Parinoush Shaniee: Kohtalon kirja
Tammi 2014, 609 sivua
Alkuteos: Sahne man, 2003
Suomennos: Anna Lönnroth, englanninkielisestä käännöksestä The book of fate
Olin nähnyt muutaman kehuvan arvion blogeissa joten jälleen oli tartuttava yhteen tiiliskiveen. Takaliepeessä kerrotaan iranilaisen Shanieen olevan sosiologi ja psykologi joka on kirjoittanut useita romaaneja. Kohtalon kirja on hänen esikoisensa ja myös ensimmäinen Shanieelta suomennettu teos. Iranissa Kohtalon kirjan julkaisu jäi kahdesti sensuurin kouriin ennen sen julkaisemista, joten tästä kirjasta saan Goodreadsin kirjahaasteessa ruksin kohtaan A banned book.
Masume on kirjan alussa nuori teheranilainen opiskelijatyttö jonka elämää seurataan usean vuosikymmenen ajan. Omaan kohtaloonsa Masumella ei ole paljon sanottavaa. Kiltti, opiskelusta kiinnostunut tyttö tekee kohtalokkaan virheen ihastumalla apteekkarin apulaiseen. Nuoret vaihtavat ujoja katseita ja salaisia kirjeitä, mutta kun Masume jää tästä kiinni, perheen kunnia on tahrattu. Ensin veli pahoinpitelee Masumen niin että tytöltä katkeaa kylkiluita, sitten etsitään aviomies ja häpeää aiheuttava tyttö lakaistaan maton alle.
Äiti läimäisi itseään otsaan ja ulisi: "Rukoilen jumalaa, että näkisin sinut ruumishuoneen kivilaatalla. Mihin häpeään ja kunniattomuuteen olet meidät saattanut. Mitä minä sanon isällesi ja veljillesi?" Ja hän nipisti käsivarttani uudestaan.
Minulle jäi tästä kirjasta hyvin ristiriitaiset fiilikset. Tarina ansaitsi tulla kerrotuksi ja on hyvä että näitä kirjoja julkaistaan ja luetaan. Mutta tämän tiiliskiven kanssa kävi niin, että alussa olin hyvin innoissani ja ahmin kirjaa, mutta puolivälin paikkeilla sen ote minusta lukijana alkoi vähän lipsua. Olisin senkin vielä kestänyt (vaikka olisinkin tiivistänyt tarinaa Masumen ja Hamidin avioliiton ajalta) mutta loppuratkaisu.... eijeijei! Minun oikeudentajuani jää ikävästi riipimään alistetut naiset jotka eivät missään vaiheessa elämäänsä pysty määräämään omaa kohtaloaan, ensin sen määräävät veljet, sitten omat pojat. Mutta vielä enemmän tässä kirjassa minua rassaa se, että Masume itsekin näkee siten, että hänet on tuomittu elämään koskaan kokematta onnellisuutta. Jos olen joskus miettinyt pitääkö kirjoissa aina olla onnellinen loppu, niin enpä taida hetkeen jäädä muunlaisia toivomaan.
Masume on kirjan alussa nuori teheranilainen opiskelijatyttö jonka elämää seurataan usean vuosikymmenen ajan. Omaan kohtaloonsa Masumella ei ole paljon sanottavaa. Kiltti, opiskelusta kiinnostunut tyttö tekee kohtalokkaan virheen ihastumalla apteekkarin apulaiseen. Nuoret vaihtavat ujoja katseita ja salaisia kirjeitä, mutta kun Masume jää tästä kiinni, perheen kunnia on tahrattu. Ensin veli pahoinpitelee Masumen niin että tytöltä katkeaa kylkiluita, sitten etsitään aviomies ja häpeää aiheuttava tyttö lakaistaan maton alle.
Äiti läimäisi itseään otsaan ja ulisi: "Rukoilen jumalaa, että näkisin sinut ruumishuoneen kivilaatalla. Mihin häpeään ja kunniattomuuteen olet meidät saattanut. Mitä minä sanon isällesi ja veljillesi?" Ja hän nipisti käsivarttani uudestaan.
Minulle jäi tästä kirjasta hyvin ristiriitaiset fiilikset. Tarina ansaitsi tulla kerrotuksi ja on hyvä että näitä kirjoja julkaistaan ja luetaan. Mutta tämän tiiliskiven kanssa kävi niin, että alussa olin hyvin innoissani ja ahmin kirjaa, mutta puolivälin paikkeilla sen ote minusta lukijana alkoi vähän lipsua. Olisin senkin vielä kestänyt (vaikka olisinkin tiivistänyt tarinaa Masumen ja Hamidin avioliiton ajalta) mutta loppuratkaisu.... eijeijei! Minun oikeudentajuani jää ikävästi riipimään alistetut naiset jotka eivät missään vaiheessa elämäänsä pysty määräämään omaa kohtaloaan, ensin sen määräävät veljet, sitten omat pojat. Mutta vielä enemmän tässä kirjassa minua rassaa se, että Masume itsekin näkee siten, että hänet on tuomittu elämään koskaan kokematta onnellisuutta. Jos olen joskus miettinyt pitääkö kirjoissa aina olla onnellinen loppu, niin enpä taida hetkeen jäädä muunlaisia toivomaan.
Minä pidin kirjasta kyllä muuten, luin sen hetkessä mutta voih, loppuratkaisusta en minäkään pitänyt! Se oli vain yksinkertaisesti väärin.
VastaaPoistaKyllä tämä aika nopeasti tuli luettua sivumääräänsä nähden, vaikka mulla oli hiukan erilaiset odotukset siitä Masumen avioliitosta eikä se osuus ollut niin vetävää kuin alku. Mutta tuo loppu... onko se tämä länsimaalaisuus sitten kun ei halua tuollaisia loppuja?!!
PoistaMinä pidin kirjasta kovasti, mutta loppuratkaisu oli ihan kamala! Eieiei! :'( Muistan sen vieläkin ihan kirkkaasti, vaikka kirjan lukemisesta on aikaa, ja muistan sen tunteen minkä loppu aiheutti. Nyyh. :(
VastaaPoistaSitä loppua luki jotenkin ihan typertyneenä, et oo tosissas! Ja ihan viimeiselle aukeamalle odotin, että vielä tulisi joku pieni toivonkipinä.
Poista