Ruth Ware: Nainen hytissä 10

Ruth Ware: Nainen hytissä 10
Otava, 2018
Suomennos: Terhi Kuusisto
Lukija: Mervi Takatalo
Kesto: 11 h 22 min

32-vuotias Laura "Lo" Blacklock asuu Lontoossa kaksin Delilah-kissansa kanssa. Eräänä aamuna, pidempään venyneen kostean illan jälkeen Lo herää siihen, että hänen asunnossaan liikkuu joku. Murtovaras vie Lo'n käsilaukun ja puhelimen ja Lo saa vielä kunnon mustelmankin miehen iskettyä oven hänen naamalleen.

Onneksi varas ei ollut löytänyt hänen passiaan, sillä vain muutaman päivän päästä Lo on lähdössä viikon unelmaristeilylle jylhiin vuonomaisemiin. Hän on töissä matkailulehdessä ja pomonsa Rowanin ollessa esteellinen Lo on valittu sijaistamaan tätä tuolle unelmien työmatkalle. Vain kymmenen luksusluokan hyttiä, kyseessä ei siis ole mikään tuhansia matkailijoita vetävä valtamerilaiva, vaan ylellisen huvijahdin, Aurora Borealiksen, neitsytmatka. Nyt nuorella naisella on mahdollisuus näyttää mihin hän pystyy ja nousta kenties urallaan ylöspäin. Kymmenen pitkän vuoden ajan hän on joutunut vain taustoittamaan muiden matkoja ja juttuja.

Laiva osoittautuu häikäiseväksi, kirjaimellisesti. Kynttiläkruunuja tuhansine Swarovskin kristalleineen, marmoria, raakasilkkiä. Yhteistiloissa salonki, kirjasto, kylpyläosasto, hyteissä parvekkeet, parisängyt, täysimittaiset ammeet. Paikalla on matkailualan ammattilaisia, toimittajia, valokuvaajia, sijoittajia sekä yllättäin Lauran entinen työ- ja poikakaveri, Ben, mikä ei ollut ollenkaan mieleinen yllätys.

Ihan ensimmäisenä laivalle saavuttuaan Lo kuitenkin tutustuu naapurihytin, numero 10 matkustajaan, nuoreen naiseen jolta käy pyytämässä lainaksi ripsiväriä, oma kun oli ollutkin laukussa jonka murtovaras vei. Illallisella kymppihytin naista ei näy, mutta omaan hyttiinsä palattuaan Lo kuulee seinän takaa ääniä, parvekkeen oven liukuvan auki ja sen jälkeen huudon ja ison loiskahduksen, kuin ruumis olisi heitetty kaiteen yli mereen. Lo yntää paikalle ja näkee verisen parvekkeen kaiteen. Hän palaa hyttiinsä, hälyttää henkilökuntaa apuun, mutta mitä, kun kapteeni ehtii paikalle on naapurihytti aivan tyhjä, verijäljet kadonneet eikä hytissä sitä paitsi pitänyt edes asua kenenkään. Kaikki viitteet mustatukkaisesta naisesta ovat kadonneet eikä kukaan usko Lo'ta. Olihan Lo juonut jonkin verrankin illallisella, mutta vaikka hän olisikin kuvitellut huudon ja loiskahduksen, hän tiesi varmasti puhuneensa naisen kanssa.

Oliko hän huutanut aaltojen hyrskyessä ylitseen? Oliko hän yrittänyt huutaa suolaveden tulviessa keuhkoihin, rintakehän kohoillessa vaivoin, kylmyyden käydessä luihin ja ytimiin, veren köyhtyessä hapesta ja hänen upotessaan yhä syvemmälle...
Ja hänen ruumiinsa ajelehti valtameren syvyyksien kylmässä, hiljaisessa mustuudessa luunvalkeana kalojen näykkiessä silmiä, hiusten kelluessa tummana pilvenä merivirrassa... Ajattelin myös kaikkea tuota, mutten sanonut sitä ääneen.
"Älä", Ben sanoi. "Älä päästä mielikuvitusta valloilleen."
"Tiedän, miltä se tuntuu", sanoin Benin avatessa oven. "Tajuatko? Tiedän, miltä hänestä tuntui, kun joku kävi hänen kimppuunsa keskellä yötä. Siksi minun on pakko selvittää, kuka kohteli häntä niin."
Sitä paitsi saattaisin itse olla seuraava uhri, ellen saisi sitä selville.

Pienehkö huviristeilijä on passeli paikka suljetun paikan psykologiselle trillerille, joten puitteet jännitykselle ovat kunnossa tässä Ruth Waren järjestyksessään toisessa romaanissa. Ahdistaa sopivasti samaa tahtia Lo'n kanssa. Paperikirjoina jännärit eivät vieläkään minua nappaa, mutta äänikirjana trilleri silloin, toinen tällöin on paikallaan, joten luulen että kuuntelen loputkin ennen pitkää. Hiukan tätä olisi kestänyt kyllä tiivistää.