Sivut

tiistai 12. toukokuuta 2020

Mari Siliämaa: Kaikki sade alkaa ylhäältä



Mari Siliämaa: Kaikki sade alkaa ylhäältä
Toiset tarinat, 2019
164 sivua



Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta. 

Eräänä aivan tavallisena maanantaipäivänä, kun Jokirannan kirkon pappi Ulriikka Joensuu oli jo lähdössä töistä, kirkkoon pelmahti keski-ikäinen nainen. 

Juuri sisään pöllähtänyt nainen ei kuitenkaan ole perinteinen keski-ikäinen kanta-asiakkaani. Hän on selvästi vetänyt elämässään paljon pidemmän korren. Hän on tuulipuvuton, huiviton, pälyilemätön, anteeksipyytämätön, kasvot kuin Elmu-kelmun peitossa. Naisen takki oli kallis, housut ovat kalliit, kengät - kalliit. Hiukset on leikattu kalliisti ja iho hoidettu kalliisti. Sateenvarjo, joka ripottaa vesinauhaa lattialle, on röyhkeän kallis. Aitoa luksusruutua. Naisesta tulee väistämättä mieleen virsi 590. Siinäkin esiintyvät sanat kiista ja ahneus. 

Naisen tytär on menossa naimisiin, mieleinen asiakas siis. Jos Ulriikka saisi valita, hän ei tekisi muuta kuin vihkisi rakastuneita pareja kun taas kirkkoherra valitsisi hautajaiset, ovat Urhon kanssa hyvä työpari siis. Tämä nainen on kuitenkin tottunut saamaan kaiken mitä haluaa ja nyt hän haluaa tyttärensä juhannushäihin kirkon, joka on täyteen varattu jo puolitoista vuotta sitten. 

- Jos minä olen valmis maksamaan, kai sinä olet valmis avaamaan kolehdin?
- Anteeksi nyt kovasti, mutta kirkkoa ei todellakaan vuokrata eikä pappia. Suomessa maksetaan kirkollisveroa, hymyilen. 
- Ai jaa. Juu juu, tietysti, nainen huudahtaa helpottuneena. - Mutta kai teillä jokin säätiö on? Tai rahasto? Stipendisysteemi? Raha on varmasti tervetullutta nyt, kun ihmiset eroavat kirkosta sankoin joukoin. 
- Ei meillä ole sellaisia rahastoja, vastaan edelleen rauhallisesti. 
- Nimetkää sitten jokin kaivo Afrikassa minun mukaani. Nainen räpsyttää silmiään mutta on kaukana viattomasta. 
- Entä sitten ehtoollisviinit? Jos toimittaisin teille muutaman laatikollisen? Jotain vähän parempaa laatua. 

Ulriikka haaveilee myös omista häistään. Poikaystävä Johannes on epävirallinen avopuoliso joka tekee reissutyötä lääke-esittelijänä ja jonka silmät ovat niin taivaansiniset, että Jeesuskin olisi niistä kateellinen. He olivat tutustuneet häissä, joissa Ulriikka oli ollut vihkimässä nuorenparin ja arvasi olevansa vedonlyönnin kohde kun Johannes kolmantena poikaporukasta tuli häntä jututtamaan. Viisikymppiä sille, joka kellistää ton naispapin. Se on yksin Jeesuksensa kanssa ja tarvitsee muutakin lohtua kuin pyhää sanaa. Johannes oli eläväinen, kuin ADHD-lapsi mutta aikuinen, iskurepliikkeinään mikä oli saanut hänet ryhtymään papiksi ja "Minä kyllä tiedän, mikä saa papin oikeasti rukoilemaan armoa."

Johannekseen oli helppo rakastua. Kun hänestä otti kiinni, tuli kirkastunut olo. Hyvin kevyt, pehmeä, valoisa. Sellainen, joka tuoksui suklaajäätelölle ja kuulosti ikivihreältä.
- Sinä olet minun hemaiseva lähetyssaarnaajani, mies virnisti ja nauroi.
- Sinä olet minun pelastukseni, minun suuri ristini, minä huokasin enkä edes hymyillyt.
Johanneksen ääni tuli huvipuistosta, minun alttarilta. Muttei eromme häirinnyt minua: me kasvaisimme yhteen lakanan päällä ja alla. 

Kuten arvata saattaa, luksusruutuisen sateenvarjon alla kirkkoon purjehtinut nainen ei jättänyt asiaa siihen. Seuraavalla kerralla hän toi mukanaan tyttärensä joka osoittautui huomattavasti äitiään sopuisammaksi ja hääpäiväkin saatiin sovittua kesäkuun alun arkipäivälle. Heti kun Ulriikka pääsi asiakkaistaan, hän riensi Pitsiprinsessaan hankkimaan uuden viettelevän alusasun, laittoi kuoharipullon jäähtymään ja jäi odottamaan Johanneksen kotiinpaluuta. Mieheltä tullut tekstiviesti lupaili romanttista iltaa, mutta kun Johannes vihdoin kotiutui, hän käyttäytyikin ihan oudosti, esitti lopen uupunutta ja halusi vain syödä ja katsoa sohvanpohjalla iltauutiset. Miksi sulhanen antaa niin ristiriitaisia signaaleja?

Tässäpä kelpo rakkaustarina korona-arkeen. Kepeä, viihdyttävä, romanttinen ja letkeän hauska, muttei kuitenkaan liian sokerinen tai hattaranhöttöinen.. Pappi päähenkilönä oli hauskaa vaihtelua. 

Toiset tarinat on suht uusi -joulukuussa 2017- perustettu kahden naisen pienkustantamo. He kutsuvat kirjaa ei chick litiksi vaan moderniksi romantiikaksi, jossa on vakavampi pohjavire tai viesti. 


4 kommenttia:

  1. Tämäpä kuulostaa kiinnostavalta! Kirjan nimi on kaunis, mutta aiemmin en ollut tästä ollenkaan kuullut. Enpä kyllä ollut tuosta kustantamostakaan kuullut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin näin ihan sattumalta jossain kirjablogissa ja laitoin korvan taa :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kyllä, nyt kun olen lukenut muutaman samantyyppisen, tämä nousee sieltä joukosta kärkeen.

      Poista