Bobbie Ann Mason: Dear Ann

Bobbie Ann Mason: Dear Ann

Harper Audio, 2020

Lukija: Janet Metzger

Kesto: 8 h 22 min

Kuuntelin kirjan BookBeatissa.

1965 Annin boheemi professori Albert, joka kehui tehneensä ainakin 50 LSD-trippiä, yllytti Annia lähtemään opiskelemaan Stanfordin yliopistoon Kaliforniaan, jossa hänkin voisi kukoistaa kukka hiuksissaan kuten muut nuoret opiskelijat. Sen sijaan Ann hakeutui New Yorkiin, Harper Collegeen.

She felt a verve of excitement, an unexpected pleasure in imagining her youth following an alternate path. People always said, oh to be young again, knowing what I know now. Being young again, in the 60's. What a blast it would be to start over, in California. Wasn't California something of a dream by definition? She could re-imagine her life. And Jimmy wouldn't be in it. Or it could have turned out differently with Jimmy.

Ja siitä lähti se ajatus johon koko kirja perustuu. Vuonna 2017 Ann on risteilyllä isolla valtamerilaivalla, mutta alkaa miettiä, että jos nuori farmarintytär Ann olisi 1966 lähtenyt ajamaan Kentuckysta Kalifornian suuntaan, hän olisi voinut vuokrata huoneen viktoriaanisesta talosta Palo Altossa. Hän olisi opiskellut kirjallisuutta Stanfordissa ja tienannut ruokarahansa tehden puhtaaksikirjoitushommia 60 cnt arkki. Hän olisi tutustunut Meredithiin ja Johniin joilla oli jo lapsia ja jotka olivat luvanneet hänen äidilleen katsoa Annin perään. Hänen opintojensa ohjaaja olisi ollut Emily Dickinson-fani professori Winters. Samassa talossa olisi asunut hänen uusi ystävänsä Pixie, toisen vuoden psykologian opiskelija New Yorkista. Hän olisi tutustunut kampuksella Sunjayhin, intialaiseen opiskelijaan, josta Pixie oli kiinnostunut. Sunjayta odotti järjestetty avioliitto, mutta hän oli rakastunut toiseen amerikkalaiseen opiskelijaan. Hän olisi tutustunut myös Steveniin jolla oli prätkä, jolla poika olisi kyytinyt hänet Albertin ystävän luo vuoristoon, La Hondaan. Hän olisi osallistunut massiivisiin mielenosoituksiin Vietnamin sotaa vastaan ja kuunnellut puhujia, Martin Luther King olisi vieraillut heidänkin kampuksellaan. Hän olisi tavannut Jimmyn, josta kiinnostuisi ja heistä olisi tullut rakastavaisia. Jimmyn isä oli kuitenkin perinteinen keskiluokkainen mies, joka halusi pojastaan lääkärin ja tämän vaimoksi oikeasta sosiaaliluokasta olevan edustavan naisen, ei maalaistyttöä. 

Vietnamin sota nousi kirjan keskeiseksi teemaksi. Kaksi kolmasosaa amerikkalaisjoukoista oli vapaaehtoisia, mutta se kolmannes joka kutsuttiin palvelukseen, oli paljolti köyhempää kansanosaa. Tuolloin yliopisto-opiskelijat kuten Jimmy, olivat vielä turvassa kutsunnoilta, mutta Annin järkytykseksi Jimmy päätyi tekemään oman päätöksensä. Toinen mikä nousi vahvasti esiin, oli sukupolvien välinen kuilu. Ann ja Jimmy tulivat hyvin erilaisista taustoista, mutta kumpikaan ei kokenut, että vanhemmat ymmärtäisivät nuorten aikuisten lastensa elämää Kaliforniassa. 

Kirjaa kuunnellessani toivoin että olisin tuntenut paremmin esillä olleiden runoilijoiden tuotantoa, paljon viitattiin esimerkiksi Shelleyyn, Keatsin lintuihin ja Samuel Taylor Coleridgen Kubla Khaniin. Oli pakko lukea Kubla Khan. Tai kun Ann kertoi jotain ajatuksiaan ja totesi sitten, ähh, olen vain lukenut liikaa Heideckeriä (tai Heideggeriä?), ärsytti etten tiennyt edes keneen viitataan, kun Google tarjosi monia vaihtoehtoja.  Ann fanitti myös Beatleseja, siihen olikin jo helpompi samaistua, minullakin oli Beatles-kauteni nuorena. En tosin polttanut jointteja levyjä kuunnellessani, kuten Ann ja Jimmy jotka kokeilivat myös vahvempaa kamaa. Sgt Pepper's Lonely Hearts Club Band -levy soi ilmestyessään radiokanavilla ja kaikkien heidän ystäviensä kotona ja sen biisejä analysoitiin välillä tarkkaankin. 

Ann heard something new each time she listened to the album and hearing it everywhere made her feel she was part of a vital movement that was grabbing the future. So, when Jimmy again suggested they take LSD together, she consented. 
"Sex on acid", he said, "I'm tingling just thinking about it." 
"What will it be like?"
"You'll come for about five hours", he promised, "we will, together."

Kaikesta tästä ja paljosta muusta Ann kertoi kuin olisi kertonut todellisesta eletystä elämästään, enkä ymmärtänyt miksi tällainen erikoinen ratkaisu? Miksei Mason yksinkertaisesti kirjoittanut kirjaa nuoresta naisesta, joka lähti opiskelemaan Kaliforniaan? Odotin, että lopussa on jokin twisti, joka selittää kaiken, mutta sitä ei tullut. Aloin epäillä, että se meni minulta ohi ja jos olisin lukenut paperikirjaa, olisin selaillut loppupuolta sitä etsien. Nyt käännyin Goodreadsin puoleen ja sieltä tajusin, etteivät (ainakaan kaikki) muutkaan olleet ymmärtäneet loppuratkaisua, joten ilmeisesti se oli vain hyväksyttävä vaikka jälkifiiliksenä olin vähän hämilläni. En ymmärtänyt, miksi Ann oli laitettu pohtimaan elämää jos-muodossa, kun ei kerrottu, miten hän oikeasti oli elänyt, mutta pidin kovasti siitä Annin mielikuvitusmaailmasta Kaliforniassa ja kuunnellessani unohdin välillä pitkiksi ajoiksi ettei tapahtumat ole oikeita.