Sivut

lauantai 11. heinäkuuta 2015

Kesäteatterissa: Tankki täyteen

Kuva: Tampereen Komediateatteri 

Meillä on minun Tampereelle muutostani lähtien eli viimeisten 13 vuoden ajan ollut tapana käydä Tampereen komediateatterin kesäteatterissa, vain muutama vuosi on jäänyt välistä. Vieläkin harmittaa ettei loistokaksikko Leisti & Puotila kuulu enää kesäteatterin kokoonpanoon, mutta nauruhermoja kutittamaan on löytynyt toki muitakin näyttelijöitä. Aina ei ole tarvinnut niin hervottomasti nauraakaan; esimerkiksi kesän 2007 Jäniksen vuosi jäi mieleeni Elsa Saision esitettyä niin upeasti pupujussikan roolin!

2015 lavalle tuotiin 80-luvun suosikkisarja Tankki täyteen. Sekä minä että mieheni olemme nähneet sekä Tankki täyteen että sen spin offin Reinikaisen moneen kertaan tv-ruudusta (ja mies esitteli minulle heti Ylöjärvellä käymään tullessani missä sarjan kuvauksissa käytetty Vilenien huoltoasema, tuo ainoa mainitsemisen arvoinen ylöjärveläinen nähtävyys, oli sijainnut), sieltä ihan 70-luvun lopun ensiesityksistä lähtien joten osaamme molemmat Hardwickin & Tuomisen tuotokset ulkoa. Tämä asetti ehkä hieman erilaiset ja varmaan hiukan korkeammat odotukset / vaatimukset tälle kesäteatteriesitykselle ja myönnän että ilman Ilmari Saarelaisen mukanaoloa Juhanan roolissa en ehkä olisi innostunut esityksestä noin lähtökohtaisestikaan.

Komediateatterin kesälavalle oli siis tällä kertaa rakennettu Sulo Vilenin huoltamo jossa rovastin mopedi korjattiin taas rukouksen voimalla kuntoon, sekä Emmin (anteeksi Emiiiilia Vilenin) emännöimä baari, jossa konstaapeli Reinikainen muutamaankin otteeseen tokaisi Ulla-apulaiselle, että "Paas likka antaen pullo vissyä".

Isäntä tykkäsi näytelmästä kovasti, liikuttuikin muutamaan otteeseen lähinnä Saarelaisen ansiosta. Saarelainen olikin ilman muuta esityksen valovoimaisin näyttelijä ja Ullaa jo sarjassa esittänyt Tuire Salenius veti roolinsa edelleen hyvin. Siippa taisi kerrankin nauraa minua enemmän!

Kuva: Tampereen Komediateatteri 


Sulo ja Emmi jäivät selvästi taustarooleihin; aina kun Juhana oli lavalla odotin hänen seuraavia repliikkejään. Sarjan puhelinkioskikohtaus oli hauskasti otettu mukaan sekin, vaikkei Juhana tällä erää kaupunkiin saakka päässytkään. Reinikaisen toteutustapaan tässä produktiossa olin kuitenkin pettynyt. Olisin toivonut näyttelijän edes hiukan pyrkivän matkimaan Reinikaisen omalla tavallaan hauskaa venyttelevää puhetapaa. Isäntää hieman häiritsi kirosanojen käyttö, ei niinkään niiden itsensä takia, vaan siksi miten taidokkaasti Tenho Sauren sarjassa aina muutti sen karkaamaisillaan olleen kirosanan joksikin toiseksi sanaksi. 

Kaiken kaikkiaan esitys oli hauska ja viihdyttävä, oikein sopiva kesäteatterin lavalle.

Tänä kesänä olemme menossa katsomaan myös Pyynikin kesäteatterissa esitettävää Avioliittosimulaattoria, siitä lisää myöhemmin. 



4 kommenttia:

  1. Tankki täyteen on ihana ohjelma, sellainen, miten sen sanoisin, lapsuuteen kuuluva muisto. Aikaan, kun televisiota oli katsottava tiettyyn aikaan! Sekoitin ohjelman nyt ensin Reinikaiseen, mutta nyt alan muistamaan tarkemmin.
    Muistatteko te muut sellaista ohjelmaa, kuin Omenan kukissa lunta? Oliko siinäkin samoja henkilöitä, kuin Tankki täyteen -ohjelmassa?

    Kesäteatterissa en ole käynyt vuosiin, harmittaa, mutta ei koskaan sovi aikatauluihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Googlasin, muttei kuulosta tutulta eikä mieskään tunnistanut. Ainakaan näyttelijöissä ei näytä olevan samoja, eikä kirjoittaja tai ohjaajakaan?

      Reinikainen ei minuun uponnut ollenkaan niin kovaa kuin Tankki täyteen, en yhtään tykännyt siitä "hullusta kananaisesta" :-D

      Poista
  2. Tankki Täyteen ja Reinikainen ovat dvd-kokoelmassani, joten ne tulee katsottua sännöllisesti. Kesäteatterissa en ole tainnut käydä koskaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesäteatterit on kyllä jotain niin Suomen kesään kuuluvaa :-D Suosittelen joskus kokeilemaan :-)

      Poista