Ntamo, 2023
286 sivua
Niina oli saanut kääntäjästipendin ja tullut Wieniin vuonna 1996 tekemään taustatyötä hankkeelleen suomentaa runoilija Ingeborg Bachmannin tuotantoa. Heti seuraavana päivänä kaupunkiin saapumisestaan hän hakeutui Evan asunnolle.
Heidän ystävyytensä oli alkanut kesästä 1970, jolloin nuori, idealistinen Niina oli lähtenyt ystävänsä Piken kanssa kielikurssille Itä-Berliiniin. Slovakialainen Eva oli päässyt samalle kurssille. Sen jälkeen he olivat tavanneet muutamia kertoja eri aikoina, ja Niina kävi myös vierailulla Evan kotona. Aikuinen Niina ymmärsi jo paremmin, miksi ystävä oli päättänyt loikata länteen ja päätynyt asumaan Wieniin. Nyt Eva oli jättänyt miehensä joka kuitenkin halusi hänet takaisin, ja Eva pohti mitä tekisi.
- Slovakiassa jännitin aina, että erotun liikaa, että herätän huomiota. Se opittiin pienestä pitäen: ei saa herättää huomiota. Ei niin, että olisin sitä erityisesti halunnut - ymmärrätkö, Niina, mitä minä ajan takaa? - mutta että sitä piti aina varoa...
Oikeastaan tajusin tämän vasta kun olin loikannut. Kuljin pojan kanssa Kärtner Straßea, olin ihmeissäni ja kauhuissani niistä näyteikkunoista, niistä ihanista vaatteista ja niitten hinnoista, ja tulimme aukiolle Stephansdomin luo, sinne missä on usein katutaiteiljoita, ja mielenosoittajia, viime viikolla opiskelijat herjasivat siellä hallitusta, hakkasivat kattilankansia - niin, mutta siellä ei tapahtunut mitään erityistä, vain rauhalliset wieniläiset kulkivat ohitsemme, eivätkä tietenkään kiinnittäneet meihin mitään huomiota. Siinä paikassa minut pysäytti oivallus: täällä voin olla vaikka minkälainen, nämä eivät piittaa! Minä riemastuin, mutta se tuntui myös pelottavalta. Tuli melkein orpo olo. Otin poikaa kädestä, kuin turvakseni.
Evan puhe alkoi tuntua Niinasta vähän kiusalliselta.
- Ristiriitaiset tunteesi johtuivat siitä, että olit siirtynyt kulttuurista toiseen, hän sanoi.
Hyvin tuli kirjassa vertailluksi kahdessa erilaisessa kulttuurissa varttuminen sekä eroineen että yhtäläisyyksineen. Pureuduttiin hyvin myös näkökulmaeroihin, kun Niina ihannoi kommunistista aatetta eläessään länsimaisen yltäkylläisyyden keskellä, ja Eva taas joutui elämään aatteen keskellä, eikä tiennyt mitä ihailemisen arvoista siinä muka oli. Aina heidän tavatessaan Eva kyllä näki, että Niinan silmissä hehkui aatteen paloa, mutta sen olivat luoneet iskulauseet ja propagandavihkoset, ilman kokonaiskuvan hahmottamista. Evan mielestä kommunismia ei voinut kunnolla ymmärtää ellei elänyt siinä, ja hän oli varmasti oikeassa.
En ollut koko talvena lukenut yhtään paperikirjaa joten päätin pyrkiä lukemaan edes yhden tai kaksi ulkona paviljongissa istuskellen. Varasin kirjastosta kaksi kirjaa sillä perusteella, että niitä ei ole luettu äänikirjoiksi, ja ntamon julkaisema Eva, Evuška valikoitui niistä ensimmäiseksi.
Aihe oli kiinnostava, ja siinä mielessä kirja täytti odotukset, että tyttöjen / naisten vuosikymmenet kestänyt ystävyys kantoi hyvin ja uskottavasti läpi kirjan, eikä se ollut liian "helppoa" tai sokerikuorrutteista. Niina oli monesti aika ärsyttävä, Eva oli näistä kahdesta se joka sai sympatiani.
Kirja oli kuitenkin sillä tapaa erikoisen oloinen, että se jopa hiukan hankaloitti ja hidasti lukemista. Olisin utelias lukemaan sen uudestaan toisen kustannustoimittajan jäljiltä. Esimerkiksi kaksoispisteen käyttö oli runsasta ja monessa kohtaa mielestäni aivan turhaa. Jos sitä on käytetty jopa neljä kertaa yhdellä sivulla ajattelisin, että lauserakenteita muuttamalla sen käyttöä voisi vähentää. Myös ajatusviivoja käytettiin tavanomaista enemmän. Suosittelen silti kirjaa jos idän ja lännen vertailu 1970-luvulta tuonne kirjan nykyhetkeen 1996 kiinnostaa.
Oon yhen esseekokoelman Rauni Paalaselta lukenu. Kiinnostaa tämä romaani!
VastaaPoistaHäneltä onkin ilmestynyt kaikenlaista, satuja myöten.
PoistaAihe vaikuttaa todella mielenkiintoiselta, mutta lukukokemuksena hieman arveluttaa, jos välimerkkien käyttö on häiritsevää.
VastaaPoistaNiistä pitää vain koittaa mennä yli kiinnittämättä liikaa huomiota... Harmi!
PoistaTässä tuntuu olevan teemoja, jotka minua kiinnostavat: erityisesti tuo vieraassa kulttuurissa varttuminen ja siihen liittyvät kokemukset. Samoin kommunismin käsitteleminen eri henkilöiden näkökulmista. Taidanpa laitella tämän päivyttyvälle suomilistalleni tulevia reissuja silmällä pitäen.
VastaaPoistaHieman ehkä arveluttaa mainitsemasi välimerkkien runsas ja ilmeisen tarpeeton käyttäminen. Sellainen tekee tosiaan lukemisesta helposti “takkuisen”.
Näkökulmat kommunismiin on tässä se kiehtovin ilman muuta, eikä ole niin paljon tarjolla.
PoistaSun Suomi-lista vaan lienee hurjan pitkä verrattuna siihen mitä ehdit lukea....
Onhan se pitkä, mutta hyvä että on valinnanvaraa. Esimerkiksi viimeksi monia listani kirjoja ei ollut paikalla kirjastossa, mutta onneksi sentään useita (joita en kyllä kaikkia ehtinyt lukea, mutta voi ainakin valita luettavat lainapinosta fiiliksen mukaan ja ostelen myös muutamia kirjoja omaksi). Opin, että kirjastoreissu sujuu helpommin, kun on se lista: muuten menee pää ihan sekaisin. :D
PoistaOlen samaa mieltä kuin edelliset lukijat, aihe on kiinnostava eikä kuitenkaan vielä ihan läpikoluttu. On hyvä, että on tällaisia pieniä kustantamoja (en ole tällaisesta ntamosta kuullutkaan), mutta valitettavaa tietenkin on, että heidän vähäisemmät resurssit näkyvät monessa asiassa.
VastaaPoistaToivoisin että olisi enemmänkin käytetty aihe. Sen upean Sinun, Margot jälkeen on kiinnostanut enemmän juurikin jaettu Berliini ja tässä se onneksi oli isosti mukana.
PoistaKomppaan edellisiä! Näkökulma tuntuu kiinnostavalta ja on hienoa, että tuolla tavalla on lähdetty aihetta käsittelemään. Jotenkin jännä ajatella, miten eri tavoin kommunismiin on aatteena suhtauduttu ja miten helposti se suhtautuminen on joko–tai.
VastaaPoistaTotta, ja kun ajattelee miten valtavana peikkona esimerkiksi amerikkalaiset kommunismia piti kylmän sodan aikana! Se on todellakin ollut joko tai. Ja muistan vieläkin esimerkiksi sen, että meidän pienessä kyläkoulussa 70-luvun puolivälissä ylempien luokkien pojat huusi mua kommariksi, kun oli punainen villapaita päällä!!!
Poista