellari & Enni Mustonen: Ruokarouva)
27.11 - 48 sivua
28.11 - 64 sivua 
29.11 - 57 sivua 
30.11 - 77 sivua

sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Anja Snellman: Lähestyminen



Anja Snellman: Lähestyminen 
WSOY 2016
143 sivua 


Se sujahtaa huoneeseeni kuin vene hämärästä kaislikosta, ensimmäisenä päivänä kesäloman jälkeen. Plaraan pöydälleni asetetuista niin sanotuista purjehduskansioista päällimmäistä: epävakaa persoonallisuushäiriö, masennusta 17-vuotiaasta, hiv-positiivinen, hepatiitti, suisidivaiheita, metadoniannos 90 ml, runsasta oheiskäyttöä, lukuisia katkoja eri klinikoilla, ikäisekseen pitkä käyttöhistoria noin 12-vuotiaasta, liimaa, kannabista, amfetamiinia, heroiinia, ei kiinnity psykososiaalisiin hoitoihin, ehdollisia tuomioita, varkauksia, pahoinpitelyitä, lähestymistuomioita.

"Se" on Ile Zorbas Ojanen, yksi korvaushoitoklinikka Titanicin ja Tindran uusista asiakkaista. Ile ei tunne kreikkalaista isäänsä ja äiti on hakenut pojalle lähestymiskiellon. Tyttöystävä Eskimo on myös nisti. Kolme kertaa yliannos, se ei osaa sanoo ei gammalle.

Ilen sukujuuret tuovat Tindran mieleen monet onnelliset vuodet Kreetalla, jossa perheellä (johon kuuluivat mies ja kaksi tytärtä) on ollut talo. Niitä muistoja hän käy läpi yrittäessään saada jonkinlaista otetta Ileen. Poika on kuitenkin kuin saippuapala, milloin liian aineissa, milloin nukahtaa kesken kaiken.

Missä sun äiti nyt on? kysyn Ileltä, joka pitelee onnenkolikkoani kämmenellään. Kallistelee himmeää venettä. 
Kuule tsyko oisinko erilaine jos oisin sun skidi?
Ile riuhtoo harmaan paitansa edestä auki. Rintaan on tatuoitu: äiti oli huora.

Lukijana olen samankaltaisen haasteen edessä, sillä tällä kertaa en saanut kirjaan enkä sen henkilöihin kunnollista otetta, ennen kuin pienoisromaani jo loppui. Parasta antia olivatkin tuulahdukset Välimereltä ja yksityiskohdat kuten Tindran Kreetan muotoinen syntymämerkki ja tarina sen takana. 

Kreetalla me muutuimme sporadeista kykladeiksi, kaikki rakkaani hengittivät hellepäivän autuasta uupumusta samassa huoneessa, olin niin onnellinen että en saanut unta, kuuntelin yölintuja, nuuhkin sitruunapuun tuoksua, välillä puin päälleni ja kävelin satamalyhtyjen kajossa katsomaan miten ensimmäiset kalastajaveneet saapuivat aamuvarhain Nea Horaan, miten sataman mustat kissat norkoilivat vastassa tervantuoksuisilla laiturilankuilla hännät huutomerkkeinä.

torstai 17. marraskuuta 2016

Maria Rusko: Äidit




Maria Rusko: Äidit
Myllylahti 2016
247 sivua


32-vuotiaalla Ellalla on ura, mies, koti, talous kunnossa. Mikon siskoilla on lapsia jo kaksi tai kolme, ainokainen Ella haluaisi myös jo oman perheen. Yhdessä Mikon kanssa on oltu jo seitsemän vuotta, ei siis enää mitään syytä lykätä lasten hankkimista kun jo alussa on kuitenkin puhuttu selväksi, että perheenlisäys on jossain vaiheessa tervetullutta. Kun Ella ottaa asian puheeksi Mikon suvun kanssa vietetyn lapsipitoisen joulun jälkeen, käy ilmi, ettei Mikon biologinen kello vielä tikitä. Töissä on luvassa organisaatiouudistuksia ja Mikko haluaa edetä urallaan, siihen eivät vähiin jäävät yöunet ja vauvaperheen stressi sovi.

Mikon äänettömyys sai minut tajuamaan, että myös oma ääneni oli kadonnut. Ehkä jo kauan sitten. Halusin järkeillä ja huutaa, pakottaa Mikon ymmärtämään, mutta suustani ei tullut enää sanoja. 
Emme me kumpikaan halunneet, että suhteemme loppuisi. En minä halunnut jättää tätä miestä. En minä halunnut jäädä yksin ja alkaa taas alusta. 
Mutta minä halusin tulla äidiksi. Minä olin aina halunnut sitä ja odottanut miestä jakamaan sen kaiken. Eikä se ollut Mikko. 
Nousin hiljaa pöydästä ja menin makuuhuoneeseen keräämään itselleni vaatteita. Jättämään turhat odotukset taakseni. 

Erohan siitä seuraa, heti kirjan aluksi. Ella tuskailee; vaikka löytäisikin uuden rakkauden, miten kauan meneekään että tutustuu tämän sukuun ja ystäviin, montako vuotta siihen, että ollaan perheen perustamisessa. Eräällä tuttavalla on onneksi asunto vapautumassa ja niin Ella muuttaa yhteisestä kodista Kallioon. Pian käy tuuri ja samassa rapussa tulee myyntiin isompi asunto jonka Ella ostaa ja ystävystyy samalla asuntoa myyvän pariskunnan kanssa. Muuttopuuhissa Ella tutustuu yläkerrassa asuvaan Timoon. Ellan elämään palaa myös pitkään ulkomailla asunut nuoruudenystävä Anna. Eikä mene kauan, kun sinkku-Anna kertoo olevansa raskaana. 

Jonain päivinä, kun Anna oli ulkona, minä laitoin tyynyn puseroni alle. Millaista se mahtoi olla? Kävellä kuin ankka selkä takakenossa. Tuntea kuinka vauvamaha venytti ihoon punaisia merkkejä. 
Miltähän se tuntuisi, kun saisin nostaa sen syliini? Katsoisin sitä silmiin ja silittäisin sen nukkaista poskea.
Olin odottanut tätä niin kauan. 

Minä pidin ja en pitänyt tästä esikoisromaanista. Pidin sen helposta ja nopeasta luettavuudesta ja mukavan rupattelevasta tyylistä. Samalla se oli kevyempi kirja kuin odotin. Mistä sitten en pitänyt, oli sen paikoittainen saarnaava ote. Takakannessa kerrotaan, kuinka kirja syntyi kirjailijan omista ja muiden äitiyteen kohdistuvista ylettömistä vaatimuksista. 
Näitä vaatimuksia korostetaan monissa kohdin, esimerkiksi siinä, miten Anna kokee muiden äitien ja neuvolahenkilökunnan painostavan alatiesynnytykseen tai Ellalle asunnon myynyt Irmeli tuskailee ympäristön paineita. On hyvä, että naisen elämän epäkohtia tuodaan esille, mutta olisin ymmärtänyt hienovaraisemmatkin vihjaukset.

-Tämä äitiys on vaan välillä aika paskamainen rasti. Minusta tuntuu, että minulta odotetaan äitinä ihan järjettömiä asioita ja valittaa ei saa. Totuuden voi kertoa vain toisille äideille saunan hämärässä ja silloinkin pitää olla tarkkana, mitä sanoo.
- Mitä sinä tarkoitat? 
- Välillä minä vihaan tuota maailman ihaninta lasta. Minä vihaan kotona aivottomana olemista,  pepun pesemistä, Muumilauluja, ruuan laittamista, pyykin pesemistä. Mutta kaikista eniten vihaan sitä, että minun odotetaan naisena haluavan sitä ja saavan palkintoni katsomalla suloista lastani pohjattomiin tarvitseviin silmiin. Se tarvitsee minua ja minun odotetaan jättävän kaikki muu iloiten.