Mila Teräs: Harmaat enkelit

Mila Teräs: Harmaat enkelit

Karisto 2014, 219 sivua

Harmaat enkelit on kahdessa aikatasossa liikkuva sukuromaani. Sen vuoroluvuin vaihtelevina kertojina ovat Teresa ja hänen mummonsa.

Teresa on itsekin jo äiti. Hänen nelivuotias tyttärensä, tummasilmäinen ja temperamenttinen Selma on puoliksi turkkilainen ja heidän kotinsa on Istanbulissa. Nyt Teresa on tuonut tyttärensä Suomeen, vanhaan rapistuneeseen taloon jossa hänen oma isänsä on syntynyt ja isoäiti elänyt pitkän elämänsä. Mummo on joutunut hoivakotiin ja Teresa haluaa viettää muutaman kesäisen kuukauden vanhassa kotimaassaan ollen mukana mummonsa elon viime taipaleella. Siinä sivussa hän käy läpi omia muistojaan, avioliittoaan, tutustuu uudelleen vanhaan ystäväänsä ja opettelee oman, jo hautuumaalle siirtyneen, äitinsä reseptikirjan avulla tekemään ruokia ja leivonnaisia. Selma-tytär ei helposti sopeudu nopeaan paikanvaihdokseen vai kaipaa kotia, turkkilaisia ruokia, turkkilaista elämänmenoa. Huomenna tehdään leipäjuustoa, kuiskaan Selmalle. -Äiti teki sitä minulle usein, kun olin lapsi. Senkin ohje on vanhassa reseptikirjassa. Sinä pidät siitä varmasti. Selma, tästä lähtien äiti tekee vain sellaisia ruokia, joista sinä tykkäät! Teresalla on muutenkin vaikeaa tytön kanssa, tulistuu tälle herkästi ja katuu seuraavassa hetkessä.

Sormeni ovat hellät, anteeksipyytävät, mutta syyllisyys painaa hartioitani kumaraan.

Minulle on tämä yksi lapsi annettu, ja tätä lasta minä rakastan enemmän kuin mitään muuta, enkä silti osaa elää hänen kanssaan.

Vuoroluvuin kuvataan Helvi-mummon suulla tämän elämää lääkintälottana toisen maailmansodan aikana. Elämä on rankkaa niin henkisesti kuin fyysisesti.

Lasken omaisia, kaikkia saattoon osallistuvia, jotta jaksaisin vielä vähän aikaa, kestäisin nyt, kun Eelis-enon vaimo lapsineen astuu miehensä arkun ääreen ja alkaa lukea seppeleestään:

-Rakkaamme, turvamme, meidän kaikkemme...

Sota on valkoinen kuin talvi, valkoinen niin kuin sankarihaudoille vieri viereen isketyt ristit, se on valkoinen kuin pakkanen suussa ja kurkussa.

Lääkintälotan työssään Helvi kohtaa myös rakkauden, naapuripitäjästä kotoisin olleen Taiston. 

Kaavin lusikankärkeen vähän velliä. Kun toipuminen on vasta alussa, ruokahalu on usein heikko. 
- Lämmin vuode, puhtaat pukimet ja velli... ne ovat yhtä kuin taivas, Taisto lausuu nielaistuaan ensimmäisen lusikallisen. - Voi lohdutuksen kaunein päivänsäde... Oletteko te enkeli? 
Väistän hänen katsettaan. 
- Harmaa enkeli, tuhahdan. - Pelkkä lotta. 

Ruoka ja sen merkitys muutenkin kuin nälän sammuttajana onkin yhtenä kantavana ajatuksena molempien sukupolvien tarinoissa. Teresa hellii mummoaan kastamalla tälle pullanpaloja kahviin, toisena hetkenä tulistuu kun Selma ei syö hänen tekemiään ruokia. Läpi sukupolvien pohditaan myös miten olla äiti, vaimo, osa kahta erilaista sukua, miten olla yksi lenkki äitien, vaimojen ja tytärten ketjussa. Teresan vaikeuksia olla hyvä äiti lapselleen oli mielestäni käsitelty rehellisesti ja avoimesti. Aiemmin nuortenkirjallisuutta kirjoittaneen Teräksen aikuisten esikoinen oli kaiken kaikkiaan mieleistä luettavaa, taitavasti hyvällä kielellä kirjoitettu kirja.