Sivut

torstai 26. maaliskuuta 2015

Tanja Pohjola: Lintu pieni



Tanja Pohjola: Lintu pieni
Atena Kustannus 2014, 285 sivua

Totuus oli tarina, joka oli kerrottu jonkun toisen suulla, ja hänen täytyi edetä sen mukana, vaikka hänellä ei ollut enää mitään mihin työntää juurensa, ei mitään mistä ponnistaa. Hän puskisi eteenpäin kuin viima tai kylmyys, alhaalta ylös ja kohtisuoraan, eikä Otto saisi koskaan tietää.


Tanja Pohjolan Lintu pieni on jälleen yksi upea esikoisromaani. Se liikkuu kahdessa aikatasossa monen muun romaanin tapaan, mutta tällä kertaa ajanjaksoilla on eroa vain 9 vuotta.

Vuonna 1944 Dora asuu Viipurissa, kolmestaan äitinsä ja 3-vuotiaan Marseillen eli Mari-siskonsa kanssa. Isän kuoltua tyttöjen elämä on muuttunut, eikä äiti luo samanlaista turvaa. Eräänä päivänä äiti saa kylään miehen, jota kaikki kutsuvat arvovieraaksi. Apulainen lukitsee tytöt yläkerran vierashuoneeseen koska arvovieras ei pidä lapsista. Kun aikaa kuluu eikä vapautusta lukkojen takaa kuulu, alkaa Dora kertoa kipeälle ja nälkäiselle siskolleen itse keksimäänsä satua.

"Minne ne pikkulinnut menivät?"
"Ne menivät takaisin pesiinsä puiden oksille."
"Ja sen pituinen se!" Mari huudahtaa.
"Haluatko sinä, että tämä tarina loppuu jo?" Dora kysyy. Mari pudistaa päätään ja nauraa. Pikkusisko on iloinen, kun Dora kertoo hänelle tätä tarinaa.
Mutta kaikkea Dora ei kerro. Mielessään hänellä on myös toinen versio samasta kertomuksesta. Sekin tarina alkaa tornista. Grejuksen ruskeat silmät tuntevat Doran läpikotaisin. Mies kiipeää tornin ylimmän kerroksen ikkunasta ulos, mutta putoaminen ei ole vahinko. Hän haluaa hypätä alas ja kuolla, sillä hänen mielensä on musta kuin varisparvi.

9 vuotta myöhemmin Doroteaksi nimensä muuttanut Dora elää nuorena aviovaimona Helsingissä. Hän kieltää menneisyytensä ja on luonut itselleen uuden identiteetin. Menneisyyden haavat kuitenkin aukeavat kun yllätysvieras, vanha viipurilainen mummo lapsenlapsensa kanssa hakee heiltä majapaikkaa muutamaksi päiväksi.

Lintu pieni on hyvin otteessaan pitävä tarina, jossa on niin vahva jännite että olisin halunnut lukea sen kerralla alusta loppuun. Nuoren aviovaimon rikkinäisyys ja syyllisyyden tunne ovat Lintu pienen keskeisiä teemoja. Kaikki eivät ole pitäneet kirjan ulkoasusta, mutta minun mielestäni kansi on sopivan herkkä ja hento kuin päähenkilönsä mieli,  fontti on kaunis ja väritys kruunaa kaiken. 

He olivat päätyneet naimisiin liian nopeasti, melkein kuin yhdessä yössä, muutaman hätäisen suudelman jälkeen. Kosintaan ei ollut tarvittu kuin jokunen kävely merenrantaan ja takaisin. Dorotea oli hymyillyt Otolle koko ajan. Oli ollut helpompi hymyillä kuin keksiä mitä sanoa rakastuneelle miehelle. Otto tulkitsi häntä oman halunsa mukaan ja Dorotea salli sen hänelle. Sillä eikö ollut hyvyyttä toista kohtaan antaa tämän rakentaa oma illuusionsa elämästä? Vaikkei se ollutkaan todellinen, se oli silti lahja, elämänpituinen.

8 kommenttia:

  1. Lintu pieni on tunnelmaltaan todella vahva. Niitä kirjoja, jotka eivät hetkessä unohdu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, siinä oli omanlaisensa lataus. Taitava esikoiskirjailija kyllä!

      Poista
  2. Tämä oli ihana kirja. Tosiaan, todella vahva tunnelmaltaan, enkä vieläkään, vaikka lukemisesta on jo aikaa, ole unohtanut sitä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tätä ihan hetkessä unohdakaan. Toivottavasti Pohjola jatkaa kirjoittamista :-)

      Poista
  3. Kuvaat teosta kauniisti. Kuulostaa oikein hyvältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä lukea kannattaa jos yhtään kiinnostaa!

      Poista
  4. Jane, tämä on just niin upea tarina kuin kerrot sen olevan <3 Olen vähän odottanut, että tämä pääsisi johonkin palkinnoille...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä, ja olen tässä itsekin fiilistellyt että olisinko jopa nostanut kolmen kärkeen jos olisin ehtinyt lukea ennen Blogistania-äänestystä...... Mielenkiinnolla jään odottamaan mitä jatkossa, sillä toivottavasti jatkoa seuraa :-)

      Poista