Ann Rosman: Noitavasara

Ann Rosman: Noitavasara

Bazar, 2020

#2 Karin Adler

Alkuteos: Sjalakistan, 2010

Lukija: Sanna Majuri

Kesto: 13 h 24 min

Nykyhetki

Uhrilehdon uhrikivellä, kahdensadanviidenkymmenen metrin päässä portista 23, Carlstenin linnoituksen sisäänkäynnistä, kyyhötti täyspitkään pellavapaitaan, hihattomaan päällysmekkoon ja nahkavyöhön pukeutunut nainen. Hän oli ollut aivan samassa asennossa jo yli kahdeksan tuntia. Lounaistuuli heräsi ja sai pyökin lehdet kahisemaan hänen yläpuolellaan siinä, missä hänen päänsä olisi pitänyt olla. Ennen tätä yötä uhrikivellä ei ollut vuodatettu verta moneen sataan vuoteen.

Oppilaat olivat tulleet retkelle Marstrandsönin linnoituksen alueelle ja saivat opettajalta erilaisia tehtäviä. Kenenkään tehtävänannossa ei kuitenkaan ollut löytää päätön ruumis kumartuneena keskiaikaiselle uhrikivelle.

Leskirouva Wilson piti erityisen hyvää huolta puutarhastaan, jossa riitti ihasteltavaa keväästä syksyyn. Hän oli englantilaissyntyinen, ja heillä oli ruotsalaisen miehensä kanssa ollut kauppapuutarha Englannissa ennen kuin he olivat muuttaneet Ruotsiin eläkepäivikseen. Rouva Wilson olikin järkyttynyt, kun hänen vaalimastaan puutarhasta löytyi samana päivänä irrallinen pää.

Kun ruumiinavauksessa yllättäen selvisi, että päätön ruumis ja irtopää eivät kuuluneetkaan yhteen, rikosjaostolla oli yhtäkkiä ratkottavanaan kaksi murhaa.

Samaan aikaan ryhmä larppaajia oli pystyttänyt leirinsä läheiseen Sankt Erikin puistoon. Poliisi ryhtyi Karin Adlerin johdolla tutkimaan oliko heillä osuutta murhiin, esittiväthän he keskiaikaisia rooleja, ja uhrikiveltä mestattuna löytynyt nainen oli yksi heidän ryhmästään. 

Vastaan tulvahti savun ja tulen haju, ja äkkiä kallion varjoista irrottautui keskiaikaiseen asuun pukeutunut mies. Robban hätkähti.

"Olkaa tervehdityt, muukalaiset", hiippalakkiin ja viittaan sonnustautunut mies sanoi. "Olen vartiomies ammoisilta ajoilta", hän jatkoi. 

"Hitto kun säikähdin", Robban sanoi. 

"Pyydän mitä nöyrimmin anteeksi. Keitä olette te, jotka halajavat kulkea Sankte Erikin metsän poikki tällaisena päivänä?" Mies viittasi Karinia ja Roberia keihäällä, joka hänellä oli oikeassa kädessään.

Vasemmalla kädellään hän puristi tiukasti vartaloaan vasten kilpeä, jonka kauniisti maalattu pinta oli täynnä lovia ja lyöntien jälkiä.

Kävi kuitenkin ilmi, etteivät larppaajat tunteneet toisiaan entuudestaan, vaan peliä johti sen kasannut henkilö, jolla roolihahmot oli etukäteen hyväksytetty. Sen jälkeen jokainen vain eli hahmossaan koko viikonlopun, tietämättä mitään kanssapelaajien siviiliminästä. Kun selvisi, että mestauksessa oli käytetty aitoa pyövelin miekkaa, oli selvää, että murhateot ovat vaatineet perinpohjaista suunnittelua. 

Karin tuli siihen tulokseen, että päästäkseen murhaajan pään sisälle, hänen on tutustuttava paremmin Marstrandin ja uhrikiven historiaan.

Syyskesä 1958 Trollhättan

Kerstin piti pikkupoikaa piilotettuna talonsa kellariin. Jos poika heittäytyi hankalaksi, hän sai selkäänsä. Pojan oli synnyttänyt Kerstinin tytär Hjördis, jonka mies Örjan oli joutunut vankilaan.  Naapureille esitettiinkin, että Hjördis oli jäänyt leskeksi, eikä mitään lasta ollut olemassakaan. 

Kun poika onnistui pääsemään karkuun ja juoksi lähimpään taloon, siellä ymmärrettiin miten asiat olivat. Kaikki kääntyi parhain päin, kun nämä naapurit Birger ja Anna halusivat kasvattaa pojan, joka sai vihdoin myös nimen, Asko. Sitä ennen poika joutui kuitenkin viettämään viikkoja sairaalassa jossa hänelle tehtiin lukuisia leikkauksia, korjaamaan väärin luutuneita, murtuneita luita. Ja vaikka hän kiintyi uusiin vanhempiinsa, varhaislapsuuden rankat kokemukset jättivät Askoon jälkensä.

Minulla kesti alussa tovin päästä tarinaan sisälle, mutta sitten juoni ja kahden kerroksen tapahtumat veivät mukanaan. Tämä on ehdottomasti laatusarja, samassa paketissa laajan tarinan omaava historiallinen romaani ja jännitystä.

En olekaan aiemmin tainnut lukea tällaista sarjaa, jossa poliisi ystävystyy ensimmäisessä osassa murhatutkinnassa todistajina olleiden ihmisten kanssa, mutta mikä ettei, kai niinkin voi käydä. Karin alkaa myös tapailla ensimmäisessä osassa tutuksi tullutta Johania, ja asuu edelleen veneessään.

Yksi detalji minua ärsyttikin, vaikka pidin kirjasta todella paljon; se että niin monet termit piti kirjoittaa kysymyksiksi toiselle henkilölle ihmetellen esimerkiksi mitä se sellainen ruuti on, entä mitkä ovat häkämyrkytyksen oireet, mikä on ihmisen aura, mikä on taikavarpu jne. Vähän huvitti näiden ihmisten heikko sanavarasto ja yleissivistyksen taso, toisin sanoen kirjailija halusi selittää jok'ikisen sanan, mutta minusta se on lukijan aliarvioimista.