Monica Fagerholm: Ihanat naiset rannalla

 Monica Fagerholm: ihanat naiset rannalla

Äänikirja: Otava, 2021

Alkuteos: Underbara kvinnor vid vatten, 1994

Suomennos: Arja Tuomari, Otava 1994

Lukija: Anssi Niemi

Kesto: 12 h 18 min

Thomaksen äiti oli ollut huvipuiston vedenneito, jota hänen isänsä Kajus oli käynyt ilta toisensa jälkeen pudottamassa pallonheitolla hyllyltä alas, aina vihlovan kirkaisun kera. Thomaksesta sellainen oli siistiä, vaikka hän saattoikin kysyä eikö Isabellan tullut vilu?

Heillä oli kotina kaksi huonetta uudessa kerrostalossa. Thomaksella oli oma huone, Kajus ja Isabella nukkuivat levitettävällä sohvalla. Kesällä he kuitenkin asuivat Suomenlahdella, valkoisessa huvilassa Kesäparatiisissa. Isabella oli Kaunein Äiti niin kaupungissa, kuin meren rannalla.

Vuonna 1962, kun Thomas on seitsemän vanha, Kesäparatiisiin muuttaa Enkelin perhe. He vain kutsuvat perhettä enkeleiksi, koska heillä on valkoinen Chevrolet Chevelle, ja vaikka heillä oli ihan tavallinen ruotsalainen sukunimi ovat he asuneet Amerikassa, joten aivan tuikitavallisia he eivät ole. Perheessä on vanhemmat, isä Gabriel joka oli ollut Amerikassa jonkinlaisissa sähkötöissä, ja perheen äiti Rosa sekä kaksi tytärtä. 

"Tulevaisuus on sähköinen", Gabriel Enkeli sanoo hymyillen. "Sähköisesti elää paremmin", Gabriel Enkeli hymyää. "Teidän täytyy tulla joskus katsomaan millaista meillä on, meidän pikku kesämökissä. Ja ensi kesänä vedetään sähköt tuonne ylös, ja koko Kesäparatiisiin", Gabriel Enkeli sanoo hymyillen, ja levittää kätensä Jazz-Caiuksen ja Isabella Vedenneidon edessä. Nämä ovat lähdössä metsäkävelylle mukanaan poikansa Thomas, seitsemän vuotta, joka siihen mennessä on kunnostautunut erityisesti kehittämällä seitsemän eri allergiaa, uusia löydetään jatkuvasti. 

Muutaman viikon kuluttua Thomas työntää jalkansa lahokantoon, jossa on ampiaispesä. Mutta sinä kesänä he eivät vielä tule käyneeksi kukkulan talossa, vain pikkuisen kurkistaneeksi sisään, ohimennen. Sinne ylös ei oikein tohdi mennä noin vain, ilman asiaa. Tuntuu kuin olisi häiriöksi. Sillä tavoin kuin on häiriöksi jollekin, joka on uppoutunut ihanaan elämään. Silloin ei halua häiritä pelkästään hienotunteisuudesta, vaan myös siksi, että saattaisi pahastua nähdessään, kuinka paljon joillekin on suotu ihanaa elämää, kun taas itse yrittää pärjätä miten parhaiten taitaa, jollakin syrjäisellä sivukadulla minne aurinko ei paista yhtä kirkkaasti, ja missä hauskuus ei ole yhtä yksiselitteisen hauskaa. Kuten esimerkiksi silloin, kun vietetään juhannusta Johanssonien kanssa, ja grillataan yhteistä makkaraa, sillä Maj Johansson sanoo, että Johanssonit ovat köyhä perhe jolla on monta suuta ruokittavanaan, ja joka ei voi kuvitellakaan rilluttelevansa humussa ja sumussa niin kuin eräät. 

Enkelien perhettä tullaan hakemaan juhliin kauemmas, oikeaan saaristoon lähelle avomerta, missä Isabella ei ole koskaan edes käynyt. He lähtevät usein myös ajelulle autollaan, joka on vielä sinä kesänä Kesäparatiisin ainoa, elokuviin tai ihan muuten vain, koska ovat rauhattomia, ja Isabella toivoo että voisi sanoa samoin. 

Monta viikkoa myöhemmin, tuon ensimmäisen kesän lopulla, aivan viimeisinä päivinä mitkä he siellä viettävät ennen paluuta kaupunkiin, Rosa Enkeli hakeutuu Isabella Vedenneidon seuraan ja kertoo, kuinka mielissään on siitä, että Kesäparatiisissa on edes yksi sivistynyt perhe, sillä muuten hänen olisi vaikea kuvitella viihtyvänsä siellä. 

Seuraavana kesänä, 1963, Isabella, jota myös Bellaksi kutsutaan, puolestaan ystävystyy toden teolla Enkelien perheen Rosa-äidin kanssa. Rosa tulee hakemaan Bellaa rannalle, ja Thomas seuraa perässä, sillä ei saa silmiään irti näistä kauniista naisista. 

Ja Thomas ottaa kuvan rantanaisista eräänä heinäkuun päivänä vuonna 1963. Hän käyttää Rosan kameraa, täysautomaattista Instamaticia joka säätää etäisyyden ja valon voimakkuuden, niin ettei kuvaajan tarvitse muuta kuin painaa punaista nappia tirkistysaukon yläpuolella.

Bella ja Rosa makaavat rantaviltillä rantakalliolla, vähän korkeammalla kuin missä Thomas seisoo. Bella ja Rosa lepäävät kyynärpäiden varassa yläruumis koholla, heidän olkapäänsä koskettavat kevyesti toisiaan. Toisella on keltainen, ja toisella valkoinen uimapuku, mutta värit eivät näy kuvassa, sillä filmi on mustavalkoinen. Molemmat ovat panneet aurinkolasit päähän.

Bellan ja Rosan takana, raossa joka jää heidän taaksepäin kallistuneiden yläruumiittensa väliin, kimaltaa ulapan sini auringon paisteessa. Ulapalla hiihtää vesisuksilla Tupsu Lindberg, Lindbergien kiiltävän mahonkipikaveneen perässä. 

Seuraavana kesänä tyttäristä nuorempi, Renee, on jo Thomaksen uusi paras ystävä, mutta vain kesäystävä. Kun Renee täyttää marraskuussa kaupunkikodissaan seitsemän, Thomasia ei kutsuta juhliin.

Ihmissuhteiden kirjo ei jää tähän, sillä Isabella Vedenneito on kovasti paitsi Rosan, myös Gabriel Enkelin mieleen. Kun Enkelien Chevrolet Chevelle eräänä päivänä on hieman hassua kyllä parkkeerattuna niitylle, ja vielä hassummin lähtee yhtäkkiä valumaan veteen, liejuisena ylös kiipeää paitsi kuskin paikalta Gabriel Enkeli, myös toiselta puolelta Isabella Vedenneito, ja Thomas todistaa tätä kaikkea.

En ole koskaan katsonut kirjasta tehtyä elokuvaa, joten en tuntenut tarinaa mainoskuvia enempää ennestään. Nyt katsoisin elokuvankin mielelläni. 

Kirjassa kuvataan kesiä ja huvilaelämää, parisuhteita ja ihmissuhteita ylipäätään, ja siinä on jännästi läsnä se tietynlainen suomenruotsalaisuus, tai ainakin se miten itse suomenruotsalaisuuden (ehkä hyvinkin kliseisenä) näen. Miksei kirja voisi olla Kjell Westönkin kirjoittama. Kuuntelin tämän vähän aikaisemmin ja juuri parhaillaan kuuntelen Kjell Westön kirjaa Leijat Helsingin yllä, ja näissä on kyllä paljon yhdenkaltaisuutta, enkä tarkoita vain sitä, että tässä on näkökulmana nuoren pojan kehityskertomus, samoin kuin Westön kirjan ensimmäisessä osassa. 

Fagerholmilta olen lukenut aiemmin hänen tuoreimman kirjansa, Kuka tappoi bambin (2019), ja tässä jo tässä kirjassa oli käytetty tyylikeinona samanlaista keskeisten lauseiden toistoa kuin oli bambissa. Pidin molempia tarinoita hyvin kiinnostavina, jollain tapaa vanhanaikaisen tyylikkäinä (se on varmaan osa tuota suomenruotsalaisuutta) ja ajankuva käy erittäin hyvin ilmi myös kuunnellessa Ihania naisia rannalla. Minä joka rakastan mielikuvaani 1960-luvusta, haluaisin elää jokaisen jäljellä olevan kesäni juuri Kesäparatiisissa, olkoonkin että sinne kertyy pilviä. Äitini, itse 1960-luvun nuori, sanoi aina että romantisoin sitä aivan liikaa, mikä on todennäköisesti totta, mutta ai että miten nautin kesästä tuossa alkuvuosien idyllissä! 

Kirjan loppuosa oli aivan erilainen, mutta tietyllä tapaa tarpeen tuomaan näkökulmaa. 

Elokuvakin on saatavilla ainakin ruutu+ -palvelusta, haluaisin sen todellakin tämän jälkeen katsoa, kuten myös tuon Leijat Helsingin yllä, kun en ole sitäkään nähnyt. Myönnän että katson vähemmän elokuvia kuin moni muu, sen huomaa taas tästäkin kun on kaksi suuren suosion saanutta elokuvaa kyseessä, eikä ole kyse siitä ettenkö katsoisi kotimaisia elokuvia, päinvastoin.