Åsa Hellberg: Hotelli Flanagansin naiset

 

Åsa Hellberg: Hotelli Flanagansin naiset

Flanagans #2

Bazar, 2021

Lukija: Jenni Sainio

Kesto: 10 h 46 min

Lontoo, 1980-luku.

Linda Lansing oli myynyt hotelli Flanagansin ja hotellia pyörittivät nyt yhdessä edellisestä osasta tutut Emma ja Elinor. Flanagans oli edelleen suosittu ja piti ystävykset kiireisinä. 

Emmalla ja hänen aviomiehellään Alexanderilla oli tytär Frankie, joka vihasi äitiään ja oli etääntynyt myös isästään. Vanhempien avioliitto oli käytännössä ajautunut karille.

Tähän saakka vuosi 1983 oli ollut kauhea. Kaikilla muilla oli joku, vain Emma oli yksin. Mutta mitä muutakaan saattoi odottaa, jos hän ei voinut rakastaa omaa miestään ja jos hänellä oli naurettavia fantasioita miehestä, joka kuului toiselle?

Kun hän edellisenä päivänä oli katsonut Tuulen Viemää -elokuvan, hän oli tunnistanut Scarlett O'Harassa itsensä. On aivan oikein, ettei kukaan rakasta minua, hän ajatteli nyt ja pujotti jalkaan korkokengät, joita hän käytti seurustellessaan vieraiden kanssa salongissa. Aivan oikein minulle.

Frankie oli villi tyttö, hänen mielestään hyvissä juhlissa oli kokaiinia. Hän tiesi, että äiti haluaisi nähdä hänet aikanaan Flanagansin johdossa, mutta Frankie ei voinut juuri tylsempää kohtaloa kuvitella. Hän ei ylipäätään jaksanut enää katsella vanhempiaan, pakkasi kamansa ja ilmoitti muuttavansa kaverinsa Carolin luokse. 

Äiti taatusti kuolisi jos tietäisi, että Frankie ja Carol sekstasivat. Jos Tom olisi paikalla, he voisivat kaikki kolme yhdessä omistautua kokaiinille ja rakkaudelle. Joka tapauksessa tästä tulisi ikimuistoinen uudenvuodenaatto.

Frankie käytti huumeita kohtuudella, hän ei todellakaan halunnut tulla riippuvaiseksi. Silloin tällöin käytettynä kokaiini oli huikeaa. Se sai tuntemaan itsensä ylivoimaiseksi. Seksi oli törkeän kuumaa, ja elämä muuttui jollakin tapaa kristallinkirkkaaksi. Ei Frankie ollut rakastunut Caroliin eikä Tomiin, mutta seksi oli mahtavaa, ja jotta hänen ei tarvitsisi olla huolissaan, hän oli jo vuosia syönyt e-pillereitä. Äiti oli ollut kahdeksantoista tullessaan paksuksi. Luultavasti hän ajatteli Frankien pilanneen hänen elämänsä. Frankie oli melkein kahdenkymmenenkahden, eikä aikonut hankkia lapsia ikinä. Miksi pitäisi toistaa vanhempiensa virheet?

Elinor ja Sebastian asuivat tyttärensä Billien kanssa Belgraviassa. Billie täyttäisi kohta 22. Samanikäisenä äidistä oli jo tullut Flanagansin ensimmäinen mustaihoinen johtaja. Billie haki kovasti äitinsä hyväksyntää, mutta Elinorilla ei ollut koskaan aidosti aikaa hänelle. Ei hänellä ollut aikaa Sebastianillekaan, ja tällä olikin jatkuvasti suhteita muiden naisten kanssa. 

Billie myönsi ettei ollut saanut vielä mitään aikaan, mutta päätti että kohta alkava uusi vuosi olisi hänen. Siksi hän haki yliopistoon Ruotsiin, ja muutti innokkaana Uppsalaan. 

Mitä tapahtuisi jos Billie muuttaisi Ruotsiin? Joiko isä siksi, ettei hän ollut onnellinen äidin kanssa?

Toisinaan Billie mietti, että oli varmasti raskasta olla naimisissa sellaisen kanssa, jolla oli yhtä kovat tavoitteet kuin äidillä ja joka halusi aina tulla paremmaksi ja osaavammaksi. 

Billie oli saanut lapsesta asti kuulla äidin kysyvän "oletko nyt oikeasti tyytyväinen?", kun Billie aikoi palauttaa tekemänsä koulutyön. Aivan kuin tyytyväisyyteen ei olisi aihetta. Aivan kuin aina olisi parantamisen varaa.

Äidin mukaan Billie ei ymmärtänyt, miten vaikeaa oli ollut olla mustaihoinen nainen viisikymmentäluvun Lontoossa, mutta äiti oli väärässä. Billie sai tuntea sen seuraukset joka päivä.

Täytyy sanoa että pidin ensimmäisestä osasta paljon enemmän. Tuntuu kuin sen twistit ja aikakauden loistava esiin tuominen esimerkiksi Linda Lansingin pukeutumisella olisi tässä kirjassa korvattu riisuuntumisella, sen verran monia ja pitkäkestoisia rakastelukohtauksia tässä oli ja muutenkin meno oli kuin Dallas tv-sarjasta. Myös hotelli oli pienemmässä roolissa ja siinä missä ensimmäisessä osassa oli kahden kerroksen väkeä, työntekijät eivät olleet enää läsnä. 

Sen sijaan kirjassa oli hyvin vahvasti läsnä se kaikki, mistä en 80-luvussa sen eläneenä teininä ja nuorena aikuisena ollenkaan pitänyt. Saa nähdä tuleeko trilogian viimeinen osa luettua, olisihan se toisaalta vähän hölmöä jättää, kun kirjat ovat jokseenkin lyhyitäkin.