Laura Lehtola: Minä valitsin sinut

Laura Lehtola: Minä valitsin sinut

Otava, 2020

Lukija: Rosanna Kemppi

Kesto: 7 h 56 min

Kuuntelin kirjan Nextoryssa.

Saara ei ole moneen kuukauteen käynyt yliopistolla, eikä edes tiedä onko enää mukana millään kursseilla. Motivaatio on pahasti kateissa, oikeastaan hän haluaisi kirjoittaa kirjan. Uusi kämppis Elisa on toista maata, tunnollinen opiskelija ja muutenkin pätevä. Siinä missä Saara saa ehkä lämmitettyä purkkihernesoppaa, Elisa kokkaa sienirisottoa, siivoaa ja järjestelee. Elisa olisi muutenkin kiinnostava, mutta koska kuitenkin hetero, olisi parempi olla katselematta sen kroppaa enempiä. Mutta vaikka Saara yrittää tuntea edes jotain pussaillessaan poikia, mielessä pyörii vain Elisa ja ajatus: miksei hän itsekin vain voisi olla normaali. 

"Ei perkele, mitä mä olen mennyt tekemään."

"Ilmeisesti läntännyt huulet sun heterokämppiksen huuliin jossain valokuva-automaatissa", Minna sanoo ja pudistaa päätään kuin äiti joka katsoo matolle valunutta maitoa. 

Kun Saara ja Elisa ovat seurustelleet useamman vuoden, Elisan vanhemmat eivätkä kaikki kaveritkaan tiedä heistä, vaan luulevat edelleen kämppiksiksi. Saara oli kertonut mutkattomalle äidilleen heti. Vihaan tätä näytelmää. Kahvipöydässä Elisan äiti sanoo taas kerran miten mukavaa on, kun asuintoverit eivät vaihdu joka vuosi. Asuintoverit. "Tässä ehtii ihan eri tavalla tutustua toiseen. Teistäkin on tullut niin hyvät ystävät." 

Kun Elisaan iskee vauvakuume, naiset alkavat selvittää asioita ja ymmärtävät, miksi lesbonaiset niin usein hankkivat lapsia homomiesten avustuksella. Naisparit eivät saa Suomessa inseminaatiohoitoa. Lakiuudistus on vireillä, mutta Saara uskoo komservatiivien viivyttävän sitä niin kauan, että heiltä ehtivät munasolut ehtyä. Se on selvää, kumpi heistä lapsen synnyttää, mutta pitäisikö Elisankin vihdoin kertoa totuus Saarasta vanhemmilleen, vai ihan asuintovereinako he vauvan saisivat?

Kun kävelen kotiin, kaupan edessä maailman tylsimmän näköinen heteropari kärrää kaksosten rattaita. Mies työntää vaunuja, koska universumin laki on, että jos paikalla on nainen ja mies, mies työntää, vetää, kantaa ja nostaa. 

Niiden ei ole koskaan tarvinnut ajatella sopivatko ne yhteiskunnan silmissä vanhemmiksi, että mitä joku naapurin mummo tai oma mummo sanoisi jos ne saisivat vauvan. Niiden ei ole tarvinnut pohtia, että millä tavalla ne hommaisivat lapsen.

Kaksitoista vuotta myöhemmin Saaralla ja Elisalla on kuusivuotias poika, Matias. Elisa on töissä taloushallinnossa, Saara on julkaissut useamman ehdokkuuksia ja palkintoja saavuttaneen kirjan. Elisa tuskailee, kunpa Saarasta olisi enemmän apua heidän arjessaan, kunpa se ei aina nukkuisi niin pitkään että voisi vaikka viedä Matiasta tarhaan, mutta ei, Elisa vie pojan aikaisin aamulla ja joutuu lähtemään monesti kesken palaverin ehtiäkseen päiväkotiin viideksi. Harmittaa että poika joutuu olemaan siellä niin pitkiä päiviä. Ja jos Saara vihdoinkin onnistuisi saamaan uuden kustannussopimuksen, toivottavasti se ymmärtäisi, ettei ennakko ole sen ikioma virkistysrahasto, vaan osallistuisi edes välillä yhteisiin menoihin.

Elisa suostuttelee Saaran osallistumaan tutkimukseen homoseksuaalipariskunnista. Saara tapaa tutkijan kahvilassa, sitten tämän kotona kun kysymyspatteristo jäi pahasti kesken. Antin kanssa juttu luistaa ja kun Elisan kanssa on ongelmia, eri tulokulmia vähän kaikkeen ja hyvinkin erilaisia toiveita lähivuosille, Saara purkaa tuntojaan Antille, myös tuopin ääressä, olkoon vain miten epäammattimaista. 

Oletko sä Saara ihastunut? Kehen?

No kerro sä se.

Johonkin kirjailijaan varmaan, se sanoo ja katsoo pitkästä aikaa sillä lempeällä ilmeellä johon joskus rakastuin. 

No hohhoh, en tosiaankaan, mutta mukava nähdä toikin ilme välillä sun naamalla, sanon ja pörrötän sen tukkaa. Jotenkin hymyilyttää vaikka ei tietysti pitäisi. Eikös tämä ole vakava tilanne. En tiedä olenko jotenkin ihastunut Anttiin, voiko miehiin edes ihastua? Ei kai, mutta ehkä tämä outo käänne tuo edes jotain uutta tenhoa minun ja Elisan välille. 

Kirja piti täysin saumattomasti otteessaan. Vuorottelevat kertojat toivat hienosti esille eri näkökulmat ihan arkisiinkin asioihin ja laittoi taas kerran miettimään, miten voi luulla tuntevansa toisen ja tietävänsä mitä tämä ajattelee yhteisistä asioista, eikä tiedä puoliakaa Laittoi miettimään, miksi pitäisi edes yrittää ymmärtää sitä toistakin, vaikka sen käytös tai puheet kuinka suututtaa. Arkea on kuvattu kiinnostavasti, näytetty niitä syitä siellä takana miksi esimerkiksi niin yksinkertaisesta asiasta kuten se, että toinen myöhästyy sovitusta kellonajasta tulla kotiin, voi syntyä paksu riita. Ja koska mukana on niin paljon arjen kuvausta, heterolukija saa näkökulmaa siihen, miten lapsiperheet painivat samojen ongelmien kanssa; kiireen, väsymyksen, aikataulujen, seksin puutteen jne, eikä vähemmistövanhemmilla kaikki suinkaan pohjaa ensisijaisesti siihen, että ollaan tiettyä vähemmistöä, joka käyttäytyy niissä arjen kysymyksissä tietyllä kaavalla.