Helena Sinervo: Tytön huone

 

Helena Sinervo: Tytön huone

Wsoy, 2020

250 sivua

Kiitokset kustantajalle arviokappaleesta.

Tässä yhdenpäivänromaanissa kuusikymppisen Saaran ainokainen, tytär Sofia, on muuttamassa kotoa. Eikä aivan naapurustoon, sillä tytär on aloittamassa synteettisen biologian opinnot Kanadassa. Ilmastotiedostava Soffe ei aio lentää Kanadaan, vaan kulkea maitse sen minkä pystyy ja mennä rapakon yli laivalla. Eikä hän aio lentää Suomeen lomillakaan, joten Saaran on itse lennettävä Montrealiin, mikäli mielii tytärtään nähdä.

Ikävä Saaralla on nyt jo, ja tyttären lähestyvä muutto nostaa pintaan monenlaisia tunteita. Ymmärtääkö kukaan, mitä hän tuntee tällä hetkellä? Koska hän saa alkaa itkeä, vasta terminaalissako kun tyttö on kadonnut näköpiiristä?

Kello lähestyi seitsemää, Saara huomasi vilkaistessaan taas uudelleen, oliko joku reagoinut hänen päivitykseensä, jonka myötätuntoa herättävänä ydinmehuna oli neljä kuvaa: ensimmäisessä tytär vaippaikäisenä ottamassa ensiaskeleitaan, toisessa sama lapsi ylioppilaana hehkuvanpunaiset ruusut sylissä, kolmannessa lastoitettu käsi ja neljännessä tyttären keskeneräiset pakaasit. Kuvakoosteen yllä oli surunaaman koristama teksti »Tänään on SE päivä.» Tiina oli näköjään jo herännyt ja kommentoinut hehkuvanpunaisen sydämen kera »Tästä alkaa VAPAUS!» 

Se oli lievästi ärsyttävää. Enkö muka tähän mennessä ole ollut vapaa? Jos nyt sitten illasta alkaen olen hiukkasen entistä vapaampi, mitä aion sillä vapaudella ja tyttären tyhjäksi jättämällä huoneella tehdä? Fuck around, niin kuin se itse?

Saaraa hirvitti moni asia. Kuten se, miten hänen 18-vuotias untuvikkonsa, kaikkiin lapsenuskoisesti luottava ja hyvään uskova tytär aikoi matkustaa Ranskan länsirannikolle saakka halvimmalla mahdollisella kyydillä eli bussilla. Osaako pesästä lentävä linmunpoika varoa saalistajia, hallitseeko vuorokausirytminsä, eihän hanki anemiaa syömällä pelkkiä pussinuudeleita? Pahinta kuitenkin on, että kun hän illansuussa kyyditsee tytön Länsisatamaan, hän jää absoluuttisen yksin.

Lapsen lähtö on kuin tietoisuuteen tehty leikkaus, ja siihen on ilmestynyt haamusärkyä, tuskan aihioita. Lapsi, minun sisälläni kasvanut, kaikkoaa pois, minun kahden rintani maitoa imenyt uusi parien olento lähtee luotani. Minä olen ollut pari lapseni kanssa. Äiti ja sen lapsi. Madonnankuva, ikoni. Lapsen tietoisuus on ollut minun tietoisuuteni pari. 

Nyt ne erkanevat toisistaan. Olo on kuin tapetulla ja nyljetyllä kaupunkikanilla, jota paloitellaan provencelaista pataa varten. Siis turta ja tunnoton, koska kuollut. 

Välillä Saara muistelee omaa nuoruuttaan, kun oli tytärtään jonkin verran vanhempana Pariisissa asuessaan kohdannut erään martiniquelaisen nuorenmiehen, Jean Gervierin, ja se kohtaaminen oli päättynyt jotenkin ikävästi, mikä lukijalle pikkuhiljaa avautuu. 

Saara oli pitkään luullut, ettei koskaan edes saisi lapsia. Sitten hän oli "yllättäen ja puolivahingossa" alkanut odottaa Sofiaa vielä nelikymppisenä. Suku kyllä loppuisi häneen ellei tytär pyörtäisi mieltään. »Lapsettomuus on tehokkain ekoteko», Sofia kirjoitti banderolliin, jota sitten huojutteli mielenosoituksessa Eduskuntatalon portailla. 

Omalta äidiltään Saara ei kokenut saaneensa paljoakaan. Lea oli jättänyt hänet huomiotta lapsena ja perinnöttä aikuisena ja antanut kaiken Sofialle, myös ennakkoperinnön. Saara myönsi että kadehti Lean läsnäoloa omalta tyttäreltään ja oli tuntenut samaa myös isäsuhteestaan nähdessään miten hyvä isä Timo oli ollut Sofialle.

Kun tajusin, ettei kirjassa ole ollenkaan dialogia, hätkähdin, onko se liian tiivistä, liian raskasta luettavaa. Kirjassa onkin paljon tajunnanvirtaista pohdintaa, mutta se on helposti omaksuttavaa ja keventäviä "sutkautuksia" on paljon. 

Hän- ja minämuotoa käytettiin aivan sekaisin, mikä hämäsi alussa kun sen huomasi, mutta loppujen lopuksi en lukemisen mittaan tainnut kiinnittää siihen juurikaan huomiota. Jotain toista lukijaa se saattaisi kyllä häiritä enemmänkin. Alla tästä esimerkki.

Saara kävi läpi kiinnostuksiaan, joita ei ollut vähän. Tähän mennessä olen halunnut olla biologi, historioitsija, aivotutkija, kielitieteilijä ja kosmologi. Toisensa poissulkevat urapolut ovat vetäneet puoleensa yhtä suurella vetovoimalla.

Lähes yhtä suurella, Saara korjasi. Päätin keskittyä pianonsoittoon, koska musiikista sain korkeinta iloa ja ylimaallisinta nautintoa.

Tytön huone viittaa paitsi Sofiaan, myös Saaran omaan huoneeseen Pariisissa, jossa asui silloin kun kohtasi Jean Gervaisin. Sitä kesää käydään myös paljolti läpi kirjan edetessä. 

Mietin, miksen oikein päässyt kirjaan sisään. Lapsettomana minulla ei tietenkään ole kokemusta tyhjästä pesästä ja ehkä minua ärsytti hiukan se, miten valtavan numeron Saara tyttärensä opiskelemaan lähdöstä teki. Kuitenkin kyseessä on jokaisen vanhemman kohdalle osuva elämänvaihe, eikä mikään valtaisa henkilökohtainen tragedia, eihän Sofia kuollut ole. Saara jopa mietti mitä kaikkea olisi voinut tehdä toisin estääkseen tytärtä lähtemästä niin kauas. Kaipasin kovasti Sofian omaa näkökulmaa. Kirja olisi ollut sisältörikkaampi jos Sofia olisi kertonut päivän kulusta ja haaveistaan ihan itse ja olisi ollut kiinnostavaa kuulla mitä mieltä Sofia oli äitinsä suhtautumisesta tämän muuttoon. Se kyllä kävi ilmi, ettei Sofia jaksanut kuunnella äidin moneen kertaan läpikäymiä varoitteluja.