Ann Napolitano: Kaunokaisia

Ann Napolitano: Kaunokaisia

WSOY, 2024

Lukija: Krista Kosonen

Kesto: 17 h 43 min

William oli yksinäinen lapsi, joka oli aina tuntenut etteivät vanhemmat halunneet häntä. Miten rikkinäinen voikaan olla sellainen koti, jossa oli kyllä molemmat vanhemmat, mutta nämä olivat kohdanneet ylitsepääsemättömän surun. Sitä ei koskaan lausuttu ääneen, mutta William sai selville, että hänellä oli ollut nelivuotias isosisko joka oli kuollut kohta Williamin synnyttyä. Tapahtuneen jälkeen vanhemmat olivat sulkeneet Williamin ulkopuolelle, eivätkä osoittaneet pojalleen hänen kasvaessaan minkäänlaista rakkautta tai kiintymystä. Aivan kuin olisi ollut hänen syynsä, että sisar sairastui.

William löysi kutsumuksensa kun keksi koripallon (eri pallolajeista siksi että koreja saattoi heitellä yksinkin) ja pääsi mukaan koulun joukkueeseen. 

1978 hän aloitti stipendiaattina yliopistossa, jossa tapasi Julian. 

Tyttö oli ärsyttänyt häntä keskeyttämällä luennoivan professorin jatkuvilla kysymyksillään, mutta kun Julia eräänä päivänä tuli juttelemaan hänelle, tyttö alkoi oudolla tavalla kiehtoa häntä. 

Julia ehdotti, että William kirjoittaisi Julian puhelinnumeron historian muistiinpanoihinsa, ja ennen kuin Julia lähti omaan suuntaansa, William lupasi, että soittaisi hänelle seuraavana iltana. Oli jossain määrin yhdentekevää oliko William ihastunut häneen vai ei. Nuori nainen näytti siinä keskellä pihaa päättäneen, että heistä tulisi tyttöystävä ja poikaystävä. Myöhemmin Julia paljasti Williamille katselleensa häntä luennoilla viikkotolkulla ja tykästyneensä hänen tarkkaavaisuuteensa ja vakavuuteensa. "Sinä et hölmöile niin kuin muut pojat", hän sanoi.

Williamin stipendi edellytti, että hän tekisi kampuksella myös töitä. Hän valitsi pesulan siksi, että se sijaitsi samassa rakennuksessa kuntosalin kanssa, ja puntteja hänen oli nostettava ahkerasti pärjätäkseen yliopiston koripallojoukkueessa. High schoolissa hän oli pärjännyt pituutensa ansiosta, mutta nyt hän oli vain yksi muiden pitkien, mutta häntä voimakkaampien poikien joukossa. 

Häntä ei meinattu ensin huolia pesulaan, "ei tämä ole valkoihoisten poikien paikka", mutta hänet huomasi sattumalta siellä jo työskentelevä Kent, joka pelasi samassa joukkueessa ja niin nämä kaksi alkoivat tehdä samaa työvuoroa. 

Kent väitti olevansa sukua Magic Johnsonille, joka opiskeli viimeistä vuotta Michigan Statessa ja jota pidettiin yleisesti varmana ykkösvarauksena tulevassa NBA:n varaustilaisuudessa. Kentin oli niin helppo saada ystäviä - kaikki pitivät hänestä - että William kummasteli, miksi Kent halusi viettää aikaa hänen seurassaan. William ymmärsi vain sen, että hänen pidättyväisyytensä näytti miellyttävän Kentiä, joka sai tilaisuuden ohjata heidän ystävyyttään haluamaansa suuntaan. Kent hoiti puhumisen, ja otti aikansa ennen kuin William tajusi, että Kent puhui niin paljon elämästään saadakseen Williamin puhumaan omastaan. Kuultuaan Kentin isoäidin leukemiasta joka oli ällistyttänyt koko perhettä - ilmeisesti voimakastahtoinen isoäiti oli julistanut elävänsä ikuisesti ja kaikki olivat uskoneet häntä -, William sanoi Kentille vaihtaneensa vain yhden kirjeen vanhempiensa kanssa opintojensa aikana ja aikovansa jäädä joulutauon ajaksi yliopistolle.

Yhtenä iltana pitkäksi venähtäneiden harjoitusten jälkeen, kun he kulkivat hiljakseen aution pihan poikki lihakset väsymyksestä jomottaen, Kent sanoi: "Joskus on pakko muistuttaa itselle, ettei ole väliä, vaikka valmentaja laittaa penkille tai antaa minun kuulla kunniani, koska ei pidä hienosta pelitavastani. Minä aion lääkikseen. Sitä tulevaisuutta hän ei voi minulta viedä."

William yllättyi. "Siis tuleeko sinusta lääkäri?"

"Aivan varmasti. Millä minä sen maksan ei ole vielä aivan selvää, mutta kyllä se jotenkin järjestyy. Mitä sinä aiot seuraavaksi?"

William olisi halunnut vastata "koripalloa", mutta tiesi ettei ollut riittävän hyvä pelastaakseen ammatikseen. Missä muussa hän voisi olla lahjakas?

Kun William ja Julia olivat sopineet hääpäivän, Julia piti tärkeänä soittaa yhdessä Williamin äidille, jota ei ollut koskaan tavannut. Kun äiti päätti puhelun alle kymmenessä minuutissa sanoen että hänen on mentävä koska hänellä on "jotain uunissa", Julia oli pettynyt. Williamin teki surullisemmaksi Julian pettymys kuin äidin kylmäkiskoisuus, jota hän oli osannut odottaakin. 

Julia teki hänet onnelliseksi ja hän antoi tytön päättää mitä he milloinkin tekisivät, samoin sen että William ryhtyisi opiskelemaan historian professoriksi, sillä miksipä ei, jos se oli Julian mielestä hyvä idea. 

Isä lähetti valmistujais- ja häälahjaksi 10000 dollarin shekin, jonka William päätti olla lunastamatta. Se oli ollut ainoa yhteydenotto vanhemmilta koko yliopistoaikana, eikä raha ollut se mitä hän oli jäänyt heistä kaipaamaan. 

Julia oli vanhin neljästä toisilleen hyvin läheisestä tyttärestä jotka vilkkaaseen amerikanitalialaiseen perheeseen olivat syntyneet, ja häiden jälkeen heidän Rose-äitinsä vaati Williamia unohtamaan "rouva Padavanon" ja kutsumaan häntä äidiksi. Sana oli Williamin suuhun uusi, mutta hän oppi sen, ja hän piti näistä ihmisistä. 

Perhe oli muutenkin tiivis, oma pieni yhteisönsä johon William solahti sujuvasti mukaan. Kun Julia kertoi odottavansa lasta, alkoivat kuitenkin vaikeudet. 

Tässä oli lukuromaani johon sai kunnolla uppoutua ja niin kyllä teinkin, sillä kuuntelin kirjan 1,25 x nopeudella kahdessa päivässä ja se tekee kuitenkin neljätoista tuntia luurit korvilla. Lisäksi kirja kiilasi pitkän postausjonon kärkeen heti tuoreeltaan, eli kuuntelin sen eilen ja toissapäivänä. 

Mieleeni tuli aiemmin lukemistani kirjoista esimerkiksi Miranda Cowley Hellerin Paperipalatsi sekä Gabrielle Zevinin Huomenna, huomenna ja huomenna. Siinä oli paljon tapahtumia ja käänteitä, se oli selkeästi juonivetoinen ja monenlaisia ajatuksia herättävä. Oli isoja elämän valintoja, pohdintaa siitä onko ihmisellä aina oikeus toimia omien tunteidensa mukaan ja missä määrin lojaalius menee niiden edelle, vai meneekö, tai pitäisikö edes mennä? Kuka toimi itsekkäästi, kenen pitäisi joustaa, miten paljon totuutta voi muuttaa suojellakseen itselleen rakasta ihmistä? Miten paljon perhesiteet voivat venyä, ja mitä tapahtuu kun ne eivät veny enää enempää? 

Tässä olisi oiva kirjavalinta syksyn lukupiireihin!

Lämmin suositus Kaunokaisille ja toivomus kustantajalle, että Napolitanoa saadaan lisää suomeksi.