Nino Haratishvili: Kahdeksas elämä (Brilkalle)

Nino Haratishvili: Kahdeksas elämä (Brilkalle)

Aula & co, 2024

Alkuteos: Das Achte Leben (Für Brilka)

Lukija: Katja Aakkula

Kesto: 17 h 52 min

Tällä tarinalle on oikeastaan useampia alkuja. Minun on vaikea valita niistä yksi. Koska ne kaikki muodostavat alun.

Tämän tarinan voisi aloittaa vaikka vanhassa berliiniläistalossa - varsin odotetusti kahdesta alastomasta ihmisestä sängyssä. Kaksikymmentäseitsemänvuotiaasta miehestä, armottoman lahjakkaasta, joka on tuhlaamaisillaan lahjakkuutensa omille mielijohteilleen, kyltymättömälle läheisyydenkaipuulleen ja alkoholille. Mutta tarinan voi aloittaa myös kaksitoistavuotiaasta tytöstä, joka päättää sanoa paukauttaa "ei" suoraan päin sen maailman kasvoja, jossa hän elää, ja etsiä toista alkua itselleen ja tarinalleen. 

Tai voidaan palata todella kauas, juurille, ja aloittaa sieltä. 

Tai aloitetaan tarina kaikilla kolmella versiolla yhtä aikaa. 

Hetkellä, jolloin Aman Baron, joka tunnettiin enimmäkseen nimellä Paroni, tunnusti rakastavansa minua, sydäntäsärkevän kipeästi, sietämättömän kepeästi, huutavan äänekkäästi ja sanattoman hiljaa - tällä hieman sairaalloisella, heikentyneellä, harhakuvattomalla ja väkinäisen vahvalla rakkaudella - poistui minun kaksitoistavuotias sisarentyttäreni Brilka hotellistaan Amsterdamissa ja käveli asemaa kohti. Hänellä oli mukanaan vain pieni urheilukassi, tuskin nimeksikään käteisrahaa ja kädessään tonnikalasämpylä. Hän aikoi Wieniin ja osti halvan viikonloppulipun, joka oikeutti vain paikallisjunien käyttöön. Hotellin vastaanottotiskille hän oli jättänyt käsin kirjoitetun lapun, jossa luki, ettei hän aikonut palata tanssiryhmän mukana kotimaahansa, ja että häntä oli turha etsiä.  

Niinpä kirjan kertoja, 1970-luvulla syntynyt Niza, alkoi mielessään puhua Brilkalle ja kertoa tälle heidän sukunsa koko tarinan, aloittaen isoisoäidistä Stasiasta (Anastasia), joka syntyi Georgiassa 1900-luvun alussa. 

Stasia oli villinpuoleinen nuori neito, vasta seitsemäntoista, kun häntä alkoi havitella upseerimies, eikä mikä tahansa upseeri vaan yliluutnantti. Stasia tanssi balettia ja halusi siitä itselleen uran, ja ratsasti kabardinhevosellaan hajareisin arolla, jopa ilman satulaa. Stasia ei erityisemmin kaivannut sulhasehdokkaita ja Simon saikin tehdä töitä sen eteen, että Stasia suostui ratsastamaan hänen kanssaan. Pian he kuitenkin nelistivät arolla jokaikinen päivä - ja rakastuivat toisiinsa. 

Stasian perhekin piti yliluutnantista sulhaskokelaana ja isä antoi liitolle siunauksensa. Myös Simon piti heistä, tästä salaisen ja äärettömän herkullisen kuuman suklaan valmistusreseptin osaavasta perheestä. 

Poliittinen tilanne oli ensimmäisen maailmansodan jälkeen Venäjällä ja sitä ympäröivällä alueella sekava. Simon oli haavoittunut Venäjän ja Japanin välisessä sodassa niin, että hänet siirrettiin hallinnollisiin tehtäviin, analysoimaan sotakirjeenvaihtoa. Stasia ei kuitenkaan pitkiin aikoihin tiennyt minne hänen puolisonsa milloinkin siirrettiin. 

Jossain välissä Stasia onnistui kuitenkin saamaan pojan ja tyttären, Kostjan ja Kittyn. Näiden kahden sekä Stasian ja hänen sisarpuolensa Christinen ja heidän rakkaidensa elämänkohtalot muodostavat keskeisen osan kirjan tapahtumia. Kostja rakastuu itseään vanhempaan juutalaisnaiseen ja Kittyä pidetään maanpetturina, molemmilla on seurauksensa. 

Juonikuvauksessa lukee näin:

"Venäjän keisarikunnan laitamilla 1900-luvun alussa elävä georgialainen perhe vaurastuu huolella varjellun, sukupolvelta toiselle siirtyvän salaisen suklaareseptin avulla. Stasia oppii reseptin isältään ja vie sen mukanaan Pietariin, mistä hänen tuore aviomiehensä on saanut työpaikan Venäjän vallankumouksen ytimessä."

Eikö tämä kuulosta melko viihteelliseltä lukuromaanilta, jossa suvun tarina kietoutuu suklaan valmistuksen ympärille? Odotat, miten sukupolvi toisensa jälkeen onnistuu reseptiä varjelemaan ja tienaamaan sillä vaurautensa? 

Vaan eipä Kahdeksas elämä (Brilkalle) osoittautunut olevan juuri mitään sinnepäinkään!

Mutta. Olipa harvinaisen upea, polveileva sukutarina läpi 1900-luvun, monien Venäjän ja Neuvostoliiton johtajien ja monien sotien. Kirjassa oli rakkautta, mutta samat ihmiset saivat osakseen paljon surua ja julmia kohtaloita, ja sitä venäläisille jotenkin niin tyypillistä kateutta ja kostoa läpi sukupolvien. Georgian historiasta opin paljon uutta, samoin sen kansalaisten suhtautumisesta venäläisiin sekä Neuvostoliittoon liittämiseen. Kansa on melko erilaista kuin esimerkiksi virolaiset, joiden miehitys on tullut kirjallisuudessa tutuksi mm Paula Havasteen Viro-trilogiasta. Mutta kukaan ei halua tulla veli venäläisen valtaamaksi ja alistamaksi, se on heissä yhteistä. Luonnollisesti niin Krimin niemimaan miehitys kuin Ukrainan sota kävivät monesti mielessä, samoin se, miten onnekkaita me suomalaiset kuitenkin ollaan oltu. Ei siinä pelkkä sisu riitä että itsenäisyys säilyy, ei Georgiallakaan ollut konkreettisia vaihtoehtoja. 

Henkilöitä kirjassa tuli ja meni vuosikymmenten mittaan, joten skarppina sai kuunnellessa olla, mutta toisaalta uudet henkilöt ja heidän taustansa esiteltiin aina perusteellisesti. On ehkä hieman vähättelevää kutsua kirjaa lukuromaaniksi, sillä siihen liitetään usein ajatus jonkinasteisesta lukemisen keveydestä, ja siihen Kahdeksas elämä on melko paljon vaativampi, ehkä voisin kuvailla sitä nykyromaanin ja lukuromaanin kauniiksi rakkauslapseksi, sillä kirja vaatii aikaa paneutua ja mahdollisuuden keskittyä. Itselläni meni sen kuunteluun enemmän aikaa kuin yleensä tuon mittaiseen kirjaan, parikin viikkoa, kun kuuntelin ohessa pari kolme kevyempää dekkaria ja feelgoodia, joita kuuntelen tyypillisesti silloin kun olen väsyneempi ja pidän silmiä kiinni, tai teen samanaikaisesti jotain muuta puhelimella. 

Kirjassa oli myös hieman maagista realismia mukana, liittyen siihen suklaareseptiin, muttei siitä sen enempää. 

Kahdeksas elämä oli kirja jota kuunnellessa saatoin vain syödä tai kutoa, ilmankos sain sen mittaan valmiiksi sukkaparin, vaikka kesällä kudon yleensä vähemmän. 

Kirja on todella valtava tiiliskivi, tässähän on vain puolet siinä. Suomessa kustantaja on tehnyt päätöksen jakaa Kahdeksas elämä kahteen osaan, joten kokonaisuuden kannalta toinenkin kirja on luettava. Kyseessä ei siis ole varsinainen jatko-osa, vaan yhden kirjan pilkkominen. Odotan innolla toista osaa, joka julkaistaan keväällä '25.