Tuula Levo: Tuulenajama

Tuula Levo: Tuulenajama 

Otava 2009, 351 sivua

Näin Tuulenajaman ihan sattumalta kirjaston hyllyssä, oli siis täysin tuurista kiinni että koskaan kohtasimme. Kirjan selän fontti oli se johon kiinnitin huomioni. Kun luin takakannesta kirjan kertovan Teuvo Pakkalasta, päätin tutustua siihen tarkemmin, mielessä hiljattain lukemani Enni Mustosen Syrjästäkatsojan tarinoita -trilogia jossa käsiteltiin Topeliuksen, Sibeliusten sekä Albert Edelfeltin elämää. Jouduin odottelemaan hetken kirjastossa siipan ollessa hoitamassa muita asioita, joten aloin lukeakin kirjaa saman tien. 

Tuulenajama kertoo siis 1900-luvun alun elämästä Teuvo Pakkalan perheessä. Minä-muotoisen romaanin keskeisessä roolissa on Pakkala itse mutta mukana on vahvasti myös Agnes-vaimo. Tarina lähtee liikkeelle ajasta, jolloin Tukkijoella-näytelmä on pyörinyt teatterissa ja tuonut jonkin verran mainetta kirjoittajalleen, samoin tervetullutta rahaa, mutta myös paineita seuraavan menestysteoksen tiimoilta. Pakkala on työstänyt jo pitkään romaania jonka päähenkilö on Esteri-niminen nainen joka kummittelee jatkuvasti Pakkalan pään sisällä muttei meinaa suostua paperille siirrettäväksi.

Olen uhrannut seitsemän pitkää vuotta Esterille, mikä on käynyt kalliiksi: penninhyrrää en ole siitä saanut rahaa, eihän ajattelemisesta ja luonnostelemisesta makseta. Olen värkännyt ja värkännyt romaania, jättänyt sen välillä sivuun ja tehnyt käännöksiä ja toimitustyötä. Ilman Tukkijoen menestystä olisimme puilla paljailla.

Pakkala elää jatkuvassa rahapulassa, uusii lainojaan ja rukoilee takaajia pysymään tukenaan vuodesta toiseen luvaten kerta toisensa jälkeen hoitaa lyhennykset milloin minkäkin tulevan tuoton myötä pysyen ilmeisen köyhänä pitkälle vanhuuteen. Kituuttamista on ollut maamme taiteilijoiden elämä kulta-aikaan, Mustosen Lapsenpiika-kirjasta sai sen käsityksen, että Sibeliustenkin talous oli tiukoilla. Pakkala joutuu välillä kaupparatsun hommiin ja toimii pitkän aikaa opettajana yrittäen unohtaa kirjoittamishaaveet kokonaan.

Esterin kirjoittamisesta on kulunut aikaa yli kaksi vuotta. Se on liian kauan, en enää tohdi tarttua paperiin, en uskalla kiertää sitä kirjoituskoneen telalle ja ruveta naputtelemaan esimerkiksi novellia. Aihetta kyllä olisi, mielessä käväisee usein jokin aiheen häntä, mutta en ole saanut mihinkään otetta eivätkä ne ole ruvenneet tekemään päähäni pesää. Olen antanut periksi, en kestäisi enää samaa romahdusta, jonka Esteri minulle teetti. Terveyteni ei kestä hermojarepiviä koettelemuksia. Toistaiseksi tyydyn hahmottelemaan aapisen kirjaimia ja sen pikku tekstejä, se on vaaratonta puuhaa verrattuna romaanin kanssa kamppailuun. 

Tuulenajama oli romaani joka tuli harvinaisella tavalla luihin ja ytimiin saakka. Tunsin empatiaa Pekkalan perhettä kohtaan ja toivoin että olisin voinut jotenkin auttaa. Luin kirjaa eteenpäin odottaen hyvää käännettä, tietäen ettei kirja Esteristä saati Aapinenkaan jäänyt Pekkalan viimeiseksi työksi. Olin lukenut kirjassa olevien kirjeiden olevan aitoja ja valtaosan niistä ollessa "kerjuukirjeitä", ja kun samaan aikaan tiedostin korostuneesti lukevani todellisesta eikä fiktiivisestä henkilöstä, odotin malttamattomana Pakkaloiden rahatilanteen paranemista ja elämän vakiintumista. Tästä kirjasta jäi päällimmäiseksi hyvä tunne siitä miten syvälle siihen uppouduin. Taitavasti kirjoitettu!

Olin joskus aikonut lukea Neiti Soldanin joka kertoo Juhani Ahon, tämän vaimon sekä vaimon sisaren kolmiodraamasta. Nyt hoksattuani että Neiti Soldan on myös Levon kirjoittama pitää ehdottomasti lainata sekin.