Sivut

keskiviikko 24. heinäkuuta 2024

Naistenviikko - Vappu Kannas: Kimalaisten kirja


 Vappu Kannas: Kimalaisten kirja
S & S, 2023
382 sivua


Syksyllä 1881, jolloin runoilija Emily Dickinson elää tiiviisti kotinsa seinien sisäpuolelle erakoituneena, hänen kotikaupunkiinsa Amherstiin muuttaa Toddin pariskunta. David Todd on astronomi, joka joutuu työnsä tähden matkustamaan eri paikkakunnilla. Hänen vaimonsa Mabel Todd on nuori ja eloisa kaunotar, joka kiinnostuu runoilijaneroksi kutsutusta Emilystä. Toddeilla on parivuotias tytär Millicent, mutta Mabel ei ole erityisen äidillinen, vaan on kiinnostuneempi juhlista ja kaupungin merkittäviin henkilöihin tutustumisesta. Äitiys ei ole jättänyt häneen minkäänlaista jälkeä, ei fyysistä, eikä henkistä. Sekä lapsi että uusi rooli olivat liukuneet kuin huomaamatta hänen vartalostaan, sen läpi ja ohi, jonnekin, minne hän ei jaksanut mennä.
Alussa, kun Toddit muuttivat Amherstiin, Millicent olikin jätetty Mabelin äidin hoiviin, ja Mabel tuntui keksivän lukuisia (teko)syitä miksi Millicentin oli parempi edelleen siellä pysyä.

Emily asuu yhdessä vanhan ja sairaalloisen äitinsä, sekä sisarensa Vinnien (Lavinia) kanssa. Samalla tilalla, naapuritalossa, asuu heidän veljensä, kaiken omistava ja kaupungin merkkihenkilö Austin, yhdessä vaimonsa Suen (Susan) ja heidän kolmen lapsensa kanssa. 

Jo henkilöluettelosta kirjan alussa käy ilmi seikka, joka luo jännitteen kirjan tuleviin tapahtumiin. Mabel kuvataan henkilöluettelossa seuraavasti:
Mabel Loomis Todd - Austinin rakastajatar.

Kirjan tapahtumia kerrotaan kolmen henkilön näkökulmasta. Mabel kirjoittaa kirjeitä vanhemmilleen, ja miehensä poissa ollessa myös hänelle. Vinnie pääsee ääneen huomioineen, ja kolmantena kaikkea tarkkailee heidän palvelijansa Maggie (Margaret). 

Käyn pihamaalla tarkkailemassa kukkia, jotka puskevat maasta kilpaa. Maggie ripustaa pyykin talon taakse. On kesä.
Emily katselee ympärilleen kuistin varjossa ja huokaisee: "Vihdoinkin." Hän näyttää hyvin onnelliselta. Emily on täysin eri tavalla kiinni maailmassa kuin minä. Hän ei keksi näitä asioita. Hän todella näkee kimalaisen kuin se olisi hänen sormenpäänsä. Hän sulkee silmänsä, kun aurinko paistaa, ja sen kirkkaus on kruunu hänen otsallaan, ei mikään taivaalla kulkeva pallo. 
Sain viimeinkin kutsun Suen illanistujaisiin - armelias Sue! - ja menin, koska halusin tutustua rouva Toddiin ja kuulla tämän soittavan. Evergreensissä pitää kiirettä. Talo suorastaan pullistelee toimintaa. Sue ei ehdi pihan tälle puolelle juuri koskaan. Hän järjestää vistinpeluuiltoja ja tanssiaisia ja juhlia ja illalliskutsuja kuin pyörivä dervissi. Hän kutsuu joka kerta Emilynkin ja joka kerta Emily kieltäytyy kohteliaasti kukan ja kirjelapun välityksellä. 

Emily on koko ajan sivussa tapahtumista, hänellä on hyvin vähän repliikkejäkään. Enemmän kirja kertoo Mabelista ja hänen sekä Vinnien elämästä, jossa Emily on vain osallisena, sivuhenkilönä, ei sen enempää. Ratkaisu on sinänsä toimiva, olisi ehkä ollut jo liiankin rohkeaa kirjoittaa näin pitkä romaani sanoittaen Emily Dickinsonin omia arkisia ajatuksia. 

Minun oli todella vaikeaa saada tästä kirjasta otetta. Olin kiinnostunut, mutten koukuttunut. Heitin siimoja, mutta ehkä kala oli liian suuri, koska se pääsi aina irti hetken siimassa pyristeltyään. Sellainen tunne minulla oli läpi kirjan, riippumatta siitä, kuka milloinkin oli kertojana. Olin lukijana yhtä paljon lukukokemuksen sivuhenkilö, kuin Emily omassa kirjassaan. 
Luin vuosia sitten Kannaksen romaanin Rosa Claysta, siinä oli Rosa itse päähenkilönä ja ehkä siksi siihen pääsi paremmin kiinni. 

Osallistun kirjalla myös meneillään olevalle naistenviikolle, sillä tämä kirja on puhtaasti naisten oma kirja, kertojinaan Emilyn sisar, veljen rakastajatar ja perheen palvelijatar. Miehiä ei ääneen päästetä, he ovat pikemminkin välttämättömät statistit. 
Naistenviikkoa kirjasomessa vetää jo kymmenettä vuotta Tuijata. Kulttuuripohdintoja -blogi


8 kommenttia:

  1. Minusta tämä oli hieno romaani, joka sai lukemaan Dickinson runoja. Pidin siitä valinnasta, että Emily jäi tuntemattomaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään oikein näkisi vaihtoehtona että Emily itse olisi kertojana...

      Poista
  2. Tämä kirja on herättänyt huomioni ennen muuta kauniilla kannellaan. Ja onhan tätä luettu paljon blogeissa ja kirjagramissa. En ole kuitenkaan tälle oikein syttynyt, aihepiiri sinänsä varmasti kiinnostava, mutta kaikkea ei vain ehdi testata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on jäänyt huomaamatta tämän suosio, mutta jostain blogista kuitenkin keväällä bongasin ja totesin ettei ole saatavilla äänikirjana. Niinpä valikoitui kirjastolainaksi, mutta luulen että hyvän lukijan lukemana olisi ollut mulle parempi elämys, esimerkiksi Sanna Majurin.

      Poista
  3. Kiitos muistutuksesta! Tästä romaanista olen kuullut paljon hyvää, se vaan on jäänyt pinoon nousematta ihan pintaan. Täytyypä pitää mielessä, jospa syksyn pimetessä ehtisin.

    Minna /KBC

    VastaaPoista
  4. Minäkin olen kuullut tästä paljon hyvää, mutta en ole tullut lukeneeksi. Myöskin Rosa Clay on lukematta, vaikka sitäkin on kehuttu ja jossain vaiheessa se olikin tallessa äänikirjahyllyssä. Pitääpä katsoa, jos tämä tulisi joskus sopivasti vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika eri tyyppisiä tämä ja Rosa Clay on kirjoina, pidin paljon Rosan tarinasta.

      Poista