Sivut

tiistai 31. tammikuuta 2023

Jojo Moyes: Morsianten laiva


Jojo Moyes: Morsianten laiva
Gummerus, 2022
Alkuteos: The Ship of Brides
Suomennos: Heli Naski
RLukija: Mervi Takatalo
Kesto: 17h 24min



Toisen maailmansodan päätyttyä naiset eri puolilta maailmaa alkoivat täyttää sodan aikana sotilaille solmimiaan lupauksia. Britannian kuninkaallinen laivasto järjesti kuljetuksia muun muassa Australiasta, ja heinäkuussa 1946 peräti 655 naista lähti erikoiselle, kuusi viikkoa kestäneelle laivamatkalle HMS Victorious lentotukialuksella. He kaikki olivat brittiläissotilaiden morsiamia ja matkasivat miestensä kotimaahan. Heistä nuorin oli vain 15-vuotias. Jojo Moyesien isoäiti oli yksi näistä naisista ja inspiraationa tälle fiktiiviselle tarinalle.

Australia, 1946

Samaan hyttiin päätyy neljä hyvin erilaista tyttöä. Hiljainen sisar Frances McKenzie oli työskennellyt kenttäsairaalassa Tyynellämerellä. 
Margaret oli maatilalta ja hän oli salakuljettanut koiransa mukanaan laivaan. Hänellä oli myös jo huomattava vatsa, laskettuun aikaan oli vielä kolmisen kuukautta. Avicen isä oli tehtailija Melbournessa, ja Avice oli sitä mieltä, että isä olisi voinut järjestää tyttärensä risteilijälle, jolla päivät olisivat kuluneet cocktaileja siemaillen. Nuorin heistä oli iloa pulppuava ja lörpöttelevä Jean, joka oli vasta kuudentoista. 

Avice oli pettynyt paitsi oloihin, myös hyttitovereihinsa. Hän oli nähnyt laivalla muitakin paremmista perheistä olevia tyttöjä ja heidän kanssa seurustellessaan hän olisi voinut unohtaa hetkeksi laivan kamaluuden ja sen, ettei isä ollut saanut hänelle paikkaa Queen Maryltä, kunnon risteiljältältä tanssisaleineen ja monen ruokalajin illallisineen. 

Nukkumapaikat olivat alle puolentoista metrin päässä toisistaan ja ne koostuivat tukevalla kankaalla päällystetyistä lavereista ja armeijan makuupusseista. Naisten pienet laukut, joissa he pitivät kaikkein välttämättömimpiä tavaroitaan, oli kasattu vasten väliaikaista peltiseinää, joka erotti heidät seuraavasta hytistä. Hytti kokonaisuudessaan oli pienempi kuin Avicen kylpyhuone kotona, eikä asukkaiden sukupuoli näkynyt sisustuksessa mitenkään. Kankaat olivat korkeintaan käytännöllisiä, lattialla ei ollut mattoa, kaikki oli taistelulaivan harmaata. 

Kuuden viikon mittaan tutuiksi tuli moni matkaa taittava, naisten lisäksi esimerkiksi sureva kapteeni ja Dear John -kirjeen saanut mariini. Edellämainittu tarkoittaa käytännössä sitä, että kotirintamalle odottamaan jäänyt morsian ei enää jaksanutkaan odottaa ja oli usein tavannut jonkun toisen josta kirjeitse ilmoitti. Myös eräs nainen sai laivalle sähkeen, ettei hän olekaan enää tervetullut Englantiin, ja hänet poistettiin laivalta välisatamassa Intiassa ja passitettiin takaisin kohti Australiaa. Suurinta osaa Englantiin saakka matkanneita oltiin toki iloisina satamassa vastaanottamassa, mutta ei kaikkia. Jotkut sulhaset olivat jo naimisissa, olivat ehkä olleet sitä silläkin hetkellä, kun olivat vannoneet valat Australiassa. Osan australialaista morsianta eivät miehen vanhemmat hyväksyneet sukuun. Sotaoloissa rakkaus on helposti roihahtavaa. 

Historian tietämykseni avartui taas, sillä en ollut tällaisesta muutto-operaatiosta tiennytkään. Olisin kuvitellut, että oli jokaisen aviomiehen tehtävä saattaa oma vaimonsa Britannian kamaralle, mutta morsianten suuren määrän takia tämä oli ehdottomasti kätevintä, ja laivathan olivat joka tapauksessa palaamassa Englantiin.  

Mielestäni oli hienoa, että kirjailija kertoi alkusanoissa (eikä tyypilliseen tapaan vasta kirjan lopussa) oman isoäitinsä olleen inspiraationa kirjan syntyyn. Lukujen alussa oli aina lisäksi pätkä todellisesta haastattelusta tai lehtiartikkelista, joka muistutti sopivasti siitä, että kirjalla on todellisuuspohja. Esimerkiksi näin:

Sotamorsiamet perehtyvät matkan aikana luentojen ja havaintoesitysten avulla ruokaostosten tekoon ja ruuanlaittoon elintarvikesäännöstelyn puitteissa. Matkan loppuvaiheissa heidän ruokavaliotaan rajoitettiin hiukan, jotta muutos niukempiin annoksiin ei tuntuisi liian rankalta. 

Daily Mirror 7.8.1946

Kirjaan mahtui kaikenlaista kauneimmat sääret -kilpailusta mariinien öiseen aikaan vahtimista hyteistä karkailuun. Toki nämä naiset olivat matkalla rakkauden takia, mutta kirja oli kuitenkin hieman romanttisempi ja viihteellisempi kuin odotin ja toivoin. Rakkausromaanina se kuitenkin oli miellyttävää kuunneltavaa, eikä tuntunut missään vaiheessa pitkästyttävältä, vaikka oli niin pitkäkin. 

2 kommenttia:

  1. Olen vähän pohtinut, että kokelisinko Moyesilta juuri tätä kirjaa. Olen alkanut vähän tutustua viihdekirjallisuuteen enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos romantiikkaa haluaa niin tässä on sitä 🙂 Jos sitten enemmän sukusalaisuuksia ja romantiikkaa niiden ohella, niin ottaisin esimerkiksi Kate Mortonia kokeiluun. Paluu Rivertoniin on vanha suosikkini, ja monen muunkin. Enkä tietenkään malta olla suosittelematta Lucinda Rileyn Keskiyön ruusua, jos siirtomaa-ajan Intia ja Englanti kiinnostaa ❤️

      Poista