Sivut

Sivut

lauantai 29. helmikuuta 2020

JP Koskinen: Tulisiipi


JP Koskinen: Tulisiipi
Like, 2019
351 sivua


Charlesin (tai Kaarlen kuten häntä kotona kutsutaan) isovanhemmat ovat muuttaneet tsaarin ajan Suomesta Amerikkaan paremman elämän toivossa, kun Kaarlen isä Timo sekä Janne-veli olivat ihan pieniä natiaisia. Nyt eletään 1930-lukua ja suuri lama on iskenyt Amerikkaan. Kun amerikansuomalaisten kokoontumisissa käy puhemiehiä värväämässä työväkeä Karjalan tasavaltaan, siemenet putoilevat otolliseen maaperään. 

Kuka teistä muka pitää huolta depression aikana? Luuletteko, että ruotsalaiset veljet pitävät puolianne? Minnesotassa he julistivat kovaan ääneen, että suomalaiset ovat skammia, mongoleja, pohjoisen intiaaneja. Siksi töitä on niin vaikea löytää, kun meitä hyljeksitään. Amerikka on mahdollisuuksien maa, jes, näin se on. Mutta mitä te olette täällä saaneet? Työläiset saavat täällä maistaa pamppua, juu nou.

Karjalan tasavallassa ei tunneta lamaa, se on työläisten oma valtakunta jossa työläiset päättävät solidaarisesti omista asioistaan. Tämän uskoo koko ajan useampi ja Minnesotastakin perhe toisensa jälkeen myy omaisuutensa ja lähtee matkaan rapakon taa. Kaarlen isänkin tekee koko ajan enemmän ja enemmän mieli lähteä matkaan ja vaikka äiti ei ole varma onko tämä nyt enemmän siinä myötä- vai vastamäessä rakastamista, myöntyy hänkin lopulta lähtemään, mukana lapset Kaarlo ja Kati. Samalla matkaan lähtevät saman kylän Albert ja tyttärensä Linda. Miehet uskovat työllistyvänsä Karjalassa helposti, Timo on taitava mekaanikko ja Albert purkaa osiin ja laivaa mukanaan oman sahansa. 

Kaarleltakin kysytään ennen muuttopäätöstä mitä mieltä hän on asiasta. Poikahan nyt lähtee mukaan minne vain, kunhan siellä luvataan olevan lentokoneita. Kaarle on pienempänä hypännyt vajan katolta yrittäen päästä lentoon ja kun Janne-setä vei pojan katsomaan kuuluisan Charles Lindbergin lentonäytöstä, kävi hänelle lopullisen selväksi se, että elämässä tärkeintä on päästä yläilmoihin.

Albertin tytär Linda on suunnilleen Kaarlen ikäinen, eivät he varsinaisesti ystäviä ole, pikemminkin Linda aina kiusoittelee Kaarlea ja jaksaa muistuttaa pojan epäonnistuneesta lentoonpääsy-yrityksestä.

Kreisi boi sai siivet selkään, tyhmä luulee, niin pelkään,
lentävänsä kanteen taivaan, hulluus syynä lentovaivaan.
Tuskin näkee mitään muuta, tuijottelee aina kuuta.
Katolle jo salaa hiipi, meidän oma tulisiipi.

...

- No, etkö älyä edes suuttua? Kolme Arpea sanoi sinua Tulisiiveksi, kun ne rätit, joista teit siivet, olivat punaiset ja keltaiset. 
- Minusta tuo oli hyvä runo. Helppo muistaa, kun ne sanat muistuttavat toisiaan. 
- Äh, ne ovat riimejä. Selkään, pelkään, taivaan, vaivaan. Niiden tarkoitus on jäädä mieleen. Mutta sinä et ymmärtänyt koko juttua, tämä oli pilkkaruno. Ei kukaan tollo voi tykätä runosta, jossa häntä pilkataan.
Kohautin olkapäitäni. Linda nakkasi runon maahan. Kun hän käänsi selkänsä, poimin paperin, taittelin sen kasaan ja tungin taskuuni. 

Tulisiipi on erittäin vetävästi kirjoitettu, koko ajan tiukasti otteessaan pitävä tarina siitä, mihin vahva usko parempaan huomiseen voi viedä ja miten siitä voi selvitä, kun kyse on Neuvostoliitosta. Miten on valittava keneen voi luottaa vai voiko keneenkään, miten halpa on ihmishenki Stalinin vallan alla, mitä ihmiset ovat valmiita tekemään vain selvitäkseen ja miten tärkeäksi jo se pelkkä selviytyminen noissa olosuhteissa tulee. Ja miten kaiken sen keskellä voi unelmoida lentämisestä korkeammalle kuin tietää olevan mahdollista. 

Annan kirjalle täydet viisi tähteä. Tai oikeastaan ihan kaikki, mitä avaruudesta löytyy.

torstai 27. helmikuuta 2020

Celeste Ng: Tulenarkoja asioita



Celeste Ng: Tulenarkoja asioita
Gummerus, 2019
Suomennos: Sari Karhulahti
Äänikirjan lukija: Anna Saksman
Kesto: 13 h 11 min

Tärkeintä oli välttää isot roihut.

Eletään 90-luvun lopppuolta. Mia Warren ja hänen tyttärensä Pearl vuokraavat talonpuolikkaan Shaker Heightsista läheltä Clevelandia, tyylikkäästä pikkukaupungista jossa kaikki talot on maalattu muutamalla sallitulla värillä, roskikset pidetään takapihalla etteivät ne rumenna julkisivuja ja nurmikon leikkaamatta jättämisestä saa nopeasti huomautuksen. He elävät melkoista mustalaiselämää, muuttavat kaksi, kolmekin kertaa vuodessa, mutta nyt Mia ajattelee, että tänne he voisivat jäädä pidemmäksi aikaa.

Winslow Roadin talo on sijoitusasunto ja sen omistaa rouva Elena Richardson, joka itse asuu perheensä kanssa kaupungin paremmalla alueella. Herra Richardson on puolustusasianajaja ja firman osakas, Elena itse on töissä paikallislehdessä. Elena on perinyt sijoitusasunnon vanhemmiltaan ja hän piti sen vuokran alhaisena, eräänlaisena hyväntekeväisyyden muotona ja valitsi vuokralaiset sen mukaan. 

Richardsonien kuopus, 15-vuotias Moody, kiinnostuu äidin uusista vuokralaisista kun kuulee, että Pearl on samanikäinen kuin hän. He tutustuvat ja viettävät paljon aikaa yhdessä, ja Pearlista poika löytää yhtä runollisen sielun kuin hän itse. Hän salasi aluksi tämän ystävyyden perheeltään, mutta kolmen viikon kuluttua hän päätti esitellä perheensä tytölle. Pian Pearl alkoi viihtyä Richardsoneilla aamusta iltaan. 

Mia on ammatiltaan taiteilija, nälkätaiteilija kuten rouva Richardson sanoi. Koska ei tienaa tarpeeksi valokuvillaan, Mia tekee helppoja pikkutöitä kuten siivoamista tyttärensä elättääkseen. Kun rouva Richardson pyytää Miaa siivoamaan kotiaan, Mia suostuu koska saa vuokran kuitattua muutamalla päivittäisellä siivoustunnilla. Suurin syy on kuitenkin se, että pääsee näkemään Pearlia Richardsoneilla. Kuten arvata saattaa, Pearlille tämä käänne ei ollut mieleinen. Mia saa kuitenkin vaihdokkaan, kun Richardsonien kuopus alkaa viihtyä Mian pikku apulaisena.

Kun paloasemalle hylätään pieni tyttövauva, rouva Richardsonin hyvälle ystävälle tarjoutuu vihdoin mahdollisuus adoptoida vauva. Muutaman mutkan kautta tämä kärjistää Rouva Richardsonin ja Mian välit ja Elena alkaa penkoa Mian omaa menneisyyttä.

Tulenarkoja asioita kuuluu niihin kirjoihin, joissa esitellään ensin loppuratkaisu ja sitten aletaan keriä juonta kuin sipulin kerroksia, miten tähän hetkeen on päädytty. Tapahtumia ja rinnakkaisia juonikuvioita on monia, hetken seurataan yhden etenemistä ja siirrytään / palataan sitten toiseen. Mukana on myös melko muikeita juonenkäänteitä ja niitä tulenarkoja asioita tulee ilmi aina vain lisää. Moni niistä liittyy eri tavoin äitiyteen. Kirjailijalta ilmestyi juuri toinen suomennos ja tämän romaanin perusteella voisin tarttua siihenkin.


Tammikuun äänikirjoja

Kuuntelin tammikuussa peräti kahdeksan äänikirjaa (ja luin niiden lisäksi neljä kirjaa ja yhden sarjakuvan). Ensimmäiset pari viikkoa käytin Storytelin ilmaisjaksoa, sen päätyttyä kuuntelin pari kirjaa kirjaston kautta ja loppukuusta tutustuin Nextoryn palveluun. Palvelut ovat minusta yllättävän erilaiset ja pidin eniten Storytelin sovelluksesta. Siinä pystyy esimerkiksi vaihtamaan kuuntelun e-kirjan lukemiseen todella kätevästi (jolloin on helpompi esim kirjoittaa haluamansa lainaus kirjan esittelyyn) ja muutenkin sovellus oli ainakin tälle käyttäjälle käyttöystävällisempi.

Osasta kirjoja olen jo kirjoittanut omat juttunsa, tässä linkit niihin:

Ruth Ware: Rouva Westaway on kuollut 
Kazuo Ishiguro: Pitkän päivän ilta 
Jussi Nikkilä: Näyttelijä
John Irving: Kaikki isäni hotellit 

Lopuista tässä vähän tiivistetympää juttua.



Pauli Hanhiniemi: Kaukopuhelu 
Docendo, 2019
4 h 16 min
Lukija: Jari Nissinen

Kaverukset Jani ja Jykä pyörittävät ravintolaa Kuortaneella. Kulma-Baari pysyy nippa nappa pystyssä ja tiskin alta myydään ruohoa valikoiduille asiakkaille. Rahapula ajaa Janin kohti rahakkaampia diilejä ja yhdessä tyttöystävä Minnan kanssa päädytäänkin hakemaan vahvempaa kamaa Espanjasta. Heti kirjan alussa käy kuitenkin ilmi, että Minna palaa Espanjasta ruumispussissa.

Minnan kuolemaa tutkittiin, mutta ainakaan valvontakameran kuvista ei voitu päätellä mitään. Yhteinen asuinpaikkakunta aiheutti luonnollisesti kuulustelua, mutta kun Minna osoitetietojen mukaan asui yhä äitinsä luona eikä tämä tullut maininneeksi poikakaverista mitään, ei löytynyt syytä yhdistää matkalaisia toisiinsa. Janin ja Minnan yhdessä laatima suunnitelma oli toiminut. Melkein. 

Muilta osin romaani on road trip vanhaa saabinromua trailerilla hinaten kohti Ruotsin Trollhättania, tapaamaan noitaa joka herättäisi henkiin tuhkatun Minnan. Hauskoja elementtejä ja ihan kiinnostavaa kuunneltavaa, mutta odotanko lisää romaaneja Hanhiniemeltä... ehkä kuuntelen ennemmin hänen biisejään ;)





Monika Fagerholm: Kuka tappoi bambin
Teos, 2019
Suomennos: Laura Jänisniemi
8 h 28 min
Lukija: Hanna Saari

Ystävykset Saga-Lill ja Emmy Stranden, Nathan ja Gusten Grippe. Lähes kymmenen vuotta sitten on tapahtunut joukkoraiskaus, jossa pojat olivat osallisina. Kauhun neliapila, kuten heitä kutsuttiin. Häggertin kartanossa asui Nathanin perhe, arkkitehti-isä ja maailmankuulu talousasiantuntijaäiti Annelise. Myös Gusten majaili siellä, koska kuuluisa oopperalaulajaäiti Angela Grippe kiersi maailmaa. Tuolloin teinipojat olivat vielä mitä parhaimmat ystävät, enää he eivät ole tekemisissä keskenään. 

Raiskaus ei ollut mikään hetken mielijohde vaan Nathanin entiselle tyttöystävälleen suunnittelema julma, kahdeksan tuntia kestänyt kosto. Sascha on läheisen tyttökodin kasvatti, yhteisössä täysin nobody. Gusten oli lopulta se joka toimitti Saschan sairaalaan, mutta miksei Sascha halunnut tehdä rikosilmoitusta, miksi hän kielsi mitään edes tapahtuneen? 

Kun Gusten tutustui Emmyyn, kaikki oli jo tapahtunut. Mutta Gusten ei kertonut hänelle siitä mitään. Ei yhtään mitään. Omituista. He olivat monta vuotta yhdessä, eikä hän silti koskaan kertonut.

Ja toisaalta se oli täysin johdonmukaista.

Älä katso taaksesi, aloitetaan tästä. Kuin yhteisestä sopimuksesta.

Kun he tapaavat Leijonapuiston penkillä elokuun 2009 lopulla, Emmy nostaa etusormensa pystyyn (kun Gusten avaa suunsa kertoakseen lisää itsestään ja perheestään, kuinka sen nyt sanoisi, "edellytyksistään").

"Shhh. En halua kuulla", hän sanoo. "Etkä sinäkään halua. Kukaan ei halua kuulla."

Varjosta aurinkoon, älä katso taaksesi. Tabula rasa.

Kuka tappoi bambin oli erikoisin kirja jonka olen aikoihin lukenut. Se kuvasi todella taidolla tiivistä ylemmän luokan yhteisöä, jossa tapahtuu rikos joka halutaan lakaista maton alle. Kuten Nathanin äiti totesi, käännetään uusi sivu ja uusi sivu niin kauan, että enää ei muisteta mitä joskus oli.

Selasin myös e-kirjaversiota sen verran, että näin miten painetussa tekstissä oli käytetty suuria kirjaimia ja tekstin sijoittelua sivuilla, mutta kirja toimi hienosti myös äänikirjana ja pidin sen lukijasta todella paljon. Se oli myös todella jännä olematta jännäri ja kuuntelin sitä ahnaammin kuin montaa jännäriä. Myös toistoa käytettiin tehokeinona taitavasti. 





Emmi-Liia Sjöholm: Paperilla toinen
Kosmos, 2020
Äänikirjan lukija: Usva Kärnä
Kesto: 3 h 52 min

Nainen on tehnyt lukuisia raskaustestejä, mutta vain kahdesti niihin on ilmestynyt kaksi viivaa. Ensimmäisellä kerralla hän oli juuri ollut täyttämässä neljätoista vuotta. Anestesialääkärin silmistä oli ollut havaittavissa surua ja myötätuntoa ja kotiin tyttö pääsi jo aborttia seuranneena päivänä, yksin bussilla. Kaksi viikkoa myöhemmin hän jäi kiinni toimenpiteestä äidilleen, kun kotiin tuli lasku jota tyttö ei ollut osannut huomioida. He itkivät äidin kanssa yhdessä.

Seitsemäntoista vuotta myöhemmin kello on kuusi aamulla. Raskaustesti on hyvä tehdä vasta aamuvirtsasta, joten olen herännyt pidättelemään pitkin yötä. Istun kylpyhuoneen lattialla ja nautin tiedosta hetken ihan vain itsekseni. Positiivinen tulos tuntuu positiiviselta.

Pian kömpisin takaisin sänkyyn ja kuiskaisin uutisen myös aviomiehelleni. Nauraisimme kutkuttavia hörähdyksiä, joissa kuuluisi sekä innostus että pelko tulevasta. Mutta sitä ennen haluan tuntea lattialämmityksestä kuumat kaakelit paljaita pakaroitani vasten ja miettiä, kuka meille muuttaisi asumaan. Pitäisinkö hänestä, ja vielä tärkeämpää, pitäisikö hän minusta?

Sjöholmin esikoisromaani on elämänmakuinen omakohtainen teos. Joidenkin mielestä se on turhankin suorasukainen seksin suhteen, mutta minä alan olla jo tottunut siihen, että nykyään voidaan asioista puhua suoraan. Tässä on niin paljon enemmän sisältöä, nuoren naisen kasvutarinaa, äidiksi tuleminen, sitä ennen viikonloppuisän kanssa seurustelu; olisiko hänestä parikymppisenä äitipuoleksi. 



Inka Nousiainen: Mustarastas 
Wsoy, 2019
Äänikirjan lukija: Eeva Soivio
Kesto: 3 h 11 min

Sä olit kaikin tavoin lähtökuopissa, sulla oli autokin jo odottamassa. Mazda 626, vuosimallia -83, hopeanharmaa, punaisella plyysiverhoilulla. Marraskuussa sä täyttäisit kahdeksantoista.

Kirja perustuu tositapahtumiin. Äänikirjan lukija Eeva Soivio on esittänyt sitä monologinäytelmänä KOM-teatterissa ja Nousiainen kirjoitti kirjansa siihen pohjautuen. 

Kirjan minähenkilö, Eeva, puhuu veljelleen joka katosi risteilyllä 30 vuotta sitten, eikä koskaan palannut kotiin. Tapahtumat pulpahtavat uudestaan mieleen, kun sisaresta tulee äiti. 

Sulle ei voinut tuoda kukkia sillä ethän sä ollut kuollut. Sä olit vain jossain eikä me tiedetty, mitä se tarkoittaa.

Aihe on luonnollisesti surullinen, mutta kirjan kieli on kaunista. Siinä käsitellään sekä tapahtunutta että sisaren ja perheen äidin tuntemuksia, jonkin verran myös sisaren omaa kasvua ja hänen ihmissuhteitaan. Pidin etenkin siitä miten luontevaa puhekielinen teksti oli ja äänikirjana tämä toimi erityisen hyvin. Tarinan pituus oli myös oikein sopiva. 

sunnuntai 23. helmikuuta 2020

Ystävänpäivän lukumaratonin kooste



Olipa kiva maratoonata kirjojen parissa pitkästä aikaa! 

Tällä kertaa myös emännöin haastetta joten tässä kooste lukemistamme ja kuuntelemistamme kirjoista.

Haasteeseen ilmoittautui 10 kirjabloggaria joista kahdeksan blogeista löysin maratonpäivityksen. Välillä muu elämä tahtoo sotkea hyvät suunnitelmat :)

Mukana olivat siis:

Taikakirjaimet / Raija

Guy Gabriel Kay: Kesäpuu 189 sivua
Alan Moore & Alan Davis: Kapteeni Britannia 208 sivua
Samuli Antila & Markus Harju (toim.) Ken vainajia muistelee ja muita myytillisiä tarinoita 179 sivua
Alan Moore & Dave Gibbons: Vartijat 249 sivua

Yhteensä 825 sivua.


Kirjojen kuisketta / Anneli A.

Anja Erämaja: Imuri (äänikirja)
Laura Lähteenmäki: Yksi kevät (äänikirja, osittain)
John Williams: Stoner (osittain)
Botswana, Afrikan timantti (osittain)

Kuunneltua 7 tuntia 35 min, luettua 242 sivua.

Kirjan jos toisenkin / Jane


Ruth Ware: Nainen hytissä 10 (äänikirja, osittain)
Kirsti Ellilä: Elisabeth (sarjakuva)
Anton Tšehov: Lokki
Useita kirjoittajia: Valhe & Viettelys -novelliantologia (osittain)
Reetta Niemensivu: Maalarisiskot (sarjakuva)
Timo Mäkelä: Neiti Brander (sarjakuva) 
Erich Segal: Love Story (äänikirja, osittain)

Luettuja sivuja kertyi 457 ja äänikirjaa 4 h 33 min.


Noriko Morishita: Tyttö ja teeseremonia (luettu loppuun, 199 sivua)
Patrick Modiano: Uinuvia muistoja (luettu loppuun, 117 sivua)
Jyrki Vainonen: Yön ja päivän tarinoita (luettu osa, 128 sivua)
Joël Dicker: Totuus Harry Quebertin tapauksesta (luettu osa, 234 sivua)

Yhteensä 678 sivua


Kuunnellut äänikirjat / Satu

Tim Weaver: Kadonneet jäljet

Yhteensä 4 h 30 min

Yöpöydän kirjat / Niina T  joka myös suunnitteli logon, kiitos Niinalle!

Sari Lehtonen: Sydän murskana
Max Brallier: Maailman viimeiset tyypit - Painajaiskuningas
Vuokko Hurme: Kaipaus

Yhteensä 562 sivua

Musteen jäljet / Hanna-chan

V. E. Schwab: Magian syvempi sävy
Kat Falls: Veden alla

Yhteensä 283 sivua

Narseskan elämää / Narseska 
Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! (osittain)
Terhi Rannela: Frau (osittain)
Mari Mörö: Hajavalo (osittain)
Lars Jansson: Muumipeikko
Stephanie Garber: Finale (osittain)

Yhteensä 614 sivua 

Yhdessä saimme luettua 3661 sivua ja kuunneltua 998 minuuttia eli 16 h 38 min.
Hyvä me!

Jos innostuit, seuraava lukumaraton on todennäköisesti luvassa pääsiäisenä :)


perjantai 21. helmikuuta 2020

Hanna Ryti: Rakkaudettomuus


Hanna Ryti: Rakkaudettomuus
Siltala, 2019
Kesto: 6 h 59 min
Lukija: Outi Vuoriranta


Ruusu, Lilja ja Orvokki ovat sisaruksia. Lilja on nelikymppinen kuvataiteilija, Orvokki tämän kymmenen vuotta nuorempi trendikäs sisko, bloggaaja, Teron avovaimo, toimittaja ammatiltaan. Ruusu on kahden pienen lapsen äiti, balettitanssija, kiinnityksellä Pariisin oopperan baletissa. Suomessa tulee piipahdettua pikaisesti juhannuksena ja puoliso Louise pidetään piilossa sisarusten äidiltä, hänen kuultensa tätä kutsutaan Louisiksi. 

Orvokki on saanut kunnian haastatella Mihkel Marttista, joka on levä- ja jäätikkötutkija sekä kirjailija ja nyt kirjoittanut uuden kirjan ilmaston hätätilasta. Olisipa ihanaa olla seurapiiritoimittaja, ei siksi että olisi pidemmän päälle kiinnostavaa kirjoittaa julkkisten kuulumisista, vaan siksi että tapaisi juhlissa Mihkeliä. Oma Tero tuntuu valjulta pitkähiuksiseen ja komeaan, tummaan Mihkeliin verrattuna.

Lilja käy terapeutilla, puhuu lapsuudestaan, ei ole mielestään mitenkään traumatisoitunut kuitenkaan, isän lähdöstäkin on jo kolmekymmentä vuotta. Ja kaikkia lapsiahan kuritettiin vielä 80-luvulla, se oli ihan normaalia. Ei häntä sentään mitenkään hakattu, pitäähän lasta tukistaa ja antaa luunappia jos ei tottele. Terapeutti kysyy miksi Lilja on tullut, mitä Lilja haluaa. Lilja haluaa rahaa. Että saisi apurahan, että galleriat valitsisivat hänen töitään näyttelyynsä, että maalaukset myisivät ja hän saisi mainetta ja lisää näyttelyitä, lisää rahaa. "Rauhaa", hän kuitenkin vastaa terapeutille. Ehkä olisi pitänyt kuunnella äitiä, tyhmä ammatinvalinta, et tule pärjäämään. Kunpa osaisi tehdä jotain muuta, jotain mistä saisi rahaa.

Kuohuviinirinki, niin Orvokki kutsuu ihania ystäviään, hurmaavia, kauniita ja lahjakkaita. Heidän kanssaan Orvokki käy lounailla, nykytaiteen näyttelyissä ja tapasbaareissa, he tsemppaavat toisiaan, he ovat nuoria menestyjiä. Ennen nukkumaan menoa Orvokin pitää vielä ehtiä blogata heidän kanssaan vietetystä illasta #ihanaa. Orvokki palkitsee itseään tavaroilla, osta osta osta, nauti elämästä! Ja suklaasta. Hän haluaa vaipua suklaiseen Mariaanien hautaan. Hän ei aio ajatella lapsia, jotka kiipeävät kaakaopuihin viidakkoveitset kourissaan, tai kerosiinia jonka voimin kaakao on kuljetettu Suomeen. Hänellä ei ole itsekuria, hän tuntee Mihkel Marttisen paheksuvan katseen. 

Lilja on lukenut lehdestä Orvokin kirjoittaman jutun jäätikkötutkijasta. Hän haluaa maalata taulun jäätiköstä, kun saisi maalattua edes yhden hemmetin viivan, kunpa taulu puhuttelisi häntä, kunpa tupakkaa kuluisi vähemmän. Kun Mihkel on vieraana ajankohtaisohjelmassa, Lilja jää kuuntelemaan. Ehkä Mihkel auttaisi häntä maalausprosessissa. Mutta mies puhuu vain edessä olevasta tuhosta, maapallon lämpenemisestä, selkärankaisten määrän romahtamisesta, kuudennesta sukupuutosta.

Liljan mielestä Orvokki on saanut aina niin paljon enemmän ja niin helpolla, elämältä ja heidän äidiltään joka on pitänyt kuopusta lellikkinään. Ja entä Ruusu sitten, päässyt jo 15-vuotiaana tanssimaan balettiaan maailmalle, koskaan ei ole joutunut kokemaan pettymyksiä, on puoliso ja huoneisto Pariisissa, säännölliset tulot. Tosin kaikilla on vähän samanlainen fiilis toisistaan, että kuka sitä huomiota eniten sai, vai saiko loppujen lopuksi oikein kukaan. Ja kun äiti yhtäkkiä sairastuu vakavasti, toisilleen kateellisista siskoksista ei ole tukea toisilleen.

Kirjassa on valtaisa määrä yhteiskuntakritiikkiä, tuntuu että kaikki mahdollinen kuluttamiseen liittyvä tuli käsiteltyä. Se on kuitenkin kirjoitettu taitavasti niin ettei se tunnu saarnaavalta, irralliselta tai päälleliimatulta. Orvokki, joka lähtee mukaan Mihkelin somekampanjoihin ollakseen enemmän miehen mieleen, kuukausi ilman muovia, vuosi ilman lihaa, on hyvä esimerkki tämän hetken tiedostavasta ihmisestä, joka lähtee mukaan johonkin maailmanpelastusprojektiin ja saa siitä kirkkaamman kruunun ja blogisisältöä, vaikka samaan aikaan tekee yhtä ja toista maapalloa kuormittavaa ilman että kiinnittää niihin huomiota. Kai nyt vegaaniblogia pitävä Orvokki voi toisessa, lifestyleblogissaan, esitellä sponsorilta saatuja alpakkatuotteita, nehän ovat ksksi aivan eri blogia?

Viime aikoina on ilmestynyt monia romaaneja joissa käsitellään pakolaisuutta ja turvapaikanhakijoita. Luen parhaillaankin yhtä sellaista, Tuuli Salmisen Rannalla poika. Veikkaan että ilmastonmuutos joka on parhaillaan niin tapetilla, tulee lähivuosina näkymään enemmän myös kaunokirjallisuudessa.


tiistai 18. helmikuuta 2020

Erich Segal: Love Story


Erich Segal: Love Story
Tammi, 1971 (äänikirja 2020)
Suomennos: Anna-Liisa Suurpää
Lukija: Anssi Niemi
Kesto: 3 h 29 min

Oliver Barrett IV kohtaa Jenniferin, laillaan viimeisen vuosikurssin opiskelijan joka tulee kuitenkin aivan eri maailmasta kuin Oliver, monimiljonäärin poika ja suvun tulevaisuuden toivo. Jennifer on valmistuttuaan lähdössä jatkamaan opintojaan Pariisiin, sillä hän on saanut stipendin kuuluisan pianopedagogin oppiin. Jen on ollut onnekas, sillä pedagogi ei useinkaan ota amerikkalaisia oppilaita. Oliver on menossa oikeustieteelliseen ja tulevaisuus isän yrityksessä on ennalta määrätty. Siihen kuvaan ei vanhempien mielestä sovi avioliitto  katolisen, italialaissukuisen leipurintyttären kanssa, mutta nämä kuusikymmenluvun nuoret eivät suostu asettumaan vaadittuun muottiin.

- Jenny!
Ihan vaistomaisesti suutelin häntä kevyesti otsalle.
- Sanoinko että saat? hän sanoi.
- Mitä?
- Sanoinko että saat suudella minua?
- Anteeksi. Innostuin liikaa. 
- Minä en.
Me olimme oikeastaan aivan yksin siinä, ja oli kylmä ja pimeä ja myöhäistä. Suutelin häntä uudelleen. Mutta en otsalle, enkä kevyesti. Se kesti ihanan pitkään. Kun erkanimme, hän piteli edelleen hihastani. 
- En pidä siitä, hän sanoi. 
- Mistä?
- Siitä, että pidän siitä. 

Häät pidetään valmistujaisia seuraavana viikonloppuna ja Jen jättää Pariisin kokematta. Paikalle tulee ystäviä, mutta edes Jenniferin vanhempia ei ole kutsuttu, koska nuoret pelkäävät että ei-katolinen seremonia olisi jopa Jeninkin vanhemmille liikaa. Kun Oliver on lopullisesti katkaissut välit isäänsä jonka kanssa ei ole ennen Jeniäkään tullut järin hyvin toimeen, nuoripari saa alkuvuodet laskea tarkkaan vähiä dollareitaan. Oliverin valmistuttua juristiksi hankitaan sitten auto ja kunnon koti. Vauvakin olisi tervetullut ja kun Jen ei tule raskaaksi, pitää selvittää kummasta se johtuu. Tutkimuksissa selviää kuitenkin jotain ihan muuta. 

Vaikkei olisi nähnytkään elokuvaa (luulen, että kaikki lähellekään omaa sukupolveani ovat sen joskus nähneet), tietää jo takakansitekstistä ja kirjan alkulauseista, että rakkaustarinalla ei ole onnellista loppua. Monella alkaa soida mielessä tuo kaunis, kaihoisa elokuvan tunnusmusiikki. 

Mistä alkaisin nyt tämän kertomuksen vanhan totuuden?
Se syntyi aiemmin kuin meri sininen,
se rakkauskertomus on, mutta mistä sen nyt alkaisin?


Ensimmäistä kertaa vastaani tuli äänikirjan lukija, jonka äänestä ja tyylistä ääntää sanoja en pitänyt ollenkaan. Jos Love Story olisi kymmentuntinen kirja, olisin ehkä jättänyt sen kesken heti alussa. Nyt ajattelin, että kestän tuon kolme ja puoli tuntia ihan sinnillä, mutta painan nimen mieleen. 


sunnuntai 16. helmikuuta 2020

2 x kirja 1970-luvulta: Pieni hyvinkasvatettu tyttö & Tiedän paikan armahan




Tytti Parras: Pieni hyvinkasvatettu tyttö
Otava, 1978
222 sivua

40-luvulla syntynyt Anu on hyvästä, vauraasta, suomenruotsalaisesta perheestä jossa on kolme lasta ja jonka Isä on lääkäri ja äiti Punaisen Ristin naistoimikunnan puheenjohtaja. Heillä on hieno koti ja lapset kasvatetaan niin, että mikään ei muutu ja arvot ovat pysyviä. 

Minä olen siihen aikaan hyvinkasvatettu pieni tyttö jolla on puhtaat polvisukat ja kirkkaat silmät eikä ainoatakaan reikää hampaissa. Minä en riitele enkä tappele, minut olisi hyvin voinut laittaa jatkoksi Ruotsin prinsessakaartiin vaikka. Joka joulukuun kolmastoista minä seison meidän hämärässä ruokasalissamme ja minun havuseppeleeni valaisee ja tiputtaa steariinia minun päähäni, mutta minä en valita. Minä soitan viululla Du gamla du Frian ja Händelin Largonkin melkein ja minun viulunsoitonopettajani, joka toivoo pitkää liksaa, sanoo että pikkuisella työllä, pikkuisella työllä tämä tyttö konsertoi vielä alta kahdeksantoista.

No niinhän ei käynyt. Isoveljestä tuli juristi, Anusta kapinoiva teini. Veljet ovat äidin suosikkeja, äidin kanssa Anulla on eniten skismaa. Nyt aikuisena Anu miettii miten hänestä tuli juuri sellainen kuin hän on ja käy tapaamassa lapsuutensa tärkeitä ihmisiä muistellakseen omaa lapsuuttaan ja nuoruuttaan.

Päällisin puolin kaikki heidän perheessään oli erinomaisen hyvin, mutta eihän se koko totuus ollut. Viidentoista vuoden ajan perhe muutti kesäksi huvilalle lähelle Porkkalaa, paitsi sinä yhtenä kesänä, kun äiti pakkasi laukut ja lapset ja vuokrasi kesäpaikan muualta, kuudensadan kilometrin päästä, ja antoi isän armollisesti hakea heidät kotiin syksyn tullen. Syy tähän oli isän apulainen, neiti Berg, jonka kanssa isän oli nähty suutelevan. Eräänä toisena kesänä huvilalle tuli kesätytöksi Marjukka jota myös Angeksi kutsuttiin, johon isoveli Hans ihastui ja joka vanhempien mukaan oli tuhota veljen tulevaisuuden, ei edes kunnollisesta perheestä, ei vaimomateriaalia tulevalle tuomarille. Osasi Anu itsekin järjestää tilanteita. Luokkakavereille rehennelläkseen Anu lasketteli luikuria tavanneensa kuuluisan radioäänen, Markus-sedän. Kuinka sattuukaan, Markus-setä tulee pitämään juhlalähetyksen juuri heidän koulustaan ja kenet opettaja nostaakaan esiin, Anun pitää lausua Markus-sedälle runo ja jutella tämän kanssa heidän aiemmasta tapaamisestaan... 

Kirja liikkuu kahdessa tasossa, nykypäivässä eli 70-luvun lopulla ja Anun lapsuudessa sodanjälkeisessä Suomessa. Tyyliltään se on tytön kasvutarina, miten Anusta tuli Anu.

Tuulikki Alsta: Tiedän paikan armahan
Weilin + Göös, 1979
180 sivua

Siitä on kuusi vuotta, kun Eija oli sanonut Erkille "tahdon" ja luvannut rakastaa kuten siinä kohtaa kuuluu, myötä- ja vastoinkäymisissä. Mitä sitten tapahtui? Lapsiperheen arki.

- Äiti noustaan jo, huusi Laura. 
Eija raotti silmiään ja katsoi kelloa. Puoli kuusi. 
- Ei nousta. Koeta nukkua vielä vähän aikaa. 
- Ei mua väsytä enää.
- Äitiä väsyttää. 
Eija nukahti hetkeksi, kunnes Petterin aamutervehdys herätti hänet. Mä en jaksa nousta, Eija ajatteli ja jäi makaamaan paikalleen. 
- Äiti, noustaan nyt ylös. Petteri on herännyt. Onks sulla puuroo? kysyi Laura, joka oli tullut äidin sängyn luo. 
- On, mumisi äiti. 
- Onks vispipuuroo?
- Ei kun ruispuuroo.
- Mä en tykkää ruispuurosta.
- Sinä nyt et tykkää mistään, Eija vastasi ja nousi haukotellen ylös. 

Eijan arki on ruuanlaittoa, siivoamista, puistoilua, kauppareissuja, valvomista sairaiden lasten vuoteen äärellä. Pikkusisko Tiina opiskelee yliopistossa eikä ymmärrä miksei Eijakin voisi jatkaa kesken jääneitä lukujaan, voisihan hän päntätä kun lapset menevät nukkumaan. Eijalla on niin ihanat lapsetkin, nyt niistä pitää nauttia kun ovat tuossa iässä. Eija kadehtii siskoaan, vain yksi tentti ja hän saisi itse edes hum. kandin paperit, mutta kun ei jaksa lukea. Helppoahan se Tiinalla on, kun ei ole perhettä. Usein Eija vain odotti sitä hetkeä, jolloin saisi lapset nukkumaan ja olla pienen hetken rauhassa ja tunsi itsensä sen tähden huonoksi äidiksi. Erkki ei osallistu lasten hoitoon, hänhän käy töissä ja maksaa laskut. Miten sähkölaskukin voi olla taas niin suuri, miksi Eija polttaa turhaan valoa tiskipöydän yllä vaikkei ole edes tiskaamassa. Miksei Eija vie väsynyttä lasta aikaisemmin nukkumaan, väittää vain että poika herääkin sitten aikaisemmin, miksi vaimo on niin itsekäs ja ajattelee aina vain omaa mukavuuttaan?

Väsyneitä aikuisia ja lapsia, tiuskimista, riitaa ja ennen pitkää nousee käsi joka lyö.

Tuolloin 1970-luvun lopulla perheväkivalta on ollut arka aihe ja kirjassakin on koko ajan enemmän tai vähemmän ahdistunut tunnelma. Kaikki ajattelevat toisella olevan paremmin kuin itsellä, eikä kukaan oikein pysty näkemään asioita toisen näkökulmasta eikä varsinkaan ymmärtämään kuin sen oman tulokulmansa suhteeseen tai vanhemmuuteen. Kirjablogeista en löytänyt yhtään juttua tästä kirjasta.

lauantai 15. helmikuuta 2020

Ruth Ware: Nainen hytissä 10


Ruth Ware: Nainen hytissä 10
Otava, 2018
Suomennos: Terhi Kuusisto
Lukija: Mervi Takatalo
Kesto: 11 h 22 min


32-vuotias Laura "Lo" Blacklock asuu Lontoossa kaksin Delilah-kissansa kanssa. Eräänä aamuna, pidempään venyneen kostean illan jälkeen Lo herää siihen, että hänen asunnossaan liikkuu joku. Murtovaras vie Lo'n käsilaukun ja puhelimen ja Lo saa vielä kunnon mustelmankin miehen iskettyä oven hänen naamalleen.

Onneksi varas ei ollut löytänyt hänen passiaan, sillä vain muutaman päivän päästä Lo on lähdössä viikon unelmaristeilylle jylhiin vuonomaisemiin. Hän on töissä matkailulehdessä ja pomonsa Rowanin ollessa esteellinen Lo on valittu sijaistamaan tätä tuolle unelmien työmatkalle. Vain kymmenen luksusluokan hyttiä, kyseessä ei siis ole mikään tuhansia matkailijoita vetävä valtamerilaiva, vaan ylellisen huvijahdin, Aurora Borealiksen, neitsytmatka. Nyt nuorella naisella on mahdollisuus näyttää mihin hän pystyy ja nousta kenties urallaan ylöspäin. Kymmenen pitkän vuoden ajan hän on joutunut vain taustoittamaan muiden matkoja ja juttuja.

Laiva osoittautuu häikäiseväksi, kirjaimellisesti. Kynttiläkruunuja tuhansine Swarovskin kristalleineen, marmoria, raakasilkkiä. Yhteistiloissa salonki, kirjasto, kylpyläosasto, hyteissä parvekkeet, parisängyt, täysimittaiset ammeet. Paikalla on matkailualan ammattilaisia, toimittajia, valokuvaajia, sijoittajia sekä yllättäin Lauran entinen työ- ja poikakaveri, Ben, mikä ei ollut ollenkaan mieleinen yllätys.

Ihan ensimmäisenä laivalle saavuttuaan Lo kuitenkin tutustuu naapurihytin, numero 10 matkustajaan, nuoreen naiseen jolta käy pyytämässä lainaksi ripsiväriä, oma kun oli ollutkin laukussa jonka murtovaras vei. Illallisella kymppihytin naista ei näy, mutta omaan hyttiinsä palattuaan Lo kuulee seinän takaa ääniä, parvekkeen oven liukuvan auki ja sen jälkeen huudon ja ison loiskahduksen, kuin ruumis olisi heitetty kaiteen yli mereen. Lo yntää paikalle ja näkee verisen parvekkeen kaiteen. Hän palaa hyttiinsä, hälyttää henkilökuntaa apuun, mutta mitä, kun kapteeni ehtii paikalle on naapurihytti aivan tyhjä, verijäljet kadonneet eikä hytissä sitä paitsi pitänyt edes asua kenenkään. Kaikki viitteet mustatukkaisesta naisesta ovat kadonneet eikä kukaan usko Lo'ta. Olihan Lo juonut jonkin verrankin illallisella, mutta vaikka hän olisikin kuvitellut huudon ja loiskahduksen, hän tiesi varmasti puhuneensa naisen kanssa.

Oliko hän huutanut aaltojen hyrskyessä ylitseen? Oliko hän yrittänyt huutaa suolaveden tulviessa keuhkoihin, rintakehän kohoillessa vaivoin, kylmyyden käydessä luihin ja ytimiin, veren köyhtyessä hapesta ja hänen upotessaan yhä syvemmälle...
Ja hänen ruumiinsa ajelehti valtameren syvyyksien kylmässä, hiljaisessa mustuudessa luunvalkeana kalojen näykkiessä silmiä, hiusten kelluessa tummana pilvenä merivirrassa... Ajattelin myös kaikkea tuota, mutten sanonut sitä ääneen.
"Älä", Ben sanoi. "Älä päästä mielikuvitusta valloilleen."
"Tiedän, miltä se tuntuu", sanoin Benin avatessa oven. "Tajuatko? Tiedän, miltä hänestä tuntui, kun joku kävi hänen kimppuunsa keskellä yötä. Siksi minun on pakko selvittää, kuka kohteli häntä niin."
Sitä paitsi saattaisin itse olla seuraava uhri, ellen saisi sitä selville.

Pienehkö huviristeilijä on passeli paikka suljetun paikan psykologiselle trillerille, joten puitteet jännitykselle ovat kunnossa tässä Ruth Waren järjestyksessään toisessa romaanissa. Ahdistaa sopivasti samaa tahtia Lo'n kanssa. Paperikirjoina jännärit eivät vieläkään minua nappaa, mutta äänikirjana trilleri silloin, toinen tällöin on paikallaan, joten luulen että kuuntelen loputkin ennen pitkää. Hiukan tätä olisi kestänyt kyllä tiivistää.

Ystävänpäivän lukumaraton: päivittyvä postaus


Ihanaa ystävänpäivää kaikille! 

Toimin emäntänä ystävänpäivän maratonille ja jos lukuintoa riittää, voit edelleen ilmoittautua mukaan :) Lukea voit 24 tunnin ajan valitsemanasi ajankohtana pe-su välillä, lue lisää täältä.

Mitään kummempia tavoitteita en ole asettanut sivumäärällisesti, mutta pyrin lukemaan yhden näytelmän, yhden sarjakuvan, useamman novellin sekä kuuntelemaan äänikirjaa. Kesken minulla on Ruth Waren Nainen hytissä 10.

Oma maratonini starttaa 14.2 klo 17.30 

Aloitan birgittalaissisarista kertovalla sarjakuvalla Elisabeth.

18.08 sivuja 84

Siirryn seuraavaksi näytelmän pariin ja valitsin Tšehovin Lokin. Olen lukenut häneltä aiemmin Kolme Sisarta. Ensin käyn kuitenkin kurkkimassa ovatko muut osallistujat jo aloitelleet maratonia :)

20.20 sivuja 84 + 84 = 168 sekä 25 min äänikirjaa

Lokki on edennyt mukavasti. Luin myös näytelmiä edeltäneet kirjoitukset Tšehovin elämästä Jaltalla ja katselin läpi kuvaliitteen. Syödäkin pitää, tänään mieheni loihti pippuripossua, perunoita ja uunijuureksia ja syödessä kuuntelin äänikirjaa, nyt jatkan Lokin parissa.

21.06 sivuja 168 + 37 sekä 25 min äänikirjaa 

Vai niin se Lokki päättyi. Yhtään en tiedä mitä lukisi nyt, pitää plärätä tuota valtaisaa pinoa, olisiko jonkun novellin aika ehkä?

23.15 sivuja 205 + 64 = 269 sekä äänikirjaa 25 + 54 min = 1h 19min

Valitsin sitten novelleja seuraavaksi ja luin Valhe & Viettelys -antologiaa. Aloin vain lukemaan järjestyksessä kaksi ensimmäistä, mutta kun en yhtään pitänyt siitä jälkimmäisestä, selasin hiukan minkä vielä lukisin kolmantena ennen kuin lähtisin ruokkimaan koiria. Siinä ruokkimispuuhan aikana kuuntelin äänikirjaa niin kuin useimmiten nykyään teen muutenkin. 

Jatkan vielä Ruth Waren kuuntelemista. 

0.42 sivuja edelleen 269, äänikirjaa 1h 19min + 1h 13min = 2h 32min

02.04 sivuja 269 + 48 = 317 sivua, äänikirjaa 2h 32min

Luin tuossa suihkun jälkeen kuivatellessa toisenkin sarjakuvan, Timo Mäkelän Neiti Branderin. Tällä välin on muuten tullut enemmän katsottua tv-tallenteita... Nyt olen pikkuhiljaa lähdössä nukkumaan ja makkarikirjana mulla on kesken Raakel Lignellin Älä sano että rakastat, joten luen sitä kunnes alkaa nukuttaa.

15.2

15.45 sivuja 300+, äänikirjaa 2h 32min + 1h 37min = 4h 09min

Nukuin pitkään ja kuuntelin Nainen hytissä 10 loppuun. Sitten iski pahanlainen jumitus joka lähti aukeamaan vasta sarjakuvalla, sillä ainoa mihin oli huvitusta tarttua oli Maalarisiskot. Siinä ei ole sivunumeroita, joten en tarkalleen tiedä missä mennään. Rentoa ;)

17.00 sivuja 269 + 22 + 118 + 48 = 457, äänikirjaa 4h 09min

Maalarisiskot oli todella hyvä valinta tuohon saumaan ja sain sen jatkoksi luettua kaksi novellia lisää Valhe & Viettelys -antologiasta. Periaatteessa olisin voinut lukea niitä lisää, mutta kun olen vasta yhdestä varsinaisesti pitänyt, ei oikein ole motivaatiota jatkaa. Niinpä aloitin uuden äänikirjan, Love Storyn, sen ihanan klassikkoleffan jonka olen viimeksi nähnyt ehkä kymmenisen vuotta sitten. En vain oikein pidä tästä lukijasta. 

17.30, maraton päättyy minun osaltani!

Luettuja sivuja kertyi 457 ja äänikirjaa kuuntelin 4 h 33 min.





keskiviikko 12. helmikuuta 2020

Ystävänpäivän lukumaraton: Valmistautumista!


Siinä sitä valikoimaa nyt olisi! Vaihtoehtoja on hyvä olla joka lähtöön, sillä olen niin fiilislukija. 

Lukumaratoneille olen lähes aina varustautunut novelleilla ja niitä löytyy nytkin kaksi antologiaa. Supernyrkki sisältää nuorten novellikilpailun tuotoksia. Valhe ja viettelys pitää sisällään tunnettujen kirjailijoiden tarinoita pettämisestä. Pettää voi monella tavalla, vaikka itseään, eli pettäminen nähdään tässä paljon laajemmalti kuin vain seksinä. 

Uusina olen varannut mukaan myös sarjakuvia ja tänään tein kivan löydön, sillä kirjaston henkilökunta oli laittanut esille Kirsti Ellilän tekemän ja Birgittalaissisarten ystävät ry: n julkaiseman Elisabeth! -sarjakuvan, joka tutustuttaa ruotsalaisen Maria Elisabeth Hesselbladin (1870-1957) elämään. Hän on elvyttänyt Pohjolan suuren mystikon, Pyhän Birgitan, hengellisen perinnön. Maailmassa toimii tällä hetkellä 52 ruotsalaisen haaran birgittalaisluostaria, joista yksi on Suomessa, Turussa. 

Olen varannut luettavaksi myös näytelmiä, hyvin klassisesti Tsehovia, Jotunia ja Canthia. Kaksi kärpästä jne, sillä osallistun parhaillaan myös näytelmähaasteeseen. Mukana on myös yksi valokuvakirja, Herrashuvilan verannalla, joka on aikamatka 1900-luvun alun säätyläiseen kesänviettoon suuressa huvilassa lähellä Jyväskylää. Tässä kirjassa on paljon pientä tekstiä, joten maratonia ajatellen se ei ole mikään pageturner, kuten kuvakirjasta voisi ajatella.

Näin etukäteen ajattelisin, että varmimmin luen maratonilla tuon birgittäläisaiheisen sarjakuvan, jonkin noista monista sarjakuva-albumeista, yhden näytelmän joko Tsehovilta tai Jotunilta sekä jokusen novellin. Minulla on kesken myös äänikirja, Ruth Waren psykologinen jännäri Nainen hytissä 10, ja aivan varmasti myös kuuntelen sitä. 

Oman maratoonaamiseni ajankohtakin on vielä hiukan avoin, mutta todennäköisesti aloitan perjantaina iltapäivällä ja ehdin vielä lukea / kuunnella lauantaina ennen kuin mies kotiutuu aamuvuorosta.

Tulehan jo ystävänpäivä!

tiistai 11. helmikuuta 2020

Saara Turunen: Sivuhenkilö



Saara Turunen: Sivuhenkilö
Tammi, 2019
7 h 18 min
Lukija: Anni Kajos

Nainen, jonka nimeä ei missään vaiheessa mainita, on julkaissut esikoisromaanin. Tuntuu kivalta ajatella, että joku saattaa lukea sitä parhaillaan, on ostanut sen tai lainannut kirjastosta, joku istuu ehkä juuri nyt kahvilassa ja uppoutuu hänen kirjoittamiinsa sanoihin. Kirjan tulevat kritiikit ovat tärkeitä, ne vaikuttavat myös myyntiin.

Mietin sitä aamua, jolloin kirjastani tulisi arvio maamme huomattavimpaan sanomalehteen. Aurinko paistaisi, minä menisin ostamaan lehden kioskilta, joisin kahvia ja selaisin lehden siihen kohtaan, jossa arvio olisi. Jostain syystä olen varma, että arvio olisi hyvä. Kirjani on hyvä, joten arvionkin olisi oltava hyvä. Vaikka toisaalta, mistä minä voisin tietää?

Ei se ole. Siinä on ivallinen otsikko ja sen sanotaan olevan oman navan kaivelua. Naisesta tuntuu, ettei toimittaja ole ehkä edes lukenut kirjaa kunnolla, miksi muuten hän ei tavoita niitä keskeisiä asioita joista nainen on kirjoittanut? Ymmärtääkö hän asemansa, vallan tuhota naisen tulevaisuus kirjailijana? Sama toimittaja kirjoittaa myöhemmin kirjallisuuden tilanteesta yleensä, ja miettii miten kirjailijat kirjoittavat aivan liikaa itsestään, hän kaipaisi suuria ja historiallisia aiheita.

Kirjan vastaanotto on kaiken kaikkiaan nuivanpuoleinen. Lukeeko sitä edes oikeasti kukaan? Nainen miettii pitäisikö hänen vain lakata tapaamasta ihmisiä. Hän tuntee olevansa hukassa, eikä todellakaan halua vastailla ihmisten kysymyksiin siitä paljonko kirja on myynyt tai mitä hän aikoo tehdä seuraavaksi. Miksi kaikkia kiinnostaa vain myyntiluvut, eikä kirja itsessään? Muistivihkoonkaan ei kerry juuri mitään, vaikka nyt tarvittaisiin jonkinlainen punainen lanka, mistä kirjoittaa seuraavaksi.

Eräs kirjallisuusihminen ihmettelee hänelle miksi taiteilijat suuttuvat kritiikeistä. Tämä aikoo itsekin kirjoittaa kirjan, kun muilta töiltään ehtii. Hän uskoo pystyvänsä paljon parempaan kuin "kaikki se soopa joka hänen käsiensä läpi on virrannut". Nainen haluaisi ehdottaa, että tavataanpa uudestaan sitten, kun kirjasi on julkaistu ja se on saanut muutaman murskaavan arvostelun, miten järkevästi ja aikuismaisesti sitten itse suhtaudut kritiikkiin. Että työniloa vaan! Mutta eihän sellaista voi sanoa.

Ei kirja pelkkää kirjallisuuspohdintaa kuitenkaan ole. Nainen tiedostaa esimerkiksi että niin monet hänen ikäisensä naiset ovat äitejä ja tuntee itsensä jollain tapaa epäonnistujaksi. Omilla pikkusiskoillakin on jo lapsia, kaksikin lasta. Ei hän katkera ole, eikä haluaisi olla raskaana, pikemminkin kuulua siihen samaan "salaseuraan" jossa äitiyden kokeneet ovat. Ehkä olisikin helpompaa olla mies ja aviomies, isä, herrakerholainen, kirjoittaa sotaromaaneja, olla Kirjailija jonka kuoleman jälkeen koti museoitaisiin.

Kirjassa on mukana myös esikoisromaanista tuttuja ystäviä. "Kuuluisa ystävä" haluaa sulautua jonnekin missä häntä ei tunneta ja muuttaa ulkomaille. Naisella on häntä ikävä ja sunnuntaisin hän ostaa leivonnaisia ja juo kahvia muistellen ystäväänsä jonka kanssa mieluiten joisi kahvia yhdessä ja miettii mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Kesällä muutkin ystävät ja siskot lähtevät kaupungista ja kadut ovat autioita. 

Sitten julkaistaan Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon voittaja. 

Osa Turusen kirjasta lienee fiktiota, mutta onhan tässä selkeästi paljon omakohtaisia kokemuksia. Nimetön nainen on Turunen itse, esikoiskirja Turusen Rakkaudenhirviö jonka olen lukenut ja joka tuon esikoispalkinnon voitti. 

Turunen paljastaa avoimesti miten paljon jännittää oman romaanin julkaisu ja näyttää esikoiskirjailijan haavoittuvuuden. Hän todella lyö itsensä likoon, siitä pointseja. Mutta kun vertaan Sivuhenkilöä ja Rakkaudenhirviötä, pidin esikoisesta huomattavasti enemmän, se oli hauskempi ja monipuolisempi, eikä minua millään tapaa haitannut että se oli kasvukertomus. Tässä Sivuhenkilössä jokin sen sijaan tökki. Ehkä se, ettei kirjailija vaan voi ohjata miten me lukijat hänen teoksensa koemme, mitä siitä pidämme, miten tulkitsemme. Kaikki nuo kun muotoutuvat lukijan omassa päässä. Ehkä se, että hän niin kovin varmana odotti, että tokihan hänen kirjansa saa hyviä arvioita. Kenties olisi ollut helpompaa kestää kritiikki, jos olisi valmiiksi ajatellut, että kirja varmasti jakaa mielipiteitä, kuten kirjat ja taide yleensäkin. Ehkä se, että luen rivien välistä hieman liikaa katkeruutta omaan makuuni. Sivuhenkilön päähenkilön elämä tuon vuoden aikana tuntui aika ahdistavalta, ei käy kateeksi. Toivon tälle pääsivuhenkilölle (sivupäähenkilölle?) kaikkea hyvää tulevaan elämään. (Ja kuulostan varmasti ärsyttävältä vanhalta tädiltä.)


sunnuntai 9. helmikuuta 2020

Kirjabloggaajien klassikkohaaste #11 - ilmoittaudu mukaan!


On aika polkaista käyntiin Kirjabloggaajien puolivuosittainen klassikkohaaste, vaikkapa näin Lukurauhan päivänä. Haaste on järjestyksessään yhdestoista ja blogini on lupautunut sitä tällä kertaa emännöimään. 

On ihanaa nähdä miten klassikot yhä kiinnostavat lukijoita ja miten paljon haaste jatkuu kerta toisensa jälkeen ja innostaa mukaan lukuisia bloggaajia, tammikuun loppuun päättyneessä haasteessakin oli mukana huimat 36 osallistujaa. 


Klassikkohaasteen viralliset säännöt:

1. Valitse klassikko, jonka olet jo pitkään halunnut lukea, ja ilmoita valinnastasi tämän postauksen kommenttikenttään. (Voit myös vain ilmoittaa osallistumisestasi haasteeseen ja päättää klassikon myöhemmin.)
2. Lue valitsemasi klassikko.
3. Kirjoita postaus lukemastasi klassikosta ja julkaise postauksesi 31.7.2020. Linkitä postauksesi koontipostaukseen, jonka julkaisen blogissani edellisenä päivänä.
4. Kehu itseäsi: selätit klassikon - ja ehkä jopa nautit siitä!
5. Toista kohta neljä useasti!


Osallistumiseen ei kuitenkaan tarvita blogia. Voit yhtä hyvin kertoa tiedot lukemastasi klassikosta (ja mielellään myös ajatuksiasi siitä) haasteen koontipostaukseen joka julkaistaan tässä blogissa heinäkuun lopussa. 

Somessa käytetään tunnistetta #klassikkohaaste. Kirjoista saa ja kannattaa aina pöhistä :)

Voit ilmoittautua haasteeseen heti tai milloin tahansa ennen heinäkuun loppua, kunhan julkaiset postauksesi / kommenttisi koostepostauksessa 31.7. Voit ilmoittautua nimeämällä kirjan tai miettimällä myöhemmin mitä lukisit, ja kirjaakin saa vaihtaa jos lukufiilis niin sanoo. Voit myös lukea kirjan vaikka heti ja ajastaa juttusi tuolle heinäkuun viimeiselle päivälle.

Kaipaatko vinkkejä mihin kirjaan tarttua? Käy kurkkaamassa aiempien haasteiden koonteja:

Aiemmat klassikkohaasteet:
Osa 1: Reader, why did I marry him (Omppu Martin)
Osa 2: Tuijata. Kulttuuripohdintoja (Tuija Takala)
Osa 3: 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä (Marile)
Osa 4: Yöpöydän kirjat (Niina T.)
Osa 5: Tekstiluola (Tuomas)
Osa 6: Kirjapöllön huhuiluja (Heidi P)
Osa 7: Unelmien aika (Johanna)
Osa 8: Tarukirja (Margit)
Osa 9: Tuntematon lukija (Hande)

Osa 10: Taikakirjaimet / Raija

Itse lähden mukaan kuudetta kertaa, mutta kirjavalinta on vielä täysin auki. 

Mukana haasteessa ovat:

Kirjapyykki / Jasmin - Anton Tšehov: Nainen ja sylikoira 
Kirjan jos toisenkin / Jane - Johannes Linnankoski: Laulu tulipunaisesta kukasta
Kuunnellut äänikirjat / Mira
Jokken kirjanurkka / Jokke - E. Nesbit: Rautatielapset
Kirjasähkökäyrä / Mai Laakso
Mrs Karlsson lukee / Mari
Oksan hyllyltä / MarikaOksa 
Kirjan pauloissa / Paula - Graham Greene: Stamboul Train
Donna Mobilen kirjat / Leena
Yöpöydän kirjat / Niina T - Günter Grass: Peltirumpu
Kartanon kruunaamaton lukija / Elegia - Fumiko Enchi: The Waiting Years
Kirjaluotsi / Tiina
Luettua elämää / Elina - Volter Kilpi: Alastalon salissa
Tuijata / Tuija
Kirja vieköön! / Riitta K.
Kirsin Book Club / useita lukijoita
Nannan kirjakimara / Nanna
Jotakin syötäväksi kelvotonta / Gregorius
Kirjakaapin kummitus / Jonna
Elämä on ihanaa / Mannilainen - D. H. Lawrence: Lady Chatterleyn rakastaja 
Tarukirja / Margit - Arvid Järnefelt: Isänmaa
Kulttuuri kukoistaa / Arja - Fjodor Dostojevski: Vanhan ruhtinaan rakkaus


sunnuntai 2. helmikuuta 2020

Ystävänpäivän lukumaraton




Se on helmikuu ja Ystävänpäivä on ihan nurkan takana. Kirjabloggaajat viettävät sitä jälleen lukumaratonin merkeissä ja oma blogini lupautui tällä kertaa emännäksi..

Ystävänpäivä osuu tänä vuonna perjantaille ja maratonille voi osallistua perjantaina, lauantaina tai sunnuntaina. Lukuaikaa on tuttuun tapaan 24 tuntia ja lukea voi tuolla aikavälillä kahden päivän aikana, esimerkiksi perjantaista klo 18 lauantaihin klo 18 saakka. Kaikki tauot sisältyvät siis tuohon 24 tuntiin.

Ilmoittautua voitte kommentoimalla, jos sinulla on kirjablogi linkitä mielellään siihen. Osallistuminen ei silti vaadi blogia eikä someaktiivisuutta. Mielellään käymme kuitenkin kurkkimassa esimerkiksi lukusuunnitelmiasi (eli sitä hervottoman korkuista pinkkaa jonka olet maratonille varannut), lukunurkkaustasi (pehmoista vilttiä ja vaahtokarkkikaakaota?) ja maratonin etenemistä blogeissa, Twitterissä, Instagramissa / Bookstagramissa jne.

#lukuhaaste

Kaikki lukeminen lasketaan, myös äänikirjat. Kun olet päättänyt maratonisi, laske lukemasi sivut ja/tai kuuntelemasi aika yhteen ja tee koontipostaus johon listaat myös kirjasi. Käy sitten linkittämässä oma tuloksesi koontipostaukseen, jonka laitan blogiin ystävänpäivänä ja linkitän myös tähän. Jos sinulla ei ole blogia, voit laittaa loppusaldosi ja kirjalistasi suoraan kommenttina. Lupaan tehdä jonkinlaisen tilastokoosteen maratonviikonlopun jälkeen. 

Toivottavasti maraton innostaa monia lukijoita mukaan, ilmoittaudu sinäkin!

Osallistujat:

Kirjan jos toisenkin / Jane
Limalepakon kirjablogi / Anni
Oksan hyllyltä / MarikaOksa
Yöpöydän kirjat / Niina T.
Taikakirjaimet / Raija
Kuunnellut äänikirjat / Satu 
Kirjojen kuisketta / Anneli A
Villasukkamurmelin kirjablogi / Emmi
Narseskan elämää / Narseska
Musteen jäljet / Hanna-chan