Elina Backman: Kun kuningas kuolee

Elina Backman: Kun kuningas kuolee

#1 Saana Havas

Otava, 2020

Lukija: Sanna Majuri

Kesto: 17 h 6 min

Hartola, 1989.

Kun Helena ei ollut vanhempiensa pakottamana pellolla tai myymässä mansikoita kojulla, hän uppoutui kirjojen pariin ja matkusti mielessään kauas pois Hartolasta. Kunhan hän täyttäisi kahdeksantoista, hän lähtisi, kokisi vapauden ja seikkailun. Riparikesänä tapahtuu kuitenkin jotain jo ihan kotikulmilla. 

Helena tiesi kyllä Koskipään kartanossa aina parin kesäkuukauden ajan viihtyvän saksalaisen paronin, joka oli varmasti yhtä vanha kuin isä, mutta kiinnostavan salaperäinen. Kun mies pyysi Helenaa tuomaan laatikollisen mansikoita kartanoon kerran viikossa, alkoivat heidän säännölliset tapaamisensa. 

Helsinki, kesä 2019.

Saana Havas oli tehnyt koko kevään ahkerasti toimittajan töitä, kirjoittaen viihdeuutisia joskus jopa myöhään yöhön, mutta jäänyt nyt työttömäksi. Paras paikka sellaisessa tilanteessa on lapsuuden tutut maalaismaisemat, joten Saana päättää lähteä kesäksi Hartolaan Inkeri-tätinsä luo. 

Lapsuudesta tutut rakennukset ja pellonreunat vilahtelevat ohi. Saana rullaa ikkunan auki ja tunkee päänsä ulos aukosta. Tomuinen tuuli iskee heti kasvoille. Ilma tuoksuu kesältä ja peltolannoitteelta. Tien kivenmurikat kolistelevat autonpohjaa ja pikkukiviä kimpoilee renkaista pientäreelle. Saana vetää päänsä takaisin autoon. Kesä Inkerin luona tuntuu perillä Hartolassa yhtä hyvältä ajatukselta kuin kotona, ellei jopa paremmalta. Kylmää valkoviiniä aitan rappusilla, vanhoja naistenlehtiä, tädin kanssa juoruilua ja tädin ihania ruokia. Jo autossa hän on haistavinaan puusaunan lämmityksestä tulevan savun tuoksun. Poissa kotoa olisi helpompi olla. Hartolassa työttömyys tuntuisi lomalta, vapautukselta. Inkerin luona ei tulisi turhia tekemisvaateita kuten vaatekaapin läpikäynti ja kirppisvaatteiden kerääminen, kellarikomeron järjestely, maustehyllyn lajittelu, työnhaku ja nihkeily, ovenkahvojen pyyhkiminen tai tyynyjen ja peittojen tamppaus. Hartolassa Saana vain lepäisi. Hän nukkuisi pois kaiken stressin ja kiireen, mitä työpaikka on hänelle koko kevään pakkosyöttänyt. Sitten, vähitellen, hän rakentaisi itsensä uudelleen.

Tädin kierrättäessä häntä Hartolan nähtävyyksillä, tulee kosken partaalla puheeksi myös Helena, tyttö joka löytyi Tainionvirran vesirajasta kuolleena kolmekymmentä vuotta sitten. Tytön oletettiin tehneen itsemurhan, mutta kaikki ei siltikään täsmännyt. Ratkaisemattomaksi jäänyt tapaus alkoi kiinnostaa Saanaa, joka oikeastaan haluaisi olla true crime toimittaja, tai ehkä dekkarikirjailija. Mitä pidemmälle Saana tutkimuksissaan pääsee, sitä useammin mukana vilahtaa Inkeri-tädin nimi. Mitä tämä on jättänyt kertomatta?

Samaan aikaan Helsingissä Jenna heräsi firman kostean illanvieton jälkeen itseään huomattavasti vanhemman mainosjohtajan Lars Sundinin sängystä. Mielessä olivat lähinnä "ei enää ikinä" ja "miten täältä pääsee pois". Miestä ei onneksi näkynyt missään, ja ulos päästyään Jenna havaitsi olevansa Suomenlinnassa.

Seuraavana aamuna varhainen koiranulkoiluttaja löytää linnoituksen Kuninkaanportilta Sundinin ruumiin. 

Murhatutkija Jan Leino, työparinaan rikostutkija Heidi Nurmi ja päällikkönään yksi KRP:n ylemmän tason johtajista, rikosylitarkastaja Juha Mertanen, ryhtyvät ratkomaan erikoista tapausta. Ruumis oli jätetty näyttävästi esille Suomenlinnan tunnusmerkin portaille, nopeasti siitä löydettäväksi. Yllättäen uhri osoittautuu hukkuneen ja vielä oudompaa: miehen sukukalleudet on polttomerkitty kruunun kuvalla.

Hartolasta löytyy muutaman päivän kuluttua toinen murhattu mies, pankinjohtaja Matti Eskola, samanlaisella polttomerkillä varustettuna. Polttomerkkimurhien kaltaisia veritekoja ei useinkaan tule vastaan, joten Jan ja Heidi lähtevät saman tien Hartolaan ja kesälomat laitetaan jäihin. 

Tuore leski tekee kirjahyllystä inhottavan löydön, jonka haluaa jakaa Heidille. 

- Kai tämä nyt on otettava esille, vaikka koko asia kuvottaa, rouva Eskola sanoo. - Syy, jonka takia pyysin sinut tänne. Nainen nostaa sohvan kulmalta käteensä Raamatun. Heidi alkaa tuntea olonsa vaikeaksi, hän pelkää mahdollista rukoushetkeä, mutta yrittää silti katsoa naista pelkästään rohkaisevasti.

- Pengoin asuntoa, olen tehnyt sitä eilisestä asti, nainen kertoo. Heräsin aamulla yläkerran lattialta, olin sammunut siihen. Teidän lähdettyä kävin läpi loput kirjahyllystä.

- Etsitkö jotain tiettyä?

- Etsin jotain tietämättä mitä etsiä. Ehkä etsin syitä vihata miestäni, jotta surutyö olisi helpompaa, Raija Eskola tuhahtaa. - Mutta en uskonut löytäväni mitään. Sitten löysin nämä. 

Rouva Eskola laskee Raamatun kahvipöydälle ja avaa kannet hitaasti. Kaikeksi yllätykseksi kirja on koverrettu ontoksi ja keskellä on kirjekuori. Rouva Eskola poimii kuoren käteensä ja nostaa sieltä tärisevin käsin esiin nipun valokuvia. 

- Poliisina osaatte varmasti kertoa mitä minun tulisi tehdä näille, rouva Eskola sanoo, kun nippu valokuvia leviää jo ennestään likaiselle lasipöydälle.

Liittyvätkö Raamatun välissä olleet vanhat alastonkuvat alaikäisistä tytöistä jotenkin Eskolan murhaan? Ainakaan lähipiirissä ei tunneta Lars Sundinin nimeä. Eskolan läheisin ystävä Antti-Juhani Fors on kirkkoherra. Miksi kuvat olivat juuri Raamatun välissä?

Saanan kaveri Veera tuntee miehen, jonka kanssa haluaisi Saanan menevän treffeille, Saana kun on pitkään ollut sinkkuna. Saana ei odota suuria; mistä Veera tietäisi kuka on hänelle oikeanlainen mies, kun ei Saana itsekään tiedä. Treffiehdokas on Jan Leino, ja sokkotreffit venyvät odottamattomasti pitkälle aamuyöhön. 

Kun kuningas kuolee sai aikaan pöhinää ilmestyessään muutama vuosi sitten. Esiin nostettiin detaljivirheitä, kuten matkalaukku sujautettuna takaluukkuun autossa, jossa sijaitsee autoille poikkeuksellisesti moottori, mutta enemmän näin omien muistikuvieni mukaan kehuja juonen kuljetuksesta. Olin itsekin tarttua kirjaan muutamaan otteeseen, mutta sen pituus oli haaste. 

Haaste on nyt selätetty. Nopeutettuna 1,3x mikä oli itselleni miellyttävää kuunnella, äänikirjan kestoksi tiivistyi vain vähän yli 13 tuntia. Ajattelin että okei, selviän siitä, kunhan kirjaa ei ole turhaan mittaansa venytetty.

Kirjasta tuli heti alkuun dekkari meets Jylhäsalmi-sarja fiilikset. Harvakseltaan käväistiin murhaajan pään sisällä, mikä oli mielestäni niin pienessä mittakaavassa aivan turhaa. Ja se pituus, olisin kyllä karsinut sitä rankalla kädellä, eli tiivistänyt. Tunnelma saati juoni eivät olisi siitä kärsineet, päinvastoin. 

Sarjan toinen osa sijoittuu Helsinkiin ja kolmas kutkuttavasti Lappiin, joten jatkan kyllä näiden dekkareiden parissa. Pituudestakin lähtee silloin jo 2,5 tuntia pois.