Hanna Ryti: Rakkaudettomuus

Hanna Ryti: Rakkaudettomuus
Siltala, 2019
Kesto: 6 h 59 min
Lukija: Outi Vuoriranta

Ruusu, Lilja ja Orvokki ovat sisaruksia. Lilja on nelikymppinen kuvataiteilija, Orvokki tämän kymmenen vuotta nuorempi trendikäs sisko, bloggaaja, Teron avovaimo, toimittaja ammatiltaan. Ruusu on kahden pienen lapsen äiti, balettitanssija, kiinnityksellä Pariisin oopperan baletissa. Suomessa tulee piipahdettua pikaisesti juhannuksena ja puoliso Louise pidetään piilossa sisarusten äidiltä, hänen kuultensa tätä kutsutaan Louisiksi. 

Orvokki on saanut kunnian haastatella Mihkel Marttista, joka on levä- ja jäätikkötutkija sekä kirjailija ja nyt kirjoittanut uuden kirjan ilmaston hätätilasta. Olisipa ihanaa olla seurapiiritoimittaja, ei siksi että olisi pidemmän päälle kiinnostavaa kirjoittaa julkkisten kuulumisista, vaan siksi että tapaisi juhlissa Mihkeliä. Oma Tero tuntuu valjulta pitkähiuksiseen ja komeaan, tummaan Mihkeliin verrattuna.

Lilja käy terapeutilla, puhuu lapsuudestaan, ei ole mielestään mitenkään traumatisoitunut kuitenkaan, isän lähdöstäkin on jo kolmekymmentä vuotta. Ja kaikkia lapsiahan kuritettiin vielä 80-luvulla, se oli ihan normaalia. Ei häntä sentään mitenkään hakattu, pitäähän lasta tukistaa ja antaa luunappia jos ei tottele. Terapeutti kysyy miksi Lilja on tullut, mitä Lilja haluaa. Lilja haluaa rahaa. Että saisi apurahan, että galleriat valitsisivat hänen töitään näyttelyynsä, että maalaukset myisivät ja hän saisi mainetta ja lisää näyttelyitä, lisää rahaa. "Rauhaa", hän kuitenkin vastaa terapeutille. Ehkä olisi pitänyt kuunnella äitiä, tyhmä ammatinvalinta, et tule pärjäämään. Kunpa osaisi tehdä jotain muuta, jotain mistä saisi rahaa.

Kuohuviinirinki, niin Orvokki kutsuu ihania ystäviään, hurmaavia, kauniita ja lahjakkaita. Heidän kanssaan Orvokki käy lounailla, nykytaiteen näyttelyissä ja tapasbaareissa, he tsemppaavat toisiaan, he ovat nuoria menestyjiä. Ennen nukkumaan menoa Orvokin pitää vielä ehtiä blogata heidän kanssaan vietetystä illasta #ihanaa. Orvokki palkitsee itseään tavaroilla, osta osta osta, nauti elämästä! Ja suklaasta. Hän haluaa vaipua suklaiseen Mariaanien hautaan. Hän ei aio ajatella lapsia, jotka kiipeävät kaakaopuihin viidakkoveitset kourissaan, tai kerosiinia jonka voimin kaakao on kuljetettu Suomeen. Hänellä ei ole itsekuria, hän tuntee Mihkel Marttisen paheksuvan katseen. 

Lilja on lukenut lehdestä Orvokin kirjoittaman jutun jäätikkötutkijasta. Hän haluaa maalata taulun jäätiköstä, kun saisi maalattua edes yhden hemmetin viivan, kunpa taulu puhuttelisi häntä, kunpa tupakkaa kuluisi vähemmän. Kun Mihkel on vieraana ajankohtaisohjelmassa, Lilja jää kuuntelemaan. Ehkä Mihkel auttaisi häntä maalausprosessissa. Mutta mies puhuu vain edessä olevasta tuhosta, maapallon lämpenemisestä, selkärankaisten määrän romahtamisesta, kuudennesta sukupuutosta.

Liljan mielestä Orvokki on saanut aina niin paljon enemmän ja niin helpolla, elämältä ja heidän äidiltään joka on pitänyt kuopusta lellikkinään. Ja entä Ruusu sitten, päässyt jo 15-vuotiaana tanssimaan balettiaan maailmalle, koskaan ei ole joutunut kokemaan pettymyksiä, on puoliso ja huoneisto Pariisissa, säännölliset tulot. Tosin kaikilla on vähän samanlainen fiilis toisistaan, että kuka sitä huomiota eniten sai, vai saiko loppujen lopuksi oikein kukaan. Ja kun äiti yhtäkkiä sairastuu vakavasti, toisilleen kateellisista siskoksista ei ole tukea toisilleen.

Kirjassa on valtaisa määrä yhteiskuntakritiikkiä, tuntuu että kaikki mahdollinen kuluttamiseen liittyvä tuli käsiteltyä. Se on kuitenkin kirjoitettu taitavasti niin ettei se tunnu saarnaavalta, irralliselta tai päälleliimatulta. Orvokki, joka lähtee mukaan Mihkelin somekampanjoihin ollakseen enemmän miehen mieleen, kuukausi ilman muovia, vuosi ilman lihaa, on hyvä esimerkki tämän hetken tiedostavasta ihmisestä, joka lähtee mukaan johonkin maailmanpelastusprojektiin ja saa siitä kirkkaamman kruunun ja blogisisältöä, vaikka samaan aikaan tekee yhtä ja toista maapalloa kuormittavaa ilman että kiinnittää niihin huomiota. Kai nyt vegaaniblogia pitävä Orvokki voi toisessa, lifestyleblogissaan, esitellä sponsorilta saatuja alpakkatuotteita, nehän ovat ksksi aivan eri blogia?

Viime aikoina on ilmestynyt monia romaaneja joissa käsitellään pakolaisuutta ja turvapaikanhakijoita. Luen parhaillaankin yhtä sellaista, Tuuli Salmisen Rannalla poika. Veikkaan että ilmastonmuutos joka on parhaillaan niin tapetilla, tulee lähivuosina näkymään enemmän myös kaunokirjallisuudessa.