Sivut

perjantai 7. lokakuuta 2022

Emily Kerr: Meet Me Under the Northern Lights


 
Emily Kerr: Meet Me Under the Northern Lights
One More Chapter, 2021
Lukija: Catrin Walker-Booth
Kesto: 8 h 31 min


Pitkäksi venyneen kostean illan jälkeen radioaseman aamujuontaja Lucy Fairweatherin pomo vihjaili, että Lucyn paikalle olisi tulijoita. Radiokanavien juontajat vaihtuivat kuuntelijalukujen mukaan, mutta Lucy sai keskimäärin hyvää palautetta ja oli noussutkin kanavan halutuimman hostin paikalle.

Valitettavasti Lucyn ja kanavan miespuolisen juontajan Jonnon viaton poskisuukko oli kuvattu ja muokattu huomattavasti vihjailevammaksi ja siitä muokatusta videosta oli hetkessä tullut viraalihitti jonka myötä Lucy alkoi saada vihapostia. Lucya ei varsinaisesti sanottu irti, mutta poissa silmistä, poissa mielestä oli johdon näkemys tapahtuneesta johon Lucy koki itse olevansa syytön. Lucy ei käsittänyt alkuunkaan miksi Jonno pyyteli tapahtunutta julkisesti anteeksi tyttöystävältään, sen sijaan että olisi vain korjannut asian, eihän mitään ollut tapahtunut. Mitä oikein oli meneillään?

Lucyn työkaverin Skyen suomalaisen miehen Henrin veli, Tommi, oli juuri avannut resortin Suomen Lapissa ja tarvitsi varmasti apua, joten Skye ehdotti Lucylle vetäytymistä toviksi kauas napapiirille. 

"It's so energizing! And of course, this time of the year, it's all gorgeous and snowy and dark most of the time, so you can really reconnect with yourself."
Dark, cold and in the middle of nowhere, it sounded like someone had gathered everything I hated most and put it all together in a place to create my idea of absolute hell. It was no way I would voluntarily subject myself to freezing my butt off in the Arctic Circle. There had to be a better idea closer to civilization.

Mutta toisaalta, postiluukusta pudotetut lehtileikeuhkailukirjeet ja muu vihaposti olivat jo saaneet hänet keskelle yhdenlaista helvettiä, joten ehkä matka Suomeen ei olisikaan niin paha ajatus. Majoitustaan vastaan Lucy voisi autella resortin vieraiden kanssa ja saisi täytettyä päivänsä muilla ajatuksilla. Suunnitelmissa ei tosin ollut viehättyä niin kovin tästä komeasta mutta ylimielisestä Tommista... 

Mietin, kun aloin tätä jouluaattona 2021 kuuntelemaan, että pitäisikö minun jättää tämä ensi vuodeksi, mutten malttanut. Niin paljon uutta kuunneltavaa kertyy vuoden mittaan ja monia uusia joulukirjojakin, etten kuitenkaan sitä äänikirjasovelluksen suosikkilistaltani enää löytäisi. Onkohan siinä muuten jokin katto, paljonko suosikkeja saa olla? Minulla on varmasti satakunta. 

Jutun julkaiseminen kuitenkin siirtyi ja kun joulun aikakin oli jo selvästi ohitse, se todellakin unohtui. Nyt kun vuosi on taas kiertänyt lähes uuden lenkuran, tämä sopiikin ensimmäiseksi joulun alusajan postaukseksi. Tarkalleen ottaen kirja ei edes tapahdu jouluna / huipennu jouluun, vaan sen voi ottaa ylipäätään talvikirjana.  


2 kommenttia:

  1. Tämä totisesti sopisi joulunalusfiilistelyyn! Jostakin toisesta blogista luin tästä viime talvena, mutta se ei ollut kovinkaan kehuva arvio, joten en sitten tullut tarttuneeksi. Mutta jotenkin nyt tämä tuntuisi kutsuvan minua puoleensa 😊

    VastaaPoista