Anneli Kanto: Rottien pyhimys

Anneli Kanto: Rottien pyhimys

Gummerus, 2021

405 sivua

Elettiin 1500-lukua, jolloin Suomi, eli Ruotsiin kuuluva syrjäinen Itämaa, eli katolilaisessa paavinuskossa. Tavallinen kansa ei omaa lukutaitoa, eikä ole tottunut juuri kuviakaan näkemään,  joten kirkkojen seiniä koristavat kuvat ovat tapa selittää heille Raamattua luomiskertomuksesta syntiinlankeemuksen kautta Kristuksen ristiinnaulitsemiseen ja ylösnousemukseen. 

Hattulan Pyhän Ristin kirkon maalaaminen pyhillä kuvilla on iso urakka ja siihen oli tuomiokapituli valinnut kuuluisan ruotsalaisen kirkkomaalarin Andreas Pictorin työparinaan mestari Martinus. Kolmanneksi maalariksi tarkoitettu dominikaanimunkki Benedictus oli talvella sairastunut, eikä päässyt Itämaalle lähtemään. Apupoikana värejä hiertämässä ja sabluunakuvioita tekemässä heillä oli Vilppu Niilonpoika joka puhui suomen kummallisenkuuloista kieltä ja taisi vain vähän ruotsia.

Maalareita vastaanottamassa olleet kirkkoväärti Klemetti sekä kirkkoherra Petrus Herckepaeus, kyläläisten Mulli-Pekaksi kutsuma, olivat huolissaan miten työ ehtisi valmistua kesän aikana kuten kontrahti kuului, mutta maalarit uskoivat pärjäävänsä kaksin. 

- Luoja soi meille varhaisen kevään. Aloitamme joka aamu auringon noustessa ja maalaamme iltaan asti, niin kauan kun valoa riittää. Koska olemme Jumalan työssä samalla tavoin kuin pappi, voimme työskennellä papin tavoin myös pyhimysten päivinä ja sunnuntaisinkin. Siihen meillä on piispan lupa, Martinus sovitteli.

Kaikki sujuukin mallikkaasti ja aikataulun mukaan, kunnes Vilppu putoaa tellingiltä ja katkaisee kätensä. Silloin linnanherra Åke Tottin Märta-rouva, joka oli markkinoilla tykästynyt Pelliinan saviastioihin, puhuu tytön apulaiseksi maalareille. 

Pelliina on outolintu, kyläläisten syrjimä tyttö. Tiilimestari Rutgerin kasvattityttärenä hänellä oli paikkansa maailmassa, mutta tämän kuoltua Pelliina oli omillaan. Pelliinaa pelottaa lähteä markkinoille, on liikaa ihmisiä, meteliä, tappeluita. Mutta ilman rahaa hänkään ei mökissään pärjää.

Rahalla ostan suolaa leipää jauhoja ja ryynejä. Tulee sylki suuhun ja vatsa vonkaisee kun ajattelen leipää. Voi on kallista sitä en osta mutta läskiä ostan jos on. Jos myyn kuppeja hyvin ostan valkojauhorinkelin ja vaikka rasvamakkaran. Rahat pidän tallessa ettei niitä minulta varasteta vaikka luulevat että minunkaltaiselta on helppo viedä. Eivät tiedä. Minulla on takan otsalla savesta leivottu kissa joka makaa kiepillä nenä hännän alla. Kissan mahaan olen leiponut kangasnyytin jonka sisällä on penninkejä. Niitä olen säästänyt viimeistä hätää varten ja se on kohta käsillä jos en saa markkinoilla kuppeja myydyksi. Markkinoihin on vielä monta päivää ja ne minun pitää pärjätä syömättä. 

Andreas Pictor oli äreä, mestari Martinus ystävällinen ja Vilppu Niilonpoika avoimen vihamielinen kun Pelliina liittyi kirkkomaalareiden porukkaan.  Hän kiroili minulle ja sylkäisi sivulleen ja sanoi että on luonnotonta ja vastoin lakeja että hameniekkanainen häärää kirkkoa maalaamassa. Mestari Martinus käski Vilpun olla syljeskelemättä pyhässä paikassa ja ilmoittaa julki mikä kirkkolain pykälä määrää ettei kunniallinen nainen voi kirkkoa maalata. Mestari ilmoitti vielä että jos Vilppu ei pysty Pelliinan kanssa työtä tekemään niin hän voi mennä etsimään kylältä mieluisampia hommia. Sen jälkeen Vilppu oli hiljaa mutta puhalteli ja tuhahteli ja katseli minua kaunalla ja halveksunnalla.

Pelliina tosiaan osasi piirtää ja pian tyttö sai jättää sabluunamaalauksen ja värien hiertämisen ja piirtää seinälle kuvia ja värittää niitä. Kesä ja Hattulan Pyhän Ristin kirkko muutti heidän kaikkien elämän pysyvästi. 

Jälleen todella hieno kirja Anneli Kannolta! Olen aiemmin lukenut 1600-luvulle sijoittuvan täyden kympin Pyövelin sekä kansalaissodan aikaan sijoittuvan Lahtarit (josta en harmi kyllä ole kirjoittanut mitään) sekä ennen Rottien pyhimystä ilmestyneen chick litin Ihan pähkinöinä, joka sekin oli hyvin kirjoitettu omassa genressään. 

Pelliinan osuudet ilman välimerkkejä kirjoitettuna oli mielestäni osuvasti toteutettu. Kanto oli hauskasti keksinyt syntysyitä Hattulan seinämaalausten oudoimmillekin kuville, joista tosiasiassa emme nykypäivänä tiedä mitä niiden taustalla on ollut. Emme tiedä myöskään ketkä kirkon ovat todellisuudessa maalanneet, emme aivan tarkkaa ajankohtaakaan, mutta todennäköisesti maalarit ovat tulleet Ruotsinmaalta. Todennäköistä on myös, että samat maalarit ovat koristelleet kirkon Lohjalla, sillä sen kuvissa on nähtävissä yhtäläisyyksiä Hattulaan. 

Hattulan kirkosta löytyy videoita, joiden katsomista suosittelen, niiden avulla pääset sisään kirjan tunnelmaan ja kirjan kuvat muuttuvat eläviksi. Ainakin kahdessa näistä videoista oppaana maalauksiin on Anneli Kanto itse. Gummeruksen sivuilta löytyy yksi linkki ja Areenasta Puoli Seitsemän jakso jossa Anneli Kanto on vieraana ja jossa myös käydään paikan päällä Hattulassa.

Kokonaisuutena kirja oli kiehtova ja mielenkiinnon hyvin yllä pitävä, lisäksi se päättyi juuri niin kuin sen kuuluikin, ehkä ennalta-arvattavasti, mutta ainoalla oikealla tavalla.