Sivut

lauantai 24. kesäkuuta 2023

Stephanie Clifford: The Farewell Tour


Stephanie Clifford: The Farewell Tour
Harper Audio, 2023
Lukija: Carrington Macduffie
Kesto: 12 h 10 min


1980
Countrymusiikkitähti Lillian Waters, tunnettu myös nimellä Water Lil, on lähdössä viimeiselle kiertueelleen. Hän tahtoo päättää sen sinne mistä lähti, synnyinkaupunkiinsa Walla Wallaan Washingtonissa. Mutta tulevatko ihmiset edelleen kuuntelemaan häntä, nyt kun hän on 56-vuotias ja ollut "kadoksissa" edeltävät viisi vuotta?

Hän ei ollut mahtunut vuosien takaisiin esiintymisasuihinsa ja oli laittanut itsensä tiukalle dieetille: viskiä ja porkkanoita. Viskiä hänellä olikin mukana kuin se uhkaisi loppua maailmasta. Bändi oli vaihtunut, kitaristi oli joku managerin värväämä nuori jolppi joka oli aivan kujalla ja väitti, ettei kolme minuuttia ennen keikan alkua riittänyt biisilistan ja sävellajien läpikäymiseen. Kyllä se hänen bändinsä kanssa oli riittänyt. 

Ensimmäinen keikka osana isompaa tapahtumaa olikin pohjanoteeraus, eikä kitaristi pysynyt sävellajissa. Onneksi Lillian oli ottanut omankin kitaransa lavalle, vaikka edellisellä kiertueella manageri oli sen kieltänyt.
Yleisöä oli vähän, kymmenesosa siitä mitä tilaan olisi mahtunut, ja ne ryökäleet huusivat tahtovansa hänen laulavan uudempia country pop lurituksia joita hän ei itse voinut sietää. Lillian vaihtoi silti nopeasti biisilistaa; kyllä hän sanat osasi ja varmisti nopeasti että bändi pysyisi mukana. Oli nöyryyttävää saada ensimmäiset kunnon aplodit toisen, nuoren laulajan hittibiisillä. 

Chip or Chick loomed in the bus's doorway pinching a cigarette. 
"You got nothing to say to me after that show?" I said.
He took a drag and puffed the smoke from his mouth.
"Three of my buddies said no to this gig before I took it, and they said I'd regret it", he said. "They said Lillian Waters has a hell of a reputation, that she's out for herself and chews through everyone around her, and I didn't listen to them."
"Says you, you can't even tune a damned guitar! I've been singing that song for over a decade. You think I don't know what key it's in? Then playing off temple on the second song. You don't mess with an audience like that, when they paid money to see your show."
"I'm pretty sure they weren't paying money to see your show. Didn't you see how many of them were wearing tshirts for the next act?"
I'd hurled the drink at him before I realized it. The whiskey splashed onto my shoes and the paper cup sailed to the ground.
He tramped down the bus stairs. "Enjoy your drinking. You don't have to fire me, I quit." 

Onneksi hänen vanha ystävänsä Charlie suostui lähtemään mukaan kiertueelle, ja homma lähti rullaamaan. Koko ajan Lillianilla oli mielessään Walla Wallan lähestyminen. Eniten häntä mietityttää Hen. Onko tämä osannut yhdistää Waterlilyn sisareensa? Missä hän nykyään asuu? Olisiko Hen yleisössä, voisivatko he vielä tavata?

1928 - 
Lena Thorsell syntyi vuonna 1924 farmilla lähellä Walla Wallan kaupunkia. Hänen siskonsa Hen(rietta) oli häntä neljä vuotta vanhempi ja he leikkivät ja tekivät pieniä kotitöitä kuten lakaisivat lattiaa tai keräsivät munia, aina yhdessä, ja heillä oli tapana lauleskella osaamiaan laulunpätkiä. 
Isä oli puolet vuodesta metsähommissa, koska sinne hänen verensä veti, ja sillä välin äidillä oli vaikeuksia saada maatilan kuukausittaiset lainanlyhennykset hoidettua. 

Kaikki muuttui yhtenä päivänä. Hen härnäsi Lenaa syömään punaisia villimarjoja ja vaikka Lena oli vasta neljän vanha, hän tiesi ettei niin pitäisi tehdä. Hän kuitenkin otti marjat ja sanoi, että söisi ne myöhemmin kotona sokerin kanssa. Kotona Lena sai idean: äiti oli tehnyt heille hedelmäsurvosta jota he yleensä söivät lounaaksi leivän päällä. Hän survoi villimarjat sekaan ja teki itselleen valmiiksi leivän, mutta muisti sitten yhtäkkiä mitä oli unohtanut tehdä ja riensi ulos.
Lena ei ymmärtänyt mitä sen jälkeen oikein tapahtui, mutta Hen lähti jonnekin pois ja äiti itki. Hen palasi paljon myöhemmin, kun Lena oli jo viiden. Lena oli niin iloinen, he kulkisivat taas yhdessä ja juttelisivat ja laulelisivat tuttuja countrylauluja kuten ennen Henin katoamista. Mutta jokin oli muuttunut. Hen oli töykeä ja halusi olla vain äidin seurassa, ja äiti alkoi suosia Heniä ja rankaista Lenaa ihan mitättömän pienistä asioista, kohta ei tarvittu syytäkään.

Kun Lena täytti kymmenen ja uskalsi karata kotoa, hän vaihtoi nimensä Lillianiksi ja lisäsi muutaman vuoden ikää itselleen, ja etsi itselleen kotiapulaisen paikan läheisestä kaupungista mutta sen verran kauempaa, ettei törmäisi tuttuihin. Hän pääsi hyvään perheeseen ja tutustui vapaapäivinään musiikkiin jota kuuli kaupungilla avoimista ikkunoista. Vielä lisää ikää ja hän meni töihin ravintolaan, ja alkoi laulaa ja soittaa itse päästyään esiintymään pieneen paikallisradioon. Kun hän oli 17, Pearl Harbouriin hyökättiin. Kun miehet olivat sotimassa, Lillian kasasi bändin ja pääsi esiintymään yleisölle, mutta kun miehet palasivat, heille ei ollut enää käyttöä. 
Lillian meni naimisiin muusikon kanssa, mutta tämä osoittautui väkivaltaiseksi. Lilliania ei huolittu enää radioonkaan, kolmeakymmentä lähestyessään hän oli siihen liian vanha, joten hän eli nyrkin ja hellan välissä ilman omaa rahaa ja mahdollisuutta lähteä, kunnes muusikkoystävä Charlie vihdoin tavoitti hänet ja usutti koe-esiintymiseen. Tie tähteyteen oli pitkä ja moninainen, kunnes presidentti Kennedyn murha nosti Lillianin aiemmin levyttämän So Long Jackin listaykköseksi.

Kun Lillianin ja Charlien matka etenee Walla Wallaan ja Lillian pääsee käymään vanhalla kotitilalla jota Thorsellit eivät ole viljelleet pitkiin aikoihin, hän ymmärtää lapsen muistojen vääristyneen pahan kerran. 

Löysin kirjan Beyond the Bookends -blogin listalta, johon oli kerätty samantapaisia kirjoja kuin Daisy Jones and the Six. Vaikken ole missään elämänvaiheessani kuunnellut countrymusiikkia, kiinnostuin kirjasta ideana, ja koska päähenkilö oli fiktiivinen, päätin ottaa sen kuunteluun. Ajattelin, että voidakseen nauttia tällaisesta tarinasta, jossa nainen lähtee köyhistä oloista tavoittelemaan laulajanuraa erittäin miehisessä genressä, ei edellytä että aktiivisesti kuuntelisin juuri sitä musiikin lajia. Äänikirjakin oli a) sattumoisin ilmestynyt juuri samana päivänä ja b) saatavilla omasta äänikirjapalvelusta, joten otin sen merkkinä ladata kirja luureihin, olinhan uutta enkkukirjaa vailla. Sitä paitsi, kirjahan tämä on, eikä äänilevy. 

Olipa jälleen kerran mahtavaa osua näin täydelliseen kirjavalintaan! Pidin monipuolisesta tarinasta joka imi mukaansa ja arvostin sitä, ettei Clifford nostanut Lilliania liian helpolla tähteyteen. Kaipaamiani twistejä riitti liikuttumiseen asti, ja minullahan ei helposti silmäkulmat kostu.  


2 kommenttia:

  1. Enpä ollut tästä kuullutkaan, kiitos vinkistä! Olen viime viikkoina kuunnellut paljon countrya ja rootsia , joten tämä alkoi kiinnostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi sulle sitten juuri passeli! Harmi ettei tätäkään tulla (todennäköisesti) suomentamaan. Vaadittiin Goodreads ennen kuin kunnolla tajusin sen, miten pieni osa kaikesta käännetään suomeksi....

      Poista