Sivut

sunnuntai 6. elokuuta 2023

Liina Putkonen: Unohdettujen unelmien kirjasto



Liina Putkonen: Unohdettujen unelmien kirjasto
Tammi, 2023
Lukija: Anniina Piiparinen
Kesto: 10 h 38 min


Aina Varjoranta oli perinyt vuosi sitten menehtyneeltä äidiltään koiran, spanielin ja puudelin sekoituksen (kenties nykypäivänä niin muodikkaan cockapoo-designin?), nimeltään Mr Spunk. Aina otti iäkkään koiraherran mukaansa ohjatessaan äitinsä aidosti retron kleinbussin pois Helsingistä, kohti uusia elämän haasteita. 
Elämä antaa ja kantaa, kun sen antaa kantaa, oli äidillä ollut tapana sanoa. Syöpä oli kuitenkin vienyt äidistä voiton, ja Aina ikävöi häntä edelleen kovasti.

Aina oli ammatiltaan psykologi, mutta oli jättäytynyt pois työstään äidin sairastuttua, eikä pystynyt jatkamaan työssään, ei ainakaan vielä. Niinpä kesätyöpaikka kirjastonhoitajana maaseudun rauhassa, Kielokoskella lähellä Jyväskylää, oli juuri se mitä hän kaipasikin. 

Ainan yhteistyö pomonsa, Kielokosken kyläyhdistyksen puheenjohtajan Peppilotta Tarkiaisen kanssa alkoi väärällä jalalla, eikä sitä auttanut alennustila, johon kirjasto oli päästetty. 

Peppilotta johdatteli Ainan keittiötiloista talon suurimpaan saliin. Sinne pääsi myös suoraan kirjaston toisesta ovesta. Aina pysähtyi järkytyksestä ovenpieleen. Ei ollut mitään oikeaa kirjastoa. Hyllyt oli raahattu seinien viereen limittäin ja lomittain niin tiiviisti, ettei niiden ääreen päässyt kukaan, ei ainakaan katsomaan kirjoja.
– Mitä ihmettä täällä on tapahtunut?
– Minähän kerroin, että täällä on tehty hieman uudelleenjärjestelyjä niiden ilmoituksessa näkemiesi kuvien ottohetken jälkeen.
– Kuinka entinen kirjastonhoitaja on sallinut tämän tapahtua?
Epätoivo alkoi hiipiä Ainan ääneen. Peppilotta kohotti kulmiaan, hän ei selvästi pitänyt sanasta sallia. Salliminen oli tässä kylässä varattu hänelle. Muiden tehtävänä oli sopeutua.

Kirjaston oli pitänyt tehdä tilaa muille toiminnoille, ja Peppilotta teki selväksi, että Ainan virka oli vain muodollinen. Ainan ihmetellessä, että Kielokoskelle ylipäätään oli palkattu uusi kirjastonhoitaja, kävi ilmi, että aikaa sitten ruukinjohtajan kanssa solmittu vuokrasopimus edellytti kirjastonhoitajaa, vaikkei moista Peppilotan mielestä alkuunkaan tarvittu. Kylä ei tarvinnut kirjastoa vaan tilan zumballe ynnä muille jumpille.

Ainassa oli kuitenkin äidiltä perittyä sitkeyttä. Niinpä hän raivasi tiloja ja parin innokkaan asiakkaan myötä, jotka molemmat olivat eskari-ikäisiä lapsia, hän tutustui näiden vanhempiin. 
Maijan äiti Katja oli paluumuuttaja, jonka kaltaista uskoa valavaa ystävää Aina olikin kaivannut taisteluun Peppilottaa vastaan. Paavon isä Mauno taas oli kesäteatteriporukan mukana Kielokoskelle töihin tullut lavastaja. Paavon äiti oli kuuluisa näyttelijä, joka töidensä takia oli pitkiäkin aikoja poissa kotoa. 
Mauno oli alussa selvästikin flirttaillut Ainalle, mutta sen jälkeen kun Paavo täräytti Ainalle, että vanhemmat riitelivät usein, mies oli ollut kummallisen pahalla tuulella. 
Maunolla ja näytelmän ohjaajalla Joonas Vallalla oli kireät välit ja jatkuva sanasota päällä. Ainalle Joonas flirttaili hyvinkin avoimesti, eikä jäänyt epäselväksi että Joonas halusi Ainasta kaiken. 

Ainalla oli siis vientiä, mutta vielä pitäisi päättää, kuka miehistä on se oikea. Siinä ohessa Aina teki hieman salapoliisin hommia, ja sai selville yhtä sun toista omasta menneisyydestään. Ainan äiti kun ei ollut koskaan aivan suoraan kertonut tyttärelleen tämän isän henkilöllisyyttä. Yllättävä yhteys löytyi myös oikuttelevaan Peppilottaan. 

Unohdettujen unelmien kirjasto tarjosi erityyppisen chick litin kuin perinteiset kirjalliset maalaiskomediat, eli vaikka maalla oltiinkin, ei kuitenkaan Jylhäsalmi-tunnelmissa. Erilaista oli myös se, että Ainalla oli salaisuuksia tutkittavanaan ja kirjasto käytännössä uudelleen avattavaksi, joten oli muutakin kuin rakkautta. Rakkauselämässä puolestaan oli se hyvin perinteinen kuvio, eli kaksi kilpakosijaa, joista lukija tietää heti kumpi on se oikea, mutta sankaritar meinaa haksahtaa väärään. Arvosanaksi antaisin jonkin verran keskinkertaista paremman, noin 3,5 tähteä. 


6 kommenttia:

  1. Aloitin tämän kuuntelemisen, mutta jätin kesken. En oikein osaa sanoa, mikä tökki. Yleensä kirjastoaiheet sattuneesta syystä ns. nappaavat. Ehkä se johtui siitä, että olin tuolloin lomalla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä aivot toimivat jotenkin alitajuntaisesti sen suhteen 😁 Minusta tämä oli kevyeksi viihdekirjaksi ihan suht ok, mutta jos odottaa jotain muuta kuin viihdekirjallisuutta, niin sitten tämä ei varmaankaan nappaa.

      Poista
  2. Tämän voisi ottaa sellaiseksi kevyeksi välikuunteluksi... Kiinnostaa, miten kirjastotyötä on kuvattu 😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjastotyötä tässä ei sinänsä kuvata juuri lainkaan. Laittavat paikat kuntoon eli asennetaan hyllyköitä ja pitävät uuden kirjaston avajaiset, vastoin Peppilotan toiveita. Muuten keskitytään menneisyyden tonkimiseen ja ihmissuhteisiin.

      Poista
  3. Tässä on niin söpö kansi, että voisi jo pelkästään sen takia tähän tarttua. Toki myös siksi, että viime aikoina on tämäntyylistä tullut luettua ja kyllähän tällaiselle leppoisalle luettavalle aina aika ajoin tilausta on, pieni salapoliisityö voi olla hyvää plussaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kansi on kyllä houkutteleva, eikä kuitenkaan liian äklö omaan silmään 🙂 Itse tulee kesällä kuunneltua enemmän tätä höttöisempää kuin talvikaudella, saman on huomannut taas tänäkin kesänä.

      Poista