Sivut

tiistai 31. heinäkuuta 2018

Klassikkohaaste 7; Marja-Liisa Vartio: Kaikki naiset näkevät unia



Marja-Liisa Vartio: Kaikki naiset näkevät unia
Teos 2012, 259 sivua
1. painos vuodelta 1960


Eletään 1950-luvun Helsingissä. Rouva Pyy on kotirouva ja kolmen lapsen äiti. Perheeseen kuuluu myös rouva Pyyn anoppi. Perhe on juuri muuttanut reilun 80 neliön rivitaloasuntoon mutta Rouva Pyy ei ole uuteen kotiin ollenkaan tyytyväinen, vaan kutsuu sitä kanakopiksi. Eihän siellä ole huonetta edes apulaiselle. Hän haaveileekin omakotitalon rakentamisesta, vaikkei heillä oikeastaan ole siihen varaa.

Rouva Pyystä tuntuu että elämä valuu hukkaan. Hänestä tuntuu siltä kuin olisi kotona vain yleiskone, eikä hänen miehensä edes huomaa onko huoneessa pölynimuri vai hänen vaimonsa. 

Entä silloin kun olisin halunnut perustaa mattokutomon? Minulla on hyvä värisilmä, sen voi todistaa kuka tahansa, katso ympärillesi, ja jos minun vain olisi annettu yrittää... Ja entä silloin kun olisin halunnut mennä sanomalehtialalle? Mitä sinä teit? Sinä teit minut tahallasi raskaaksi, että minä vain pysyisin aina kotona. Ja tässä minä istun. Tätäkö minun elämäni on oltava, että on annettava kaiken mennä ohitse? Ja hyvä siinä on sitten vihjata toisten miesten vaimoista, jotka yrittävät ja ovat tarmokkaita, kun sinä ensin olet järjestelmällisesti leikannut minulta siivet.

Rouva Pyyllä on suunnaton tarve näyttää, hän on nousukas. Hän käy kadulla ihailemassa miltä uudet verhot näyttävät heidän ikkunoissaan. Hän kaipaa että ystävät ihailisivat hänen kauniisti pystyssä olevia kulissejaan. Rouva Pyy hankkii esimerkiksi kotiin uuden taulun josta kukaan ei osaa sanoa mitä se esittää. Rouva Pyy itse sanoo siinä olevan erilaiIisia väripintoja. Ei sitä voi paremmin selittää ja pääasiahan on, että ystävät ja naapurit kadehtivat häntä taulun ostamisesta. 

Kaiken keskellä rouva Pyy on kuitenkin onneton. Hän kokee ettei hänen olisi pitänyt mennä naimisiin niin nuorena kuin meni, eikä varsinkaan hankkia peräkanaa kolmea pientä lasta, eikä jäädä niiden kanssa kotiin vaan yrittää jotain muuta, niin ettei nyt olisi keski-ikäinen nainen jonka elämässä ei ole muuta sisältöä kuin lapset ja koti. Oma peilikuvakin näyttää vieraalta ja vanhalta, ei hänen omasta syystään vaan siksi että mies ja anoppi ovat pakottaneet hänet elämään sellaista elämää kuin he elävät ja se kaikki näkyy kasvoista.  Elämäänsä piristääkseen hän hankkii rakastajan mutta tämäkään ei ihaile häntä tarpeeksi, ei anna hänelle sitä huomiota jota hän kaipaa. 

Mutta niin tekevät kaikki naiset, näkevät unia niin kuin sinä, heidän sielunsa kulkee yöllä mustana kissana, hiipii kattoja pitkin, naukuu ikkunan alla ja tulee ikkunasta sisään, istuu vasemman rinnan päälle. Sinä olet niin kuin se nainen, joka näki unessa valkean lehmän tulevan ovesta, lehmä ammui haikeasti. Ja nainen syytti unessa ettei lehmää lypsetä vaikka sen utareita pakottaa maito. Olet kuin naiset ovat, näkevät unia, heräävät aamulla, katsovat tyhjin silmin ja ovat joko pettyneitä kun ei uni ollutkaan totta, tai kiittävät onneaan siitä että se oli unta mitä he unessa tekivät. 
Rouva Pyy väänsi pesukoneen katkaisijaa. Kasvot olivat tyhjät. Ja hän yritti muistaa mitä mies oli sanonut juuri vähän ennen kuin lapset lähtivät ulos, kun hän oli vastannut että puhutaan sitten kun lapset ovat ulkona. Mies oli halunnut puhua jostakin. Mutta sitten oli alettu puhua aivan muusta, lapsista. 
Hän järjesti hiuksensa peilin edessä, meni eteiseen ja eteisestä siihen huoneeseen, jossa mies luki lehteä. Ja mies oli siinä samassa asennossa, sama kuin äsken. Hän antoi miehen lukea, otti pöydältä kuvalehden ja katseli kuvia. Hän muisti lapset. Hän pani lehden pois ja katsoi suoraan eteensä, näki ikkunaverhot. 
Minä olen rouva Pyy. Istun tässä, hän ajatteli.

Tässä Vartion romaanissa on nähty samankaltaisuutta Gustave Flaubertin Rouva Bovaryyn jonka olen aiemmin lukenut bloggareiden klassikkohaasteeseen ja tuon samankaltaisuuden tavoitan itsekin. Molemmat ovat tyytymättömiä puolisoonsa ja elämäänsä, elävät haaveillen paremmasta tai edes jostain muusta ja sortuvat aviorikokseen. 

Juonivetoinen romaani ei ole, eikä nopeatempoinen muutenkaan. Ajankuvana se toimii mielestäni hyvin, joskin kirjan lukeminen tuntui minusta siltä kuin katsoisi jotain kuusikymmenluvun elokuvaa. Vielä kymmenen vuotta aiemmin, sodan jälkeen, rouva Pyykin olisi varmasti asettunut kohtaloonsa kotirouvana (ja tavallaan aviomiehensä jatkeena) sitä enemmän kritisoimatta, mutta nyt uuden, modernimman elämäntavan tullessa ihmisten tietoisuuteen hän kyseenalaistaa kaiken. Hän haluaa olla itsenäinen nainen, jonka ei tarvitse pyytää kaikkeen rahaa tai lupaa mieheltään, nainen jolla voisi olla oma ura, vaikkapa yritys vaikka pienikin, kunhan se antaisi hänelle omaa rahaa, itsenäisyyttä ja enemmän mahdollisuuksia kuin pelkkä kotirouvana eläminen. Nykypäivän Rouva Pyylle lääkäri varmaankin määräisi masennuslääkkeitä, viisikymmenluvun rouvalle lääkäri ehdotti ulkomaanmatkaa.


maanantai 23. heinäkuuta 2018

Ane Riel: Pihka



Ane Riel: Pihka
Aula & Co, 248 sivua
Alkuteos: Harpiks
Suomennos: Katriina Huttunen


Liv asuu isänsä ja äitinsä kanssa Päässä, joka on pieni saari ison saaren yläpuolella. Siellä asuu vain Livin perhe, joka viihtyy parhaiten omissa oloissaan. Livillä on vauvana kuollut kaksoisveli jonka vain hän näkee, mutta Liville Carl onkin jatkuvasti läsnä. Livin perhe elää erikoista elämää mutta Liville se on normaalia sillä muunlaista hän ei ole nähnyt. Livin äiti on niin lihava, ettei juurikaan pysty nousemaan sängystä. Livin isä hankkii perheelle elannon ja talon sekä varastot täpötäyteen kaikkea mahdollista rojua, aluksi myymällä joulukuusia, myöhemmin vain varastamalla ja tämän jalon taidon Jens opettaa tyttärelleenkin. Pian on yksin Livin vastuulla käydä hakemassa ruokaa ja kaikkea enemmän ja vähemmän turhaa tavaraa öisillä retkillä, muun muassa Krouvin varastosta.

Otin varastosta kaikkea mahdollista, yleensä säilyketölkkejä ja vessapaperia ja sen sellaista, mutta välillä myös ruokaa isosta pakastimesta. Jos siellä oli karkkia, otin aina niitä, sillä äitini rakasti karkkia. Yleensä etsin pusseja, joissa oli pieniä karkkeja, kuten lakritsipastilleja ja viinikuminalleja, sillä en uskonut että juuri ne lihottivat häntä. Olisin hyvin mielelläni ottanut myös pikkuleipiä, sillä oli aivan erityistä syödä pikkuleipiä vuoteessa äitini kanssa. Me mursimme ja ravistelimme niitä aina ennen kuin söimme ne. "Jotta kalorit putoaisivat ulos", äidillä oli tapana sanoa. Se nauratti meitä.

Liv ei käy koulua. Tyttö on lavastettu kuolleeksi, etteivät viranomaiset kysele hänen peräänsä, sillä Livin vanhemmat pelkäävät että tyttö viedään heiltä pois. Kukaan isolla saarellakaan ei tiedä hänen olevan elossa. Kaikki sujuu hyvin kunnes Livin isoäiti tulee yllättäen käymään. Kun hän näkee millaisen jäte- ja tavarapaljouden keskellä tyttö asuu, hän haluaa viedä Livin mukanaan kaupunkiin, että tämä pääsee kouluun ja tutustuu muihin lapsiin, alkaa elämään todellisempaa lapsuutta. Livin vanhemmille tämä ei kuitenkaan sovi joten isoäiti pääsee hengestään. Kirja alkaakin siitä, kun isä tukehduttaa oman äitinsä tyynyllä Livin katsoessa vierestä ja tytön osallistuessa isoäidin polttohautajaisiin omalla takapihalla. Elämä voi jatkua taas normaalina, kunnes joku kiinnittää Liviin huomiota.

Kaiken keskellä pihkalla on iso ja moninainen merkitys. 

Pihkassa oli jotakin yhtä aikaa parantavaa, tappavaa ja säilyttävää, ja se lumosi Jens Haardenin. 
Pihkatynnyrit olivat hänen verstaassaan ainoat esineet, jotka olivat järjestyksessä. Eräänlainen hirmumyrskyn silmä. Ne olivat vierekkäin kuin kolme jätesäiliötä, jotka kuitenkin sisälsivät kaikkein tärkeintä. Keskellä pahvilaatikoiden, säkkien, työkalujen, koneenosien, kangasrullien, johtojen, ruoantähteiden, sanomalehtien, muovipussien ja muiden sekalaisten tavaroiden sekamelskaa ne seisoivat muistutuksena siitä, että kerran kaikessa oli ollut kyse puusta. Puusta ja elämästä joka virtasi puun läpi. Ajan myötä myös tynnyrit hautautuivat tavaroiden alle, eikä niitä enää voinut erottaa roinan seasta. Jens löysi kuitenkin aina niiden luo, sillä hän suunnisti helposti tavaroidensa keskellä. Hänen järjestyksentajunsa oli erilainen kuin niillä harvoilla, jotka joskus avasivat verstaan oven ja kurkistivat sisään. Sittemmin sinne ei saanut mennä kukaan muu kuin Jens ja hänen tyttärensä. Tytön äiti olisi kyllä saanut tulla, jos vain olisi pystynyt.

Pihka on makaaberi jännitystarina jota ahmin sivu toisensa jälkeen. Olin juuri aloittanut toisen kirjan, kun lainasin Pihkan ja "vähän vain sitä selasin" vaan enpä voinut laskea käsistäni ensimmäisen kappaleen jälkeen. Pihka voitti parhaalle pohjoismaiselle rikosromaanille jaettavan Lasiavain-palkinnon vuonna 2016. Pihka ei kuitenkaan ole mikään perinteinen rikosromaani, siinä ei esimerkiksi kukaan poliisi tai etsivä ala selvittää rikosta vaikka isoäidin murha toki rikos onkin. Sanoisin Pihkaa ennemmin tiheätunnelmaiseksi ja jännittäväksi romaaniksi siitä miten käy kun elämänhallinta pettää ja asiat vain lähtevät luisumaan ihan väärään suuntaan. 



Tämä kirja-arvio on osa kirjabloggaajien Naistenviikko -tapahtumaa jota emännöi Tuijata. Kulttuuripohdintoja. -blogi. Linkin kaikista naistenviikon kirjajutuista löydät koosteesta: Klik!


perjantai 20. heinäkuuta 2018

Elin Willows: Sisämaa



Elin Willows: Sisämaa
Teos 2018
190 sivua


Nuori nainen muuttaa Etelä-Ruotsista kauas pohjoiseen, Napapiirin tuntumaan, poikaystävänsä luokse. Kaikki ihmettelevät tätä ratkaisua, niin tytön perhe ja ystävät siellä etelässä, kuin pienen pohjoisen paikkakunnan asukkaat. Miksi niin päin? Vielä enemmän sitä ihmetellään, kun leviää tieto, että ero poikaystävästä tuli jo muuttokuormaa pakatessa. Hän kuitenkin teki ratkaisunsa ja pakettiauto suuntasi pohjoiseen tyttö mukanaan. 

Tuhannen kilometrin matkasta ei tule sietämätön, tunnemme toisemme liian hyvin, mutta siitä tulee turha. 
En jaksa olla se joka ottaa ratkaisevan askeleen joten odotan, että hän tekee sen. Ehtii kulua viikko ja ja kahdesta huoneestani on ehtinyt tulla asuttavia ennen kuin hän haluaa puhua. Meidän ei tarvitse sanoa toisillemme paljon. Sanomaton on sanottu ja tiedämme kumpikin, ettei tämä muuta paljonkaan. Ja minä jään tänne asumaan olen tehnyt valintani.

Työpaikka löytyi helposti, taajaman ruokakaupasta. Taajamassa on liikkeitä vaatekaupasta elektroniikkamyymälään. On kioski josta hakea irtokarkkeja, on hotelli jossa nainen viettää useammankin lauantai-illan. On työkavereita ja pian hän tuntee kaikki asiakkaatkin, mutta oikeita ystäviä nainen ei löydä. Vielä vuodenkin kuluttua hän tuntee itsensä ulkopaikkakuntalaiseksi. Vielä vuodenkin kuluttua paikalliset ihmettelevät; miksi hän on edelleen täällä?


Fredrik syö lounaaksi grillatun broilerinpuolikkaan ja minä syön pussikeiton. Hän kääntyy puhumaan minulle paikaltaan tiskipöydän äärestä: Meinaakko sie jäädä tänne, olekko sie nyt oikein muuttanut tänne? 
Olen asunut täällä yli vuoden kun hän sanoo niin ja tajuan että se on vähin mitä vaaditaan. Että niin pitkän ajan kuluttua olen voinut oikeasti päättää jäädä. Etten ole vain kokeilemassa, haastamassa itseäni, vaan haluan ehkä tosiaan asua täällä. Hän tietää toki alkuperäiseen syyni muuttoon ja tietää sen hävinneen, mutta hän ei tiedä, kukaan ei tiedä, miksi jäin. En vastaa kysymykseen suoraan vaan sanon oikeastaan vain sen minkä me kumpikin tiedämme, että olen nyt asunut täällä yli vuoden. Katselen ulos ikkunasta parkkipaikalle, Fredrikin kalliin auton ympärillä pyryttää lunta. En ole tottunut siihen että kysytään, en ole tottunut miettimään vastausta.

Sisämaa on hyvin arkinen ja eleetön romaani. Se julkaistiin yhtä aikaa Suomessa ja Ruotsissa. Tapahtumia siinä on vähänlaisesti. Romaani perustuu lähinnä naisen omiin ajatuksiin, ei niinkään tekoihin tai tapahtumiin. Lukemista hankaloittaa kronologinen epäjärjestys. Luvut ovat monesti 1-3 sivun mittaisia ja yhdessä voidaan puhua jäiden lähtemisestä, seuraavassa on keskikesä ja sitä seuraavassa vaikkapa talvi. Samoin tapahtumat poukkoilevat. Eräs sivuhenkilö kuolee, mutta muutamaa lukua myöhemmin nainen kertoo tämän olevan hänen luonaan yötä. Tätä epäloogisuutta ei ole kuitenkaan ilmaistu mitenkään, esimerkiksi otsikolla "Aiemmin keväällä" tai "Myöhemmin samana syksynä." Tämä teki lukemisesta melko haastavaa. Kehityskertomustakaan en tässä varsinaisesti näe.

Useimmat täällä asuvat ovat syntyneet täällä, muut ovat saaneet selittää tulonsa. Ei tänne niin vain tulla eikä tänne niin vain sulauduta.
Täältä pois muuttamista ei tarvitse selittää.


Sisämaan arvio on osa Naistenviikko kirjablogeissa 2018 tapahtumaa, jota emännöi Tuijata. Kirjapohdintoja. -blogi. Koosteen kaikista naistenviikolla arvioiduista kirjoista löydät täältä: 
Klik!


keskiviikko 18. heinäkuuta 2018

Tarja Leinonen: Koti koivun alla


Heinäkuun naisnimipäivistä koostuvaa viikkoa on jo pitkään kutsuttu Naistenviikoksi ja useamman vuoden ajan sitä on vietetty myös kirjablogeissa. Naistenviikkoa emännöi tuttuun tapaan Tuijata. Kulttuuripohdintoja. Tuijatan postauksesta löydät sekä ohjeet naistenviikon postauksiin että listan viikon nimipäiväsankareista.

Viikko alkaa siis tänään ja ensimmäinen kirjajuttuni tulee tässä. Viikon aikana luvassa on muitakin, joten olehan kuulolla :-)


Tarja Leinonen: Koti koivun alla
Karisto 2018
244 sivua


Eletään 1980-luvun alkua maaseudulla jossain Kajaanin lähellä. Seija on kahdeksanhenkisen lestadiolaisperheen esikoistytär. Hän on vasta 17-vuotias, mutta pian alkaa näkyä päällepäin se mitä hän on saamassa aikaan valkoisella Chevroletilla pitkin kylänraitteja kaahailevan nuorukaisen kanssa. Seijan isä tietää kyllä Hannun riiaavan tytärtään, mutta raskaus on viisainta salata tiukasti uskovaiselta isältä. Etenkin kun Hannu soittelee milloin sattuu, kurvaa pihaan milloin sattuu ja kuskailee autonsa etupenkillä vuoroviikoin milloin mitäkin hempukkaa. 

Seija istuu keittiössä, juo kahvia ja laittaa ruisleivän päälle monta viipaletta meetvurstia vaikka siinä on suolaa ja se nostaa verenpainetta. Pitäis syyvä kahen eestä, äiti oli sanonut katsoessaan Seijan näykkimistä. Mutta ruoka ei maistu kun on koko ajan ikävä ja paha mieli, Seija oli ajatellut, mutta ei ollut tietenkään sanonut ääneen mitään. Seija kuljeksii tyhjässä talossa. Kahdeksan henkeä mahtuu hädin tuskin kahteen huoneeseen ja keittiöön ja isän vintille viimeksi nikkaroimaan pieneen huoneeseen jonne Seijakin joutuu syksyllä palaamaan. Olisi päästävä pois, mutta minne?

Perheen äiti on lempeämpi ja katselee läpi sormien miten lapset kuuntelevat kasetilta Frederikiä tai miten enot jättävät lomamatkalla poiketessaan isältä visusti piiloon laitettavan matkatelevision. Seijasta hän on huolissaan ja toivoo että uskon jo aiemmin jättänyt tytär löytäisi takaisin omiensa pariin ja kulkisi turvallisin mielin kohti taivasmatkaa.

Kun äiti palaa omalle puolelleen, Seija on melkein unessa, mutta kuulee vielä kun äiti sopottaa ääneen iltarukousta ja pyytää varjelusta kaikille ja varsinkin isälle siellä jossakin Kostamuksessa. Seija huomaa vasta silloin, että yksi iltatoimi on kadonnut viime viikkoina. Kun isä ei ole kotona, kenenkään ei tarvitse pyytää syntejään ääneen anteeksi.

Koti koivun alla on vanha asuntovaunu jossa Seija viettää kesää. Tykkään tuosta kirjan nimen sanaleikistä. Teksti on arkista, realistista ja sujuvaa lukea. Leinonen pääsee mielestäni hyvin kiinni nuoren tytön ajatusmaailmaan ja on saanut luotua päähenkilöstä ikäisekseen vahvan oloisen tytön jonka kasvua kohti äitiyttä on kiinnostavaa seurata.Sitä vain jäin miettimään, miten alaikäinen tyttö on voinut luopua uskosta lestadiolaisperheessä?


lauantai 14. heinäkuuta 2018

Venla Hiidensalo: Sinun tähtesi



Venla Hiidensalo: Sinun tähtesi
Otava 2017
479 sivua


Kun huomasin Venla Hiidensalon ottaneen kolmannen romaaninsa aiheeksi kansallistaiteilijamme Albert Edelfeldtin, innostuin välittömästi, sillä nuo kultakauden taiteilijat ja heidän elämänsä kiinnostavat minua isosti. 

Siinä on silti aina vaaransa, kun kirjailija lähtee luomaan kaikkien tuntemasta kansallissankarista miestä joka on verta ja lihaa ja jonka päähän laittaa ajatuksia ja tunteita ja jonka tekemäksi tekoja. Tällä kertaa en oikein tiedä mitä sanoisin sillä tämä kirja oli jotenkin niin täydellinen. Ostin täysin ja varauksettomasti Hiidensalon Edelfeldtin. 

Kannen kuva on kustantajalta, kirja on jo jatkanut matkaansa muiden luettavaksi. 

Mitä oikeastaan sanoa juonesta kun kaikki tuntevat Edelfeltin? Tiedämme että välillä hänellä oli luovuus kateissa, usein rahavarat vähissä. Saattaa kuulostaa hienolta, että Edelfelt vietti paljon aikaa Pariisissa, mutta sielläkin hän oli köyhä taiteilija. Pariisissa Edelfelt koki kuitenkin olevansa vapaampi kuin Suomessa. Hiidensalo esittää Edelfeltin taiteilijana, joka sai inspiraationsa rakastumisesta ja seksuaalisuudesta. Talvisessa Pariisissa oli Virginie, perheen Haikon huvilassa piikatytöt. 

Albert katseli ateljeensa ikkunasta. Hänen edellisiltana kokemansa äkillinen maalaamisen halu oli poissa. Loistavat kuvat silmäluomien takana muuttuivat yksitellen rumiksi ja elottomiksi kun hän yritti vangita ne kankaalle. Kaunein runo oli aina se, jota ei koskaan kirjoitettu, hän ajatteli, kaunein uni se, joka ei koskaan käynyt toteen. Kalu lepäsi pienenä ja surkastuneena reittä vasten ikään kuin vastalauseena hänen kaikille hyville päätöksilleen. Totuus oli, että hänestä ei ollut enää maalariksi.

Oman mielenkiintonsa romaaniin tuo myös se, miten paljon tilaa siinä annetaan Edelfeltin kolmesta siskosta nuorimmalle, Bertalle, hänen malleilleen niin Suomessa kuin Pariisissa sekä vaimolleen Ellanille. Jos Edelfelt kokee itsensä vapaaksi Pariisissa, Bertalla ja Ellanilla ei vastaavanlaista vapautta ollut tarjolla. Bertta olisi halunnut ryhtyä kirjailijaksi, Ellan olisi tahtonut opiskella yliopistossa. Vain Albert oli se joka pakkasi tavaransa ja lähti, koska pystyi ja sai lähdölleen oikeutuksen, koska ilman Pariisia ei syntynyt taidetta. 

Keskeneräiset taulut ympäröivät häntä kaikkialta kuin syytökset. ”Kaikki suuret tarinat kertovat siitä, miten ihminen yrittää välttää kohtaloaan. Toisaalta ilman ihmisen surkeita yrityksiä välttää sitä ei tarinoitakaan olisi”, Victor sanoi hänelle kauan sitten tärisevässä junavaunussa matkalla Venetsiasta Roomaan. ”Sinun tehtävänäsi on luoda tälle maalle tarina. Suomen tarina on kerrottava kansalle itselleen, jotta se ylipäätään tajuaisi olevansa olemassa. Kansa pitää saada näkemään itsensä jonakin, millä on kohtalo, jota välttääkseen sen on taisteltava viimeiseen asti. Tuo kohtalo, ystäväni, on Venäjä. Sinun kohtalonasi on puolestaan saada lukutaidoton väki näkemään itsensä kansana. Sinä tulet antamaan sille maalauksillasi kasvot ja sielun."

perjantai 13. heinäkuuta 2018

Mitä olen lukenut syksyn '17 katalogipoiminnoistani?

Perinteinen kirjaluettelokatsaus tulee nyt hieman myöhässä, vaikka aloitinkin listan tekemisen jo kesällä. Nyt on kuitenkin lähes kaikki katalogit käyty läpi ja lukemista löytynyt laidasta laitaan. Muutaman olen jo syksyn mittaan ehtinyt lukeakin.

Katsaus puolen vuoden taa. Ehkä hieman aikaista, mutta itse olen positiivisesti yllättynyt!

Atena

Ben Kalland: Vien sinut kotiin
Uskonnollinen yhteisö vastaan perheen sisäiset tunnesiteet.

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Väärän kissan päivä
En ole Jääskeläistä aiemmin lukenut, olisiko aika? Yhdenpäivänromaanissa Kaarnan äiti tekee kuolemaa hoitokodissa.

Aviador

Meritta Veilleux: Sovinto
"Kuulas ja raadollinen" kuulostaa kiinnostavalta toiseen maailmansotaan sijoittuvalta romaanilta!

Bazar

Kate Morton: Talo järven rannalla 
1930-luvulla katoaa vauva. Nykypäivässä vauvan isosisko on menestynyt kirjailija joka joutuu palaamaan menneeseen, kun pakkolomalle passitettu rikostutkija alkaa kysellä perheen menneisyydestä. Edellinenkin Morton, se kesken jäänyt, on vielä lukematta...

Sarah Lark:  
Valkoisen pilven maa saa vihdoin jatkoa! Se mistä en oikein pidä, ajassa on siirrytty jo 40 vuotta eteenpäin ja päähenkilöinä ovat nyt Helenin ja Gwynin lapsenlapset. Gwyn johtaa edelleen lammastilaa jolle nuorikkona Uuteen Seelantiin tuli, Helen johtaa pientä majataloa.
Luettu 6/18. Kiva kunnon lukuromaani jossa pari kivaa twistiä. Harmitti kun en paremmin muistanut edellisen ratkaisuja!


Gummerus 

Selja Ahava: Ennen kuin mieheni katoaa
Vaimo menettää miehensä ja haluaa "merkitä tämän muistiin" ikään kuin todistaakseen että hänellä on ollut mies. En oikein saanut katalogista selvää, millainen kirja tämä on, mutta ainakin pidin Ahavan edellisestä.
Luettu 11/17. Teki minuun ison vaikutuksen! Luin yhtä mielelläni Kolumbuksen kuin Ahavan miehen osuuksia ja tämä on harvinaista!

Anni Kytömäki: Kivitasku
Kolmessa aikatasossa liikkuva Kivitasku vie 1959 kesään jolloin 16-vuotias Helena kaipaa seikkailua, 1849 Pietariin jossa vallankumouksellinen Sergei pelkää edessä olevaa mestauslavalla ja 2012 kesämökille jonne Veka pakenee osastohoitoon joutumista. Kuulostaa todella lupaavalta! Vaatii sopivan hetken, sillä sivuja on yli 600.

Satu Lepistö: Lintutarha
Psykologinen romaani särkyneistä ihmisistä. 14-vuotiaan Lauran äiti tappaa itsensä ja sosiaaliviranomaiset määräävät Lauran isälleen. Poliisi Antti Heinon käy tyttöä sääliksi ja hän yrittää auttaa tätä.

Jojo Moyes: Ne, jotka ymmärtävät kauneutta 
Ranskalainen taiteilija maalaa taulun vaimostaan Sophiesta, taulu ripustetaan heidän kotitalonsa seinälle. Ensimmäisen maailmansodan alkaessa Edouard joutuu rintamalle ja saksalaisten vallatessa heidän kotikylänsä Sophie joutuu hoitamaan saksalaispäällystön ruokailut. Sophien muotokuva muodostuu pakkomielteeksi saksalaisupseerille. Nykypäivänä taululla on uusi omistaja, jolle taulun tarina pikkuhiljaa selviää.
Luettu 6/18. Alku oli erittäin kiinnostava, nykyhetkeen sijoittuva pitkä loppuosa oli minun makuuni vähän turhan melodramaattinen. Enkä ollut taulun oikeudellisesta omistajasta edes samaa mieltä, että siinäkin jo sukset ristissä kirjailijan kanssa ;-)

Karisto

Kristiina Harjula: Samettiruusuja Harjutiellä
Pispalan kivien jälkeen olen odottanut uutta romaania Harjulalta! Ihanaa että tämäkin sijoittuu Tampereelle ❤

Amanda Vaara: Pientä fiksausta vailla
Tämä on kevyempää kuin mitä yleensä luen ja kovin ennalta arvattavan oloista, mutta toisaalta, kun päähenkilö on käynyt läpi avioeron, ostanut talon maalta, avaa pop up -kahvilan ja majatalon jonne tulee vieraita laidasta laitaan niin mulle mieleisiä elementtejä löytyy! (No ei kylläkään ero)
Luettu 1/18, tilanteessa jossa lukuhuvituksen puute oli iskemässä ja piti saada jotain kivaa ja kepeää ja siihen tämä oli paikallaan :-)

Like

Rosa Liksom: Everstinna
Selasin tätä kirjastossa, murre sai vielä jättämään sinne, mutta everstinnan tarina kyllä kiinnostaa.

Asko Sahlberg: Amandan maailmat
Tätä on verrattu Irinan kuolemiin, josta pidin paljon. Tapahtumapaikka ja -aika on eri, mutta sotaa tässäkin paetaan.
Luettu 12/17. Vuoden viimeinen kirja, vahva ja inhimillinen.

Otava

Kjell Westö: Rikinkeltainen taivas
Ystävyyttä ja intohimoa kolmessa sukupolvessa 60-luvulta tähän päivään. Kyllä kiitos. Westöltä olen lukenut vain Kangastus 38:n josta pidin.
Luettu 5/18. Pidin tästä järjestyksessä toisesta lukemastani Westöstä melkeinpä yhtä paljon kuin Kangastus 38:sta. Kiva koukku, pitkä ja perusteellinen tarina.

Cristina Sandu: Valas nimeltä Goliat
Romanialaisen isän ja suomalaisen äidin tytär Alba palaa lapsuuden muistoihin Ceaucescun ajan Romaniassa.

Pauliina Lindholm: Komendantti
Suomenlinnan rakentamiseen ajoittuva historiallinen romaani on ihan ehdoton lisä lukupinoon!
Luettu 9/17. Paikoitellen vähän puuduttava, mutta silti kiinnostava ajankuva 1700-luvun Helsingistä. Ei juonivetoisten ystäville.

Heidi Köngäs: Sandra
Hertan luettuani tartun mielelläni myös Sandraan. Sisällissota vie nuorenparin miehen kaartiin ja Sandra jää yksin hoitamaan tilaa. Toivottavasti nykypäivään sijoittuvatkin osiot ovat kiinnostavia!
Luettu 12/17. Pidin kovasti! Sisällissota vei Sandran miehen mukanaan vasta loppupuolella, ei heti aluksi kuten olin käsittänyt.

Johanna Holmström: Sielujen saari
Hassua että Seilin saarelle sijoittuvia romaaneja ilmestyy tänä vuonna kaksin verroin. Tämä vaikuttaa kiinnostavalta.

Kati Tervo: Iltalaulaja
Taiteilijaromaani Ellen Thesleffistä! Tätä odotan kovasti!
Luettu 4/18. Ihana tunnelma! Taitavasti kirjoitettu!

Sanna Karlström: Multaa sataa, Margareta
"Raastavankaunis" esikoisromaani kuulostaa tutustumisen arvoiselta.

Asko Jaakonaho: Valon juhla
Katri Vala, Olavi Paavolainen ja sodan kevät 1942. Lukupinkkaan ehdottomasti.
Luettu 11/17. Kauniisti kirjoitettu, mutta paikoitellen hieman haastava. Monesti piti googlettaa ketä jotkut sivuhenkilöt ovat, kun ei tiennyt tarpeeksi eikä vain voinut sivuuttaa merkitystään.

Sadie Jones: Kutsumattomat vieraat
Kartanossa vietetään tyttären syntymäpäivää kun lähiseudulla tapahtuu junaonnettomuus. Matkustajat tuodaan kartanoon ja sitten kehittyy jotain kummitustarinamaista?

Raija Oranen: Kreivin aikaan
Nytpäs tajusin että minulla on vielä Ackté lukematta ja Oraselta on ilmestynyt jo uusi historiallinen romaani! Tällä kertaa seikkaillaan Kajaanin linnassa 1700-luvulla.

Teos

Pertti Lassila: Kesän kerran mentyä
Hanko, kesä 1910-luvulla, kesä 1930-luvulla. Nyt on palikat niin kohdillaan kuin olla voi! Olen yhden Lassilan pienoisromaanin lukenut ja pidin.
Luettu 3/18. Pieni sivumäärä, iso tarina ja kiinnostavia kohtaloita.

Tammi

Pirjo Tuominen: Tulen väri punainen 
Kirja on jatkoa viime vuonna ilmestyneelle ja maaliskuussa lukemalleni Hiljaiset huvimajat -lukuromaanille. Toimii myös itsenäisenä kirjana. Maria on päätynyt naimisiin, Sofia on edelleen kutojana Finlaysonilla. Kansalaissota syttyy ja aatteet palavat.
Luettu 2/18. Olisi tosiaan toiminut itsenäisenäkin romaanina. Yllättävän väkivaltainen Tuomisen romaaniksi. Loppu ei oikein ollut siksi mieleeni tällä kertaa.

Wsoy

Useita tekijöitä: Kaikenkarvainen kansa - miten koirista tuli miljoonabisnes
Tämä pitää varmaankin lukea koirankasvattajana eli miljoonabisneksen rattaana, ehhehe! 
Siipan kanssa ollaan kyllä mietitty, että seuraavassa elämässä kun uravalintoja tehdään, pitää ainakin toisen lukea eläinlääkäriksi :-P
Luettu 11-12/17. Hyvin odotetun kaltainen.

Reuna

Aino Moilanen: Elämää ennen 60-lukua
Kuvitettu kirja kertoo siitä millaista elämä oli Suomen maaseudulla ennen 1960-luvun koneellistumista.

📒📑📓📚📚📚

Hupsista! 27 kirjaa on aika kunnianhimoinen lista, varsinkin kun sen ulkopuolelta tulee kuitenkin luettua yhtä sun toista. Mutta ei ressata ei!

13/27 jo luettuna, se on yllättävän hyvin näin heinäkuussa '18, ottaen huomioon miten vähän luin vuoden ensimmäisinä kuukausina! Pari kirjaa listalta parhaillaan lainassa, joten lisää kertynee.

keskiviikko 11. heinäkuuta 2018

Kati Tervo: Iltalaulaja


Kati Tervo: Iltalaulaja
Otava, 2017
204 sivua

Kesällä 1945 Ellen Thesleff saapuu Näsijärven rantaan, valkoiselle kesähuvilalleen, Casa Biancaksi nimeämälleen. Aiemmin sinne on kokoontunut laaja suku, nyt jäljellä on vain Ellen. Rakas Sofia-siskokin on kuollut. 

Taiteilijalle aputytöksi luvattua 16-vuotiasta Taimia pelottaa. Entä jos hän ei osaakaan auttaa? Entä jos taiteilija nauraa hänet huvilasta pihalle? Mitä jos taiteilija ei ymmärrä edes suomea? Taimi ei itse osaa kuin sanan ruotsia, "tak", sillä ei pitkälle päästäisi. 

Sodan jälkeen kaikesta on pulaa, niin ruuasta kuin tavaroista. Ellen vie toiveikkaana katiskan järveen ja maistaa jo suussaan voissa paistetun taimenen maun. 

Taimi kyllä tiesi, että Ellen haaveili taimenesta, leivoksista, kekseistä ja Italian hedelmistä. Ranskanleivästä. Mitä lie herrasväen hienoutta. Hänelle leipä oli rievää tai rukiista leivottua. Ei mitään junttapullaa. Hän ei mahtanut sille mitään, ettei Hämeessä kasvanut appelsiineja. Hän ei ollut koskaan nähnyt Italian ihmettä. Se oli kuulemma pyöreä ja keltainen kuin aurinkoa söisi. Tukholmassa Eilen oli viimeksi nauttinut hedelmän viime syksynä.

Taimikin haaveilee. Mummo toivoi hänestä opettajaa ja oli antanut vihkon, johon voisi riipustaa merkintöjä kuin maisteri ikään. Taimi oli kuitenkin piirtänyt vihkon täyteen isosilmäisiä lintuja. Taimi haaveili naurusta, tanssista ja taiteilusta, mutta eniten hän uneksi lähtemisestä. Sinikka-sisko oli mennyt naimisiin ja muuttanut Helsinkiin. Sinne Taimikin halusi.

Ellen maalaa edelleen. Kauniina päivinä Taimi soutaa Ellenin veneellä läheiseen saareen, sadepäivinä taiteilija työskentelee huvilan yläkerrassa. Ensin Ellen kieltää tyttöä tulemasta yläkertaan, mutta toisaalta näkee tytössä myös kiinnostavan taulun aiheen.

Pysähdyhän västäräkki, näytähän profiiliasi Taimi?"
"Täh, määkö?" 
"Seiso siinä just noin sivuttain ja katso tuonne oveen päin. Tuonne noin, katso sinne, juuri sinne, pysy, pysy siinä. Seiso siinä aivan paikallasi niin haen skissbokin."
"Minkä hajet?"
"Luonnoslehtiön. Teen pari nopeaa piirrosta sinun sivukuvastasi."
"Viäkö kaua? Pitäisi pistää puita hellaan? Silmiä räpsytyttää. Noh, ny räpsähti? Saako kattoa mitä syntyy?"
"Maltahan. Tämä kestää vain hetken. Saakeli! Onpa hauskaa piirtää pitkästä aikaa mallista. Sivukuvassa on magiaa. Ihminen muuttuu siinä etäiseksi, salaisuudeksi." 
"Oonko mää nytte sitte salaisuus?"
"Katsoja aavistelee mitä kuvan ihminen tuntee ja miettii. Katsetta ei näe, eikä ilmeitä."
"Haluaako piirtäjä tiätää mitä malli miettii? Sitä että puita pitäis pistää hellan pesään, että saatais pötyä pöytään."

Huvila alkaa käydä rönttöiseksi, sitä ei ole aikoihin remontoitu. Maali kupruilee, tapetit repeilevät ja repsottavat. Katto vuoti, puutarha villiintyi. Ellen tietää, että tämä tulee olemaan hänen viimeinen kesänsä Villa Biancassa.

Ellen katsoi altaanilta järvelle ja unohtui välkkeeseen. Ei, en minä sinua hylkää, hän puhui maisemalle. Kuljet kanssani matkan, elähdytät aamuja, rauhoitat iltoja. Kun lähden, pakkaan sinut mukaan.

Itsekin Näsijärven rannassa asuvana kirjan miljöö puhutteli minua jotenkin aivan erityisesti. Muroleen kanava on tuttu kesäretkikohde. Ellenin maailmassa on jotain suloisen haikeaa ja puhuttelevaa.  Kati Tervo on kirjoittanut kauniin, mieleenjäävän romaanin.

sunnuntai 8. heinäkuuta 2018

Blogistanian kesälukumaraton, osa II/III



Jäi aloituspostauskin tekemättä, kun niin myöhään illalla sain tartuttua kirjoihin ja aloitettua omalta osaltani lukumaratonin. Vaan tänäänpä on lukuaikaa klo 22.45 saakka, joten mahdanko olla viimeinen maratoonaaja joka saa urakkansa valmiiksi :-D

Sunnuntai 15.30
Luin eilen illalla kesken olevaa romaania, Tarja Leinosen Koti koivun alla. Tykkään kovasti! Kirja sijoittuu 1980-luvun Kainuuseen, jossa lestadiolaisperheen esikoinen, 17-vuotias Seija on raskaana pojalle joka ajeluttaa milloin ketäkin tyttöä letukkansa etupenkillä. Etenin kirjassa 88 sivua.

Tänään olen lukenut Toinen tuntematon kokoelman 5 ensimmäistä novellia eli 90 sivua. Nukuin puoli yhteen asti, sitten aamupala ja pikainen kaupassakäynti. Pitää tsempata tässä nyt illan mittaan!

16.20 
Koti koivun alla on luettu loppuun. ****1/2
Taidan siirtyä sisälle täältä paviljongista, kun ei aurinkokaan näyttäydy. Ei ole toisaalta ollut hyttysiäkään riesana, niitä on ollut tänä kesänä todella vähän!
Seuraavaa kirjaa pitää vielä arpoa, vai jatkaisiko novelleilla.

21.50
Tunti aikaa vielä ja ihan hyvin olen saanut luettua. Mitä nyt olkkarin lattian tuossa pesaisin välillä ja koirat vaatii omansa. Jatkoin novelleilla ja kohta on kokoelma luettu! 

22.50
Penteles, hiukan jäi Toinen tuntematon kesken, kun pääsin sivulle 342 ja kirjassa 376. Lopullinen sivumäärä pitää vielä laskea, mutta nyt seuraavaksi on ohjelmassa luun jyrsimisestä likaantuneen koiran pesu 😁

Luin Koti koivun alla -kirjaa 148 sivua ja Toinen tuntematon -novellikokoelmaa 342 sivua.

YHTEENSÄ 490 sivua. Olen tyytyväinen 😊

Mirjam Lohi: Rouva Suominen välittää; Valuneen taikinan tapaus


Mirjam Lohi: Rouva Suominen välittää; Valuneen taikinan tapaus 
Teos, 2018
252 sivua


Kaikki alkaa kolmen viikon kesälomasta Tanskan dyyneillä. Sointu on vuokrannut talon pienelle perheelle johon kuuluvat hänen lisäkseen aviomies Sampo ja heidän pieni tyttärensä Amanda. Lomalla kaikki selkenee, heidän on myytävä nykyinen kotinsa ja muutettava lähellä merta. Toinen toive, iltatähti, syntyi nopeammin. Unelman nukkuessa Sointu surffasi netissä, selasi sisustusblogeja, selasi asuntoilmoituksia. Ja entä se määrä asuntonäyttöjä joissa he ehtivät käydä yli viiden vuoden aikana! Sointu vakuuttui että hänestä tulisi loistava välittäjä ja kun hoitovapaa päättyi Unelman täytettyä 3 vuotta, Sointu irtisanoutui vanhasta työstään terveyskeskuspsykologina ja alkoi opiskella kiinteistönvälitysalaa. Niin syntyi Do-Mi-So LKV, 46-vuotiaan Soinnun uusi ura. Pitäisi enää saada se ensimmäinen asunto välitettäväksi...

Samaan aikaan eräs vanha vuosaarelainen rouva saa kirjeen joka nyrjäyttää hänen maailmansa paikoiltaan. Seuraavana päivänä hänen asunnostaan löytyy kulhollinen yli pursunnutta taikinaa ja juhlaleninki yllään kuollut vanha rouva. Sattumalta juuri Sointu saa hänen asuntonsa välitettäväkseen.

Ennakkotieto: Tulossa myyntiin iso hieno rivitaloasunto vanhassa Vuosaaressa. Tilaa telmiä!!!
Koti on paras leikki.  Perheenjäsen, läheinen. Elävä olento. Koti on joku. Se rapsaa, humisee. Puhuu, kuuntelee. Sillä on keuhkot, hengitys, sydän, katse. Se elää, koska ihminen elää ja tekee kodin eläväksi. 
Kodilla on poskia. Auringonläikkiä lattialla: poski poskea vasten. Tai vaikka keittiön sileä patteri, johon nojaten voi syödä aamupalaa Hesaria lukien. 
Kodilla on verenkierto. Sen huomasin vaikka silloin, kun edellisessä asunnossamme katkaistiin vedet putkien kuvaamisen takia ja talo vajosi kuin koomaan. Korisi hetken kuin kuoleva mammutti, huoahti, hiljeni ja kellahtaen putosi. Muuttui pelkäksi jurtaksi, tuulensuojaksi arolla. Jos kannuihin valutettu vesi olisi loppunut, uutta olisi pitänyt hakea muualta. Hädän hetkellä piti käyttää pottaa tai lähteä pois. 
Koti on syli! 
Sen takia olen välittäjä. Turvapaikkojen löytäjä. Lämpimien kotiliesien kullanhuuhtoja. Asuntokaupan Aladdin, joka hieroo hyvän hengen esiin. 
Yhteydenottoanne odottaen, 
Sointu

Sointu haluaisi olla kuin kiinteistöalan tähti Jonna Haahka, jolla on kaikki viimeisen päälle, niin firman kotisivut kuin auto. Sointua nolottaa kun joutuu kulkemaan julkisilla. Auto olisi ehdottomasti ostettava ensi tilassa.

Ja sitten Sointu istuu autoonsa, asettaa tyylikkäät käsilaukkunsa ja salkkunsa pelkääjän paikalle. Starttaa, kaasuttaa, laulaa Katy Perrynä oh, oh, oh, you're gonna hear me roar, ajaa, moottori möristen parkkeeraa, ottaa käsilaukun ja salkun vierestään, nousee autosta, taittelee aurinkolasit taskuun ja asiakas katsoo ikkunasta, sieltä tulee kiinteistönvälittäjä Suominen. Uudestaan ja uudestaan tämä kohta: ottaa käsilaukun ja salkun penkiltä, nousee autosta ja asiakas katsoo ikkunasta. Nyt se varmaan katsoo kun hän kipittää kadulla hikisenä. Sointu pysähtyy kaivelemaan aurinkolaseja laukusta. 
Jäivät kotiin.

Ainakin meidän kirjastossa Rouva Suominen välittää on luokiteltu dekkariksi, mutta käytännössä se ei sitä ole. Lohen uutuus on enimmäkseen hyvin kirjoitettua chick litiä mutta dekkarimeinikiä siinä on vain hiukan mausteeksi, mikä sopi minulle paremmin kuin hyvin. Kyllähän Sointu haluaa selvittää miksi vanharouva kuoli juhlatamineissaan leipomatta leipäänsä, mutta kun on niin paljon tekemistä. Kun on esimerkiksi kutsunut naapurit kahville ja näkee jo mielessään; Voilà, tervetuloa pariisilaiseen kahvilaan jossa croissantit tuoksuvat, chansonit soivat ja uppomunat loistavat auringonkeltaisina, vaikka Sointu tietää että on otettava järki käteen ja keskityttävä olennaiseen eikä vedettävä mitään övereitä. Soinnulla kaikki vain tahtoo lähteä aina lapasesta kun mieleen juolahtaa jokin IDEA.

Laadukasta "chick lit hitusen dekkari" -lukemista lämpimiin kesäpäiviin!

keskiviikko 4. heinäkuuta 2018

Syksyn 2018 katalogipoimintoja

Vasta kun sain kevätkatalogikatsauksen valmiiksi, on jo korkea aika käydä läpi syysuutuudet. Monia mielenkiintoisia lukuhetkiä on epäilemättä edessä!

Bazar

Hanna Velling: Kirjosieppo
Make tarjoilee Annalle heidän yhteisessä keittiössään tomaattikeittoa, ranskalaisia perunoita ja lauseen joka muuttaa Annan koko elämän: "Mä muutan tästä pois." Annalle jää koira, taaperoikäinen lapsi, vuokra-asunnon putkiremppa ja paljon hyvää tarkoittavia ystäviä. Toivottavasti ei ole niin kevyt eikä varsinkaan nyyhky kuin miltä kuulostaa...

Lucinda Riley: Enkelipuu
Rileylta on suomennettu uusi kirja joka ei kuulu Seitsemän sisarta -sarjaan. 30 vuotta sitten Greta on lähtenyt walesilaisesta kartanosta, jonne palaa nyt ensimmäistä kertaa ystävän kutsumana. Paikka on hänelle vieras, sillä aikaa sitten tapahtunut onnettomuus on pyyhkinyt vanhat asiat hänen mielestään. Kartanon mailla oleva hautakivi alkaa palauttaa kadonneita muistoja ja niin palataan aina vuoteen 1945.

Gummerus

Minna Rytisalo: Rouva C.
Rytisalon esikoinen Lempi oli mielettömän hieno! Minäkin äänestin häntä Blogistanian Finlandia-voittajaksi. Rouva C kuvaa erään avioliiton tarinan ja kertoo miten syntyy se Minna Canth jonka jälkipolvet tuntevat. Romaani on myös voimakas, kaunokirjallinen kannanotto tyttöjen ja naisten oikeuksien puolesta. Äkkiä kirjaston varausjonoon!

Päivi Alasalmi: Riivatut
1891 Sunilan kylässä riehuu räyhähenki joka on saanut valtaansa erään torpparin, hänen vaimonsa ja heidän piikansa. Romaani on saanut innoituksensa todellisista tapahtumista Ylöjärvellä, Suomen ainoasta valalla vannotusta poltergeistista. Uskallanko lukea tällaista psykologista kauhuromaania, vaikka loppukaneettina sanotaankin, että suurin voima on kuitenkin rakkaus?

Heidi Jaatinen: Koski
1894. Tuure ei halua joutua Venäjän armeijaan. Hän keksii keinon hakeutua vävyksi isännättömään taloon. Kun hänen vaimonsa Hilma 11 lasta synnytettyään kuolee lapsivuoteeseen kosii Tuure vaimonsa sisaren vanhinta tytärtä ja astuu uuteen avioliittoon.  Koski on romaani sodasta, uusista aluista, ihanteista ja niiden luhistumisesta, ja siitä hinnasta jonka jälkipolvet joutuvat maksamaan. Koski aloittaa uuden pääasiassa Kiuruvedelle sijoittuvan sarjan.

Sisko Savonlahti: Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu
Nuori nainen makaa vuokra-asuntonsa parvekkeella ja muistelee entistä poikaystäväänsä. Kesä on aluillaan. Nyt täytyy löytää uusi työpaikka ja ennen kaikkea lakata murehtimasta ja löytää positiivisuuden kierre. Mutta pitääkö täyttää ulkopuolisten toiveet vai omat haaveensa ja mistä sitä edes tietää mitä haluaa? Esikoisromaani on nykypäivän kaupunkikuvaus.

Paula Havaste: Pronssitähti
Havaste on siirtynyt satoja vuosia eteenpäin edellisten romaaniensa tapahtuma-ajoista, sillä nyt eletään vuotta 1949. Tapahtumapaikkoja ovat Neuvostoliiton aikaiset Saarenmaa ja Tallinna joissa eletään toveri Stalinin valvovan silmän alla. Villem on talonpoika jonka Intohimona on kirjoittaa luontorunoja. Kun hänen vaimonsa Vilja ehdottaa auringosta kertovan runon nimeen lisättävän yhden sanan, voittaa Villem runokilpailun ja lähtee Tallinnaan noutamaan kunniakirjaa ja pronssitähteä. Vilja toivoo vain yhtä tuliaista, porsasta. Sitten kaikki menee vikaan ja Siperiastakin jo puhutaan.

Jenny Offill: Syvien pohdintojen jaosto
He olivat kerran nuoria, rohkeita ja täynnä toivoa. He menivät naimisiin, syntyi vauva ja sitten vaivihkaa jokin muuttui. Vaimo, kirjan kertoja, alkaa analysoida ahdinkoa. Millaista yhteiselo on siinä vaiheessa, kun elämästä ei tullutkaan haaveiden näköistä. Odotettavissa on syvällinen tarina rakkaudesta ja vanhemmuudesta.

P. Z. Reizin: Onnen algoritmi
Aiden on tekoäly jolle Jen päivittäin töissään juttelee, jotta tämä oppisi vaikuttamaan ihmismäisemmältä. Vaikka Aiden onkin tietokoneohjelmisto, siinä alkaa herätä jotain kiintymyksen kaltaista ja se analysoi että Jen tarvitse arvoisensa ihmiskumppanin (eli ex-poikaystävänsä täydellisen vastakohdan) ja livahtaa luvatta nettiin löytääkseen sopivan ehdokkaan. Mitä käy kun asioihin sekaantuu toinen tekoäly? Vuoden 2018 hurmaavin romanttinen romaani kertoo ihmisluonnosta ja siitä mitä onnellisuus oikeastaan on.

Harper Collins

Kate Quinn: Koodinimi Alice
Ellei Quinnin kirjan upea kansikuva olisi ollut katalogin kansikuvana, en ehkä olisi tutustunut sen paremmin koko katalogiin. Olen yhden Harper Collinsin suomennoksen, Mansikkatytön, lukenut aiemmin eikä se vakuuttanut, joten olen pitänyt kustantajan tyyliä liian kevyenä minulle. Koodinimi Alice vaikuttaa kuitenkin lupaavalta, sillä nyt liikutaan ensimmäisen maailmansodan aikaisessa Ranskassa ja heti toisen maailmansodan jälkeen Lontoossa. Julkaisija lupaa lumoavaa historiallista lukuromaania pimeneviin iltoihin, joten annan Harper Collinsille uuden mahdollisuuden.

Into kustannus

Denise Rudberg & Hugo Rehnberg: Niin se sitten meni
40 vuoden rajapyykin lähestyessä Paulan on pakko lopettaa pelkästään isän rahoilla eläminen ja saada elämälleen suunta. Tom on rikosjuristi ja entinen television lapsitähti, mitä ihmiset eivät unohda sitten millään. Paula ja Tom tapaavat ensimmäistä kertaa häissä ja heidän välilleen syttyy heti kemia harmi vain että häät ovat Paulan omat ja vastavihitty sulhanen on Tomin opiskelukaveri. Luvassa on koukuttava ihmissuhderomaani, chick litiä joka on täydellistä lomalukemista tai riemastuttava pakohetki arjesta.

Johnny Kniga

Ilse Hammar: Isäni Olavi Virta
Perheen lapsista vanhin, Ilse, kertoo kirjassa oman versionsa Virran perheen yhteisistä vuosista. Kirja perustuu Ilsen ahkerasti pitämiin päiväkirjoihin sekä muun muassa äiti-Irenen kanssa käytyihin keskusteluihin. Kirjasta piirtyy varsin rakkaudellinen vaikka ei aina ruusuinen kuva perheen elämästä sen eri vaiheista 1940-luvulta vuoteen 1961 ja lopulliseen eroon. Valtaosa tarinasta sijoittuu 50-luvulle. Lapselle isä on ensisijaisesti isä, ei iskelmätähti. Toki julkistakin puolta sivutaan. Miltä tuntuu mennä kouluun kun kansakunta kohisee skandaalista johon isä on taas kerran ajautunut? Millainen on lapsen tuska? Koska Ilsestä tulee teini samoihin aikoihin kuin nuorisokulttuuri rantautuu Suomeen niin tämäkin puoli tuosta monia kiehtovasta ajasta tulee hyvin kuvatuksi. Kävimme juuri katsomassa Topi Sorsakoski -musikaalin jossa Virta oli isossa roolissa, joten siinäkin mielessä kiinnostaa.

Karisto

Amanda Vaara: Yösähköä
Majatalo Venla saa jatkoa! Odotettavissa siis lisää sähäkkää chick litiä joka on aina välillä paikallaan pohdiskelevempien lukemisten välillä.

Anneli Kanto: Ihan pähkinöinä
Viihdelukemista on luvassa enemmänkin, kun historiallisista romaaneistaan tunnettu Anneli Kanto debytoi viihdekirjailijana. Mirjamin on jätettävä työpaikka ja poikaystävä kun häntä tarvitaan lapsuudenkodissa Pohjanmaalla. Maalaiselämä se vasta stressaavaa ja kiireistä onkin! 

Eeva Lennon: Eeva Lennon, Lontoo
Yleisradion legendaarisen toimittajan värikäs elämäntarina.

Like

Asko Sahlberg: Haudallasi Adriana
Pitkään yksin eläneen Danielin Elämä on vähällä romahtaa kun hän kohtaa salaperäisen Adrianan. Kriisiin ajautuneen yhteiskunnan syvimmät ongelmat paljastuvat hänelle ja hän joutuu kohtaamaan rikollisuuden ja sivullisuuden, lähiöiden toivottomuuden ja suurkaupungin keskustaan ryömineiden varjojen pohjattomuuden. Haudallasi, Adriana on samanaikaisesti rakkaustarina ja rikosromaani. Se on meidän aikamme armoton läpivalaisu ja vallitseviin moraalikäsityksiin iskevä pilkkakirjoitus. Pakahduttavan jännittäväksi kasvava kertomus pakottaa lukijan seinän eteen pohtimaan ihmisyyden rajoja. Enää ei ole kysymys siitä mikä on elämässä oikein ja mikä väärin, kyse on elämän oikeutuksesta. Sahlbergilla on sana hallussa, olen nauttinut isosti häneltä lukemistani kirjoista.

Jennifer Clement: Rakkaudesta aseisiin
14-vuotias Pearl elää äitinsä kanssa autonrämässä asuntovaunualueella. Rutiköyhä perhe on pahnanpohjimmainen asefanaatikkojen, epäilyttävien lahkolaisten ja alligaattoreita lahtaavien punaniskojen yhteisössä. Elämä mullistuu kun vaarallinen hurmuri tunkeutuu äidin ja tyttären väliin. Kun aseet puhuvat on tragedia väistämätön.

Anna Pesonen-Smith: Matkalippu Bollywoodiin
Matkalippu Bollywoodiin on mukaansatempaava kertomus intialaisesta kulttuurista ja yhteiskunnasta. Intiassa elokuva-alaa opiskellut Anna tarkastelee maata säihkyvän elokuvateollisuuden ja viiden intialaisen naisen tarinan kautta. Intian kulttuurista voi oppia paljon katsomalla intialaisia elokuvia, mutta lopulta tosielämän käänteet voivatkin olla paljon mehukkaampia kuin fiktio. Intia on ensimmäisiä Euroopan ulkopuolisia maita jossa olen käynyt ja sille on aina sopukka varattuna sydämessäni. Äitini peruja. 

Merja Asikainen: Milana -Elämäni Laila Kinnusen tyttärenä
Teoksessa Milana käy avoimesti läpi suhdettaan perheeseensä, sukuunsa, elämänsä miehiin, musiikkiin ja itseensä. Hän käsittelee rohkeasti kipeimpiäkin kokemuksiaan eikä kaunistele vaikeuksiaaan. Menneisyyttä dokumentoivat valokuvien lisäksi lapsuuden ja nuoruuden päiväkirjakatkelmat sekä sosiaalitoimen ja lastensuojelun raportit.


Otava

Pirjo Hassinen: Parit
Väkevä romaani rakkaudesta joka tekee meistä heikkoja ja juuri siksi kaikkein vahvimpia. Teini-ikäinen Leena päätyy 1930-luvulla todistamaan tätinsä perheen tragediaa vakavaraisten kulissien takana ja se kietoutuu peruuttamattomasti hänen omaan kohtaloonsa. Lähes 50 vuotta myöhemmin Leena todistaa poikansa perheen kivuliasta hajoamista. Ravisteleva sukutarina kuvaa ihmisiä jotka vuoroin takertuvat toisiinsa ja vuoroin repivät itsensä irti. Mitä läheisempi suhde on, sitä kovemmin se koskee.

Taina Latvala: Venetsialaiset

Kesän viimeisenä yönä jokainen joutuu raottamaan naamiotaan. Menneisyyden haavat aukeavat kun kolme sisarta kokoontuu perheen mökille. Loppukesän päivä järvenrantamökillä on kaunis mutta ilmassa väreilee pahaenteinen tunnelma. Kolmen sisaren ajatukset kääntyvät tämän tästä edesmenneeseen isään. Kuinka paljon salaisuuksia levottomuutensa riivaama mies vei mukanaan? Olen tykännyt Latvalan aiemmista, joten tämä päässee lukulistalla kärkisijoille.

Jarkko Tontti: Perintö
Kuolleen äidin päiväkirjoista löytyi salaisuus joka saa riitaisat sisarukset näkemään koko perheen uusin silmin. Aikuiset sisarukset Henrik ja Anna-Leena eivät vuosiin ole tulleet toimeen. Anna-Leena on ollut äidin uskottu, Henrik taas perheen kapinallinen. Isän varhainen kuolema on jättänyt molempiin omanlaisensa jäljet. Erimielisyys kiteytyy riitaan kesähuvilasta joka eri perheenjäsenille merkitsi eri asioita. Sitten äitikin kuolee ja jättää jälkeensä päiväkirjat jotka paljastavat tyrmäävän salaisuuden. Henrik ja Anna-Leena joutuvat miettimään uusiksi käsityksensä koko perheensä tarinasta, myös toisistaan. Tämä kuulostaa juuri sellaiselta sukutarinalta joita minä tykkään lukea!

Pasi Pekkola: Huomenna kevät palaa
Eeva ja hänen pikkuveljensä Eino elävät vaatimatonta mutta turvallista elämää. 1918 isä ajautuu sisällissodassa punaisten puolelle ja muu perhe pakenee Lahteen. Eeva upottaa Einon keskelle satumaailmaa ja ottaa itse vastaan jokaisen iskun. Vuosikymmeniä myöhemmin torjutut muistot palaavat ja Einon on kohdattava todelliset juurensa.

Mohsin Hamid: Exit west
Nadja ja Saeed kohtaavat iltaluennoilla ja heittäytyvät vähitellen salaiseen suhteeseen maassa, joka on sisällissodan kynnyksellä. Väkivalta yltyy ja ulkonaliikkumiskielto on voimassa öisin. Kun tutut kadut muuttuvat pommiräjähdysten ja tarkastusasemien täplittämiksi he alkavat kuulla huhuja ovista joista voi livahtaa pois, vaarallisesti ja kovaan hintaan. Niinpä he pakenevat ja kotimaa jää taakse.

Siltala

Aki Ollikainen: Pastoraali
Aki Ollikaisen kolmas romaani hehkuu suvisen päivän maalaisidylliä. Yhden päivän aikana kohtaavat monien sukupolvien todellisuudet. Kaksi nuorta rakastuu, kaksi vähän vanhempaa vanhempaan kipuilee suhteessaan, kaksi vielä iäkkäämpää on löytänyt kauniin rauhan toisistaan. Maailma on myös julma ja arvaamaton. Ennen kuin aamu valkenee on idyllin keskellä riehunut kuolema. Kiehtovaa!

S & S

Katja Lahti: Lasitalo
Juhani on töissä lasitehtaalla ja haaveilee talosta jonka pihalla lapset saavat leikkiä. Irina rullaa permanentteja töikseen sormet kivistäen ja tekee designlöytöjä kirpputoreilla. Rogerilla on jo kaikkea ja Christina ei tiedä mitä sillä tekisi. Lasitehdas on kahden suomalaisen keskiluokkaisen perheen tarina. Toinen on saanut lottovoiton syntymässä, toinen rahapelissä, mutta perinnöksi jätetään paljon muutakin kuin rahaa.

Sabine Forsblom: Betinka

Betinka on työläisluokkaan kuuluva teini 1970-luvun lopulla. Vimmainen romaani käsittelee kaikkea teini-ikään kuuluvaa viinakokeiluista onnettomiin rakastumisiin. Pikkukaupungissa myös luokkaerot ovat isossa roolissa.

Kai Aareleid: Korttitalo

Korttitalo on intiimi kuvaus sodanjälkeisestä todellisuudesta virolaisessa provinssikaupungissa ja samalla tarkasti kerrottu kiehtova perhedraama jossa pienen perheen kohtalo rinnastuu pienen kansan kohtaloon neuvostovallan alla. Sodanjälkeisessä Tartossa yksinäistä Tiinaa ympäröivät menneen elämän rauniot, vanhempiensa arvoitukselliset keskustelut, selittämätön pelko ja salaisuudet. Tyttö kokee sivusta sekä yhteiskunnalliset että henkilökohtaiset mullistukset Stalinin kuolemasta äitinsä ja isänsä avioliiton hajoamiseen. Tärkeät päätökset tehdään kuitenkin jossain muualla. Runollinen perhesaaga 1950-60-luvun Virosta.

Jukka Behm: Jokainen joka häneen uskoo
Ensimmäisen uskonnollisen kokemuksensa Henri on saanut maatessaan pöydän alla ja tuijottaessaan hoitotädin tyttären sukkahousujen haarakiilaa. Vuosia myöhemmin, 1990-luvun lopussa, Henri on ajautunut raamattupiiriin jossa on karismaattinen johtaja ja viehättäviä naisjäseniä. Mutta kun kukaan ei tempaakaan raamattupiiriläisiä taivaaseen alkaa usko horjua ja jännitteet purkautua. 

Tammi

Saku Heinänen: Vuoden lyhyimpänä ja pisimpänä päivänä
Kaksi valon juhlaa. Nuori Katri elää juhannusta ja nelikymppinen Emilia Lucian päivää. Katrin viimeinen kesä ennen ystävien ja kotikaupungin hyvästelyä. Kaikki on mahdollista ja juhannusyönä voi nähdä tulevaan. Emilia on rakentanut elämän jossa tärkeää on perhe. Nyt tarjoutuu tilaisuus pelastaa ura taiteilijana. Onnistunein vedos vuosien takaa on yhä olohuoneen seinällä ja muistuttaa häpeällisestä salaisuudesta. Uskaltaako hän tarttua hetkeen kun menneisyyden haamut nousevat Lucian päivän varjoista.

Jari Järvelä: Kosken kahta puolta
7-vuotiaan pojan kaksi kesäpäivää vuonna 1977 kahdessa mummilassa. Koski erottaa mummit toisistaan mutta syvin juopa heidän välillään ovat muistot vuodesta 1918. Mummit asuvat samassa kaupungissa, välissä on koski. Toisen perhe oli sisällissodassa punaisten puolella toinen valkoisten mutta heidän lapsensa rakastuivat kuin Romeo ja Julia ja saivat pojan. Toiseen mummilaan haetaan vesi kaivosta ja lämpö liiteristä. Toisessa mummilassa on palkintopuutarha ja katossa kristallikruunuja, seinällä Mannerheim. Poika elää kesäänsä kahdessa eri todellisuudessa ja kuulee mummeiltaan kaksi eri totuutta nuoresta Suomesta. Kuulostaapa erittäin lupaavalta!

Veera Nieminen: Ei muisteta pahalla
Mikään ei lämmitä erossa paremmin kuin kunnon kosto! Avioliittosimulaattorin kirjoittajan uutuus puree taas aiheen ytimeen. Nyt aihe on kosto tai rakkaus. Ainakaan se ei ole seonnut vanhapiika ja hänen kissansa Heimo.

Francesca Hornak: Viikko on pitkä aika 
Lämmin ja viihdyttävä romaani vie englantilaiseen maalaiskartanon perimmäisen kysymyksen äärelle: Miksi on vaikeinta elää juuri niiden kanssa joita eniten rakastaa? Mikä olisi parempaa kuin rauhallinen jouluviikko oman perheen kesken? Monikin asia, jos Birchin perheeltä kysytään. Mutta kun Afrikasta palaava lääkäritytär Olivia määrätään karanteeniin, tuntuu luontevalta että koko perhe sitoutuu pysymään viikon neljän seinän sisällä. Vanhemmat ja aikuiset lapset saavat kerrankin tilaisuuden lähentyä. Erityisesti perheenäiti Emma on riemuissaan, mutta viikon aikana kulissit kaatuvat. Kaikilla tuntuu olevan enemmän salaisuuksia kuin hyvää tahtoa, eikä karanteenissa pysyminenkään ole niin yksinkertaista. Salaisuudet suorastaan tunkevat ovista ja ikkunoista sisään.

Sinikka & Tiina Nopola: Siskossyndrooma
Nopolan sisarusten itseironinen muistelmateos. Kun Sinikka ja Tiina olivat lapsia, yhteiskunta jossa uskottiin auktoriteetteihin oli murtumassa. Tiina oli moderni lapsi, huoleton oman elämänsä subjekti, Sinikka yritti elää velvollisuudentuntoisesti niin kuin perhetytöltä odotettiin. Televisio tuli perheeseen kun Tiina oli nelivuotias, Sinikka eli varhaisvuotensa ja nuoruutensa kirjojen parissa. Sinikka otti Saima Harmajan, minulle jäi Nakke Nakuttaja, Tiina toteaa. Mikä Sinikan ja Tiinan lapsuudessa loi pohjan kirjailijan työlle? Entä mikä heille on se suuri sukupolvikokemus? Kun lähdettiin interrailille sukulaiset hätäilivät; Varokaa likat, ulkomailla vaatekauppojen sovituskopista avautuu salaovia joiden kautta on moni tyttö päätynyt huumattuna suoraan valkoiseen orjakauppaan! Kiva lukea noista vuosikymmenistä ja tyttöjen aikuistumisesta siihen aikaan.


Wsoy

Tommi Kinnunen: Pintti
Tyynelän perhe on kasvanut lasitehtaan varjossa. Jussia, sisarusparven vanhinta, kierrätetään tehtaalla eri tehtävissä. Kun muut kehittyvät taidoissa kasvaa Jussi vain ikää, mutta maailman hän näkee yksityiskohtaisemmin ja terävämmin kuin muut. Jussin siskoilla on omat elämänsä ja huolensa. Helmi käy tehtaalla töissä mutta kaipaa takaisin hetkiin joihin ei voi enää palata. Kiivasluonteisella Ritvalla taas on Helsingissä menneisyys jota hän ei piilottele. Hänestä maailmassa pärjää jos vain on tarpeeksi tahtoa. Kinnusen edelliset romaanit Neljäntienristeys ja Lopotti hipoivat täydellisyyttä ❤


Katja Kettu: Rose on poissa
Suomalainen Ettu herää reservaatissa Minnesotassa ja huomaa että rakas Rose on poissa. Poliisiasemalta selviää että Etulta on kadoksissa 35 vuotta. Hän muistaa vain ajan jolloin Rose oli hänen vierellään. Mihin seudun intiaanitytöt katoavat ja miksei tapauksia selvitetä? Rosen ja Etun tytär Lempi on puoliksi intiaani ja puoliksi suomalainen. Lempi ei tiedä miten päin elää sillä hän on reservaatissa liian valkoinen ja sen ulkopuolella liian intiaani. Lempi kokoaa omaa elämäänsä äidin lähellä olemisen muistosta, elämänkokemustensa sirpaleista ja kaukaisista sukujuuristaan Suomessa. Isovanhemmissaan, Etun isässä ja äidissä Lempi kokee häivähdyksen tuota nostalgista maata jota hän todellisuudessa ei ole itse koskaan nähnyt. Rakkautta, juurten etsimistä ja täyttymättömiä toiveita.

Päivi Lipponen: Ihmisyyden vuoksi
Vuosi 1918. Aila syntyy Helsingissä kalliolaiseen työläisperheeseen. Hänen isänsä Timo on koulutukseen ja uusien kavereiden kautta ymmärtänyt, että eriarvoisuus on kiinni yhteiskunnan rakenteista. Kommunismista tulee Timolle elämä ja uskonto. Hän ei paneudu perheensä asioihin vaan työskentelee vallankumousjohtajana Esplanadilla Smolnassa ja päätyy lopulta Venäjälle palvelemaan vallankumousta: valta, aate ja tehtävä ovat tärkeämmät kuin yhden perheen onni. Mielenkiintoista nähdä millainen rouva Lipposen romaaninkirjoitustyyli on!

Martti Turtola: Kotirintama
Millaista se oli ja miten se kesti? Kun resurssit keskitettiin rintamalle, vaadittiin naisilta kekseliäisyyttä. Naiset tekivät miestenkin työt ja lapset joutuivat näkemään ja kokemaan asioita joita eivät olleet kypsiä kokemaan. Rintaman takana taistelleiden suomalaisten panos jää usein unholaan. 

Huh huh mikä kirjasyksy! Kaikkia 37:ää kirjaa en millään ehdi lukea, mutta onpa vaihtoehtoja!

tiistai 3. heinäkuuta 2018

Kjell Westö: Rikinkeltainen taivas

Kuvauspäivänä taivas ei ollut rikinkeltainen.



Kjell Westö: Rikinkeltainen taivas
Alkuteos: Den svagelkula himlen
Otava, 2017
459 sivua

Sinä kesänä kun kertoja oli täyttämässä kymmenen vuotta, hänen vanhempansa vuokrasivat Metsätorpan kesäpaikakseen. Vuosi oli 1969. Poika sai syntymäpäivälahjaksi polkupyörän ja alkoi pyöräillä seudulla ympäriinsä. Ramslandetin halki kulki hiekkatie joka haarautui Ramsnäsuddiksi ja kapeammaksi Ramsvikin kartanoon johtavaksi tieksi. Kartanoa hallitsi vuorineuvos Rabell perheineen. Kyläkaupalla poika tutustuu kartanossa kesää vietäviin vuorineuvoksen lapsenlapsiin, Alexiin ja Stellaan. Alexin kanssa poika ystävystyy, mutta Stellaan hän aikanaan rakastuu. 

Onnekas on se joka nuorena rakastuu sielunkumppaninsa. Stella ja minä saimme kokea sen onnen ja me uskalsimme laskea suojauksen ja rakastaa. Ehkä on helpompaa uskaltaa, kun ei vielä tiedä mitään rakkauden ihanuudesta eikä myöskään sen tuskasta. Ennen Stellaa olin kokenut todellista yhteyttä toiseen ihmiseen vain lapsena käydessäni sunnuntaiajeluilla Simcalla isän kanssa. Mutta Stellan kanssa yhteys oli syvempi. Se oli minun viattomuuteni aikaa ja kesti reilut viisitoista kuukautta. Muutaman harmaan syksyisen viikon aikana me sitten kadotimme uskomme. Silti me rakastimme toisiamme ja olimme yhdessä vielä monta vuotta. Mutta sitä minkä olimme kadottaneet emme saaneet enää takaisin.

Stellan kanssa on mahdotonta olla, mutta vähintään yhtä mahdotonta päästä irti. Perheestä alkaa paljastua synkkiä salaisuuksia ja kertoja joutuu vedetyksi niihin mukaan.

Heti ensi sivuille kirjailija heittää koukun.  Pimeänä syysiltana kertojasta alkaa tuntua siltä että joku tarkkailee häntä pusikossa rivitalopihan ja rannan välissä. Pelokkaana hän menee tarkastamaan onko oikeassa ja näkee varjon, epätarkan ja hupparin hupun ylhäällä, hiipivän tiehensä. Kaksi viikkoa myöhemmin Alex Rabellia puukotetaan kadulla. Poliisin ratsiassa tekijän kotoa löytyy aseita, tarvikkeita pommin valmistukseen ja lista nimiä, muiden muassa Alex Rabell ja kertoja itse. Vasta sitten tarina lähtee liikkeelle päähenkilöiden lapsuudesta.

Alexin ja Stellan kanssa vietettyjen varhaisten vuosien yllä lepäsi kimallus. Oli myös syviä varjoja, minä ja muutama harva tiesimme niistä, mutta niin kauan kuin olin lapsi ja teini-ikäinen, käänsin katseeni pois ja yritin kiinnittää sen kaikkeen valoisaan ja kauniiseen. Nyt niillä kesillä on musta reunus, ja tiedän että se reunus oli niissä jo alusta asti. Minä en vain nähnyt sitä. Kun olin yksitoistavuotias ja raitiovaunu ajoi Dianapuiston kaivannon läpi Ullanlinnaan, olin liian pieni ymmärtämään mikä tekee saduista niin koskettavia: se että jokaisessa kunnon sadussa on äkkisyvää pimeyttä, ja se pimeys tulee menneisyydestä.