Sivut

sunnuntai 28. toukokuuta 2023

Anu Joenpolvi: Rakkautta ja raekuuroja


Anu Joenpolvi: Rakkautta ja raekuuroja
#2 Rantakylä
Karisto, 2022
Lukija: Mervi Takatalo
Kesto: 6 h 50 min


Marleena oli saanut kesätyön tuotekehittelijänä Haapasen leipomossa Rantakylässä. 
Luvatussa rivitaloasunnossa oli viime hetkellä tapahtunut vesivahinko, ja kunnalla oli osoittaa hänelle vain vanha opettajan asunto parikymmentä vuotta sitten tyhjilleen jääneeltä Tulusniemen kyläkoululta. 

Äiti ei ollut peitellyt pahastumistaan jättäessäni selittelyt minun ja Markuksen suhteen päättymisestä jonnekin hamaan tulevaisuuteen. En vain ollut jaksanut alkaa vatvoa niitä hänen kanssaan käydessäni pikimmiten kotona ennen Rantakylään lähtöä. 
Lysähdin räikeän oranssinväriselle kukkakuvioiselle sohvalle, joka nökötti orpona muuten tyhjässä olohuoneessani. Se oli kotoa vintiltä löydetty sisustajan painajainen, mutta mukava paikka lötkötellä. 
Seinät tuntuivat huutavan hiljaisuutta. Tässä nyt oltiin, aivan vieraassa ympäristössä. Olin aika lailla myllännyt elämänkuvioni uusiksi.
Päätin kaivaa ensimmäiseksi kahvinkeittotarpeet esille. Olin varmistanut, että ne olivat mukana matkatavaroissa, vaikka muuta vielä puuttuisikin. Valutin keittiön hanasta vettä ja tarkastelin sitä, se näytti ja maistui kelvolliselta. Kahvinkeittimen rupatus toi ripauksen kodikkuutta ankeuteen. Sameanvihreään väriin kai vähitellen tottuisin, hymähdin mielessäni kulkiessani kahvimukeineni huoneita katsellen. 
Avasin keittiön ikkunan, ja tuomenkukkien vieno tuoksu lehahti vastaan, pellonreunat puut olivat täydessä kukassa. Kylältä päin kuului mopojen ääntä, teineillä oli meneillään iltapäiväajot koulupäivän jälkeen. Äänet tuntuivat lohdullisilta hiljaisuuden keskellä. 

Homeisen näköinen haalistuneen marjapuuronpunainen koulu, villiintynyt piha ja kokonaisuutta ympäröivä synkkä kuusikko. Soitto parhaalle ystävälle oli paikallaan, sen verran lohduttomalta olo uudessa kodissa tuntui. 

- Kaikki järjestyy, odota vain. Menee viikko ja olet jo kotiutunut, Elina lohdutteli. - Minusta sinä olet rohkea, hän tyrmäsi murehtimiseni siitä, olinko lopultakin vain paennut inhottavaa tilannetta ja olisiko sittenkin pitänyt jäädä tuttuun ja turvalliseen. - Sinähän voisit pistää vaikka sinne pystyyn jonkinlaisen söpön ja muodikkaan artesaanileipomon, kehittäisit maan parhaan juurileivän tai jotain! 
- Hieno idea, tämä paikka silmää hivelevine ympäristöineen olisi kuin sitä varten, tuhahdin. - Oikeasti tämä näyttää niin masentavalta että tuskin edes leipätaikina nousisi.
- Älä nyt, tuollainen vanha kansakoulu, sehän suorastaan humisee historiaa. Ja eikö se olekin siellä matkailijoiden valtareitin varrella? Voisit napata kesäturistien tulvasta jonkun taitavan saksalaisen tai ranskalaisen miehen kaveriksi leipomaan ja muutenkin... Eikö ne ihanteelliset tarinat menekin näin? Elina yllytti. - Montakohan tällaista mä olen lukenut lehdistä? Kohta sä sitten sisustat unelmakotia, hirsiseinät näkyviin ja sitä rataa. Pihalla kipittää vuohia ja maatiaiskanoja!
- Niinpä, minua alkoi jo naurattaa. - Niissä tarinoissa kaikki tuntuvat syntyneen remonttivasara kädessään. Minä olen harvinainen poikkeus.
- Sitten sinne tulee bussilasteittain marttoja vierailulle ja leipäostoksille, Elina jatkoi. - Se Jean-Jacques on kehittänyt huippuviinin jostain variksenmarjoista ja tekee ranskalaistyyppistä vuohenjuustoa. Sinä neulot törkeän hintaisia pipoja kutunvillasta. Teillä on maailman suloisimmat kiharapäiset lapset, sanotaanko Noel ja Emelie. Perheen tekemisistä luetaan sun ällöttävän imelästä maalaisblogista... Siis mähän kadehdin sua nyt jo!

Naapurikseen hän sai "Lomarannan kokkipojan", joka osoittautui läheisessä kesäravintolassa työskenteleväksi Jereksi. Marleena ei voinut olla miestä tunnistamatta, sen verran tämä puoliksi japanilainen, yhden illan jutuksi opiskeluvuosina jäänyt ihastus poikkesi keskiverto suomalaisesta maajussista. Miten eri tavalla Marleenan elämä olisikaan voinut edetä, mikäli Jere olisi tullut treffeille, joista he olivat yhteisen yönsä päätteeksi sopineet. 

Äidille olisi ehkä sittenkin pitänyt kertoa totuus hänen ja Markuksen suhteen päättymisestä, niin äiti ei olisi ohjannut Markusta suoraan hänen luokseen. Mies oli äkkirikastunut ja kaikenvoittavuuden huumassa hylännyt kaiken entisen, myös Marleenan, ja vaihtanut hänet tyylikkäämpään Eveliinaan. Paikoitellen mies osoitti jonkinlaisia katumuksen piirteitä, mutta nimesi seuraavassa lauseessa taas Eveliinan. Marleena ei muutenkaan jakanut Markuksen mielitekoja rahankäytöstä, modernista kivitalosta ja muskeliveneestä, olihan hän itse enemmän mummonmökki- ja järvenrantatyyppiä. 

- Kiirettä ei tietenkään kannata pitää, ehkä se unelmatalo unelmapaikassa löytyy ajan kanssa. Tai sitten se rakennetaan, sillä tavalla saa juuri sitä mitä haluaa.
Kivitalo, huonekorkeus, rantatontti, venelaituri... Kuuntelin vuodatusta vaiti ja söin kolmanneksen pitsastani. Se oli erinomaista, pohja oli ohut, rapeareunainen ja täytettä oli sopivasti. Ruokahaluni vain tuntui kadonneen, ja lopulta laskin aterimeni lautaselle.
- Entä Eveliina, vai kuka hän olikaan? kysyin tasaisesti katsoen häntä silmiin. - Tehän olette kai tapailleet. Etkö hänen mielipidettään aio kysyä? Sydämeni alkoi taas lyödä nopeammin. Minun oli saatava tietää missä mentiin.
- No ei hän oikeastaan tähän liity, Markus sanoi katsoen minuun leppoisasti pitsan paloittelun välissä. - Itsellenihän mä sen hankin. Vaikka onhan Eveliina innostunut. Se on kova sisustamaan ja sillä on hyvä maku. Ollaan suunniteltu, että käydään heinäkuussa asuntomessuilla. Sieltä voi saada hyviä ideoita ja... 
Vedin syvään henkeä. Kuinka törkeä hän saattoikaan olla. Kuuma viha kulki aaltoina lävitseni, kaikkein viimeiseksi halusin kuulla, mitä he olivat yhdessä suunnitelleet. Nousin tuolistani tuntien itseni robitiksi, jonka etäohjelmoinnissa oli mennyt jotain pikkuisen vikaan. Katsoen Markuksen hämmästyneisiin silmiin nostin jäävesilasini ja kumosin nopealla ranneliikkeellä sisällön hänen syliinsä.
- Kiitos pitsasta. Selviän kyllä yksin takaisin. 
Tunsin katseet selässäni harppoessani lattian poikki avoimelle ovelle.

Onneksi Rantakylässä oli kiinnostavia sinkkumiehiä, kuten Vuorentaustan Samuli, paikallinen leskeksi jäänyt luomuviljelijä jolla oli kaksi kouluikäistä lasta. Eikä Marleena voinut kiistää, etteikö Jere olisi edelleen saanut hänessä aikaan kihelmöintiä. Lisäjännitystä toi yllättävä tarve maatilan eläinten hoitajalle, ja Marleena pääsi jopa auttamaan uuden vasikan maailmaan.

Rakkautta ja raekuuroja tarjosi täydellisen kesäisen ja maalaisromanttisen räsymattofiiliksen ja täytti ääriään myöten kesäromantiikalle asettamani odotukset. Rakkaustarinan kehittymistä en sen sijaan aivan täysin ostanut.

Sopivasti juhannukseksi ilmestyy sarjan kolmas osa, Tunteita ja tuulenpuuskia, jossa Rantakylään saapuva häävieras jää töihin juhlapalveluun ja veikkaanpa että löytää myös uuden rakkauden.

4 kommenttia:

  1. Harvemmin tämäntyylistä luen, mutta näistä Joenpolven kirjoista kyllä tykkään. Mukava kuulla, että kesälle on kolmas osa tulossa.

    VastaaPoista
  2. En olekaan näitä Rantakylä-kirjoja lukenut! Kuulostaa kyllä ihan täykylle kesälukemiselle. Minulla on uusin Jylhäsalmi jemmassa odottamassa, Rantakylät vaikuttavat aika samanlaisilta hengeltään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin samanlaisia, ehkä monipuolisemmin kirjoitettuja kuin Jylhäsalmi-sarja josta itsekin pidän.

      Poista