Nemo, 2023
Alkuteos: Skynda art älska, 2009
Suomennos: Jaana Nikula
Lukija: Kuisma Eskola
Kesto: 5 h 59 min
Täällä mökillä näen isän kaikkialla. Muualla voin unohtaa hänet, mutta täällä hän on koko ajan mielessä. Joka millimetri täällä ja mökin vaiheilla kertoo tarinaa isästä. Tuskin uskon itsekään että olen taas täällä, näen ruuhen rannassa ja tiedän, että tänä iltana me emme laske yhdessä verkkoja.
Alex oli mennyt naimisiin ja tullut itse isäksi, ja se oli saanut padot aukeamaan. Kerralla oli tullut kaikkien niiden viiden vuoden kyyneleet, jotka olivat patoutuneet hänen sisälleen. Kun itkut oli itketty, hän päätti lähteä mökille, jossa ei ollut käynyt viiteen vuoteen.
Viiteen vuoteen hän ei ollut halunnut ajatella isää, mutta isä tuntui olevan taas lähempänä ja Alex kaipasi häntä niin että teki kipeää.
Kirjailija Alex Schulmanin isä oli yli viidenkymmenen, kun hän perusti uuden perheen huomattavasti nuoremman naisen, Lisetten kanssa. Ensimmäisestä liitosta oli syntynyt neljä lasta, uuteen liittoon kolme poikaa, joista Alex on keskimmäinen. Alexin syntyessä isä oli 57-vuotias.
Olin mukana koko ajan, istuin aina isän vieressä, kun lehdistä tultiin haastattelemaan häntä. Olin pukenut ylleni AIK-paidan siltä varalta, että minuakin haluttaisiin kuvata. Usein haluttiinkin. On selvä, että haastattelija tahtoi kuulla isän pitkästä tv-urasta, mutta ikäero se vasta kiinnostikin. Minä olin kymmenen ja isäni oli melkein seitsemänkymmentä.
Isäni ja naispuolinen toimittaja joivat kahvia ja söivät Ballerina-keksejä. Isä sekoitti kuppiaan ja katsoi puhuessaan koko ajan pöytään.
"Tuntuu kuin saisi elämässä uuden mahdollisuuden", hän sanoi. Niin hän sanoi aina, kun toimittajat kysyivät millaista oli perustaa toinen perhe niin myöhäisellä iällä. Kuin saisi toisen mahdollisuuden. Minulle tuli paha mieli aina kun kuulin sen. Tuntui kuin isä olisi epäonnistunut ensimmäisellä kerralla ja yritti nyt uudestaan. Aivan kuin minä ja veljeni olisimme osa jonkinlaista koetta, jonka tulosta emme olleet vielä saaneet tietää.
Väkisinkin kirjasta tuli mieleen Eloonjääneet, olihan siinä samanlainen perhe, kolme poikaa ja vanhemmat jotka viettivät kaikki kesät mökillä, jossa on kiviportaat. Molemmissa etenkin äiti viihtyi lasi lähettyvillä pitkin päivää, ja illemmalla siirryttiin väkevämpiin, ja pojat kaivoivat aikakapseleita pihamaalle. Yhden sellaisista aikuiset veljekset avasivatkin Eloonjääneissä. Paljon on toki eroavaisuuksiakin, eikä Eloonjääneet ole suoranaista autofiktiota, mutta nyt näkee mistä sekin ammentaa.
Kiirehdi rakkain on enemmän muistelmatyylinen kuin sitä seuranneet kirjat, eikä jää epäselväksi, että isä oli Alexille se rakkaampi ja läheisempi vanhemmista.
Vaikka Kiirehdi rakkain suomennettiin vasta nyt, se on itse asiassa Schulmanin kirjoista ensimmäinen. Kääntämättä on vielä toinen, vanhempi kirja, joka kertoo hänen vaimostaan, toivottavasti pääsemme lukemaan vielä senkin.
Tässä oli mielestäni kiinnostava tuo näkökulma siitä, miten iäkkään vanhemman (ja etäisen toisen vanhemman) lapsi ikäänkuin joutuu kannattelemaan, ottamaan vastuullista roolia jo varhain. Nykyisin, kun sekä vanhempien iäkkyys sekä ”kakkoskierrokset” perheellistymisessä yleistyvät, tähän on varmasti monella samaistumispintaa. Tosin, kirjailija kuvaa isäänsä myös todella kauniisti ja lämpimästi. Myös aikuisen ikävä on hieno teema.
VastaaPoistaPidin tästä vähiten ja olen lukenut kaikki suomennetut.
PoistaNiin se toinen vanhempihan oli pahempi alkoholisti noista kahdesta vaihtoehdosta, äitiä on käsitelty Unohda minut-kirjassa.
Ikäero on varmasti se korostuvin näkökulma tässä, kiinnostiko se minua lukijana, no eipä varsinaisesti. Lapsen vastuunottorooli tietyllä tapaa, siihenkin tilanteeseen vaan voi päätyä monella tavalla.
Itse muutin yh-äitini luo avainkaulalapseksi (eikä edes sisaruksia) kun olin yhdentoista, ja samalla maalta hemmottelevasta mummolasta oloihin, jossa äiti teki pelisäännöt selviksi, hän ei jaksa neidin takia vielä kotonakin puurtaa kun tuli iltamyöhään (~20) töistä, että jos meinaa uuden maitolasin saada joka ruuan jälkeen niin neiti tiskaa itse. Joten minä tiskasin ja imuroin ja opettelin laittamaan ruokaa ja leipomaan kuivakakkua kun olin 11. Äiti oli 21 v kun synnyin, joten iästä ei ollut kiinni, päinvastoin mulle oli aina selvää että olin pilannut hänen elämänsä.