Sivut

sunnuntai 9. syyskuuta 2018

Eeva Vuorenpää: Kaksi rantaa


Eeva Vuorenpää: Kaksi rantaa 
Minerva, 2018
352 sivua

Eeva Vuorenpään Kaksi rantaa kertoo suomalaisten siirtolaisuudesta Amerikkaan 1920-luvulla. Itseäni tuo aihe on aina kiinnostanut, erityisesti varmaankin siksi että se liippaa läheltä. Oma mummuni oli syntynyt vuonna 1913, jäänyt orvoksi ja oli oman isoäitinsä hoivissa. Hänen lähisukulaisiaan lähti siirtolaisiksi Amerikkaan tuolloin 20-luvulla ja he olisivat ottaneet mummuni mukaan, mutta hänen isoäitinsä ei päästänyt tyttöä lähtemään. Tätini perheineen kävi 1980-luvun lopulla Duluthissa, Minnesotassa tapaamassa vielä elossa olleita sukulaisiamme. He elivät melko köyhissä oloissa, joten Amerikka ei ollut osoittautunut kultakaivokseksi heidän kohdallaan. Silti minua on aina kiehtonut tuumailla millaista se oma elämä olisi ollut, jos olisikin syntynyt Amerikkaan. Muistan lapsuudesta 1970-luvun alusta, että mummulle tuli Amerikan paketteja. En muista niiden sisällöstä muuta kuin sen joka kerta mukana olleen dollarin setelin. Mummu keräsi niitä lipaston laatikkoon, ei niitä tietääkseni koskaan markoiksi vaihdettu. 

Myös Vuorenpään romaanissa on todellisuuspohjaa sillä kirjailija on saanut idean Kahteen rantaan oman tätinsä Amerikkaan muutosta. 

Kun Hannan äiti kuolee synnytykseen, häntä kaipaamaan jäävät mies ja yhdeksän lasta. Hautajaisten jälkeen isä tulee ajatelleeksi, että äidin veljellekin pitäisi ilmoittaa sinne Amerikkaan, "Nyjorkiin", jonne veli oli lähtenyt jo parikymmentä vuotta sitten. Hanna saa kirjeen kirjoittamisen tehtäväkseen. Kun vastaus Amerikasta hienoin postimerkein ja leimoin tulee, se sisältää kutsun. Eno kertoo että New Yorkin suuressa kaupungissa on nuorille naisille tarjolla monenlaista työtä ja palkatkin ovat monta kertaa suuremmat kuin Suomessa. Jos Hanna vain rohkenisi lähteä niin eno kyllä lähettäisi rahat matkalippuun ja Hanna voisi aluksi asuakin heillä Harlemissa ja pystyisi sitten lähettämään dollareita koti-Suomeen. Hanna on aivan ällikällä lyöty. Olihan omalla pitäjälläkin niitä lähtijöitä ollut ja suuri maailma oli vetänyt puoleensa niin nuoria kuin vanhempiakin paremman elämän toivossa. Mutta uskaltautuisiko Hanna pitkälle meritaipaleelle? Hän on kuitenkin vasta kuudentoista eikä osaa heti päättää. Äidin kuolemasta ehkä eniten järkyttynyt pikkuveli Lauri pelottelee Hannaa Titanicin kohtalolla, peläten että Hannakin otetaan häneltä pois. Niinpä menee vuosi ennen kuin Hanna ylittää valtameren.

Pian tulee New Yorkin loisto Hannalle tutuksi. Kieltäkin hän alkaa oppia nopeasti. Eno kierrättää Hannaa pitkin kaupunkia. Tutuksi tulee Manhattan, Vapaudenpatsas, Wall Streetin rahamaailman keskus. Times Squarella Hanna ihailee valtavia elokuvareklaameja joissa itse Rudolph Valentino komeilee. Central Parkin toisessa päässä on Tyyne-tädin työpaikka Plaza-hotelli, jonne myös Hanna pääsee töihin. Suomalaisia työntekijöitä arvostetaan.

Kun appelsiiniviipaleilla koristeltuja näykittyjä pihvejä taas oli lautasella rovioissa ja ne piti kaataa mun ruuanmoskan joukkoon tynnyriin, Hannan rinnasta purkautui tuskainen huokaus: Voi kun näitä ruokia voisi lähettää kotiin Peuranmäelle! Mieleen nousivat isän ja sisarusten kasvot lähes tyhjän tuvanpöydän ympärillä. Ajatuksissaan hän kauhoi heille amerikkalaista keittoa, ojensi perunapaistosta ja pihvejä, appelsiineja, banaaneja ja kirsikoita. Kun tyhjennettävänä oli kauniisti aseteltu vain vähän maisteltu murekeannos vihannesten ja hedelmien kera, Hanna purskahti itsekseen hiljaiseen itkuun. Valtava ero ruuan määrissä eri puolilla maailmaa ei voinut olla järkyttämättä hänen niukkuuteen tottunutta nuorta mieltään. Nopeasti hän pyyhkäisi kyyneleet pois kämmenselkäänsä, ryhdistäytyi ja jatkoi astioiden tyhjentämistä.

Hanna oppii kuitenkin pian ettei Amerikka ole kaikille Onnela. Hän kuulee myös työväenyhdistyksen toiminnasta, työläisten oikeuksista ja sosialismista ja näkee kodittomia ryysyläisiä nukkumassa ovenpielissä. Hannan omassa elämässä on paljon iloja, hän käy suomalaisten tapaamisissa, Haalilla tansseissa sekä kirkossa. Suomalaiset pitävät paljon yhtä, tyttöystävät ja poikaystävätkin löytyvät suomalaisten joukosta. Hannakin löytää pian poikaystävän, komean Martin jonka käsivarsilla on niin ihana liehua pitkin Haalin lattiaa. Hanna on rakastunut ja niin onnellinen. Hän ihailee sitä miten Martti liikkuu New Yorkissa kuin kala vedessä. He käyvät yhdessä Keskuspuistossa luistelemassa ja katselemassa kauppojen hienoja jouluikkunoita. Martti ei ole töissä pilvenraapijoilla kuten monet suomalaismiehet vaan kelloseppänä. Muutenkin Martti on Hannan mielestä niin erilainen kuin muut hänen Amerikassa tuntemansa suomalaismiehet. Mutta vaikka ystävät kihlautuvat ja perustavat perheet, Martti ei kosi.

Hanna kuulee, että erään tutun suomalaisen naisen työnantaja, upporikas Hoffmannin pariskunta, etsii sisäkköä loistokotiinsa Park Avenuella. Siellä saisi oman kauniin huoneenkin ja asunnon ja ruoan lisäksi 50 dollaria palkkaa kuukaudessa. Lapsettomalla herrasväellä ei olisi kuin kaksi passattavaa. Martin kehotuksesta Hanna vaihtaa työpaikkaa kaivosmiljonäärin perheeseen ja Hannalle aukeaa taas aivan uudenlainen maailma. Kotiväki Suomessa on kuitenkin Hannalla aina mielessä ja heti kun mahdollista, hän haluaakin lähteä Suomessa käymään. Sen jälkeen pitää päättää kumpi kahdesta rannasta vetää Hannaa enemmän puoleensa.

Olen aiemmin lukenut Vuorenpäältä hänen hämäläisestä kartanosta kertovan romaanitrilogiansa Kotkansilmä, Kotkansilmän perintö ja Kotkansilmän uusi loisto ja pidin tuosta trilogiasta paljon. Vuorenpäällä on mutkaton ja arkinen tapa kirjoittaa ja häntä voisi verrata hyvin esimerkiksi Enni Mustoseen. Loppuratkaisuun olisin vain kaivannut jonkin isomman twistin.




20 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen esittely kirjasta, kiitos tästä. :) Eeva Vuorenpää onkin minulle kirjailijana täysin vieras!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että sait tästä jonkinlaisen käsityksen. Ei taida Vuorenpäätä kovin moni kirjabloggaaja tunteakaan, ainakaan vielä.

      Poista
  2. Olen pyöritellyt tätä käsissäni, sillä siirtolaisuus kiinnostaa minuakin. Meidänkin suvusta lähti amerikkaan muutama henkilö ja yhden heistä (ja hänen ottotyttärensä) olen tavannutkin.

    On vaatinut valtavasti rohkeutta lähteä toiselle mantereelle tuona aikana, kun yhteydenpito ja tiedonkulku on ollut hyvin hidasta verrattuna nykyaikaan!

    Bloggauksesi perusteella taidan lisätä tämän lukujonooni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että kiinnostuit! Taitaa melkein kaikilla olla enemmän tai vähemmän lähisuvussa Amerikkaan lähteneitä.

      Poista
  3. Mielenkiintoinen aihe! Isoäitini setä on suvun kuuluisin Amerikkaan lähtijä, joten aihe tuntuu tutulta. Hauskaa, kun historia tulee lähelle. Kiitos kirjavinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos kiinnostuit! Samaa mieltä, historia on aina vielä kiinnostavampaa kun siihen on jotain omakohtaista kytketty :-)

      Poista
  4. Omakohtaisuus (kaukaisempikin) tekee kyllä aina kirjasta kiinnostavan kuten tässä sinun tapauksessakin. Kyseisestä kirjailijasta ja kirjasta en ole aikaisemmin kuullutkaan, mutta varsinkin pari vuotta takaperin tuli luettua paljon historiallisia romaaneja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on niin totta! Vaikkei kirjassa muuta kuin ohimennen käytäisi tutulla paikkakunnalla sitä heti lukee jotenkin eri tavalla!

      Poista
  5. Kiitos minulle ennestään tuntemattoman kirjailijan teoksen esittelystä. Minunkin suvussani (tai montahan niitä oikeastaan on) on ollut Amerikkaan lähteneitä - osa jäi ja osa palasi. ( Äidinäitini vanhemmat menivät naimisiin New Yorkissa ja heidän vanhin lapsensa syntyi siellä ennen kuin he palasivat Suomeen. Eipä olisi minua, jos olisivat sinne jääneet.) Isän puoleisesta suvusta sen sijaan lähdettiin Uuteen-Seelantiin ja heidän jälkeläisiään olen tavannutkin, kun ovat käyneet Suomessa. Muistan, että isänäitini sai kirjeitä sisareltaan toiselta puolelta maapalloa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ketään Uuteen Seelantiin lähtenyttä en meidän suvusta tiedäkään, siinäpä vielä pidempi muuttomatka!

      Poista
  6. Onpa kiinnostavaa! Minullakin aihe liippaa sukua, ukkini sisko lähti, ilmeisesti oikein karkasi, aikoinaan Amerikkaan. Sieltä hän laittoi äitini perheelle paketteja äidin lapsuudessa ja monet hänen laittamansa korut ja vaatekappaleet ovat edelleen tallessa tärkeinä muistoina hänestä.
    Tämä kiinnostaa siis hyvinkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ne ovatkin hienoja muistoja! Meillä ei tietääkseni ole mitään vastaavaa talletettua, kaikki vaatteetkin varmaan muokattuja ja loppuun käytettyjä.

      Poista
  7. Pelkkä juonenkuvaus toi minunkin mieleeni Enni Mustosen. Suomalaisten siirtolaistarinat voivat olla kiinnostavia ja veikkaanpa, että niistä tulee useampiakin kirjoja lähiaikoina. Nyt se sukupolvi on kuollut ja jälkipolvia kiinnostaa tutkia isotätiensä ja isosetiensä kuvioita. Minullakin lähti vaarin veljet, mutta eipä heistäkään miljonäärisetiä tullut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti olet oikeassa ja lisää siirtolaisromaaneja julkaistaan. Minä olisin ainakin kiinnostunut lukemaan lisää aiheesta :-)

      Poista
  8. Minuakin kiehtoo ja kiinnostaa aiheena Amerikkaan suuntautunut siirtolaisuus. Siitä olisi mielenkiintoista lukea kaunokirjallisiutta. Kitos tästä lukuvinkistä, voisi kenties harkita luettavaksi.

    VastaaPoista
  9. Minullekin tässä on aivan uusi kirjailijatuttavuus. Täytyy pitää mielessä, sillä historiallisia romaaneja on aina kiva lukea ja olen itse aisassa lukenut todella vähän mitään amerikansiirtolaisista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin, kovin vähän on minunkaan kohdalleni vastaavia osunut. Tulee mieleen Colm Toibinin Brooklyn joka oli aika hieno, mutta sekin toki irlantilaisista...

      Poista
  10. Liityn kerhoon, ihan uusi kirjailijanimi minulle! Historiallista luen aika vähän, oikeastaan todella vähän, mutta voisin tämän Vuorenpäänkin laittaa muistiin. Ainakin tämä siirtolaisuusaihe kiinnostaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännästi aihe on kiinnostanut hyvin monia näissäkin kommenteissa, toivottavasti aiheesta saataisiin lisää romaaneja!

      Poista