tag:blogger.com,1999:blog-28802440380407106172024-03-18T21:52:51.201+02:00Kirjan jos toisenkinJane / Kirjan jos toisenkinhttp://www.blogger.com/profile/04722582825733664745noreply@blogger.comBlogger865125tag:blogger.com,1999:blog-2880244038040710617.post-4808664929157554302024-03-17T23:33:00.021+02:002024-03-17T23:55:05.654+02:002 x Vieraat kulttuurit: Leila Slimani & Kamila Shamsie<div style="text-align: center;"><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Tällä kertaa vuorossa yhteispostaus kahdesta ei eurooppalaisesta kirjasta, jotka ovat pakistanilais-brittiläisen Kamila Shamsien Poltetut varjot, sekä marokkolaiset juuret omaavan Leila Slimanin trilogian toinen osa Katsokaa kun tanssimme.</span></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjK-vZ9n4BNam5yKuK5pxJoPN5PEwaaVnqWQj5_R6Q5Po-zsuk4hWEGPYzUD11XaqRyEJ8oeSQWC1uS7XAqTzDNphGf-m0SfMQOkoer3w1pVAyR5OP8t9eTkwrMUTXzZxzupY1M3QmsKAmdDHYFp5u-1U9VqfqE7-WA1iGca7w-OSVYrgv5nC3ZCxHDZFPX/s418/9789510456026_frontcover_final_medium.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="418" data-original-width="264" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjK-vZ9n4BNam5yKuK5pxJoPN5PEwaaVnqWQj5_R6Q5Po-zsuk4hWEGPYzUD11XaqRyEJ8oeSQWC1uS7XAqTzDNphGf-m0SfMQOkoer3w1pVAyR5OP8t9eTkwrMUTXzZxzupY1M3QmsKAmdDHYFp5u-1U9VqfqE7-WA1iGca7w-OSVYrgv5nC3ZCxHDZFPX/s320/9789510456026_frontcover_final_medium.jpg" width="202" /></a></div><span style="font-family: verdana;"><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;">Leïla Slimani: Katsokaa kun tanssimme</div></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">WSOY, 2023</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Suomennos: Sampsa Peltonen </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Lukija: Krista Putkonen-Örn</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Kesto: 10 h 7 min</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Katsokaa kun tanssimme jatkuu melko lailla suoraan siitä, mihin trilogian aloitusosa päättyi. Ranskalainen Mathilde oli mennyt naimisiin marokkolaisen Aminen kanssa ja elänyt tämän rinnalla töitä paiskien ja parempaa elämää tavoitellen. Siinä ohessa he olivat saaneet pojan ja tyttären. </span><span style="font-family: verdana;">Maatila olikin vuosien aherruksen jälkeen alkanut tuottaa.</span></div><div><span style="font-family: verdana;"><br /></span><div><span style="font-family: verdana;"><i>Aminesta oli tullut hieno herra, kunnioitettu mies, joka järjesti vastaanottoja uima-altaansa äärellä paperilyhdyin koristellussa puutarhassaan. Porvarismies, joka vietti uuttavuotta muiden rikkaiden seurassa ja juhli siekailematta kullanvärinen pahvitötterö päässä pikkutakki serpentiinin ja konfetin peitossa. </i></span></div><div><span style="font-family: verdana;"><i>Amine huokui rahaa ja ylpeyttä. Hän oli teettänyt mittatilauspukuja ja opetellut tanssimaan valssia ja mamboa. Hänen sängyssään oli maannut puoli kaupunkia. Äiti Mouilalan kuoleman jälkeen Amine oli käyttänyt tämän vanhaa taloa Berrimassa majapaikkana, jonne hän vei rakastajattaria muhinoimaan melkein homeisilla sohvilla. Joskus Amine ajoi auton keskelle auringonkukkapeltoja paikkaan, jossa kuvitteli olevansa näkymätön, ja nuoleskeli siellä jonkun tylsistyneen vaimoihmisen ryntäitä. Kerran hän oli ajanut iltamista kotiin sellaisessa kunnossa, että oli törmännyt oliivipuuhun. »En ollut humalassa, väsynyt vain», hän oli väittänyt. »Silmät menivät hetkeksi kiinni kun haukottelin.»</i></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><i><br /></i></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Aicha-tytär oli ollut Strasbourgissa opiskelemassa lääkäriksi, eivätkä he olleet nähneet tätä moneen vuoteen. </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Kun Amine meni kotiin palaavaa tytärtään lentokentälle vastaan, järkytys oli melkoinen. Amine oli alkuun tuijottanut pitkässä suoristetussa tukassa ja minihameessa kulkevaa nuorta naista kuin herkkupalaa, kunnes tämä oli ottanut pois aurinkolasinsa ja Amine oli tajunnut tuon seksikkään olennon olevan hänen oma tyttärensä. Aichan itsevarmuus suli isän tuomitsevan katseen alle, ja istuessaan hiljaa autossa matkalla kotiin, hän yritti vaivihkaa kiskoa hamettaan alaspäin. Mikä oli muotia Ranskassa, ei todellakaan ollut soveliasta Marokossa. </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Nuori polvi pääsi opiskelemaan, ja siksi heillä oli mahdollisuus kohota elämässä ylöspäin. Keskiluokkaiset opiskelijat, käsityöläisten ja kauppiaiden lapset, haaveilivat pääsevänsä korkeisiin asemiin kuten ministeriksi, ja rakentavansa uuteen, muodikkaaseen Rabatin kaupunkiin talon uima-altaineen. Uima-altaista oli muutenkin tullut menestyksen symboli, kaikki paremmat perheet Aichan kotiseudullakin rakensivat sellaisen. Jopa Amine oli rakennuttanut heille uima-altaan Aichan opiskeluvuosien aikana. </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Opiskelemaan lähdettiin Ranskaan, ja nuorisokulttuuri kopioitiin joko Ranskasta tai Hollywoodista, sillä 1950-60-lukujen amerikkalaiselokuvia ihailtiin. Marokkolaispojatkin halusivat olla marlonbrandoja. Marokolla oli tarjota vain vanha kitulias paimentolaiskulttuurinsa tai sulttaanien ylellisyys, eikä kumpikaan kiinnostanut nuorta polvea. </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><i>CASABLANCAN JA Rabatin välissä on kahdeksankymmenen kilometrin pituinen ranta-alue, jolle marsalkka Lyautey haaveili rakennuttavansa Ranskan Kalifornian. Hänen mielestään juuri valtameren piti olla Marokon voiman ja vaurauden lähde, eikä hän ymmärtänyt, miksi maan asukkaat olivat niin pitkään eläneet ikään kuin selin mereen. Pääkaupungiksi Lyautey määräsi Rabatin, jolloin kunnianarvoisa Fès sai jäädä historiaan. Casablanca oli tuolloin piskuinen satamakaupunki, ja sen tilalle marsalkka halusi rakennuttaa koko modernin Marokon keulakuvan. Se kuvaisi Marokkoa, jonka asukkaat tekevät rahaa ja nauttivat elämästä. Marokko jättäisi taakseen kuninkaallisten kaupunkien nostalgian, tukahduttavat medinat ja ikkunattomat riadit, joiden muurien sisäpuolella asui kokonaisia sukuja perinteiseen elämänmuotoonsa jämähtäneinä. Aivan, tähän valtameren rannalle saisi nousta kaupunki valloittajille, edelläkävijöille, liikemiehille, iloluontoisille naisille ja eksotiikannälkäisille turisteille. Työläisten ja miljardöörien kaupunki, jossa olisi leveitä puistokatuja ja niiden molemmin puolin palmuja, ravintoloita, elokuvateattereita ja virheettömän valkoisia art déco -asuintaloja. Manner-Ranskan parhaat arkkitehdit loihtisivat sinne betonisia kerrostaloja, joissa on hissit, keskuslämmitykset, pysäköintihallit ja kaikki. Kaupunki saisi olla kuin keltaisessa valossa kylpevä elokuvastudion lavaste, jossa asukkaat toimivat heitä varten laaditun käsikirjoituksen mukaan. Ei enää vatsakkaita paššoja, laiskanpulskeita sulttaaneja eikä ummehtuneisiin palatseihin suljettuja kaapuihin verhottuja naisia. Ei enää heimosotia, maalaisten nälänhätiä eikä vuorten suojissa viihtyvää hävel</i></span><i style="font-family: verdana;">iäisyyden ja vanhoillisuuden kulttuuria. Rannikosta tulisi uusi rajamaa, ja kaikki kunnianhimoiset ihmiset unelmoisivat Marokon läntisimmän alueen valloittamisesta. </i></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Samaan aikaan kun köyhä maa eli vallankumouksen partaalla, yliopistolla kävi ranskalaisia luennoimassa Proustista. Casablancan kahviloissa nuoret lukivat Le Mondia ja löivät vetoa hevosista joita eivät koskaan nähneet, sillä ne juoksivat Pariisissa. Kuka olisi se suunnannäyttäjä, joka kehittäisi heidän omaa kulttuuriaan, ja halusiko eliitti edes sivistää koko kansaa? </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Kirjan aluksi esiteltiin henkilöt ja kerrottiin hiukan heidän taustastaan ja siinä samalla sai lyhykäisen kertauksen ensimmäisen kirjan oleellisimmista tapahtumista. Kirjoitin ylös kuka on kuka, mikä oli äänikirjaa kuunnellessa hyvä, sillä jouduin alussa useamman kerran lunttaamaan kuka olikaan kenen tytär, kenen veli jne</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Katsokaa kun tanssimme tarjosi ensimmäisen osan tavoin koukuttavaa tarinankerrontaa ja kiinnostavaa, itselle vierasta arabikulttuuria eri maantieteellisestä sijainnista kuin yleensä. Ylipäätään tältä aikakaudelta (tai miltään muultakaan ajanjaksolta) ei Pohjois-Afrikan maista ole juurikaan luettavaa tarjolla, varsinkaan suomeksi käännettynä. Enkä todellakaan sano, että lukekaa tätä, kun ei muutakaan ole, vaan lukekaa tätä sarjaa, sillä se on hyvä!</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Oli mielenkiintoista huomata, miten samanlaista tietynlainen sukupolvien välinen murros on ollut tuona ajanjaksona, vaikka kulttuurierot ovat olleet valtavat Suomen ja Marokon välillä ja ovat toki edelleenkin. Minut yllätti, miten samanlaisia kiistan aiheet ovat kuitenkin olleet; Aminen ja Salimin väliset riidat olisi voitu hieman muokattuina käydä suomalaisessakin ruokapöydässä kuusikymmentä vuotta sitten.</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Amine saattoi sanoa pojalleen kutakuinkin niin, että "jos tuollainen maleksinta jatkuu, kirjoitukset eivät mene toisellakaan yrityksellä läpi. Siihen löytyy ratkaisu, pannaan sinut asepalvelukseen. Sinun iässäsi minä olin jo sodassa!" Eihän tästä puutu kuin "hiihdin joka aamu kouluun kesät talvet pelkkää ylämäkeä". Samaan aikaan äiti kantaa valmistamansa ruuan pöytään, pysyy hiljaa eikä puutu asiaan, toivoo vain, että isä ja poika lakkaisivat riitelemästä, ja entä poika, hän vain pyörittelee silmiään isän puheille. Äiti toivoo, että saisi vähän rauhallisempia vuosia kaiken sen jälkeen mitä he ovat lastensa eteen tehneet. Hän pyykkäsi, siivosi ja kokkasi, hän oli jo yli neljänkymmenen ja tunsi itsensä ikuiseksi Tuhkimoksi. Entä miten hänet näkee Amine: lehtiä lueskelevana ja leivoksia mutustelevana kotirouvana.</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Kiitokset että tätä sarjaa meille käännetään, mutta miksi ihmeessä ette lue näitä? Bloginäkyvyys on ollut aika vähäistä, ehkä kirjagramin puolella on enemmän näkyvyyttä, en tiedä, koska en sitä seuraa. </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Lukijana Krista Putkonen-Örn on aivan täydellinen valinta sarjan ääneksi.</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">*****</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhKqY7lXC2o8fc3UIJxgnMUfU-HFowRs6HxoKGgVOK2jhR3TY_MIvSAEWI9Hw-fNlXF2e7SLwD3EPCZX0GG8bslq4JpmMJDToTXrsQuYYfgN6zrQkagB3D2e97TGuTYYoqEiohKkZDGZUholTR-10_jZ9J_-H8aZ5uHXzqmZP5_UwTpukz2iX_WKY9qWkB9/s495/8464bca4d7aa4f63b7ec6ba436c413849789512435043_1_8fb308b9-69ad-4f7c-bd97-fe7aa621dba5.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="495" data-original-width="495" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhKqY7lXC2o8fc3UIJxgnMUfU-HFowRs6HxoKGgVOK2jhR3TY_MIvSAEWI9Hw-fNlXF2e7SLwD3EPCZX0GG8bslq4JpmMJDToTXrsQuYYfgN6zrQkagB3D2e97TGuTYYoqEiohKkZDGZUholTR-10_jZ9J_-H8aZ5uHXzqmZP5_UwTpukz2iX_WKY9qWkB9/s320/8464bca4d7aa4f63b7ec6ba436c413849789512435043_1_8fb308b9-69ad-4f7c-bd97-fe7aa621dba5.jpg" width="320" /></a></div><span style="font-family: verdana;"><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div>Kamila Shamsie: Poltetut varjot</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Äänikirja: Gummerus, 2023 (lukukirjana 2010)</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Alkuteos: Burnt Shadows, 2009</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Lukija: Irene Omwani</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Kesto: 14 h 46 min</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"> </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Siitä lähtien kun Saksa oli antautunut liittoutuneille toukokuussa 1945, nagasakilainen nuoripari, saksalainen Konrad ja japanilainen Hiroko, olivat tapailleet enää vähemmän näkyvästi. Neljä kuukautta myöhemmin noin 45000 ihmistä kuoli ydinpommin räjähdyksen voimasta. Hiroko selvisi, saaden mustan linnun kaltaiset paloarvet selkäänsä, mutta Konrad oli yksi menehtyneistä. </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Hiroko ei voinut jäädä Nagasakiin, joten hän päätyi Delhiin, jossa Konradin sisarpuoli Elizabeth asuu miehensä Richardin kanssa. Brittiläinen siirtomaavalta oli tuolloin väistymässä Intiasta, ja meneillään olivat neuvottelut Pakistanin valtion muodostamisesta. Monet muslimiperheet jakautuivat, osa suurista sisarusparvista päätti jäädä Intiaan, osa lähteä Pakistaniin. Yhteen näistä perheistä kuuluu Richardin ja Elizabethin palvelija, 24-vuotias Sajjiid. Hirokon on helpompi tutustua mieheen kuin yläluokkaiseen isäntäväkeen, ja he rakastuvat. </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><i>Joskus, kun Hiroko muisteli avioliittonsa ensimmäisiä vuosia, hän hahmotti sen parhaiten jatkuvana neuvottelujen sarjana – yhtäällä Sajjadin käsitys kodista yhteisöllisenä tilana ja toisaalla Hirokon käsitys kodista yksityisenä turvapaikkana; yhtäällä Sajjadin usko, että naapurit hyväksyisivät Hirokon, jos hän käyttäisi samanlaisia vaatteita kuin he ja viettäisi samoja uskonnollisia juhlapyhiä, toisaalla Hirokon vakaumus, että naapurit pitäisivät sitä teeskentelynä ja että heidän tulisi oppia hyväksymään hänet hänen omilla ehdoillaan; yhtäällä Sajjadin vakaumus, että miehen tulee elättää vaimonsa, toisaalla Hirokon määrätietoinen halu työskennellä opettajana; yhtäällä Sajjadin pyrkimys elämän helppouteen, toisaalla Hirokon vaistomainen taipumus kapinointiin. Hirokolle oli selvää, että heidän avioliittonsa onnistuminen perustui heidän keskinäiseen kykyynsä mukautua neuvotteluissa saavutettuihin tuloksiin – vailla katkeruutta siitä, kumpi oli kulloinkin joutunut antamaan enemmän periksi. Lisäksi, Sajjad oli huomauttanut kun Hiroko oli kerran puhunut hänelle asiasta, asialle oli eduksi, että he olivat mielestään toisilleen parempaa seuraa kuin kukaan muu maailmassa. On toki muutakin, mikä on asialle eduksi, Hiroko oli kuiskannut myöhään yöllä.</i></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Hiroko ja Sajjid päätyvät mutkan kautta asumaan Pakistaniin, mutta kirja hyppää silloin jo 1980-luvulle. He ovat saaneet yhden lapsen, pojan nimeltään Raza. Isä ja poika eivät (tässäkään kirjassa) ole erityisen hyvissä väleissä, ja Raza kokee isän odotukset liian suuriksi. Hän epäonnistuu yliopiston pääsykokeissa ja ajautuu ystävystymään erään afgaaninuorukaisen kanssa, väittäen itsekin olevansa afgaani. Näin he päätyvät afgaanisotilaiden koulutusleirille, jonka myötä kuvaan tulee terrorismi ja sitä vastaan taisteleva CIA. Hiroko on tarinassa mukana vielä vanhuuden päivillään, mutta loppupuolella pääosaan nousee Raza ja nuorukaisen hapuilu eri kulttuurien välillä. Loppukohtaus on jännittävä, kuin kansainvälisestä trilleristä. </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Vaikka sekä äiti että poika kokevat nuorina suuria, mullistavia kohtaloita, heidän elämänsä ovat niin kovin erilaisia, ja kun miettii miten kirja päättyi, on jo tavallaan vaikea muistaa millaisissa tunnelmissa se alkoi, saati sitten Delhin tapahtumia. Shamsien kirjat eivät koskaan ole helppoja, eikä niiltä heppoista asioiden käsittelyä odotakaan, mutta loppuvaiheiden takia tämä kirja tuntui rankimmalta niistä, mitä olen häneltä lukenut. </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Laitan linkit noihin aiemmin lukemiini tähän lopuksi, sekä juttuuni Leila Slimanin trilogian ykkösosasta. Vaikka Slimanin kirjoissakin on mukana politiikkaa, tohdin niitä suositella myös ihan luku- ja sukuromaaneina. </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><a href="https://kirjanjostoisenkin.blogspot.com/2022/07/leila-slimani-toisten-maa.html" target="_blank">Leila Slimani: Toisten maa</a><br /></span></div></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><a href="https://kirjanjostoisenkin.blogspot.com/2023/10/kamila-shamsie-ystavista-parhain.html" target="_blank">Kamila Shamsie: Ystävistä parhain</a><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="color: black; font-family: verdana;"><a href="https://kirjanjostoisenkin.blogspot.com/2015/08/kamila-shamsie-jumala-joka-kivessa.html" target="_blank">Kamila Shamsie: Jumala joka kivessä</a><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="color: black; font-family: verdana;"><a href="https://kirjanjostoisenkin.blogspot.com/2014/03/kamila-shamsie-kartanpiirtaja.html" target="_blank">Kamila Shamsie: Kartanpiirtäjä</a><br /></span></div><div style="text-align: left;"><br /></div>Jane / Kirjan jos toisenkinhttp://www.blogger.com/profile/04722582825733664745noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-2880244038040710617.post-59108616405059191912024-03-10T23:50:00.002+02:002024-03-11T21:51:02.420+02:00Jenny Bayliss: Talvipuutarha<div style="text-align: center;"><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhjGMUH03E30MUfi49W4Uh6jwHFPN62aycYy7jmir8djrq_hfhq_YiT0skmLb_3BllSHPOBf-mNShOLu7i5Jjd8n7T5SRh6XjHDbqzHAydOnTC7Su30bUwfoLYCxZzkGzfE8CLLaeeYJsUMXuv7e76rwihjmN8KviE_nPPKZdPym_Fdvezns-ceaJE6qY6e/s666/978-951-1-47334-3.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="666" data-original-width="460" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhjGMUH03E30MUfi49W4Uh6jwHFPN62aycYy7jmir8djrq_hfhq_YiT0skmLb_3BllSHPOBf-mNShOLu7i5Jjd8n7T5SRh6XjHDbqzHAydOnTC7Su30bUwfoLYCxZzkGzfE8CLLaeeYJsUMXuv7e76rwihjmN8KviE_nPPKZdPym_Fdvezns-ceaJE6qY6e/s320/978-951-1-47334-3.jpg" width="221" /></a></div><span style="font-family: verdana;"><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div>Jenny Bayliss: Talvipuutarha</span></div><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;"> Otava, 2023</span></div><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;">Alkuteos: Meet Me Under the Mistletoe</span></div><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;">Lukija: Saara Lehtonen</span></div><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;">Kesto: 13 h 47 min</span></div><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Elinor "Nory" Noel pyöritti Onnenhetket -nimistä antikvariaattia yhdessä ystävänsä ja oikean kätensä Andrew'n kanssa. Hän oli opiskellut kirjallisuutta ja taidehistoriaa yliopistossa ja kirjoittanut lopputyönsä kultakauden unohdetuista naispuolisista taidemaalareista. Hänen mielestään asiakkaiden oli hyvä tutustua kirjoihin kunnolla ennen ostopäätöstä, niinpä Onnenhetkissä oli useampi viihtyisä lukunurkkaus. Välillä Andrew saikin - ihan aiheesta - kiusoitella Norya siitä, ettei tämä oikeastaan halunnut myydä kaikkia kirjojaan. </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Nory oli tutustunut parhaaseen ystäväänsä Ameerahiin kalliissa yksityiskoulussa, johon hän itse oli aikoinaan saanut stipendin. </span><span style="font-family: verdana;">Heidän luokkansa oli ollut kouluaikoina niin tiivis porukka, että oli ollut vaikea uskoa heidän milloinkaan ajautuvan erilleen. Niin oli kuitenkin käynyt, ja edellisen kerran he olivat olleet yhdessä koolla surullisissa merkeissä, yhden heistä hautajaisissa. Nyt oli luvassa iloisemmat juhlat, sillä heidät oli kutsuttu viettämään Jennan ja Charlesin häitä vanhaan Robinwoodin linnaan, ja vieläpä kokonaiseksi viikoksi, niin että he voisivat jälleen viettää kunnolla aikaa yhdessä. Norylle linna ja sitä ympäröivä kylä olivat tuttua seutua, jossa hän oli viettänyt lapsuutensa.</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><i>Koko hänen lapsuutensa ajan oli Talvipuutarha ollut hänen suosikkipaikkansa, ja hän hidasti nyt askeleitaan vaikka kylmyys oli jo tehnyt hänen jäsenensä lähes tunnottomiksi. Mikä tahansa kukka pystyi hurmaamaan, kun aurinko paistoi lämpimästi ja päivät olivat pitkiä, Nory ajatteli, mutta vain aivan erityislaatuinen kasvi kykeni kukkimaan, kun lämpötila oli nollassa ja päivät pimeitä. Pienet maahan upotetut valaisimet korostivat violetteja kanervia, kirkkaanpinkkejä maksaruohoja – ”jääkukkia”, kuten hänen isänsä niitä kutsui – ja talvijasmiinin keltaisia kukkaryöppyjä. Mutta eniten Elinor rakasti jouluruusuja. Niiden tummat, terävän sahalaitaiset lehdet muodostivat kontrastin kukintojen pehmeisiin, puuterisiin kelloihin ja hilkkoihin, jotka kumartuivat kainosti maata kohden.</i></span></div><div style="text-align: left;"><br /></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Nory oli porukan ainoa sinkku, ja häntä hieman arvelutti koko tapahtumaan osallistuminen ja kaikkien luokkatovereiden tapaaminen, etenkin siksi että hänellä oli ollut lyhyt ja surkea seksisuhde yhden heistä kanssa. Guy ei välttämättä osaisi hoitaa kohtaamista sivistyneesti.</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Ameerah sai Noryn suostuteltua mukaan, ja hyvä niin, sillä Nory on iloisesti yllättynyt tavatessaan linnan puutarhassa Isaacin, joka on jäänyt kotiseudulle töihin, vieläpä puutarhuriksi Noryn isän yritykseen. Isaac on Noryn kanssa samanikäinen, mutta kävi taannoin kunnallista koulua, eikä kuulunut siksi heidän opiskelijaporukkaansa, päinvastoin monet yksityiskoululaiset olivat kohdelleet häntä huonosti. </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Nory ja Isaac alkavat viihtyä toistensa seurassa, vaikka muutama mutkakin on matkassa. Ensinnäkin Isaac kantaa kaunaa Noryn luokkatovereita kohtaan ja toisekseen Noryn veli, joka on nykyään Isaacin ystävä, on kovin suojeleva sisartaan kohtaan, eikä missään nimessä haluaisi näiden kahden seurustelevan keskenään. </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">He ovat kuitenkin jo aikuisia ihmisiä jotka tekevät itse päätöksensä, mutta eivät haasteet siihen pääty. Viikko on lyhyt aika, ja sen jälkeen Norya odottaa oma elämänsä Lontoossa. Miten siihen voisi sovittaa maalaispuutarhurin satojen kilometrien päässä?</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Bayliss on kirjoittanut kolme romaania, jotka on kaikki myös suomennettu. Kuuntelin niistä ensimmäisen englanniksi ja nyt nämä kaksi suomeksi, en tiedä vaikuttiko kieli vai läpi kirjan kantava jouluteema kuuntelukokemukseen, mutta ensimmäinen kirja on edelleen suosikkini.</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Tuo ensimmäinen on nimittäin hyvin jouluinen, nämä kaksi jälkimmäistä taas talvisia kirjoja, joissa joulu on pienesti mukana. Osuuden pienuuden vuoksi Talvipuutarhaa voi huoletta lukea näin hankien keskellä vielä joulun jälkeenkin. </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Kirjassa oli mukana muutakin kuin opiskeluaikojen muisteloa ja romantiikkaa, esimerkiksi vanhoja taidepiirustuksia. Twistejä olisin ehkä kaivannut joukkoon enemmän, mutta hyvin silti viihdyin. </span></div><div style="text-align: left;"><br /></div><div style="text-align: left;"><br /></div>Jane / Kirjan jos toisenkinhttp://www.blogger.com/profile/04722582825733664745noreply@blogger.com10tag:blogger.com,1999:blog-2880244038040710617.post-90633795898228703872024-03-04T03:46:00.003+02:002024-03-04T03:46:20.747+02:00Gabrielle Zevin: Huomenna, huomenna ja huomenna<div style="text-align: center;"><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi0cR46z7z4lPEwPImoMrAeoNc8MZaYHL2hCIfpmODo_FFsYUQjx6Ph4Ed2_MNfmzSHhcHB_lP4VRdLPuenXhuHjvM75QTZwYWwd6T6jkhUqSGDhwa4VDR2GRkg7zHXA4uiQ1w25sBTFMjR_D8AM6bi_-ILrgCt14CWUxesMGl1JWJaK8TWcpwCqySKsIPg/s514/2f667a9e-fb68-4fbe-b7de-5be037ecb3b4_1400.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="514" data-original-width="350" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi0cR46z7z4lPEwPImoMrAeoNc8MZaYHL2hCIfpmODo_FFsYUQjx6Ph4Ed2_MNfmzSHhcHB_lP4VRdLPuenXhuHjvM75QTZwYWwd6T6jkhUqSGDhwa4VDR2GRkg7zHXA4uiQ1w25sBTFMjR_D8AM6bi_-ILrgCt14CWUxesMGl1JWJaK8TWcpwCqySKsIPg/s320/2f667a9e-fb68-4fbe-b7de-5be037ecb3b4_1400.jpg" width="218" /></a></div><br /> <span style="font-family: verdana;">Gabrielle Zevin Huomenna, huomenna ja huomenna</span></div><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;">Gummerus, 2024</span></div><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;">Lukija: Mirjami Heikkinen</span></div><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;">Kesto: 15 h 50 min</span></div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Sadie Green ja Sam(son) Masuri </span><span style="font-family: verdana;">olivat tutustuneet lastensairaalassa 1998, kun Sam oli ollut auto-onnettomuudessa ja murtanut pahasti jalkansa, ja Sadien sisar oli ollut saamassa syöpähoitoja. Sisar jäi henkiin, mutta Samin jalka vaati lukuisia leikkauksia ja vaivasi vielä aikuisenakin. </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Sairaalan hoitajat olivat saattaneet heidät yhteen huomattuaan, että Sam suostui puhumaan Sadielle, mikä oli harvinaista, sillä poika oli ollut onnettomuuden jälkeen sulkeutunut. Sadien vanhemmatkin kannustivat tytärtään käymään Samia katsomassa "hyväntekeväisyyskohteena", sillä sellaisia piti suorittaa ennen bar mitzvahia. Lapset ystävystyivät, mutta kun Sadie jäi kiinni pitämistään käyntisuorituksista Sam suuttui, eivätkä he olleet puheväleissä moneen vuoteen.</span></div><div style="text-align: left;"><br /></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Ammattimaisten pelisuunnittelijoiden maailmassa oli vähän naisia, vielä vähemmän kuin naisopiskelijoita oli teknologiainstituutissa MIT:ssa jonne Sadie oli päässyt opiskelemaan. Siksi hän ei halunnut tuhota urasuunnitelmiaan sillä, että hänen CV:nsä alkaisi sanoilla Dov Mizrahin teini-ikäinen rakastajatar. Dov oli Sadien opettaja ja hyvin kuuluisa pelisuunnittelijoiden parissa. Hän oli myös naimisissa, mutta luvannut jättää vaimonsa. </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Niin rakastunut kuin Sadie olikin, hänen oli ajateltava myös sitä tulevaisuutta, jossa Dov ei olisi enää mukana. </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Sam ja Sadie olivat puhumatta kuusi pitkää vuotta. Sam oli kuvitellut, että maailma olisi täynnä Sadie Greenin kaltaisia ihmisiä ja tyttö olisi korvattavissa, mutta ei se ollut. Harvard oli osoittautunut aivan erityiseksi pettymykseksi, ei sillä etteikö siellä olisi ollut muitakin kenen kanssa saada aikaan 20 minuutin älykäs keskustelu, mutta edes Marx, hänen luova, nokkela ja uskollinen kämppiksensä, ei ollut Sadie. Niinpä heidän kohdatessaan sattumalta Sam vaati Sadieta suunnittelemaan kanssaan tietokonepelin, ja siitä alkoi yhteinen uransa joka johti Unfair Gamesin perustamiseen. </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Huomenna, huomenna ja huomenna oli minulle aika erikoinen valinta kuunneltavaksi. Lähes kuusitoista tuntia kirjaa pelimaailmasta, aiheesta, joka on minulle hyvin vieras, eikä ole missään kohtaa edes kiinnostanut. Onko tällainen kirjavalinta pelkästään uhka, vai voiko se olla myös mahdollisuus?</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Kustantajan mainoslause "Intohimoisen vastaanoton saanut ilmiöromaani täynnä ysärinostalgiaa" sekä karkottaa (en ole ilmiöiden perään), että houkuttelee (ysärinostalgia). </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Tämä on varmasti kirja, jota voi lukea monella tavalla, ikään kuin eri terävä kärki edellä. Minulle tämä oli sitä ysäriä ilman muuta, mutta myös kirja ystävyydestä, ja ehkä kaikkein eniten juuri ystävyydestä ja sen vaikeudesta ja rosoisuudesta. Ja tuon ystävyyden ja juuri sen realistisen käsittelyn myötä pidin tästä oikein paljon, ja koin kirjan omakseni minäkin. Zevinin henkilöt ovat kaikkea muuta kuin sokerikuorrutettuja, he eivät ole useinkaan kovin "kivoja", eikä lukijakaan heistä tai heidän valinnoistaan pidä aina tai useinkaan, mutta ei Huomenna, huomenna ja huomenna olekaan mikään harlekiinikirjan tarina, se on sellainen kuin elämä ja ihmiset ovat. Välillä rasittavia, usein itsekkäitä. </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Kerronta oli todella koukuttavaa, ja kuuntelin tätä aika haipakkaa aina kun vain ehdin. Pidin myös siitä, että aina välillä kirjailija antoi viitettä tulevasta, yhtäkkiä tuli esimerkiksi pätkiä haastatteluista joita he tulivat myöhemmin elämässään antamaan. Tiesit siis eteenpäin, jonnekin tulevaan, ja ne väläykset olivat yhdenlaisia koukkuja, jotka ainakin minuun toimivat hyvin.</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Saattaa hyvinkin olla, että tässä on jo vuoden yllättäjä!</span></div><div style="text-align: left;"><br /></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div>Jane / Kirjan jos toisenkinhttp://www.blogger.com/profile/04722582825733664745noreply@blogger.com6tag:blogger.com,1999:blog-2880244038040710617.post-68612031336843304822024-02-27T12:00:00.000+02:002024-02-27T12:00:00.141+02:002 x Amanda Vaara - Villa Venla sarjan päätös <div style="text-align: center;"><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhAkfilDS4Cw7uD15WCY4b0GospnFMzoGytM-FAxJKgbnb3n2_Ql78Yl1w-eSZI3BxY9TMMrYnM4BHUdNp8WAFE8_8v36GlZgoVHXdLL74rsLvvKUcAT3qJyKdE9o3zLXXLrf8MIXpk1Usy5tXCBd0KeJXsbCFFDmbYXwEwTL8PNWpL3OjcFA-HwTN-XhNH/s1936/Photo_2024-02-26_12-22-37_AM.png" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1936" data-original-width="1936" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhAkfilDS4Cw7uD15WCY4b0GospnFMzoGytM-FAxJKgbnb3n2_Ql78Yl1w-eSZI3BxY9TMMrYnM4BHUdNp8WAFE8_8v36GlZgoVHXdLL74rsLvvKUcAT3qJyKdE9o3zLXXLrf8MIXpk1Usy5tXCBd0KeJXsbCFFDmbYXwEwTL8PNWpL3OjcFA-HwTN-XhNH/s320/Photo_2024-02-26_12-22-37_AM.png" width="320" /></a></div><br /></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Kun Amanda Vaaran eli kirjailija Niina Hakalahden sarja Villa Venla alkoi vuonna 2017, suorastaan ahmin sen ensimmäisen osan, Pientä fiksausta vailla. Kirjassa Venla teki sen mistä olin itse pitkään ihan oikeasti haaveillut, eli osti vanhan koulun ja kunnosti sen kodikseen, sekä aloitti majatalon pitämisen. Sarja on nyt edennyt viimeiseen osaansa joka on peräti seitsemäs. </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Viisi ensimmäistä osaa luin paperikirjoina ja kuudennen kuuntelin viime vuonna, mutta juttu jäi keskeneräisenä julkaisujonoon. Koska olin päässyt näin pitkälle, halusin saada sarjan päätökseen, joten latasin Omalla tontilla luureihini. </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Tässä tulee aiempia osia ajatellen väkisinkin juonipaljastuksia sisältävä koonti näistä kahdesta viimeisestä osasta, sekä jutustelua sarjasta kokonaisuudessaan.</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Amanda Vaara: Routavaurioita</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Karisto, 2022</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Villa Venla #6</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Lukija: Mervi Takatalo</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Kesto: 6 h 04 min</span></div><div style="text-align: left;"><br /></div><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><span style="font-family: verdana;">Venla asusteli Ruusukartanossa kaksin Juhon kanssa, kun Petri oli tehnyt heidän puolestaan sen valinnan johon Venla ei ollut pystynyt, ja jättänyt hänet. </span><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Venla puolestaan oli katkaissut välit Jörniin sen jälkeen kun Sini Hänninen -niminen nuori nainen oli soittanut hänelle ja kertonut, että hän ja Jörn odottivat vauvaa ja että he olivat aikeissa muuttaa yhteen. Jörn oli kyllä laittanut Venlalle viestejä joissa vakuutti ettei isyys ollut mahdollista, mutta Venlan reaktio kaikkeen oli laittaa Jörnille esto päälle.</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Amanda Vaara: Omalla tontilla</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Villa Venla #7</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Karisto, 2023</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Lukija: Mervi Takatalo</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Kesto: 6 h 18 min</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Amandan oli hankala oppia muistamaan uutta kutsumanimeä, jota tytär halusi itsestään käytettävän. Entinen Eedla, nykyinen Edi etsi itseään ja paikkaansa maailmassa</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Kovasti sitä omaa paikkaansa etsi edelleen myös Amanda itse, ja etenkin hän sai pähkäillä mieskuvioitaan. Viime aikoina hän oli tapaillut useampaakin tielleen osunutta kaksilahkeista, ja sitten oli tietenkin Jörn eli Juuso, hänen nuorimmaisensa isä, joka oli kovasti ainakin pyrkinyt olemaan läsnä pojan elämässä.</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Ajatukseni sarjasta kokonaisuudessaan ovat yhteen sanaan kiteytettynä sekavat. </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Kun Villa Venla alkoi, olin tosiaan innoissani. Halusin lukea nimenomaan siitä Venlan taloprojektista ja alussa juonikuviot pitkälti pyörivätkin bisneksen rakentamisen ympärillä. Mutta eipä siinä kauaa mennyt, kun majoitustoiminta ym jäivät täysin taka-alalle ja pääroolin kirjoissa sai Venlan heittelehtivä rakkauselämä ja tulihan siinä hötäkässä saatua yllätysvauvakin. Monesti Venlan käyttäytyminen oli kaikkea muuta kuin ikäisensä mukaista ja ihmettelin, ja pakko sanoa, että myös harmittelin sitä, minne kirjailija Venlaa johdatteli. Sen mitä matkan varrella näin muiden lukijoiden kommentteja, olivat ne samansuuntaisia, ja näin monien ainakin "uhkaavan" jättää sarjan kesken. Itse pääsin maaliin, mutta tutkaillessani sitä, miten Venla kehittyi näiden vuosien aikana, niin hänen nyt päästyään maaliin niiltä osin mitä lukijat pääsevät Venlaa seuraamaan, enpä kehuisi hänen kasvaneen ihmisenä, ehkä pikemminkin selvinneen karikoista jotenkuten. </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Purnauksen jälkeen niihin ruusuihin. Olin kuitenkin siinä mielessä tyytyväinen viimeiseen osaan, siihen miten se sitoi vuosien elämäntarinat nippuun ja pidin positiivisesta, kuitenkin vähän avoimeksi jätetystä lopusta. Eli ei liian loppuunpureskeltua. Moni kirjailija ei enää tässä kohtaa malttaisi olla kirjoittamatta liian tiukkaan viritettyä tulevaisuutta kaikille, joten arvostan! Tästä eivät kaikki kommentoijat olleet käyttämässäni äänikirjapalvelussa pitäneet, vaan siellä oli myös pohdintaa siitä, että kirja loppui kesken eikä kerrottu prikulleen miten Venlan ja Ruusukartanon kävi. Ei kerrottu ei, mutta annettiin riittävästi vinkkiä, ja tavallaan lukijalle mahdollisuus päättää, saiko Venla näillä spekseillä ritarinsa valkoisella ratsulla. </span></div><div style="text-align: left;"><br /></div>Jane / Kirjan jos toisenkinhttp://www.blogger.com/profile/04722582825733664745noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-2880244038040710617.post-29647756304715912612024-02-24T16:30:00.121+02:002024-02-25T21:46:02.982+02:002 x kirjakauppa Lontoossa - Annie Lyons & Natalie Jenner<div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhBsIWtI5qUYM4R6xMENSliT73PmCDPwmPsdomjxWeMagdUZAOsVQicLWUwu3pBr-bjHbXoAOnKw4hZEMR2wy_kgPZtbz8iCHBJC7UqNzdfdxr2jeiNpFl0Rr_ydUTvG-pWWh8yKGsy9JAX3uxVQqJmHwtX47R3DuxEnp-Qag5jWXLNPHiFymxK6GKR2wMF/s667/etukansi_pommisuojan-lukupiiri_300dpi-456x667.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="667" data-original-width="456" height="200" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhBsIWtI5qUYM4R6xMENSliT73PmCDPwmPsdomjxWeMagdUZAOsVQicLWUwu3pBr-bjHbXoAOnKw4hZEMR2wy_kgPZtbz8iCHBJC7UqNzdfdxr2jeiNpFl0Rr_ydUTvG-pWWh8yKGsy9JAX3uxVQqJmHwtX47R3DuxEnp-Qag5jWXLNPHiFymxK6GKR2wMF/w137-h200/etukansi_pommisuojan-lukupiiri_300dpi-456x667.jpg" width="137" /></a><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh4sqiALdTonWC0nNNd3iBujx0MlaglYBysJ-DL5kdwRt1EdsVNl3b0mm-VFPHgBp9ydc75GdPfwrauqtaLIzIYQA1ZpWeEf7a4jHvCePf73WxPCzmwBlm8bNxlk4ry3EJbPwkl2GGdC5r8juSb79p-CEws9qzAR-3_wEs4uJzHDc1PgX22qAR5kDeo7MyG/s1184/02b289a7467848a3ad60fa35988c44c19789523755208_1.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1184" data-original-width="800" height="200" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh4sqiALdTonWC0nNNd3iBujx0MlaglYBysJ-DL5kdwRt1EdsVNl3b0mm-VFPHgBp9ydc75GdPfwrauqtaLIzIYQA1ZpWeEf7a4jHvCePf73WxPCzmwBlm8bNxlk4ry3EJbPwkl2GGdC5r8juSb79p-CEws9qzAR-3_wEs4uJzHDc1PgX22qAR5kDeo7MyG/w135-h200/02b289a7467848a3ad60fa35988c44c19789523755208_1.jpg" width="135" /></a></div><span style="font-family: verdana;"><div><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div>Olen viime aikoina kuunnellut lukuisia kirjakauppaan sijoittuvia romaaneja, ja jostain syystä ne sijoittuvat aina Englantiin ja vielä tarkemmin Lontooseen, niin myös tämä kaksikko.</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Pommisuojan lukupiiri sijoittuu - kuten nimestä voi päätellä - sotavuosiin, ja Natalie Jennerin Bloomsburyn naiset välittömästi sotaa seuranneisiin vuosiin. Aloitetaan siis Pommisuojan lukupiiristä.</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Annie Lyons: Pommisuojan lukupiiri</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Aula & co, 2023</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Lukija: Outi Vuoriranta</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Kesto: 10 h 14 min</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Pommisuojan lukupiirissä Gertie Bingham oli jäänyt leskeksi ja pyörittämään yksin puolisonsa Harryn kanssa perustettua kirjakauppaa. Gertie oli melkein kuudenkymmenen, ja mietti olisiko jo aika luovuttaa kirjakauppa eteenpäin seuraavalle sukupolvelle, ja kenties muuttaa vallan pois Lontoosta, etenkin kun pääministeri Chamberlainin puheista huolimatta vaikutti siltä, että Britannia oli matkalla kohti uutta sotaa.</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Mutta kohtalo päätti toisin. Kun saksalaisia lapsia alettiin lähettää Englantiin turvaan Hitleriltä ja uhkaavalta sodalta, myös Gertie, jonka avioliitto oli jäänyt lapsettomaksi, päätti kantaa kortensa kekoon. Niinpä hänen luokseen Lontooseen muutti teini-ikäinen Hedy. Gertie ryhtyi auttamaan myös tytön vanhempien saamisessa Englantiin, mutta ennen kuin suunnitelma ehti toteutua, julistettiin pelätty sota Britannian ja Saksan välille. </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Kun sota alkoi näkyä ihmisten arjessa, elintarvikkeita alettiin säännöstellä ja pakolliset pimennykset astuivat voimaan, Gertie huomasi miten paljon enemmän ihmiset alkoivat lukea, ja miten kovasti sellaiselle rauhoittavalle ajanvietteelle kuin lukupiirille, oli edelleen tarvetta.</span></div><div style="text-align: left;"><i style="font-family: verdana;"><br /></i></div><div style="text-align: left;"><i style="font-family: verdana;">Harry oli aina sanonut, että parhaat asiat elämässä saivat alkunsa kirjoista, ja kun seuraavien viikkojen ja kuukausien ajan Gertie ja Hedy jakoivat rakkautensa tarinoita kohtaan teen ja pikkuleipien ääressä, Gertie sai taas muistutuksen siitä, kuinka viisas hänen miehensä oli ollut. Gertie esitteli Brontën ja Wodehousen, ja Hedy tutustutti Gertien von Droste-Hülstoffiin ja Hesseen. Kun molempien suosikkikirjat oli käyty läpi, he siirtyivät uusiin kirjailijoihin. Yhdessä he löysivät Edna Ferberin, Winifred Holtbyn, Aldous Huxleyn ja näiden lisäksi monta muuta. Gertie ilahtui huomatessaan, että heillä oli samanlainen maku, ja lisäksi Hedy keskusteli tarinoista,</i> <i style="font-family: verdana;">henkilöhahmoista ja kirjallisuudesta intohimolla, jonka Gertie tunnisti, mutta jota ei ollut tuntenut enää moneen vuoteen. Ei enää Harryn kuoleman jälkeen, kun tarkemmin ajatteli. Hänen rakkautensa lukemista kohtaan oli sammunut, mutta nyt Hedy auttoi häntä herättämään tuon ilon henkiin.</i></div><div style="text-align: left;"><br /></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Kirja oli viihdyttävä ja antoi myös ajattelemisen aihetta, monellakin tapaa. Ei siis aivan köykäisintä feelgoodia, mikä sopii itselleni, sillä jaksan harvoin kuunnella kovin höttöistä rakkaushömppää. Se näissä sota-ajan kirjakauppakirjoissa on myös kiinnostavaa, että kaikki kirjailijat käsittelevät samoja tapahtumia hyvinkin eri tavoin, ja sitä myöten lukijakin saa aina hiukan uusia näkökulmia, samalla kun monet aiemmin luetut ovat edelleen muhimassa siellä takaraivossa.</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Natalie Jenner: Bloomsburyn naiset</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Minerva, 2022</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Lukija: Annu Valonen</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Kesto: 14 h 28 min</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Grace Perkins ja Vivien Lowry olivat olleet töissä Bloomsburyn kirjakaupassa sodan päättymisestä lähtien, ja he olivat sen ainoat naistyöntekijät.</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Grace ei ollut edes erityisemmin kiinnostunut kirjallisuudesta, mutta työmatka oli lyhyt ja kätevä. Ystävyys Vivienin kanssa oli merkittävä syy siihen, miksi Grace oli pysynyt töissä juuri kirjakaupassa, vaikka heidän pomonsa, kaunokirjallisuuden osaston johtaja Alec McDonaugh, oli täysi tyranni. Toinen syy oli palkka, sillä hänen aviomiehensä Gordon oli työttömänä, ja mies kävi aina vain huonotuulisemmaksi. Heidän poikansa olivat syntyneet vähän ennen sodan syttymistä, mistä syystä Grace oli joutunut kasvattamaan heidät lähestulkoon yksin. Työpaikka antoikin hänelle myös eräänlaista vapautta lähteä kotoa.</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Vapaus oli kirjakaupassa kuitenkin suhteellinen käsite, sillä koko myymälää sekä sen osastoja johtivat tiukalla otteella miehet, eikä muunlainen järjestely voisi edes tulla kyseeseen. Kirjakaupassa oli myös yksityiskohtainen, 51 sääntöä sisältävä ohjetaulu, jonka myymälänjohtaja Herbert Dutton oli laatinut. </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Natalie Jennerin edellisestä romaanista Jane Austenin talo sen lukeneille tuttu palvelija Evie (Evelyn) Stone oli jättänyt pikku kylän ja lähtenyt opiskelemaan. Hän oli ensimmäisiä Cambridgen yliopistosta valmistuneita naisia sen 800-vuotisessa historiassa. Valmistuttuaan hän oli toivonut voivansa työllistyä tutkimusassistenttina, ja oli mielissään professorinsa kirjoittamasta erinomaisesta suosituskirjeestä, tietämättä että tämä kirjoitti lähes identtiset kaikille opiskelijoilleen, myös miehille, joiden oli muutenkin niin paljon helpompaa työllistyä. Niinpä Evie er</span><span style="font-family: verdana;">äänä päivänä vuonna 1950 käveli sisään kirjakaupan ovesta ja jäi sinne töihin. Myöhemmin kävi ilmi, että Eviellä oli myös toinen, aivan tietty syynsä hakeutua töihin nimenomaan Bloomsburyn kirjakaupan harvinaisten kirjojen osastolle.</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">1950-luku on kuitenkin suurten muutosten aikaa myös kirja- ja kustantamomaailmassa, eikä tämä jäänyt huomaamatta kirjakaupan naisilta. Vivienillä, Gracella ja Eviellä on aivan omat suunnitelmansa niin Bloomsburyn, kuin oman elämänsäkin suhteen.</span></div><div style="text-align: left;"><br /></div><div style="text-align: left;"><i style="font-family: verdana;">Alec tuijotti naisia. Herra Dutton oli ollut poissa nyt kaksi viikkoa, ja Alecilla oli vaikeuksia pysytellä kaunokirjallisuusosaston pitkän idea- ja vaatimuslistan tasalla.</i></div><div style="text-align: left;"><i style="font-family: verdana;">”Meillähän on tapahtumia”, hän sanoi. ”Iltaisin. Jotta emme häiritsisi asiakkaillemme varattua aikaa.”</i></div><div style="text-align: left;"><i style="font-family: verdana;">”Niissä käy vain miehiä”, Grace huomautti.</i></div><div style="text-align: left;"><i style="font-family: verdana;">”Muistatko, kun Stephen Spenderiä motattiin nenään viime vuonna runonlausuntatilaisuudessa?” Vivien kysyi Gracelta tönäisten tätä leikkisästi kylkeen.</i></div><div style="text-align: left;"><i style="font-family: verdana;">Spender oli Alecin lempirunoilija, ja Alec oli ollut yleisön joukossa sinä surullisenkuuluisana iltana. Alec irvisti, ja naiset purskahtivat hillittömään nauruun.</i></div><div style="text-align: left;"><i style="font-family: verdana;">”Äideillä on päivisin enemmän aikaa”, Grace sanoi, kun hän ja Vivien olivat toenneet naurustaan.</i></div><div style="text-align: left;"><i style="font-family: verdana;">”Kirjakauppa ei ole päiväsaikaan paikka, jonne tullaan puhumaan”, Alec intti. ”Kirjakaupat ovat luku- ja ostopaikkoja.”</i></div><div style="text-align: left;"><i style="font-family: verdana;">”Tiedän jo, kenet aion kutsua ensimmäiseen tapahtumaan”, Vivien sanoi.</i></div><div style="text-align: left;"><i style="font-family: verdana;">”Sanoin lukupaikkoja.”</i></div><div style="text-align: left;"><i style="font-family: verdana;">”Du Maurierin.”</i></div><div style="text-align: left;"><i style="font-family: verdana;">”Daphne du Maurierin? Sen rakkausromaanikirjailijanko?” Alec ähkäisi väheksyvästi.</i></div><div style="text-align: left;"><i style="font-family: verdana;">”Hän ei ole mitään sinne päinkään!” Vivien äyskäisi takaisin. ”Mitä se edes tarkoittaa? Voi, miten minä vihaan sitä, että…”</i></div><div style="text-align: left;"><i style="font-family: verdana;">Grace astahti eteenpäin ja laski kätensä Vivienin käsivarrelle. Vivien vaikeni vastahakoisesti ja hengähti syvään ennen kuin jatkoi tyynempään sävyyn.</i></div><div style="text-align: left;"><i style="font-family: verdana;">”Hän on yksi meidän harvoista kansainvälisistä tähdistämme – erittäin tuottelias kirjailija, jonka kirjoja lukevat kaikki.” Vivien mulkoili Alecia. ”Tunnustavat he sitä tai eivät.”</i></div><div style="text-align: left;"><i style="font-family: verdana;">Alec nojautui taaksepäin tuolillaan. ”Miten aiot saada neiti du Maurierin esiintymään meidän pikku kauppaamme?”</i></div><div style="text-align: left;"><i style="font-family: verdana;">”Jätä se minun huolekseni”, Vivien vastasi samaan vakuuttavaan tapaan, jolla puhutteli asiakkaita. ”Jätä kaikki minun huolekseni.”</i></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Minulla ei ollut Jane Austenin talon jälkeen aikomusta tarttua tähän kirjakauppakirjaan, siitä huolimatta että kirjakauppa tapahtumapaikkana on aina lähtökohtaisesti kiinnostava, sillä jos esikoinen oli melko verkkainen, tämän on sanottu olevan vielä hitaammin käynnistyvä. Mutta sitten tuli vuoden 2024 HelMet-haaste, ja siinä kohta 27: Kirja kertoo jälleenrakentamisesta. Siihenhän heti sodan jälkeiseen aikaan sijoittuva, pahasti pommituksista kärsinyt Lontoo sopii mainiosti, eikö?</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Periaatteessa kyllä. Varsinaista kaupungin saati Britannian jälleenrakennusurakkaa kirjassa sivuttiin vain aivan ohimennen ja sitä näkökulmaa olisin kaivannut enemmän, joten voi olla, ettei Bloomsburyn naiset edes päädy suunniteltuun kohtaan. Toisaalta, kyllä jälleenrakennusteemaa voi ajatella useammaltakin kantilta.</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Itse kirjasta sitten, kävikin niin, että tämä vastarannan kiiski syttyi enemmän kirjakaupan uudistamiselle kuin Jane Austenin talon pelastushankkeelle. Juoneltaanhan kirjat ovat saman tyyppisiä, eli molemmissa on ryhmä ihmisiä joille muodostuu jokin agenda jota sitten lähdetään toteuttamaan, vaikka on toisia ihmisiä, jotka luovat sille vastoinkäymisiä. Tämän kirjan loppuhuipennus oli enemmän minun makuuni kuin vastaava Austenin talossa, joka ei minun mielestäni oikein koskaan päässyt samanlaiseen vauhtiin. Romantiikkaakin tähän oli sotkettu vähemmän kuin esikoiseen, mikä on iso plussa tällaiselle kuuntelijalle joka ennemmin halusikin uppoutua kunnolla kirjamaailmaan. </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Mukana oli myös tosielämän kirjailijoita ja muita kulttuurialan vaikuttajia, kuten Daphne du Maurier, Ellen Doubleday, Samuel Beckett ja George Orwellin leski Sonia Blair.</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Natalie Jenner taas on alkujaan englantilaissyntyinen juristi, joka asuu nykyään Kanadassa ja on itsekin entinen kirjakauppias. </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div>Jane / Kirjan jos toisenkinhttp://www.blogger.com/profile/04722582825733664745noreply@blogger.com8tag:blogger.com,1999:blog-2880244038040710617.post-52912781926507865062024-02-19T00:01:00.005+02:002024-02-19T18:20:24.490+02:00Ann Rosman: Marstrandin myrkyttäjä<div style="text-align: center;"><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhXBOL0Dw41p0TE3lum7wN89JPZvwqqjM1PnhHYU64Bo80GQchIGCaW2maem7HTjFKkysOeWucLM9ZPlvhaEsAXT-t0UOHqELcNqpE89Hf5V0LhPvQ3r94GJdAtNknOrFeBnk-dPoJ9mC-RSlcQ6OYfXKuVU07ICjnLT4hB3pDc-0T9uL6pPqVi299OZJ8k/s862/9789523765986_frontcover_draft.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="862" data-original-width="533" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhXBOL0Dw41p0TE3lum7wN89JPZvwqqjM1PnhHYU64Bo80GQchIGCaW2maem7HTjFKkysOeWucLM9ZPlvhaEsAXT-t0UOHqELcNqpE89Hf5V0LhPvQ3r94GJdAtNknOrFeBnk-dPoJ9mC-RSlcQ6OYfXKuVU07ICjnLT4hB3pDc-0T9uL6pPqVi299OZJ8k/s320/9789523765986_frontcover_draft.jpg" width="198" /></a></div><span style="font-family: verdana;"><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div>Ann Rosman: Marstrandin myrkyttäjä</span></div><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;"> Bazar, 2021</span></div><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;">Alkuteos: Mercurium, 2012</span></div><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;">Lukija: Sanna Majuri</span></div><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;">Kesto: 13 h 38 min</span></div><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Olen pikkuhiljaa kuunnellut Ann Rosmanin sarjaa ja edennyt nyt neljänteen osaan. Seitsemäs osa ilmestyi suomeksi viime joulukuussa.</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Nykyhetkessä eli vuonna </span><span style="font-family: verdana;">2011 tavattiin riitaiset sisarukset Carl-Henrik, Hugo ja Maud.</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Maudilla oli aikoinaan riittänyt kosijoita, sillä monia houkutteli Stolan, valtava kartano, joka neljänsadan vuoden sääntöperintötilana olemisen jälkeen tultaisiin jakamaan osiin ja siinä kreivin ainoa tytötkin tienaisi sievoisen omaisuuden. Lähes 12000 hehtaarin alueeseen kuului neljä pienempääkin kartanoa, eli mistään pienestä perinnöstä ei ollut kyse.</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Maudin ja Magnuksen kaksi lasta olivat jo perineet omat tiluksensa, joille oli nyt tarkoitus rakentaa heille mukavat talot. </span></div><div style="text-align: left;"><br /></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Hugo ja Maud (ja yhtä lailla hänen miehensä Magnus) olivat järkyttyneitä kuullessaan, ettei heidän odottamansa perintö kuitenkaan ollut selvä juttu. Isän kuoltua isoveli Carl-Henrik oli kiistänyt tämän tekemän testamentin, ja vaati suurtilan säilyttämistä jakamattomana, jolloin se päätyisi kokonaisuudessaan hänen hallintaansa.</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Toisessa aikatasossa lähtien vuodesta 1801 tapasimme </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Mettan, eli Metta Charlotta Fock Ridderbielken, joka on todellinen historian henkilö. Metta syntyi vuonna 1765 ja naitettiin 18-vuotiaana hidasjärkiselle Henrik Fockille, joka oli ilmeisen huono valinta Mettalle. Hän järjesti miehensä pian holhouksen alaiseksi, mistä huolimatta he saivat viisi lasta ja elivät yhdessä perheenä, kunnes kaksi Mettan lasta ja Henrik kuolivat. Tätä pidettiin epätodennäköisenä sattumana, ja koska Metta oli aiemmin pyrkinyt hankkimaan markkulia (eli arsenikkia) rottaongelmaan ja hänet oli tavattu komean metsänvartijan seurassa, ikäänkuin yksi plus yksi on kolme, ja kuin yhteisestä päätöksestä Metta alettiin nähdä myrkyttäjänä joka halusi vaihtaa perheensä tuohon riistanvartijaan. Metta päätyi tutkintavankeuden jälkeen pahamaineiseen Marstrandin linnoitusvankilaan, jossa yleensä pidettiin paatuneita rikollisia - jotka olivat miehiä. Metta olikin tuon paikan ainoa naisvanki. Hän olisi halunnut kirjoittaa tarinansa paperille, mutta kun hänelle ei annettu kirjoitusvälineitä, hän kirjoi kohtalonsa käänteet pienille kangastilkuille ja ne ovat oikeastikin säilyneet nykypäiviin.</span></div><div style="text-align: left;"><br /></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Komisario Karin Adler jatkaa elämäänsä veneessä ja viihtyy siellä erinomaisesti. Seurustelu Johanin kanssa jatkuu ja junnaa vähän paikoillaan, siihen kaipaisin seuraavassa osassa jotain säpinää!</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Karin saa tutkittavakseen rikoksen johon liittyy aiemmin mainitsemani riitaisa sisaruskolnikko, kun Carl-Henrik sekä tämän poika Viktor surmataan Marstrandin linnoituksessa pidetyissä seurapiiri</span><span style="font-family: verdana;">naamiaisissa, jotka sisarusten täti järjestää. Löytyvätkö murhien motiivit perintökiistasta vai kenties kauempaa menneestä?</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"> </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><i>Ilmeisesti”, Karin aloitti, ”suuri osa vieraista ei illan aikana poistunut lainkaan Ritarisalista, joten heidät voimme poistaa epäiltyjen listalta. Pysyttekö kärryillä?” Hän levitti pöydälle Eiweltä saamansa linnoituksen pohjapiirroksen. ”Meidän pitää verrata muiden olinpaikkoja todistajanlausuntoihin ja selvittää, onko niissä ristiriitaisuuksia ja kenellä olisi ollut tilaisuus työntää Viktor alas linnanpihalle ja Carl-Henrik kaivoon.”</i></span></div><div style="text-align: left;"><i style="font-family: verdana;">”Työntekijöillä itse asiassa on siihen paremmat mahdollisuudet kuin vierailla. He myös tuntevat paikan”, Robert pohti ja kysyi samaan hengenvetoon, saisiko kahvia lisää.</i></div><div style="text-align: left;"><i style="font-family: verdana;">”Toki, mutta onko jollakulla työntekijöistä jokin syy saada isä ja poika Ekeblad hengiltä. Carl-Henrik Ekeblad oli riidoissa sisarustensa kanssa.”</i></div><div style="text-align: left;"><i style="font-family: verdana;">”Maudin ja Hugon”, Robert täydensi. ”Meidän pitää jututtaa Hugoa, ehkä hän on tänään rauhallisempi. Tuntuu hullulta, että uutinen veljen kuolemasta saa nauramaan sillä tavoin. Kuulitteko te sitä? Se ei kuulostanut täysjärkiseltä.”</i></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Pidän todella paljon tästä Karin Adleria seuraavasta sarjasta, joskin tämä osa oli näistä neljästä vähiten mieleeni. Luulisin että se johtuu siitä, että tällä kertaa nämä eri aikatasojen osuudet olivat irrallisempia, eikä nykyhetken rikos ollut minusta erityisen kiinnostava. Ei mitään sellaista kuin aiempi mestausmurha esimerkiksi. </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Väkisinkin yhtään pidemmässä sarjassa tulee lempiosia ja vähän vähemmän mieleisiä, mikä taas ei tarkoita etteikö Marstrandin myrkyttäjäkin olisi ollut huomattavasti kiinnostavampi kuin muutama muu viime aikoina kuuntelemani dekkari. Eli jatkan ehdottomasti seuraavaan osaan. Tässä on niin paljon eri osioita mistä pitää, ja vaikka historialliset osuudet lisäävät sarjan houkuttelevuutta, pidän nykyhetkestäkin yllättävän paljon, ehkä siksi että tapahtumapaikka on mieleinen ja päähenkilötkin kivoja, eivätkä ärsyttäviä. </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Jälkijunassa lukemisessa on kyllä puolensa. Suomessa näyttää olevan jokin hassu tapa kääntää sarjoja väärässä järjestyksessä ja kun ne osuvat omalle kohdalle vasta myöhemmin, saa kuunnella ne alkuperäisessä järjestyksessä. Tästäkin oli suomennettu ihan normaalisti kolme ensimmäistä osaa ja sitten yhtäkkiä kuudes. Minulla kesken olevan Sofie Sarenbrantin sarjan suomentaminen taas oli aloitettu kolmannesta osasta ja jossain vaiheessa päätetty kääntää myös ne kaksi ensimmäistä. Tämän Sarenbrantin julkaisutavan veikkaan johtuvan siitä, että kolmas osa on tullut tarjolle ja päätetty kääntää suoraan se, eikä aloitettu alusta. Kun kirja on sitten saanut riittävästi suosiota on jatkettu neljännestä jne, ja jossain kohtaa tullut idea että kyllä ne kaksi ensimmäistä voi näin jälkijunassakin vielä suomentaa. </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div>Jane / Kirjan jos toisenkinhttp://www.blogger.com/profile/04722582825733664745noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2880244038040710617.post-43955197002750706732024-02-17T15:36:00.010+02:002024-02-17T15:40:15.167+02:00Annie Darling: Ylpeyttä ja ennakkoluuloa Bloomsburyn kirjakaupassa<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgU0zKJjPv2zev_WfPbxbfPNm-CVZ7Ih6UuI5Ufp3ZQ212n160gbG5-1A-SF68tAFJASh81bta6EFFqDanvUQwEifAdrFM8mg4fDbb9Pcas9OyF7VOO_3ZJGmbaBYd-TNwopznLBV0w-Vk6E31aSQlIJmzUnOwVjetzgFDmcur1-GhLrb1P66YpJ143ZMus/s2498/9789520431648_frontcover_final_original.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="2498" data-original-width="1531" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgU0zKJjPv2zev_WfPbxbfPNm-CVZ7Ih6UuI5Ufp3ZQ212n160gbG5-1A-SF68tAFJASh81bta6EFFqDanvUQwEifAdrFM8mg4fDbb9Pcas9OyF7VOO_3ZJGmbaBYd-TNwopznLBV0w-Vk6E31aSQlIJmzUnOwVjetzgFDmcur1-GhLrb1P66YpJ143ZMus/s320/9789520431648_frontcover_final_original.jpg" width="196" /></a></div><br /><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;">Annie Darling: Ylpeyttä ja ennakkoluuloa Bloomsburyn kirjakaupassa</span></div><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;">Tammi, 2022</span></div><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;">Lukija: Rosanna Kemppi</span></div><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;">Kesto: 11 h 50 min</span></div><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana; text-align: left;"> </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Merten tutkija Peter Hardy oli unelmien poikaystävä. Harmi vain, että kirkkoherran sisarussarjan tytär Verity Love oli keksinyt hänet omasta päästään, päästäkseen ystävien jatkuvilta uteluilta. Verity oli jotenkin väsynyt jatkuvaan hälinään, jatkuvaan ihmispaljouteen, ja kaipasi usein omaa rauhaa. Siihen ei sopinut poikaystävä. </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><i>Mitä sinä tarkkaan ottaen tarkoitat, kun sanot olevasi introvertti?” Verity kuuli Johnnyn äänessä epäilyksiä ja skeptisyyttä. Hän oli kohdannut tuon äänensävyn monta kertaa ennenkin, yleensä juuri ennen kuin hänelle sanottiin: ”Introvertiksi sinä kyllä puhut ihan hiton paljon.”</i></span></div><div style="text-align: left;"><i style="font-family: verdana;">”En ole mitenkään poikkeuksellisen ujo, enkä myöskään vihaa ihmisiä. Minusta maailma vain on meluisa ja uuvuttava. Kun joudun uuteen tilanteeseen tai tapaan liian monta ihmistä, minä ennen pitkää tilttaan. Kuin tietokone, jossa on liian monta selainikkunaa auki.”</i></div><div style="text-align: left;"><i style="font-family: verdana;">Ajatus selainikkunoista sai Verityn huokaisemaan. Hän oli epäonnekseen syntynyt teknologian aikakaudella. ”Maailma on kauhean meluisa. Varashälyttimet moikuvat ja sireenit ulvovat, ja jopa supermarketin itsepalvelukassat hyppivät nenille väittäen, että kassissa on rekisteröimätön artikkeli, vaikka ihan varmasti ei ole.”</i></div><div style="text-align: left;"><i style="font-family: verdana;">Huoneen toisella puolella Johnny nauraa hykerteli. ”Totta puhut.”</i></div><div style="text-align: left;"><i style="font-family: verdana;">”Ja sitten ovat ihmiset. Ihmisiä on hirveän paljon, eikä kukaan käytä filtteriä tai puhu sisätiloihin sopivalla äänellä.” Verity oli päässyt vauhtiin. ”Heidän on pakko sanoa pieninkin ajatuksensa ääneen. En voi käydä edes virkistävällä kävelyllä puistossa kuulematta jonkun kovaäänistä puhelinkeskustelua. Toiset soittavat puhelimesta musiikkia olettaen, että koko maailma haluaa kuulla sitä. Sietokyvylläni on rajansa!</i></div><div style="text-align: left;"><i style="font-family: verdana;">Minun on käytävä töissä koska en ole rikkaasta perheestä”, Verity jatkoi. Hänen pitkä, polveileva paasauksensa nykyelämän meluisuudesta läheni loppuaan. ”Minulla on hyvin suuri, hyvin äänekäs perhe, jota rakastan, ja ystäviäkin minulla on, mutta deittailu ja poikaystävä – se olisi minulle liikaa.”</i></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Sattumien summana Verity istahti ravintolassa pöytään jossa oli jo ennestään komea sopivan ikäinen eli noin nelikymppinen mies, ja antoi paikalle osuneiden työkavereidensa luulla, että kyseinen komistus on hänen uusi miesystävänsä. Mies lähti leikkiin mukaan, ja mikä yllättävintä, hän oli hyvinkin samankaltaisessa tilanteessa kuin Verity, eli sinkku ja jatkuvan painostuksen kohteena. Niinpä Johnny värväsi Verityn daamikseen tuleviin häihin ja halusi tämänkin jälkeen jatkaa valeseurustelukumppaneina esiintymistä molempien seurapiirielämässä, nyt kun kesän juhlasesonki oli vasta alussa. Johnnylla oli oma tarinansa, hän oli rakastunut naiseen, joka oli mennyt naimisiin hänen hyvän ystävänsä kanssa, eikä Johnny voinut kuvitellakaan deittailevansa ketään muuta naista. Sitä paitsi Johnny vaikutti viestittelevän tämän mysteerinaisen kanssa ihan jatkuvasti.</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><i style="font-family: verdana;">”Mitä mieltä hän on siitä, että sinulla on valetyttökaveri?” Verity oli selvästikin viime aikoina skypettänyt ihan liikaa siskojensa kanssa, jotka eivät lainkaan arkailleet esittää henkilökohtaisia kysymyksiä. ”Onko se hänestä ikävää?”</i></div><div style="text-align: left;"><i style="font-family: verdana;">”Hänen ei oikeastaan pitäisi olla asiasta mitään mieltä, naimisissa kun on”, Johnny sanoi alakuloisesti. ”Sitä paitsi me sovimme kesän alussa, että antaisimme toisillemme tilaa.”</i></div><div style="text-align: left;"><i style="font-family: verdana;">Verityn mielestä ei voinut puhua tilan antamisesta, jos jatkuvasti pommitti toista puheluin ja tekstarein, varsinkin silloin kun toisella oli seuraa, mutta hän ei sanonut sitä ääneen. </i></div><div style="text-align: left;"><i style="font-family: verdana;">Verityn motto kuului: ”Mitä Elizabeth Bennet tekisi?” eikä: ”Mitä uskomattoman tahdittomat siskoni tekisivät?” Hän siis tyytyi sanomaan: ”Niinkö?”</i></div><div style="text-align: left;"><i style="font-family: verdana;">”Niin olisi tarkoitus. En ole nähnyt häntä moneen viikkoon. Meidän oli itse asiassa määrä tavata sinä iltana, kun sinä tupsahdit pöytääni italialaisessa ravintolassa, mutta hän teki minulle oharit. Tai ei, se ei ole reilusti sanottu. Hän sanoi, että meidän pitäisi pysytellä erillämme jonkin aikaa ja miettiä, mitä kumpikin meistä oikeasti haluaa. Olisi tosin ollut huomaavaista sanoa se jo ennen kuin varasin pöydän ja odottelin melkein tunnin.”</i></div><div style="text-align: left;"><i style="font-family: verdana;">Veritylle alkoi muodostua kuva tästä toisesta naisesta, eikä se ollut yksinomaan positiivinen.</i></div><div style="text-align: left;"><i style="font-family: verdana;">”Tavallaan sinun oharisi olivat minun onneni.” Verity vilkaisi Johnnya syrjäsilmällä. ”Vaikka kyllä sinä olisit voinut olla mukana juonessa ja teeskennellä olevasi Peter Hardy. Se olisi helpottanut meidän molempien elämää tuntuvasti.”</i></div><div style="text-align: left;"><i style="font-family: verdana;">”Totta”, Johnny myönsi. ”Mutta sitten meistä ei olisi tullut ystäviä.”</i></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Ylpeyttä ja ennakkoluuloa Bloomsburyn kirjakaupassa on melko suoraa jatkoa sarjan ensimmäiselle osalle, sillä sen päähenkilöt Posy ja Sebastian ovat menneet naimisiin vain pari viikkoa sitten ja ovat ärsyttävän kuvertelevaisia. Verity on kuin nykypäivän versio neiti Bennettistä, ja hänen roolihahmonsa on hauskasti kirjoitettu. </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Minunhan piti kuunnella tämä Bloomsburyn kirjakauppa -sarjan toinen, itsenäinen osa, hetikohta ilmestyttyään, sillä pidin ensimmäistä osaa oikein mallikkaana ja viihdyttävänä oman genrensä edustajana. Vaan parempi myöhään kun ei milloinkaan, sillä kirja ilmestyi suomeksi jo lähes kaksi vuotta sitten, ja sarjaan on sen jälkeen ehditty kääntää jo kaksi muutakin osaa. Voisin yrittää ottaa tavoitteeksi kuunnella kolmannen osan jossain kohtaa vuoden mittaan niin, että saisin kuunnella neljännen osan joulun seutuun, sillä se on sarjan "joulujakso". </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Yllä olevasta voinee jo päätellä, että pidin kovasti tästä toisestakin osasta! Darling osaa kutitella oikein somasti minun huumorinystyröitäni, ja tämä onkin juuri sellaista chick litiä jonka seurassa viihdyn mainiosti aina kirjan silloin, toisen tällöin. Ja vaikka romaanin koko idea pyöriikin rakkauden ympärillä, ehkä se on tuo osuva huumori mikä saa aikaan sen, ettei kirja tunnu minusta yhtään siirappiselta. Jos jotain toivoisin, niin itse kirjakauppa olisi voinut olla enemmän mukana tässä kakkososassakin.</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Eli ei muuta kuin uppoutuminen Ninan tarinaan kesän mittaan, asetan sen vaikka haasteeksi itselleni. Ninasta paljastui hyvin vähän lisää tässä toisessa osassa, mutta ainakin hänellä oli miesystäviä. Saa nähdä mitä tälle Gervaiselle tehdään seuraavassa kirjassa, vai onko mies silloin jo kokonaan historiaa.</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><i>”…ja hänellä on loistava huumorintaju. Johnny heitti tosi hyvän P. G. Wodehouse -vitsin teehuoneen avajaisissa”, Posy muistutti Verityä. ”Verrattuna Ninan viimeisimpään kammotukseen Johnny on aivan omaa luokkaansa.”</i></span></div><div style="text-align: left;"><i style="font-family: verdana;">”Kuulen joka sanan!” Nina huusi kassalta. Heidän pitäisi tosiaankin muistaa sulkea toimiston ovi. ”Gervaise ei ole kammotus. Hänellä vain on vaikea elämäntilanne.”</i></div><div style="text-align: left;"><i style="font-family: verdana;">Gervaise oli performanssitaiteilija, joka kuvaili itseään seksuaalisesti joustavaksi. Verityn silmissä tosin näytti siltä, että seksuaalinen joustavuus oli vain tekosyy, jonka varjolla Gervaise petti Ninaa sekä toisten naisten että miesten kanssa. Viikonloppuna, kun Verity oli ollut poissa, Nina oli vihdoin antanut Gervaiselle kenkää, mutta myöhään sunnuntai-iltana Gervaise olikin ilmestynyt tallipihalle ja kiljunut heidän ikkunoidensa alla, että hän tappaisi itsensä, jos Nina ei ottaisi häntä takaisin.</i></div><div style="text-align: left;"><i style="font-family: verdana;">”Voisiko hän mitenkään tappaa itsensä äänettömästi?” Verity oli kysynyt.</i></div><div style="text-align: left;"><i style="font-family: verdana;">”Voi Very, sinä et nyt yhtään ymmärrä”, Nina oli vastannut murheellisesti. ”Elämä olisi tyhjää ilman intohimoa.” </i></div><div style="text-align: left;"><br /></div>Jane / Kirjan jos toisenkinhttp://www.blogger.com/profile/04722582825733664745noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-2880244038040710617.post-46690591901162202024-02-09T23:30:00.004+02:002024-02-09T23:35:50.553+02:00Paula Hotti: Murha Ylämaalla<div style="text-align: center;"><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjN51SZBRc-fx1Ce1XmaY4vfSLx-IWrMYhVh3oR85Akd57PNHJb509putBkoAMAi24ke9myaDc4FrgGa-GKV05Z1seBMTlo1kkkMZCrdVG33323Cc0wgDbr49LtBHgcr24j5A1E4vLh93baD-utiDfGVnJboA0cUZa-OXiahUG9vXR5VRflecv4FXRMgy9p/s500/Murha_Yl%C3%A4maalla.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="500" data-original-width="345" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjN51SZBRc-fx1Ce1XmaY4vfSLx-IWrMYhVh3oR85Akd57PNHJb509putBkoAMAi24ke9myaDc4FrgGa-GKV05Z1seBMTlo1kkkMZCrdVG33323Cc0wgDbr49LtBHgcr24j5A1E4vLh93baD-utiDfGVnJboA0cUZa-OXiahUG9vXR5VRflecv4FXRMgy9p/s320/Murha_Yl%C3%A4maalla.jpg" width="221" /></a></div><span style="font-family: verdana;"><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div>Paula Hotti: Murha Ylämaalla</span></div><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;">Otava, 2024</span></div><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;">Lukija: Anni Tani</span></div><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;">Kesto: 9 h 52 min</span></div><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Hääkuvaaja Amy oli työkeikalla Skotlannin suosituimmassa linnassa löytäessään seinälle ripustetun ruumiin. Apulainen Matt kopsahti pyörtyneenä lattialle ja löi päänsä kaatuessaan.</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Carlos Carrera, rikosylikonstaapeli Edinburghista, oli lomaillut tässä samassa tietyssä hotellissa ensimmäisen kerran jo parikymmentä vuotta sitten ja palannut nuorikkonsa kanssa vuosittain. Heidän erostaan oli jo aikaa, mutta Carlos palasi saarelle mielellään itsekseen. Hänet tunnettiin, hänen työtään ja taitojaan arvostettiin, ja kuten hän arvasikin, hänen osaamistaan kaivattiin murhatutkimuksen käynnistämiseen. </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Hotellin omistajat Lady ja Lordi McMurray olivat muuttaneet rapistumassa olleen maalaiskartanon bed & breakfastiksi, ja heidän tyttärensä Rosa sittemmin tyylikkääksi hotelliksi ravintoloineen. Vielä suurempi vetonaula oli ehkä Lady itse, sillä hänen punomansa murhatarinat olivat tehneet hänestä suositun rikoskirjailijan.</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Rosa ja hänen miehensä Oliver olivat tutustuneet yliopistolla. Käytyään ensimmäisen kerran saarella Oliver oli rakastunut ei vain Rosaan, vaan koko seutuun. Mentyään naimisiin he olivat alkaneet johtaa hotellia ensin Rosan vanhempien rinnalla, sitten kaksin kohti uutta, menestyksekkäämpää tulevaisuutta, mutta hotellin omistivat edelleen Rosan vanhemmat mikä asetti tiettyjä rajoituksia.</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Amyn kämppis, Ylämaalla asumisesta haaveillut suomalainen Halla, oli kokkina hotellin ravintolassa. Hän tapaili nuorta paikallista komistusta, Kieran O'Callahania, joka on uraansa aloitteleva poliisi.</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Barbara ja Benjamin Hutton lomailivat iäkkään isänsä Timothyn kanssa hotelliin kuuluvassa järvenrantamökissä. </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Samana päivänä kun linnasta löytyi ruumis, oli Timothy lähtenyt vaellusreitille kahden bordercolliensa kanssa. Koirat palasivat myöhemmin hotellille ilman isäntäänsä, mikä herätti välittömän huolen, mitä nyt Barbara ja Benjamin tuntuivat suhtautuvan isän katoamiseen yllättävänkin huolettomasti...</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Ylämaalla murhia tapahtui harvoin, saati näin brutaaleja. Ruumiin pää oli leikattu irti ja ruumis nostettu seinällä olevan peuranpään jatkeeksi, kuin se olisi käänteinen kentauri. Takkaan oli sytytetty tuli, joka oli alkanut sulattaa pakastimessa säilytettyä ruumista. </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Mikä oudointa, ruumiin esille ripustamisen tapa oli täysin kopioitu Ladyn kirjoittaman rikosromaanin juonesta.</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Murha Ylämaalla aloittaa uuden dekkarisarjan, joka on nimetty Hallan mukaan. En ymmärtänyt miksi.</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Heti alussa esiteltiin melko hurja määrä henkilöitä nopeaan tahtiin tiputellen, mikä teki kuuntelun aloituksesta haastavaa. Kuka tämä henkilö olikaan, mikä näiden suhde oli ja niin edelleen. Juonellisesti alku oli melko lupaava, mutta ihmissuhdemättöä oli aika tavalla dekkariksi, jopa minun makuuni, ja minähän odotan että sitä on. Lopussa kaikki tarjoiltiin kovin valmiiksi pureskeltuna, eli kaikki selitettiin puhki. Come on, lukijat eivät ole niin tyhmiä etteivätkö mitään oivalla, lisäksi dekkareista pitävillä on taipumusta nauttia siitä kun saa itse hoksata jotain.</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Miksi sitten sarja on nimetty juuri Hallan mukaan? Nainen oli niin vähän mukana tapahtumissa, että hädin tuskin muistin tämän olemassaoloa, ennen kuin aika lopussa. Carlosin nimikkosarjahan tämä olisi aivan selkeästi, mutta kun ei ole, niin tarkoittaako se sitä, ettei Carlos ole mukana seuraavissa osissa?</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Lukija sai minut huokailemaan. Hän äänsi Oliverin välillä kuten Oliver, välillä Olivar, ja McMurrayt olivat "mäkmörit" kovin paksulla suomalaisella ööllä ja ärrällä mikä sattui omaan korvaani. Myöskin "kysy Amylta" oli "eimilta" eikä "eimiltä" mikä kuulostaa sekin hassulta. Meillä olisi ääntämisen puolesta hyvin samanlainen nimi Eini, eikä sitäkään äännetä Einilta. Näin vähän aikaa sitten Helmet-haasteen keskusteluryhmässä kommentin, jossa kirjoittaja ihmetteli miten te kestätte kuunnella mitään käännöskirjallisuutta äänikirjoina, kun nimet ja paikat äännetään niin päin mäntyä, ja siksi hän ei kestä äänikirjoja. Mikä muuten on tämä juttu, että suomalaiset kirjailijat ovat alkaneet sijoittaa kirjojaan Suomen ulkopuolelle? Ymmärrän kyllä muualla asuvat, kuten Vera Valan tai Satu Rämön. Kuka ulkomaalainen kirjoittaisi vastaavasti Suomesta, ja niin että faktat on kunnolla tarkastettu, Nimim. En koskaan unohda sitä brittiläistä joulukirjaa, jonka suomalainen miespäähenkilö, mielenkiintoisesti nimetty Stellan Virtaseksi, puhui englantia kuulostaen lähinnä hengästyneeltä italialaiselta. Lukija olisi voinut kuunnella ensin muutaman kunnon rallienglantivideon up in the ass of Timo. Sori, oli pakko! (Ja jos nuorisolaiset ei tiedä, niin esim YouTubesta löytyy ihan tuolla haulla!)</span></div><div style="text-align: left;"><br /></div>Jane / Kirjan jos toisenkinhttp://www.blogger.com/profile/04722582825733664745noreply@blogger.com10tag:blogger.com,1999:blog-2880244038040710617.post-33430217828513292812024-01-31T23:49:00.001+02:002024-01-31T23:49:32.570+02:00Klassikkohaaste #18 - Maria Jotuni: Huojuva talo<div style="text-align: center;"><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjYtr6iH73gBkL8e7M7-VCDRGAcivEI4Nrq3n4vADWRzy-2HbPzgr9cKoyERZf90-D0L76Dl-twWYjUXYKANLNj4GBwvvSrpjge1iUvR-vGl05QJBRQFjZySeXOpuzc6h9Q_0Wp__u8CVJLuYShSrsdKYIg1tP96iU47oPKTHbg8G6Ogpo1o8THYl37cAPr/s800/9789511473305_2023-10-24_103116.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="800" data-original-width="800" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjYtr6iH73gBkL8e7M7-VCDRGAcivEI4Nrq3n4vADWRzy-2HbPzgr9cKoyERZf90-D0L76Dl-twWYjUXYKANLNj4GBwvvSrpjge1iUvR-vGl05QJBRQFjZySeXOpuzc6h9Q_0Wp__u8CVJLuYShSrsdKYIg1tP96iU47oPKTHbg8G6Ogpo1o8THYl37cAPr/s320/9789511473305_2023-10-24_103116.jpg" width="320" /></a></div><span style="font-family: verdana;"><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div>Maria Jotuni: Huojuva talo</span></div><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;">Äänikirja: Otava, 2023</span></div><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;">Ensimmäinen julkaisu: Otava, 1963</span></div><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;">Lukija: Eija Ahvo</span></div><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;">Kesto: 18 h</span></div><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Lea oli saanut elää onnellisen lapsuuden isoisänsä ja vanhempiensa rakastamana. Hänellä oli nuorempi sisar Toini, jonka eteen hän tekisi kaikkensa.</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Eräänä juhannuksena hän kohtasi Eero Markun ja suostui tämän kosintaan. Oman kodin laittaminen oli ihanaa. </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Eeron oma huone jossa mies myös työskenteli, oli suurin ja valoisin. Sitten oli heidän makuuhuoneensa, ruokailuhuone jossa kuusi tuolia pöydän ympärillä, palvelijanhuone, tarjoiluhuone ja keittiö, jossa oli kaasuliesi. </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><i>Leaa riemastutti tämä keittiö. Se oli hänen omansa, siinä ei ollut vierasten jälkiä. Kaunis, mikä kaunis tällainen liian puhtaan näköinen keittiö olisi, tahi miksi se ei olisi kaunis. Väriä sen kylmään sineen antoivat kattiloiden kannet hellan yläpuolella olevalla hyllyllä, ja kattilat tuossa kattilahyllyllä. </i></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Lea kaipasi äitiään, ikäänkuin olisi nyt oman kodin saatuaan vasta paremmin tätä ymmärtänyt. Mutta kun hän oli varovasti yrittänyt puhua Eerolle josko äiti kutsuttaisiin ensimmäisenä jouluna heillä käymään, ei ollut Eero siihen mitään virkkanut. Lea tiesi että syynä oli pitkälti raha, siitä tai sen puutteesta heillä oli ollut kiistaa alusta alkaen. Eero oli tottunut yhden hengen menoihin, eikä ymmärtänyt miten paljon heidän vielä pienikin taloutensa kulutti, niinpä tämä moitti jatkuvasti että Lean oli oltava säästäväisempi. Mutta ehkä Eero ei muutenkaan halunnut anoppia käymään.</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><i>Eero tahtoi pitää heidät erillänsä, ja tottahan oli että ruoka silloin enemmän maksaisi. Ei hänkään, Lea, olisi iljennyt syödä äidin aikana niin kuin hän nyt söi. Hän söi eri ruokaa kuin Eero. </i></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><i>Eero söi oikeata voita ja ranskanleipää ja lihaa. Lea söi margariinia jota oli toisella lautasella, hapanleipää ja kirnupiimää. Hän laittoi kastiketta kookosrasvasta, lämmitti sitä ja kastoi siihen leipäänsä. Eerolle piti olla oikeaa ruokaa, hän ei voinut syödä tuota kastiketta. Mutta, jos Lea jätti sen itselleen tekemättä ja sattui ottamaan lihaa, kuuli hän heti, ettei heidän kannattanut syödä lihaa. Jos hän jätti lihan pois, meni Eero syömään ulos. Näin siis näytettiin, että Lean kohdalta vain oli vähennettävä. </i></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Kun Lea alkoi odottaa ensimmäistä lastaan, hänelle tuli kaikenlaisia mielitekoja, ja hän häpesi niitä vaikka ymmärsi että syy ei ollut hänen, vaan kasvavan lapsen. Kerran hän osti kapinahengessä puoli kiloa omenoita ja söi kaikki paitsi kaksi, jotka jätti miehelleen, ja siitä seurasi kovaa arvostelua. Hän näki unta miten leikkaisi paksun siivun Eeron ranskanleivästä, laittaisi päälle Eeron oikeaa voita ja joisi maitoa. Ja kananmuna jonka hän keitti Eerolle joka ilta, miten sen kaunis muotokin hiveli häntä ja miten hänenkin teki sellaista mieli.</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Lea harmitteli ettei ollut opiskellut mihinkään ammattiin, nyt hän oli vain palvelija, joka hoiti kahden hengen taloutta, ja käytti siihenkin liikaa rahaa. Hän olisi halunnut palata konttorityöhön jossa oli ollut ennen avioliittoa, mutta Eero ei siihen suostunut. Lea ajatteli kaiken vielä muuttuvan, että Eero kyllä oppisi elämään yhdessä, oppisi miten vaimoa on kohdeltava. Miehenkin tuska helpottaisi kun heistä tulisi varakkaampia, ja kun heistä tulisi perhe.</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Eero muuttuikin, muttei suinkaan parempaan. Väkivalta astui kuvaan, niin henkisessä kuin fyysisessä muodossa, ja miehestä sukeutui varsinainen kotityranni. Ulospäin hän oli arvostettu lehtimies ja häntä kutsuttiin pitämään puheita erilaisiin seuroihin. </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><i><span style="font-family: verdana;">"Minä olen luonteeltani sellainen, etten minä vastustusta siedä. Minua vaivaa paha henki", sanoi Eero kuin kerskaillen. "Minun persoonallisuuteni rajat eivät ole kai tavalliset."</span></i></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><i>...</i></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><i>"Jos sinä et moralisoisi, sinun luonasi olisi hyvä olla. Sinä viet minulta tukesi sillä."</i></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><i>"En vie. Olen toverisi."</i></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><i>"Tuo että minä kokeilen asioita kääntämällä..."</i></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><i>"Sinulla ei ole siihen oikeutta", keskeytti Lea lujasti. "Ei ole oikeutta, eikä väkivaltaisiin tekoihin ole oikeutta. Minä en puhu itseni puolesta enkä itseni tähden, sinun tähtesi, sinä et saa arvioida toisia niin vähäisiksi. Ja lopulta sinä alennut omissa silmissäsi."</i></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><i>"Minä? Omissa silmissäni, miksi? Enhän minä ole tehnyt mitään rikosta, oletko hullu? Minä näen ettet ymmärrä ihmisestä mitään. Toini on oikeassa, sinä olet vain saarnaava apostoli."</i></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><i>Lea ajatteli ettei hän pysty auttamaan Eeroa. Eerossa on niin monta epävarmaa kerrostumaa, ja Eero tahtoo nähdä itse itsensä milloin minkinlaisena ja ihailla itseään ja sitä kuvaa, minkä hän milloinkin luo itsestään. Muut eivät merkitse hänelle muuta kuin sen, että hän tarvitsee heitä ihailemaan itseään ja hyväksymään sen täydestä. Varmasti hän tuntee olevansa muinaisajan sankari, ainakin lyödessään naista. Lyöminen ei ole vielä mitään pettämiseen nähden, eikä pettäminen vielä mitään siihen raakaan ja toista kiduttavaan käytökseen nähden, jolla hän koittaa nujertaa, ja ehkäpä tuhota. Miten oppisi tuntemaan häntä oikein?</i></span></div><div style="text-align: left;"><br /></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Olen koittanut pitää mielessä sen punaisen langan joka klassikkohaasteella ainakin alunperin oli, eli selättää klassikko, josta kenties vähän nolostellen toteaa, etten sitä(kään) ole lukenut. Eikä ole ollut kiinni tahtomisesta, vaan silkasta saamattomuudesta. </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Vuonna 2015, ihan ensimmäisen klassikkohaasteen julkaisussa Reader, why did I marry him -blogissa asia muotoiltiin näin: </span></div><div><span style="font-family: verdana;">"</span><span style="font-family: verdana;">Oletko lukenut kaikki haluamasi klassikot? Onko joskus mennyt nolon häpeän puolelle, kun olet joutunut tunnustamaan, että se ja sekin klassikko on lukematta? Oletko kenties pyhästi vannonut, että seuraavaksi kyllä luet sen ja sen klassikon ja unohtanut - vai pitäisikö sanoa "unohtanut" - asian saman tien?"<br /></span></div><div><span style="font-family: verdana;">Näitähän riittää, edelleen. Monta klassikkoa on tullut luettua ja viime aikoina kuunneltua, useimmiten kiitos juurikin tämän upean ja edelleen voimissaan olevan haasteen myötä. </span></div><div><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div><span style="font-family: verdana;">Tähän kuvaukseen sopi omalla kohdallani erinomaisesti Maria Jotunin Huojuva talo johon tarttuessani koin olevani aivan siellä haasteen ytimessä. Olen myös hyvin mielissäni siitä, että olen sen nyt kuunnellut, vaikka sisältö olikin rankka. Eija Ahvon lukemana varsinainen teksti kuitenkin oli nautinto kuunnella. Useimmiten sanoisin 18-tuntisesta äänikirjasta, että se olisi kestänyt tiivistämistä, mutta nyt olin niin koukuttunut, ettei kirja edes tuntunut noin pitkältä. </span></div><div><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div><span style="font-family: verdana;">On vaikeaa uskoa että Eero herättäisi sympatioita, mutta olen ymmärtänyt, että Lea henkilönä jakaa lukijoiden mielipiteitä. Toiset säälivät naisen kohtaloa, toiset näkevät että Lean olisi pitänyt paremmin pitää omaa ja etenkin lastensa puolta. </span></div><div><span style="font-family: verdana;">Itse olen taipuvaisempi jälkimmäiseen reaktioon. Siinä on mukana varmasti nykynaisen itsenäistä ja tasapuolisiin oikeuksiin tottunutta näkökulmaa, vaikka ymmärrän toki, että lähteminen ei ole koskaan helppoa. Leahan ajatteli olevansa täysin miehen armoilla ilman ammattia ja mahdollisuuksia elättää omat lapsensa.</span></div><div><br /></div><div><span style="font-family: verdana;">Mutta toisaalta Lea ei ollut mikään "mökin muija" vaan he olivat niin sanottua sivistyneistöä, ja hänellä oli muutama ystävä joiden puoleen hän olisi voinut kääntyä, ellei hän olisi niin kovin pelännyt sitä, että heidät tuomittaisiin. Toista kautta kaikki kilpaa toitottivatkin, niin äiti kuin ystävät, että Eerossa on sinulla hyvä mies, että olet onnekas, ymmärrätköhän edes miten onnekas, mutta hehän eivät nähneet mitä kodin seinien sisäpuolella tapahtui. Lukijana ehkä kaikkein vaikeinta oli sietää sitä, että Eero hakkasi poikaansa (useinhan kirjallisuudessakin väkivalta kohdistuu vain lasten äitiin), ja että Lea silloinkin sanoi pojalleen, että pitää oppia vaikenemaan. </span><i style="font-family: verdana;">Ajatella voi, mutta pitää vaieta.</i></div><div><span style="font-family: verdana;">Kirjasta herää monia ajatuksia ikään kuin kerroksista tämän perusjuonen sisällä, mutta niitä on vähän vaikea avata ilman että paljastaa enempää yksityiskohtia ja kirjan loppupuolen tapahtumia. Ehkä jotain näkyy sitten kommenteissa. </span></div><div><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div><span style="font-family: verdana;">Sillä mitä pidemmälle tarina eteni, sitä mielenvikaisemmaksi ja kontrolloimattomammaksi miehen käytös kävi. Eeron ajatukset ja vaatimukset kävivät koko ajan radikaalimmiksi, ja hän tuntui vastustavan kaikkea lastensa opiskelusta koti, uskonto ja isänmaa -aatteeseen. Hän tuli ja meni miten halusi, ja näyttäytyi kotona aina harvemmin. </span></div><div><span style="font-family: verdana;">Jokaisen palvelustytönkin kanssa hänellä oli jotain meneillään, ja monet näistä Lea lähetti matkoihinsa. Hän teki mieluummin yksin kaikki kodin työt kuin piti kotonaan naista joka johdattaisi miestä kodin rikkoutumiseen. </span></div><div><span style="font-family: verdana;"><i><br /></i></span></div><div><span style="font-family: verdana;"><i>"Puhdas ihminen, jalo, hyvä, mutta missä on totuus? Minä huudan teidän mukananne juhlapuheissani, olkoon, mutta uhallakin elän vain ihmisenä, tuona tuomittuna raukkana joka nyrkillä raivaa itsellensä oikeuden olla, ja väkivallalla tukahduttaa sen arvostelun jonka te tekohurskaat ymmärtämättömyydessänne langetatte! Minä en siedä sitä, en halua tuntea alemmuuttani, tätä ihmistä tällaisenaan on sinun kunnioitettava. Niin, kunnioitettava, ja jos et kunnioita, niin pelättävä. Niin, pelättävä! Minulla on onneksi ruumiillista voimaa jolla alistan sinut, on rahaa, raha on valtaa, sillä kiristän sinua."</i></span></div><div><span style="font-family: verdana;"><i>"Se on turhaa työtä", sanoi Lea, "Etkö ajattele että ymmärtäisin sinua muutenkin?"</i></span></div><div><span style="font-family: verdana;"><i>"En. Minä puolustan vapauttani niillä keinoilla joilla tahdon."</i></span></div><div><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div><span style="font-family: verdana;">Maria Jotuni kirjoitti Huojuvaa taloa pidempäänkin 1920-luvun lopulta ja osallistui sillä Otavan kirjoituskilpailuun vuonna 1935. Hän tavoitteli vain kilpailun voittoa, eikä kirjaa näin ollen hänen elinaikanaan julkaistu, vaan vasta postuumisti lähes 20 vuotta Jotunin kuolemasta, vuonna 1963. Kirja on elänyt myös siitä tehtynä minisarjana, sekä kuunnelma- ja teatteriesityksinä. Sijoitankin kirjan Helmet-haasteen kohtaan 21. Kirjasta on tehty TV-sarja. Sitä ei valitettavasti ole tällä hetkellä saatavilla Areenasta. </span></div><div><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div><span style="font-family: verdana;">Nyt on meneillään jo klassikkohaasteen osa #18, jota vetää Ankin kirjablogi. Linkki haasteen koontipostaukseen <a href="https://ankinkirjablogi.blogspot.com/2024/01/kirjabloggaajien-klassikkohaaste-osa-18.html" target="_blank">löytyy täältä</a>. Logon on suunnitellut Yöpöydän kirjat -blogin Niina T. </span></div><div><span style="font-family: verdana;">Aiemmat klassikkohaasteen kirjani löytyvät puolestaan <a href="https://kirjanjostoisenkin.blogspot.com/search/label/Klassikkohaaste" target="_blank">tämän linkin takaa</a>.</span></div><div><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiGHH6jyQenrIw8CEL4BdEdtOi3GvB83469AGM402R57ZDQIAhsE94j7F3_yu2gEWyoDQ7MRqaFH4C9Lm_e4Vsw0gKWy_n0kKSL7ciw1MO7oHgrDEwQKaI1yPLbfA-N_K6Lupdkvkt_WZbxhZwW-POP6mYAeiROHl0RA15OL_jnvV12eSi5ZDDFTvlyLVhE/s400/klassikkohaaste18.png" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="225" data-original-width="400" height="180" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiGHH6jyQenrIw8CEL4BdEdtOi3GvB83469AGM402R57ZDQIAhsE94j7F3_yu2gEWyoDQ7MRqaFH4C9Lm_e4Vsw0gKWy_n0kKSL7ciw1MO7oHgrDEwQKaI1yPLbfA-N_K6Lupdkvkt_WZbxhZwW-POP6mYAeiROHl0RA15OL_jnvV12eSi5ZDDFTvlyLVhE/s320/klassikkohaaste18.png" width="320" /></a></div><br /><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div>Jane / Kirjan jos toisenkinhttp://www.blogger.com/profile/04722582825733664745noreply@blogger.com12tag:blogger.com,1999:blog-2880244038040710617.post-18751049637208695842024-01-27T02:14:00.001+02:002024-01-27T02:14:05.241+02:00Kristina Ohlsson: Jäänmurtaja <div style="text-align: center;"><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhsOHgMCECni1HVqAuXTsbRjQ9NGYrPHH8pwbXcYBokJ7FTvfKLF-z21SSvzPJQ-rfr5WJ24NWPUDzumAVZIz6CkFaZIcVQ9V7XEKlnu_GsyFO4HMl558jY6o9gBXKzGxamPfp7WUXLhg0c-dNSpP4v9OjRt6LBgQvHHQueSokB-zoxrNIwApmjclDy5CNI/s418/9789510475553_frontcover_final_medium.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="418" data-original-width="265" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhsOHgMCECni1HVqAuXTsbRjQ9NGYrPHH8pwbXcYBokJ7FTvfKLF-z21SSvzPJQ-rfr5WJ24NWPUDzumAVZIz6CkFaZIcVQ9V7XEKlnu_GsyFO4HMl558jY6o9gBXKzGxamPfp7WUXLhg0c-dNSpP4v9OjRt6LBgQvHHQueSokB-zoxrNIwApmjclDy5CNI/s320/9789510475553_frontcover_final_medium.jpg" width="203" /></a></div><br /> <span style="font-family: verdana;">Kristina Ohlsson: Jäänmurtaja</span></div><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;"> WSOY, 2023</span></div><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;">Suomennos: Pekka Marjamäki</span></div><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;">Lukija: Aku Laitinen</span></div><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;">16 h 48 min</span></div><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Jo puoli vuotta länsirannikolla viihtynyt, siihen saakka lähes koko ikänsä Tukholmassa asunut August Strindberg, oli saanut antiikkiliikkeensä myynnin tasaisesti kohoamaan. Paikalliset pitivät hänen leppoisasta luonteestaan ja veitsenterävästä älystään. Hänkin viihtyi uusilla kotikonnuillaan, niin erilainen ympäristö kuin se Tukholmaan verrattuna olikin, olihan Hovenäsetissä vain parisataa asukasta. Lähin taajama Kungshamn oli tosin vain vajaan kolmen kilometrin päässä. </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Yksi syy viihtymiseen oli myös tuore rakkaus rikostutkija Maria Martinsoniin. Augustin ja Marian suhteesta tosin tiesivät vain Augustin paras ystävä Henrik (joka ei vieläkään ymmärrä miten August voi vaihtaa Tukholman moiseen kyläpahaseen) ja Marian työpari Ray-Ray. Maria pelkäsi liiaksi vankilassa istuvan aviomiehensä kostoa ja luikki siksi aikaisin aamulla Augustin viereltä kotiinsa. Salaisuudet eivät vain tuppaa pysymään tuollaisilla pienillä paikkakunnilla. </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Muitakin salaisuuksia kirjassa riittää. Päälle 80-vuotias kyläläinen Axel otti Augustiin yhteyttä myyntiin tulevan tavaran merkeissä. Mies oli käynyt läpi vanhoja tavaroitaan ja siinä samalla vanhoja muistoja. Hänellä oli ollut tummaihoinen amerikkalainen vaimo Denise, joka oli kuollut jo kymmenen vuotta sitten. He olivat asuneet Chicagossa, eikä Alex ollut käynyt enää lapsuudenkodissaan, ei niin kauan kuin hänen isänsä oli elossa, koska isä tuomitsi heidän liittonsa. </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Tavaroita läpikäydessään Alex kirjoitti kirjeitä annettaviksi eri henkilöille, ja lohduttautui samalla, että oli onnistunut varjelemaan Deniseä kokemasta kaikkein pahinta törkyä.</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Eräänä tammikuisena pakkasyönä koko kylä heräsi lieskoihin ja paloautojen metelin. Augustkin herää huutoon:</span> <span style="font-family: verdana;">Ranta-aittasi on tulessa!</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><i>Tulipalo oli niin raju, että August oli kuullut lieskojen äänet ennen kuin oli nähnyt ne. Kun hän viimein näki irti riistäytyneen tulen, hänen oli mahdoton irrottaa katsettaan siitä. Liekkien kuumuus, rätinä ja upea väriloisto lumosivat hänet tyystin. Liekit hulmusivat korkealle yötaivaalle, ja niiden kajo heijastui meren pinnasta.</i></span></div><div style="text-align: left;"><i style="font-family: verdana;">Kuinka noin vaarallinen asia saattoi olla noin kaunis?</i></div><div style="text-align: left;"><i style="font-family: verdana;">Palokunta oli saapunut muutamaa minuuttia myöhemmin.</i></div><div style="text-align: left;"><i style="font-family: verdana;">Kaksi kookasta paloautoa ruiskuineen, kovaan ääneen huutavia pelastajia ja adrenaliininhuuruista toimintaa.</i></div><div style="text-align: left;"><i style="font-family: verdana;">Sireenien ujellus oli herättänyt koko kylän. Kello oli hädin tuskin puoli neljä aamulla, ja viimeisetkin sängyissään vitkastelleet ihmiset olivat kömpineet jalkeille. Hovenäsetiläiset kävelivät paikalle joka suunnalta ja kerääntyivät töllistelemään tulipaloa ja pelastajien toimintaa.</i></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Aittoja palaa kaksi, toinen on Axelin. Häntä ei kuitenkaan tavoiteta, ja aitasta tehdään yllättävä löytö.</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Toisessa tarinalinjassa, jossa niinkään piilee salaisuuksia, Ola Tynell on tietystä syystä kiinnostunut hakeutumaan Augustin seuraan. Hänen sisarensa Patricia lapsineen oli muuttanut takaisin Kungshamniin osallistuakseen sairaan äidin hoitoon. Teini-ikäisen Hillevin mielestä muutto on aivan kamalaa, sillä paras kaveri jäi Göteborgiin. Tekemistä Hillevillä kuitenkin riittää, sillä äiti on joko töissä tai kännää, ja viisivuotiaan pikkuveljen hoito jää hänen vastuulleen. Onneksi Ola-enosta on apua käytännön asioissa, mutta Hilleviä pelottaa: miksi Samin vaatteisiin ilmestyi savun hajua tulipaloyönä?</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Olen tykästynyt tähän sarjaan, Augustin persoonaan ja koko pikkupaikkakuntaan, joka on oikeasti olemassa Ruotsin länsirannikolla lähellä Norjan rajaa. Kirjailija on itse viettänyt siellä lapsuuden kesiään, päähenkilönsä Augustin tapaan. Odotan innolla jatko-osia. Tuntuu kivalta, että olen löytänyt useammankin tällaisen leppoisan dekkarisarjan Ruotsista!</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Pidän lukijan äänestä, mutten ymmärrä joitain ääntämisvalintoja. Miksi esimerkiksi Mary ääntyy "maary"? Ruotsalaisittain äännettynä sen pitäisi kai olla "märi" tai pitkällä vokaalilla "määri"? Tai ehkä "maari"? Entä Hovenäset, eikö sen pitäisi ole "huuve-" eikä "hooveneeset"? En tiedä, veikkaan vaan, kun ruåtsi ei ole minulle vahvin toinen kieli... </span></div><div style="text-align: left;"><br /></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div>Jane / Kirjan jos toisenkinhttp://www.blogger.com/profile/04722582825733664745noreply@blogger.com6tag:blogger.com,1999:blog-2880244038040710617.post-28695477914868343142024-01-21T02:16:00.002+02:002024-01-21T02:16:18.176+02:00Lynn Messina: Murha paremmissa piireissä<div style="text-align: center;"><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj2DOMJkN9QLmSpa1tgUz20Z6JRNmQPvXhG_QBDMH8zXPggh4kGFoSoqqfdGzVNkHwLujyG3_7dSRyOxKrWeZFI22lxOkdVk1ERrsEcqMpzCLtBCOjIALWdEh9ZyrXK81ZtASR1WAflSMlORqhNYukBjxNW9PaNmPboAE9uY2LAOZLBkKmvoofgGwt4xlzg/s597/Murha_paremmissa_piireissa_etukansi_nettiin.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="597" data-original-width="400" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj2DOMJkN9QLmSpa1tgUz20Z6JRNmQPvXhG_QBDMH8zXPggh4kGFoSoqqfdGzVNkHwLujyG3_7dSRyOxKrWeZFI22lxOkdVk1ERrsEcqMpzCLtBCOjIALWdEh9ZyrXK81ZtASR1WAflSMlORqhNYukBjxNW9PaNmPboAE9uY2LAOZLBkKmvoofgGwt4xlzg/s320/Murha_paremmissa_piireissa_etukansi_nettiin.jpg" width="214" /></a></div><span style="font-family: verdana;"><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div>Lynn Messina: Murha paremmissa piireissä</span></div><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;">#1 Beatrice Hyde-Clare ratkaisee</span></div><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;">Aula & co, 2023</span></div><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;">Lukija: Rosanna Kemppi</span></div><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;">Kesto: 8 h 56 min</span></div><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Bea ei totisesti ollut tavannut yhtä sietämätöntä ihmistä kuin Kesgraven herttua. Ellei hän olisi ollut pidättyväinen ja hyväkäytöksinen nuori nainen, hän olisi mielellään singauttanut osan illallisestaan miehen kutreille ja rinnuksille. </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Bea oli menettänyt vanhempansa hyvin nuorena, ja arvosti suuresti tätiään ja setäänsä jotka olivat silloin ottaneet pikkutytön huostaansa, vaikka toisaalta, he tekivät siitä myös numeroa. </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">26-vuotiaana naimattonmana naisena hänen oli myönnettävä epäonnistuneensa avioliittomarkkinoilla, ja hänen kohtalokseen olikin siunaantunut toimia tätinsä seuraneitinä ja nuorempien serkkujensa lastenvahtina. </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Nyt täti oli ottanut hänet mukaansa Englannin järviseudulle, ja Bea oli odottanut viikon lomalta aikaa lukemiselle sekä pitkille kävelyretkille viilenevässä syyssäässä, mutta sateinen sää oli valitettavasti pakottanut heidät oleilemaan sisätiloissa.</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Eräänä iltana hyvin myöhään, kun useimmat ovat jo nukkumassa, hiipii Bea kirjastoon hakemaan itselleen luettavaa. Yllätyksekseen hän löytää sieltä myös herttuan - ja ruumiin.</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Mies on selvästi murhattu, mutta herttua haluaa eräästä tietystä syystä esittää muille tämän menehtyneen oman käden kautta. Beaa tällainen ärsyttää entistä enemmän, ja hän ryhtyy tutkimaan kuka voisi olla syyllinen. </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Kirjan on kehuttu yhdistävän Jane Austenin aikakauden maailman ja suljetun tilan mysteerin Agatha Christien tapaan. </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Itse koin sen pitkälti parodiana Austenin maailmasta, sillä kaikki sellainen mikä oli tuohon aikakauteen sopimatonta, oli vedetty erityisen överiksi. </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Kun olin kuunnellut neljä tuntia ja kolme oli jäljellä, ihmettelin koska tässä alkaa tulla mitään jännittävää? Niin pitkä aika oli kulunut tapojen läpikäymiseen, herttuan ja Beatricen väliseen sanailuun ja naljailuun ja melkoisen mitättömään dialogiin eri henkilöiden välillä, mitättömään siinä mielessä että se olisi avannut minkäänlaisia johtolankoja murhasta. Lukukirjassa olisin varmasti käännellyt sivuja vähän nopeammin silmäillen, sillä tuo sovinnaisuussääntöjen jatkuva esille tuominen oli niin loputonta ja yksityiskohtaista. </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Jos tätä vertaa esimerkiksi Austenin Järki ja tunteet -kirjaan, joka on minulle hyvin rakas, niin eihän siinä jatkuvasti ole joku täti-ihminen sanomassa, että et voi tehdä noin, et voi käyttää tuollaista sanaa, et voi puhutella ylhäisöön kuuluvaa henkilöä, et voi puhua palvelijalle jne ja sitten taivastella erikseen sitä, miten nuori nainen jatkuvasti rikkoo näitä sääntöjä. Austenin kirjoissa sovinnaisuussäännöt ovat enemmänkin tiedostettuja, eivät alleviivattuja, ja käyvät ilmi esimerkiksi siinä miten tärkeitä asema ja tytön myötäjäiset ovat naimakauppoja suunnitellessa, eivät niinkään siinä miten vanhempi täti on saada slaagin kun nuori nainen puhuttelee oma-aloitteisesti lordia. </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><i>Hänen sydämensykkeensä oli juuri palautunut normaaliksi, kun ovelta kuului koputus. Vera-täti ryntäsi sisään. Hän halusi keskustella siitä, millaisia odotuksia hänellä oli sukulaistyttönsä käytökselle päivällispöydässä.</i></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><i>"Oletan, että olet ottanut virkistävät torkut", täti sanoi, vaikka todisteet, kuten huolellisesti sijattu vuode, johon ei ollut koskettu, puhuivat päinvastaista. "Kuten tiedät, sekä setäsi että minun on ollut mahdotonta hyväksyä käytöstäsi. Vaikka setäsi ei olekaan fyysisesti paikalla, hän on hengessä mukana siinä määrin, että kokee häpeää sen vuoksi, miten hänen veljentyttärensä käyttäytyy. Sinut on kasvatettu tietämään paikkasi ja olemaan kyseenalaistamatta itseäsi parempia. Olen luonnollisesti tarpeeksi kiltti ymmärtääkseni, että olemme kaikki päätyneet hyvin epätavalliseen tilanteeseen. Se, että tappaa itsensä jonkun toisen talossa, osoittaa niin suurta ajattelemattomuutta, että se päihittää jopa sinun viimeaikaisen käytöksesi. Tilanne kuitenkin kertoo ainoastaan herra Otleyn epätoivon syvyydestä. Jos maailmassa on jokin asia, joka on syytä tehdä oman kodin rauhassa, se on itsemurha. Mutta vaikka herra Otley rikkoi sääntöjä ensin, se ei oikeuta sinua toimimaan samoin.</i></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><i><br /></i></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Kaiken kaikkiaan murhajuoni tässä kirjassa oli niin cozy kuin cozy crime konsaan voi olla. Tämän voisi jopa lukea, vaikkei jännitysromaanit sinänsä edes kiinnostaisi. Kyllähän romaaneissa muutenkin on usein jonkin verran salaisuuksia, tässä on pitkälti kyse siitä mitä salaisuuksia näillä kaikilla henkilöillä on keskenään, ja sieltä se murhan motiivi tällaisessa suljetun tilan dekkarissa löytyy. </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Mutta voi luoja oikeasti näitä käännösvirheitä! Vieraat viettivät aikaa monia kymmeniä kertoja mainitussa "piirustushuoneessa", joka on oletettavasti alkuteoksessa drawing room, joka olisi tällaisessa tarinassa luontevaa kääntää saliksi tai hienommin salongiksi. Se tarkoittaa hienompaa tilaa, jossa seurustellaan vieraiden kanssa, ei niinkään oman perheen kesken. Mikä ihme on piirustushuone?</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Valitettavasti lukijakin osallistui riepomiseeni ääntämällä Beatricen lempinimen Bea kuin se oli Bee tai Bi. Sitten kun nimeä taivutettiin, kuulosti pikemminkin siltä, että "herttua katsoi Piiaa / Biiaa". Netistä löytyy tueksi ääntämismalleja jos ei ole varma jonkin sanan kohdalla, mietin käyttävätkö suomalaiset lukijat vastaavia apuna.</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div>Jane / Kirjan jos toisenkinhttp://www.blogger.com/profile/04722582825733664745noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-2880244038040710617.post-3994612951019393942024-01-14T23:11:00.003+02:002024-01-14T23:23:51.094+02:00Anna Perho: Olipa kerran talo - kuinka menetin rahani ja järkevän ihmisen maineen<div style="text-align: center;"><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjJoEy1MORCGCx6beDPlQ01zcsXIIp-TY3BV28cBOfVz_XqiOC8b0yirPS4BFRHI_p_CsRTc3AiJ3Vdea0UT9S-ENPwQ9qj9tcz-AL-I4zXBi2HWq7EwvuupCw8Re9T7GdihdlllmtyM4E9THteO4sHnjbd6M4rTH2Znvwf3_nXHVdVXBnKBo67rhlfYVhj/s949/IMG_20240110_020251.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="922" data-original-width="949" height="311" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjJoEy1MORCGCx6beDPlQ01zcsXIIp-TY3BV28cBOfVz_XqiOC8b0yirPS4BFRHI_p_CsRTc3AiJ3Vdea0UT9S-ENPwQ9qj9tcz-AL-I4zXBi2HWq7EwvuupCw8Re9T7GdihdlllmtyM4E9THteO4sHnjbd6M4rTH2Znvwf3_nXHVdVXBnKBo67rhlfYVhj/s320/IMG_20240110_020251.jpg" width="320" /></a></div><span style="font-family: verdana;"><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div>Anna Perho: Olipa kerran talo - kuinka menetin rahani ja järkevän ihmisen maineen</span></div><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;">Storytel Original, 2023</span></div><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;">Lukija: Anna Perho</span></div><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;">Kesto: 5 h 57 min</span></div><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Anna Perho vietti lapsuutensa maaseudulla, kartanomaisessa Myllykylä-nimisessä hirsitalossa, jossa oli parveke ja kaksi sisäänkäyntiä. Se oli valmistunut vuonna 1888 entisen palaneen päärakennuksen päälle. Takapihalle oli jossain vaiheessa rakennettu uima-allas.</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Olipa kerran talo kertoo nykyhetkessä vanhan talon remontista, ei Myllykylän, mutta hyvin samantapaisen, kaksikerroksisen hirsitalon. Toisaalta se kertoo Annan lapsuudesta, nuoruudesta ja toimittajan uran alkutaipaleesta. Lopussa Anna vastailee hänelle esitettyihin kysymyksiin talon remontista, kuten kaduttaako ja mitä tekisi toisin. </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Lapsena Anna oli ajatellut, ettei voisi koskaan asua kerrostalossa. Se johtui ehkä osittain siitä, ettei parvekkeella voisi pitää hevosta; Anna oli pitkään heppatyttö ja jossain vaiheessa oli kahden vaiheilla tuleeko hänestä toimittaja vai sittenkin jonkinlainen hevosalan yrittäjä. </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Hirsitaloprojekti oli aluksi puhtaasti Annan oma, sillä hänen miehensä ei suhtautunut sen aloittamiseen erityisen positiivisesti. Siinä missä Anna haaveili remontoinnista selailemalla kirpparilta ostamiensa englantilaisten sisustuslehtien kivikartanoiden tummia samettiverhoja ja ylisuuria kukka-asetelmia, mies vaikeni. Se oli heidän tapansa riidellä.</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><i>Vaikka talon seinään olisi kirjoitettu "TÄMÄN ALLA ON YDINJÄTETTÄ, VAKAVA LAHOSIENI JA LEMMIKKIEN HAUTAUSMAA", olisin rakastanut sitä silti.</i></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><i>Mieheni ei kuitenkaan huomannut hurmaavia yksityiskohtia. Hän kiersi talon ripeästi ja ilmoitti, että olemme valmiita lähtemään takaisin kotiin. </i></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><i>Ilmoitin käyväni vielä sisällä, äänellä, joka ei osannut päättää, onko se tekosurullinen vai uhmakas. </i></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><i>Uhmakkuus olisi ollut suora sodanjulistus, joten päädyin tekosurulliseen voi-minua-raukkaa-sydämeni-särkyy-kiristysnuottiin, vaikka sisälläni alkoi takoa strong, independent woman-marssi: minähän ostan tämän talon, vaikka sitten yksin! Kuka tahansa oppii remontoimaan, kun vain tarpeeksi haluaa! Tytötkin soittavat kitaraa ja käyttävät sirkkeliä!</i></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><i>Tässä suvereenissa mielentilassa kiersin taloa ja napsin itsevarmasti kuvia: tuohon tulee sohva, tuossa on kirjahylly, tässä on vierashuone, tuohon laitan joulukuusen. </i></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><i>Samalla pelkäsin kuollakseni, että pihaan ajaa samalla hetkellä joku, joka lupaisi maksaa talon käteisellä nenämme edestä.</i></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><i>Jälkikäteen tajuan, että kilpailevan asiakkaan ilmaantuminen pihaan oli yhtä todennäköistä kuin se, että vasen jalkani kasvaisi yhtäkkiä pituutta 30 senttimetriä tai että koirani alkaisi puhua saksaa. </i></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><i>Mutta rakastuneena on lievässä psykoosissa, harhaisessa tilassa, ja pelkää kuollakseen, menettävänsä rakkautensa kohteen. </i></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Käyttämässäni äänikirjapalvelussa oli kritisoitu sitä, että kirja käsittelee nimestään huolimatta vain osittain taloremppaa. Minä taas en olisi sitä ryhtynyt kuuntelemaan, jos se olisi ollut pelkästään remppaamista, vaan oman mielenkiintoni herätti suurilta osin myös suunnilleen oman ikäiseni naisen lapsuus- ja nuoruusmuistelot. Minua on muutenkin viime aikoina kiehtoneet hyvin romaaneissa esille nousseet '80-'90-luvut. </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Kuuntelin kirjaa mielelläni, se oli hyvin koukuttava ja kuuntelin sen vajaassa vuorokaudessa, kun piti nukkuakin välillä. Jos olisin aloittanut sen kohta herättyäni enkä vasta illalla, olisin kyllä saanut sen kuunneltua ennen nukkumaanmenoa. Se, että Anna Perho lukee kirjan itse oli ilman muuta hyvä puoli. En "tunne" häntä ennestään mitenkään erityisen hyvin, eli en ole seurannut tuota taloprojektia tai häntä somessa muutenkaan, joten minulle kaikki oli uutta, ja oli kiva kuunnella kirjaa hänen omasta suustaan, ihan kuin Anna olisi tullut kylään ja istunut tuossa vieressä höpöttelemässä kun leivoin pullaa, kuten tein kuunnellessani kirjan loppua. </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Perhon kirja oli täsmävalinta uuteen Helmet-haasteen kohtaan 42. Kirjan nimessä on alaotsikko. </span></div>Jane / Kirjan jos toisenkinhttp://www.blogger.com/profile/04722582825733664745noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2880244038040710617.post-60989710003033888432024-01-14T17:49:00.005+02:002024-01-14T17:49:56.927+02:00Tuuli Kivijoki: Sinisiä hetkiä Lemmenlahdella<div style="text-align: center;"><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhjwVyCbxpfcHJxnj8V-XRPLnbKxd3CegdWVPPgukZWvJoKfTFID2yfLoQt-CxNKhyCLcAMgXJWtheJBTpIHSqHZK6otFSXShYBwL8UjjvxNz8xa0DeTYY19O26sU90EcAXl-gRs1VP5vJ6OseTW8fkJxGksvJAWOaPENXDq3CjL6XjHiSpSKKw2q5IQeZq/s400/4586996.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="400" data-original-width="251" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhjwVyCbxpfcHJxnj8V-XRPLnbKxd3CegdWVPPgukZWvJoKfTFID2yfLoQt-CxNKhyCLcAMgXJWtheJBTpIHSqHZK6otFSXShYBwL8UjjvxNz8xa0DeTYY19O26sU90EcAXl-gRs1VP5vJ6OseTW8fkJxGksvJAWOaPENXDq3CjL6XjHiSpSKKw2q5IQeZq/s320/4586996.jpg" width="201" /></a></div><br /> <span style="font-family: verdana;">Tuuli Kivijoki: Sinisiä hetkiä Lemmenlahdella</span></div><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;">Karisto, 2023</span></div><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;">Lukija: Jenni Sainio</span></div><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;">Kesto: 6 h 32 min</span></div><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Kolmekymppinen Sofia peri veljensä kanssa heille lapsuudesta hyvin tutun mummonmökin. Sofia muisti, miten he olivat kulkeneet puolen kilometrin matkan metsän läpi rantaan, kun hän oli ollut pikkutyttö.</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Siiri-tädin talo oli syrjemmässä, viiden kilometrin päässä Lemmenlahden keskustasta, ja Ilkka-veli olikin siksi ollut haluton päästämään Sofiaa mökille yksin. Siiri taas pohti mielellään asioitaan kaikessa rauhassa, olihan Sofia yhtäkkiä jäänyt sekä sinkuksi että työttömäksi, ja näin ollen vailla mitään tulevaisuudensuunnitelmia. Hänen työpaikallaan oli käyty yt-neuvottelut ja koko taloustoimi ulkoistettu, siinä meni hänenkin työpaikkansa, muttei hän varsinaisesti sen perään itkenyt, kunhan keksisi toisen konstin elättää itsensä. Tuumailun ohessa hänen pitäisi käydä läpi tädiltä jääneet tavarat, myös ne henkilökohtaiset, ja saada siten talo myyntikuntoon. Kun sekä hän itse että veli asuivat pääkaupunkiseudulla, ei heistä olisi Keski-Suomessa saakka viikonloppujaan viettämään.</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Sofia oli kova pohtimaan asioita. Välillä ne liittyivät häneen itseensä, kuten voisiko hän muuttaa asumaan mökkiin Lemmenlahdelle ja elättää itsensä esimerkiksi viljelemällä porkkanoita ja myymällä niitä torilla? Toisaalta hän oli myös löytänyt siivotessaan Siiri-tädin nuoruuden kirjeitä eräältä Olavilta, ja halusi sinnikkäästi selvittää mitä nuorelle rakkaudelle oli tapahtunut. </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Sofia mietti myös sitä, johtuiko hänen viihtymisensä Lemmenlahdella vain siitä, ettei hänen tarvitsisi olla kotona Helsingissä ottamassa itseään niskasta kiinni? </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><i>Hetken aikaa Sofia leikitteli ajatuksella, että alkaisi kasvattaa tädin puutarhassa vihanneksia, joita sitten myisi torilla. Tai hän voisi perustaa maatilamyymälän. Mutta kuka sinne syrjäseudulle varta vasten hakeutuisi paria porkkanaa ostamaan? Ei kukaan. </i></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><i>Oliko hän tosissaan muka aikeissa jäädä mökille? Sofia naurahti hullulle ajatukselle. Kahdessa viikossa hän kiipeilisi seiniä ja verhoja pitkin kuin sisälle suljettu kissa. Hyvin pian hän olisi valmis palaamaan kaupungin humuun. Sinne hän kuului. Muiden sekaan huomaamattomana, kuin lumihiutale tienvarren kinoksessa. </i></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Muitakin selityksiä oli, tietenkin Lemmenlahdella vietetyt muistorikkaat lapsuuden kesät, mutta myös kaksi tiettyä sinkkumiestä, kyläkahvilaa pitävä kirjailijanalku Elias sekä naapurissa asuva Ari, joka oli kirkonkylän koulun rehtori ja erittäin avulias, aurasi samalla tien Sofiallekin siinä missä omansa, sitä paitsi mies oli melkoisen puoleensavetävä. Enemmän häntä kuitenkin kiinnosti Elias. </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><i><span style="font-family: verdana;">Kissan hankkiminen ei sinänsä ollut ollenkaan huonompi idea. Olisi niin mukavaa istuskella keinutuolissa lämmin mirri sylissä. Kuin vanha täti, Sofia hoksasi.</span></i></div><div style="text-align: left;"><i><span style="font-family: verdana;">Oliko hän todellakin haudannut haaveet kumppanin löytämisestä? Siltä vaikutti. Henkisesti hän valmistautui erakoitumaan tädin mökille, siinä ei sinänsä ollut mitään pahaa, mutta töitä hänen olisi tehtävä elääkseen. Mitä työtä hän Lemmenlahden kaltaisella syrjäseudulla itselleen järjestäisi? </span></i></div><div style="text-align: left;"><i><span style="font-family: verdana;">Mieleen palautui rantakahvila. Mikä sen nimi olikaan, jokin runollinen, Eliakselle sopiva? Aallotar , hän viimein muisti. Elias varmaan omisti kahvilan ja oli ainakin päivällä ollut siellä yksin töissä. Sen lisäksi hän kirjoitti kirjoja. Miten hän oikein ennätti kaikkeen? </span></i></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Eliaksen kanssa kehkeytyi kipinää, mutta asiat menivät vähän solmuun. Mies pääsisi varmasti helpommalla valitsemalla paikallisen naisen, eikä sellaista jolla oli toinen jalka Helsingin kodin ovenraossa, mutta Sofiaa kismitti että kaikki oli ohi ennen kuin oli ehtinyt kunnolla alkaakaan, ja hän kun viihtyi Eliaksen seurassa. Toisaalta oli myös Ari...</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Sinisiä hetkiä Lemmenlahdella ei ole joulukirja, vaan talvikirja, jossa joulu on hyvin pienesti sivuutetussa roolissa, eikä siitä paljon puhuta. Sitä voi siis oikein mainiosti lukea vielä näin lumiseen aikaan, niin kauan kunnes kunnolla keväiset kirjat alkavat houkuttaa. Siksi toisekseen se oli oikein mukiinmenevä oman genrensä edustaja, jonka seuraavan osan varmaankin kuuntelen. </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Oli kiinnostavaa kuunnella kirjaa siksikin, että olin nähnyt tuttujen bloggareiden kommentoivan kirjaa niin, että Sofia tekee väärän tai vähintäänkin oudon valinnan noiden kahden miehen välillä. Niinpä mietin kumman hän oikein valitsee ja ennen kaikkea, mitä mieltä olen itse tästä valinnasta. </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Ta-daa! Mielestäni Sofia valitsi - niin kuin odotinkin. Valinta saattaa johtua siitä, mitä kirjailija suunnittelee jatko-osiin, eli ei liian varman päälle. Toisen miehen kanssa ei kirjoitettu riittävästi kipinää, joten valinta ei ainakaan minua yllättänyt. Mutta jestas tämä tyttö oli kova plikka pohtimaan, pisti jo korvaan kun se oli poikkeuksellisen usein toistuvaa!</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Tuuli Kivijoki on kirjailija Anu Patrakan alter ego. Patrakka on ennestään tunnettu Portugalin auringon alle sijoittuvista dekkareistaan. Itse en ole niitä kuunnellut, ehkä pitäisi.</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">P.s. Kanssabloggarit ovat kiinnittäneet huomiota siihen, miten kaikissa kansikuvissa on henkilö, yleensä nainen, kuvattu takaapäin ja näitä tosiaan riittää. Jos kirjassa muutetaan mummonmökkiin, se on tietenkin punainen ja vaikuttaa siltä että tätä samaa punaista rintamamiestaloa on käytetty kahdessa hiljattain julkaistussa suoalaisessa talvi/joulukirjassa. Ainakin ne ovat prikulleen samannäköiset, vähän eri kuvakulmasta vain!</span></div><div style="text-align: left;"><br /></div>Jane / Kirjan jos toisenkinhttp://www.blogger.com/profile/04722582825733664745noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-2880244038040710617.post-60478998300852288432024-01-07T22:47:00.006+02:002024-01-08T21:28:27.718+02:00Anneli Kanto: Saalistetut<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgFmp0kGBYtFx3hy40XVlIwAqrVkGBjlXfIcxGCfcHMPS7SShOO3-oXvHiyyxqd28BIJSSsLgdORIUp4kZIPXJgT9dgHTIMj3chCCmUT98gNFkBLucYdEefr7Df3ZV3gnv16X51qTHjokqREw9r73Ip13qhQQWvLTIZgj4_VZwliKlQ0QwFK4yYdnNi6wMW/s781/490f369e796f4e3b9138c96394b9985c9789523826168_1_23d8705f-f0f5-405a-b77a-452af7ad536d.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="781" data-original-width="495" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgFmp0kGBYtFx3hy40XVlIwAqrVkGBjlXfIcxGCfcHMPS7SShOO3-oXvHiyyxqd28BIJSSsLgdORIUp4kZIPXJgT9dgHTIMj3chCCmUT98gNFkBLucYdEefr7Df3ZV3gnv16X51qTHjokqREw9r73Ip13qhQQWvLTIZgj4_VZwliKlQ0QwFK4yYdnNi6wMW/s320/490f369e796f4e3b9138c96394b9985c9789523826168_1_23d8705f-f0f5-405a-b77a-452af7ad536d.jpg" width="203" /></a></div><br /><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;">Anneli Kanto: Saalistetut</span></div><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;">Crime Time 2022</span></div><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;">Lukija: Anna Saksman</span></div><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;">Kesto: 6 h 12 min</span></div><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Marina sai rumia uhkausviestejä. <i>Tapa itsesi tai tapan tyttäresi. </i></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Miksi häntä ylipäätään uhkailtiin, eihän hänellä ollut edes rahaa, hän oli aivan tavallinen hiihtokeskuksen siivooja Lapissa. Väkisinkin tuli mieleen, että uhkausviesti oli tarkoitettu jollekin toiselle, ellei se olisi löytynyt hänen kotinsa pöydältä.</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Marinan tytär Aava oli tyypillinen teini, joka vastasi puhelimeen kun huvitti, vaikka äiti hätääntyneenä yritti tätä tavoitella. He olivat aina eläneet kaksin, ja Aava oli hänelle kaikki kaikessa. Sillekin oli tietty syynsä, miksi Marina oli hakeutunut töihin näin syrjäiseen paikkaan. Aavan isä oli vankilassa, eikä saisi koskaan löytää heitä.</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Noora Näkijä sai työtarjouksen lappilaishotellista ja lähti sinne talven turistikaudeksi. Omaan asuntoonsa hän sai vuokralaisen Hannasta, johon oli tutustunut aiemman rikoksen selvittelyn yhteydessä. Hanna ylisti hänen näkijäntaitojaan, ja oli niitä paljon käyttänytkin. Hanna oli ehkä lähinnä ystävää, mitä Nooralla oli koskaan ollut. </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Shamaaniksi hän ei kuitenkaan suostunut pukeutumaan vaikka sitäkin turistien viihdyttämiseksi ehdotettiin, sillä hän suhtautui työhönsä vakavasti. Osittain siitä kertoi sekin, että h</span><span style="font-family: verdana;"><span>änen h</span>enkilökortissaan luki vanhempien antama nimi Elli Nurmikunnas, ja se pysyisi siinä jatkossakin, vaikka hän teki työnsä meedio Noora Näkijänä. </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Niinhän siinä kävi, että Noora Näkijä päätyi töihin siihen samaan hotelliin jossa Marina oli siivoojana, ja päätyi avustamaan sen selvittämisessä, kuka Marinaa oikein uhkaili. Nainen itse arvasi kyllä miksi, vaikkei sitä halunnut aluksi avatakaan. Marina ei myöskään aluksi luottanut meedioon tai tämän kykyihin nähdä mitä muut eivät nähneet, sillä itse hän oli kokenut voimakkaan uskonnollisen herätyksen eikä siihen sopinut ajatukset yliluonnollisista kyvyistä. Kun hän lopulta antaa Nooran lukea itselleen tarot-kortit, ne eivät näytä hyvältä, mutta vahvistavat Marinalle sen, että hänen on lähdettävä tapaamaan Aavan isää. </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Kaikki asiakkaat eivät osanneet hskea itse vastauksia saamistaan korteista ja vihjeistä, vaan odottivat näkijän antavan heille avaimet käteen -tyylisen korttien tulkinnan.</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><i>Hän kehotti Mirvaa nostamaan kortin, joka antaisi neuvoja tulevaisuuteen.</i></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><i>Se oli hirtetty.</i></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><i>Näkijä arvasi, että Mirvaa säikäyttäisi kuvan rajuus, joten hän selitti nopeasti, ettei hirtetty tarkoittanut kuolemaa, eikä varsinkaan väkivaltaista kuolemaa, vaan välitilaa. Kuvassa oleva ihminen oli elossa. Hänet oli hirtetty nilkoistaan, ja hän riippui kahden maailman välissä, välitilassa. Kyse oli päätöksenteon hetkestä.</i></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><i>- Jos hirtetty tarkoittaa minua, millainen päätös minun pitäisi tehdä? Mirva kysyi, ja näkijää ärsytti.</i></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><i>Hän ei ollut vastausautomaatti. Hänen tehtävänsä oli johdattaa asiakas vastausten ja asiaan vaikuttavien seikkojen äärelle. Johtopäätösten tekeminen ja ratkaisu jäivät asiakkaan vastuulle.</i></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><i>Mikä suuri halu ihmisillä oli tulla johdetuiksi, saada neuvoja omissa asioissaan, jotka he itse tunsivat parhaiten, antaa jonkun muun päättää puolestaan, näkijä vihoitteli mielessään. Ääneen hän sanoi, että kortit antoivat vain vihjeitä, eivät käskyjä.</i></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><i>Hirtetty tarkoitti myös totuuden paljastumisen hetkeä, samaan tapaan kuin torni. Menneisyyden tapahtumat vaikuttivat nykyisyyteen, ja hirtettynä riippuminen oli lyhyt hetki ennen päätöksentekoa ja siitä seuraavaa toimintaa. Menneisyyden tapahtumat olivat aiheuttaneet tilanteen, jossa piti tehdä ratkaisu. Ratkaisun perusteet olivat menneisyydessä mutta ratkaisu vaikutti tulevaisuuteen. Siksi nilkoistaan hirtetty nuori mies näytti kortissa tyyneltä ja tuumivalta.</i></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><i><br /></i></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Olen kuunnellut kirjoja hyvin tiivistä tahtia nyt vuodenvaihteessa, joten ehkä se on osaltaan vaikuttanut asiaan, mutta ihmettelen vain etten tätä loppuun kirjoittaessani muista kirjasta saati sen loppuratkaisusta oikein mitään konkreettista. Onneksi on tapana tehdä hyvin muistiinpanoja pitkin kirjaa, tai oikeastaan kirjoitan lähes valmista tekstiä, en ranskalaisten viivojen tyylillä. Minulla on tapana pysäyttää kuuntelu, kun tulee jokin yksityiskohta jonka haluan kirjoittaa talteen. </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Edellä kuvailemani ei varsinaisesti johdu itse kirjasta, sillä se oli jännä alusta loppuun ja Kanto syötti sujuvasti erilaisia täkyjä siitä, kuka syyllinen voisi olla. Olin tähän kakkososaan tiiviimmin koukussa kuin aloitusosaan, joten odotan mielenkiinnolla trilogian päätöstä. On kuitenkin helppoa myöntää, että vielä enemmän odotan Kannolta uutta upeaa historiallista romaania, sillä muistan Rottien pyhimyksen paljon paremmin kuin tämän dekkarikirjan. Sitä paitsi Rottien pyhimys on ensimmäinen kirja joka on saanut minut matkustamaan kirjan tapahtumapaikalle, tutustumaan Hattulan Pyhän Ristin kirkon upeisiin kirkkomaalauksiin. </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Minulla on ihan hirveä määrä julkaisuja luonnoksina, tämän jälkeenkin jää vielä yli 40. Apua! Lienee aiheellista koota pitkästä aikaa pika-arviopaketteja jollakin tapaa yhteen sopivista kirjoista, ja osasta mitä pikimmiten, onhan siellä vielä ainakin hivenen joulua sivuavia talvikirjoja seassa... </span></div><div style="text-align: center;"><br /></div>Jane / Kirjan jos toisenkinhttp://www.blogger.com/profile/04722582825733664745noreply@blogger.com6tag:blogger.com,1999:blog-2880244038040710617.post-30993266934994753632024-01-02T21:21:00.001+02:002024-01-02T21:21:24.165+02:002023 Helmet-haasteen lopputulema<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhxqYDlLYbcl1i8ZiCWgSnZvbRA1TPDuZ5lIxcWLWkO0oPc73nYgrDaImcbphigLUS5YLvOShfbHi1VhVH1YvbUbfEABniO5tB57fYjFKucio234qidA4k-d9U6lTmPg34QDClvBGxmOOdcUiqkWEFwb5xj1YDEKfQAVSQF0PuI1HecCOtkYaidVd0v5A/s680/Lukuhaaste%20kansikuva%20copy.png" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="382" data-original-width="680" height="180" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhxqYDlLYbcl1i8ZiCWgSnZvbRA1TPDuZ5lIxcWLWkO0oPc73nYgrDaImcbphigLUS5YLvOShfbHi1VhVH1YvbUbfEABniO5tB57fYjFKucio234qidA4k-d9U6lTmPg34QDClvBGxmOOdcUiqkWEFwb5xj1YDEKfQAVSQF0PuI1HecCOtkYaidVd0v5A/s320/Lukuhaaste%20kansikuva%20copy.png" width="320" /></a></div><br /><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Helmet-lukuhaasteen 2023 oli minulle vähemmän haastava kuin edellisvuotiset, eikä joulukuun lukulista täyttynyt epämiellyttävistä kirjoista vain siksi että saa jonkin pitkään tyhjänä ammottaneen kohdan täytettyä. Muistan vieläkin sen avaruusalukseen sijoittuneen eroottisen novellin, ihan siksi, että sai merkinnän avaruuskohtasn. </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Tässä vuoden 2023 lopulliset valinnat:</span></div><p><span style="font-family: verdana;">1. Kirjassa on kartta</span></p><p><span style="color: #cc0000; font-family: verdana;">Sarah Lark: Kiivilinnun kutsu 1/23</span></p><p><span style="font-family: verdana;">2. Kirja kertoo lapsesta ja isovanhemmasta</span></p><div style="text-align: left;"><span style="color: #cc0000; font-family: verdana;">Ina Westman: Henkien saari 1/23</span></div><p><span style="font-family: verdana;">3. Kirjan nimessä on kasvi</span></p><p><span style="color: #cc0000; font-family: verdana;">Sarah Haywood: Kaktus 6/23</span></p><p><span style="font-family: verdana;">4. Kirja, jonka aioit lukea viime vuonna</span></p><p><span style="color: #cc0000; font-family: verdana;">Leena Parkkinen: Neiti Steinin keittäjätär 9/23</span></p><p><span style="font-family: verdana;">5. Kirjassa ollaan maan alla</span></p><p><span style="color: #cc0000; font-family: verdana;">Anna-Kaisa Linna-Aho: Myrskylasi 7/23</span></p><p><span style="font-family: verdana;">6. Kirjan kansikuvassa on vaate tai kirjan nimessä on jokin vaate</span></p><p><span style="color: #cc0000; font-family: verdana;">Eppu Nuotio: Leinikkimekko 6/23</span></p><p><span style="font-family: verdana;">7. Kirja on klassikkoteos Ruotsista, Norjasta tai Tanskasta</span></p><p><span style="color: #cc0000; font-family: verdana;">Tove Ditlevsen: Lapsuus 1/23</span></p><p><span style="font-family: verdana;">8. Kirja kertoo pienestä kaupungista</span></p><p><span style="color: #cc0000; font-family: verdana;">Anders de la Motte & Måns Nilsson: Antiikkikauppiaan kuolema 8/23</span></p><p><span style="font-family: verdana;">9. Kirjan kirjailija kuuluu vähemmistöön, ja kirja kertoo tästä vähemmistöstä</span></p><p><span style="color: #cc0000; font-family: verdana;">Ann-Helén Laestadius: Varkaus 1/23</span></p><p><span style="font-family: verdana;">10. Kirjassa on ohjeita ja neuvoja</span></p><p><span style="color: #cc0000; font-family: verdana;">Kiira Korpi: Hyppää vaan! 3/23</span></p><p><span style="font-family: verdana;">11. Kirjailijan nimessä on yhtä monta kirjainta kuin sinun nimessäsi (eli 4+9)</span></p><p><span style="color: #cc0000; font-family: verdana;">Anna Soudakova: Varjele varjoani 1/23</span></p><p><span style="font-family: verdana;">12. Kirjan nimi liittyy veteen</span></p><p><span style="color: #cc0000; font-family: verdana;">Jojo Moyes: Hopealahti 8/23</span></p><p><span style="font-family: verdana;">13. Kirjan kansi on värikäs tai kirjan nimi on värikäs</span></p><p><span style="color: #cc0000; font-family: verdana;">Jane Green: Sister Stardust 1/23</span></p><p><span style="font-family: verdana;">14. Kirja kertoo terveydenhuollosta</span></p><p><span style="color: #cc0000; font-family: verdana;">Venla Kuoppamäki: Sun poika kävi täällä 12/23</span></p><p><span style="font-family: verdana;">15. Kirjan nimessä on ja-sana</span></p><p><span style="color: #cc0000; font-family: verdana;">Anni Saastamoinen: Ja mutta että sitten 3/23</span></p><p><span style="font-family: verdana;">16. Kirjassa kirjoitetaan kirjaa</span></p><div style="text-align: left;"><span style="color: #cc0000; font-family: verdana;">Sarah Lark: Kiivilinnun kutsu 1/23</span></div><p><span style="font-family: verdana;">17. Kirja on kokoelma esseitä, pakinoita tai kolumneja</span></p><p><span style="color: #cc0000; font-family: verdana;">Tiia Rantanen: Suurin piirtein 1/23</span></p><p><span style="font-family: verdana;">18. Kirja on julkaistu alun perin kiinan, hindin, englannin, espanjan tai arabian kielellä (Maailman viisi puhutuinta kieltä)</span></p><p><span style="color: #cc0000; font-family: verdana;">Liane Moriarty: Omena ei kauas putoa 9/23</span></p><p><span style="font-family: verdana;">19. Kirjassa on paikka, jossa olet käynyt</span></p><p><span style="color: #cc0000; font-family: verdana;">Balli Kaur Jaswal: Shergillin sisarusten odottamattomat seikkailut 4/24 </span><span style="color: #cc0000; font-family: verdana;">(Intia, Lontoo)</span></p><p><span style="font-family: verdana;">20. Kirja kertoo naisesta, joka on matkalla</span></p><div style="text-align: left;"><span style="color: #cc0000; font-family: verdana;">Virginie Grimaldi: Kirkkaimmat tähdet 1/23</span></div><p><span style="font-family: verdana;">21. Kirja on scifiä eli tieteiskirjallisuutta</span></p><p><span style="color: #cc0000; font-family: verdana;">Jens Liljestrand: Vaikka kaikki päättyisi 5/23</span></p><p><span style="font-family: verdana;">22. Kirja kertoo aiheesta, josta olet lukenut paljon</span></p><div style="text-align: left;"><span style="color: #cc0000; font-family: verdana;">Kjell Westö: Molly & Henry 9/23</span></div><div style="text-align: left;"><span style="color: #cc0000; font-family: verdana;">(toinen maailmansota)</span></div><p><span style="font-family: verdana;">23. Kirja on iso</span></p><div style="text-align: left;"><span style="color: #cc0000; font-family: verdana;">Saran Lark: Kiivilinnun kutsu 1/23 </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">(26 h 24 min äänikirjana, sivumäärä 896)</span></div><p><span style="font-family: verdana;">24. Kirja kertoo urheilijasta</span></p><p><span style="color: #cc0000; font-family: verdana;">Sofie Sarenbrant: Kuoleman kintereillä 3/23</span></p><p><span style="font-family: verdana;">25. Kirjan nimessä on viikonpäivä tai kuukausi</span></p><p><span style="color: #cc0000; font-family: verdana;">Lundberg, Richman, Rose: Perjantai-illan klubi 1/23</span></p><p><span style="font-family: verdana;">26. Kirja, jonka lukeminen on sinulle haastavaa jostakin syystä</span></p><p><span style="color: #cc0000; font-family: verdana;">Jarno Mällinen: Käpylän idylli 5/23</span></p><p><span style="font-family: verdana;">27. Kirjassa joku etsii ratkaisua ilmastokriisiin</span></p><p><span style="color: #cc0000; font-family: verdana;">Iida Rauma: Seksistä ja matematiikasta 12/23</span></p><p><span style="font-family: verdana;">28. Kirjassa on sama vuodenaika kuin lukuhetkellä</span></p><p><span style="color: #cc0000; font-family: verdana;">Ragnar Jonasson: Lumisokea 1/23</span></p><p><span style="font-family: verdana;">29. Kirjassa on minä-kertoja</span></p><p><span style="color: #cc0000; font-family: verdana;">Elif Shafak: Kadotettujen puiden saari 5/23</span></p><p><span style="font-family: verdana;">30. Kirja on ollut ehdokkaana kirjallisuuspalkinnon saajaksi</span></p><div style="text-align: left;"><span style="color: #cc0000; font-family: verdana;">Karin Smirnoff: Lähdin veljen luo 1/23</span><span style="font-family: verdana;"> </span></div><p><span style="font-family: verdana;">31. Kirjan kansikuvassa on taivas tai kirjan nimessä on sana taivas</span></p><div style="text-align: left;"><span style="color: #cc0000; font-family: verdana;">Elina Annola: Kaikki lokakuun taivaat 2/22</span><span style="color: #cc0000; font-family: verdana;"> </span></div><p><span style="font-family: verdana;">32. Kirja kertoo asiasta, josta haaveilet</span></p><div style="text-align: left;"><span style="color: #e06666; font-family: verdana;">Aino Huilaja: Pakumatkalla 12/23</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">(pidempi irtiotto kuin meidän 6-8 vk lomat omalla autolla Euroopassa)</span></div><p><span style="font-family: verdana;">33. Kirja, jonka voit lukea kerralla alusta loppuun</span></p><p><span style="color: #cc0000; font-family: verdana;">Amanda Vaara: Ruusuja ja risuja 3/23</span></p><p><span style="font-family: verdana;">34. Kirja kertoo Ukrainasta</span></p><p><span style="color: #cc0000;"><span style="font-family: verdana;">J</span><span style="font-family: verdana;">evhenija Kuznjetsova: Kysykää Mialta 1/23</span></span></p><p><span style="font-family: verdana;">35. Kirjassa tehdään työtä, joka on sinulle tuttua</span></p><p><span style="color: #cc0000; font-family: verdana;">Anneli Kanto: Punaorvot 10/23 </span><span style="font-family: verdana;">(olen </span><span style="font-family: verdana;">ollut pari vuotta Ilonaa vanhemman tytön perhehoitaja, eli meillä oli huostaanotettu lapsi)</span></p><p><span style="font-family: verdana;">36. Olet ennakkoluuloinen kirjan kirjoittajaa kohtaan</span></p><div style="text-align: left;"><span style="color: #cc0000; font-family: verdana;">Pilvi Hämäläinen: Cinderella 12/23</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">(etenkin sitä, että Hämäläinen itse luki kirjan)</span></div><p><span style="font-family: verdana;">37. Kirja kertoo elämäntavasta, jota ei enää ole</span></p><p><span style="color: #cc0000; font-family: verdana;">Sari Aro: Nukkuvan jättiläisen laakso 3/23 </span><span style="font-family: verdana;">(onnela-tyyppiset siirtokunnat)</span><span style="color: #cc0000; font-family: verdana;"> </span></p><p><span style="font-family: verdana;">38. Kirjan tarina perustuu myyttiin, taruun tai legendaan</span></p><p><span style="color: #cc0000; font-family: verdana;">Silvia Moreno-Garcia: Gods of Jade and Shadow 2/23</span></p><p><span style="font-family: verdana;">39. Kirja, josta sait vinkin mediasta tai sosiaalisesta mediasta</span></p><p><span style="color: #cc0000; font-family: verdana;">Stephanie Clifford: The Farewell Tour 4/23</span></p><p><span style="font-family: verdana;">40. Kirjassa hylätään jotain</span></p><p><span style="color: #cc0000; font-family: verdana;">Alex Schulman: Malman asema 1/23</span></p><p><span style="font-family: verdana;">41. Kirjan kirjailija on syntynyt 1990-luvulla</span></p><p><span style="font-family: verdana;"><span style="color: #cc0000;">Natalia Kallio: Kotileikki 11/23</span></span></p><p><span style="font-family: verdana;">42. Kirjan nimessä on ainakin kolme sanaa</span></p><p><span style="color: #cc0000; font-family: verdana;">Annamari Marttinen: Elämä jota en odottanut 4/23</span></p><p><span style="font-family: verdana;">43. Kirja kertoo tulevaisuudesta niin, että siinä on toivoa</span></p><p><span style="color: #cc0000; font-family: verdana;">Celeste Ng: Kadonneet sydämemme 3/23</span></p><p><span style="font-family: verdana;">44. Kirja kuuluu genreen eli kirjallisuuden lajiin, jota et lue yleensä</span></p><p><span style="color: #cc0000; font-family: verdana;">Olavi Koivukangas: Titanicin kolmas luokka 11/23 (</span><span style="font-family: verdana;">elämäkertaromaanit)</span></p><p><span style="font-family: verdana;">45. Kirja sopii haastekohtaan, johon olet jo lukenut kirjan</span></p><p><span style="color: #cc0000; font-family: verdana;">Annie Lyons Pommisuojan lukupiiri 12/23 </span><span style="font-family: verdana;">(kirjakauppa Lontoossa toisen maailmansodan aikana)</span></p><p><span style="font-family: verdana;">46. Kirjassa on epätavallinen mies tai poika</span></p><div style="text-align: left;"><span style="color: #cc0000; font-family: verdana;">Lina Areklew: Lumimyrsky 3/23</span></div><p><span style="font-family: verdana;">47.-48. Kaksi kirjaa, joiden tarinat sijoittuvat samaan kaupunkiin tai ympäristöön</span></p><p><span style="color: #cc0000; font-family: verdana;">Madeline Martin: The Last Bookshop in London 2/23 </span><span style="font-family: verdana;">ja</span><span style="color: #cc0000; font-family: verdana;"> Michelle Gable: The Bookseller's Secret 3/23 </span><span style="font-family: verdana;">(kirjakauppa Lontoossa toisen maailmansodan aikana)</span></p><p><span style="font-family: verdana;">49. Kirja on julkaistu vuonna 2023</span></p><p><span style="color: #cc0000; font-family: verdana;">Sonja Karlsson: 14 tuntia takaisin 12/23</span></p><p><span style="font-family: verdana;">50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä</span></p><div style="text-align: left;"><span style="color: #cc0000; font-family: verdana;">Sally Salminen: Katrina 11/23</span></div><div style="text-align: left;"><br /></div>Jane / Kirjan jos toisenkinhttp://www.blogger.com/profile/04722582825733664745noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-2880244038040710617.post-23321938047154124422023-12-31T16:58:00.004+02:002023-12-31T16:58:52.039+02:00Joanna Bolouri: Matkaan jo käy<div style="text-align: center;"><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhCzOd-YBKG8VK5L7OnUMJJohh0uyBjES_DqZgiwIhrtVbqukS4rzSD5fKi0419PU2xkbjtZUlJXmaL_fTSrZnNTx47rdUfiqFsD4Xk3uQ_Dq_ujLcocbyI-RhVBd1XUY3preygpJyIjxQEJ-2NlzU-NJCqzHuPZedV3N_qvs6mFnYRDU6UiRrUuoqWLYeJ/s830/9789510498477_frontcover_draft.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="830" data-original-width="533" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhCzOd-YBKG8VK5L7OnUMJJohh0uyBjES_DqZgiwIhrtVbqukS4rzSD5fKi0419PU2xkbjtZUlJXmaL_fTSrZnNTx47rdUfiqFsD4Xk3uQ_Dq_ujLcocbyI-RhVBd1XUY3preygpJyIjxQEJ-2NlzU-NJCqzHuPZedV3N_qvs6mFnYRDU6UiRrUuoqWLYeJ/s320/9789510498477_frontcover_draft.jpg" width="205" /></a></div><span style="font-family: verdana;"><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div>Joanna Bolouri: Matkaan jo käy</span></div><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;">WSOY, 2023</span></div><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;">Lukijat: Panu Kangas, Anna-Riikka Rajanen</span></div><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;"> Kesto: 8 h 9 min</span></div><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana; text-align: left;"><br /></span></div><span style="font-family: verdana;">Kate ja Ed ovat tunteneet 14-vuotiaista yläkoululaisista alkaen, ja toiset 14 vuotta he ovat olleet aina toisensa nauramaan saava pari.</span><div><span style="font-family: verdana;">Mutta nyt juuri ei naurata. </span></div><div><span style="font-family: verdana;"><br /></span><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">He ovat aina viettäneet joulunpyhät vanhempiensa luona. Mutta tällä kertaa,automatkalla pohjoiseen puhkeaa ikävä riita, joka paisuu ja leviää niin, että sitä ei suukolla sovita, vaan vaaditaan aikalisä. Takaisin kääntymisessä ei kuitenkaan ole enää mitään järkeä, joten he päättävät pystyä käyttäytymään kuin sivistyneet aikuiset ja pysyä suunnitelmassa. Erosta kerrottaisiin vasta joulun jälkeen, sillä kumpikaan ei halua pilata vanhempien joulua sellaisilla uutisilla, ei varsinkaan näin pitkän yhdessä olon jälkeen, ei nyt kun heidän odotetaan menevän naimisiin ja perustavan perheen. </span></div></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Tämä oli oikein hyvä ja hauska joulukirja, jonka parissa todella viihtyi. Arvostin sen sujuvuutta niin dialogissa kuin tapahtumien kuvailussa, etenkin alkuosassa eli siinä joka tapahtuu jouluna ja hieman sitä ennen. </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div>Jane / Kirjan jos toisenkinhttp://www.blogger.com/profile/04722582825733664745noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-2880244038040710617.post-28135091886261662852023-12-31T16:51:00.005+02:002023-12-31T16:59:11.316+02:00Heléne Holmström: Tulta tappuraa ja tähdenlentoja<div style="text-align: center;"><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgdX01PUoDKNDJYeOpPxMvuOP5ByeNNLUgR4LXYEawA3bFAH_14j9h_KloQsDW9j5R3g-_oZfu-3OLg8mEFEu64fvKmblnthBhyphenhyphenso64E1C5pd1lNo0tB2S2qgu7Bx3PkXs_gX_6xT9izOjQoS666dpmPZJji2R10npgGf90S6u3MpBgwIBZ1TWIKlDJEUKP/s917/IMG_20231212_045703.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="914" data-original-width="917" height="199" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgdX01PUoDKNDJYeOpPxMvuOP5ByeNNLUgR4LXYEawA3bFAH_14j9h_KloQsDW9j5R3g-_oZfu-3OLg8mEFEu64fvKmblnthBhyphenhyphenso64E1C5pd1lNo0tB2S2qgu7Bx3PkXs_gX_6xT9izOjQoS666dpmPZJji2R10npgGf90S6u3MpBgwIBZ1TWIKlDJEUKP/w200-h199/IMG_20231212_045703.jpg" width="200" /></a></div><span style="font-family: verdana;"><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div>Heléne Holmström: Tulta, tappuraa ja tähdenlentoja</span></div><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;"> Bookbeat, 2023</span></div><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;">Suomennos: Annukka Kolehmainen</span></div><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;">Lukija: Rosanna Kemppi</span></div><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;">Kesto: 13 h 51 min</span></div><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Nora Jansson on jatkanut sukunsa leipomokonditoriaa, mutta ajat ovat tiukat ja leipomoa uhkaa konkurssi. Kun pankinjohtajakaan ei lupaa lisää lainaa jolla maksaa palkkoja, Noran on suostuttava johonkin hyvin vastenmieliseen. Häntä oli nimittäin kosiskeltu ärsyttävän julkkisleipuri Henrik Eklundin tv-sarjan joulujaksoihin, ja hän oli jo kerran kieltäytynyt. Nyt hänellä ei ollut enää varaa kieltäytyä kuvauksista. </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Henrikin kanssa alkoi kipinöitä lennellä välittömästi. Ensin kiukusta, myöhemmin aivan päinvastaisesta syystä.</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><i>Henrik haukkasi korvapuustia. Se oli sanalla sanoen erinomainen. Kuohkea muttei liian muhkea, ja pohja oli rapea ja täytteessä runsaasti voita. Monissa pullissa oli ihan liikaa kaikkea, eikä asiakas-halunnut tuntea ahmivansa rasvaista, täytettä tursuavaa voileipää, vaikka Nymansin pulla olikin asteikon kookkaimmasta päästä. </i></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><i>"Hyvää pullaa." Henrik katsoi Noraa. "Mutta pienempikin riittäisi."</i></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><i><br /></i></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Jatkosodan aikaan,</span><span style="font-family: verdana;"> kun Ritva oli ollut kahden vanha ja Matias vastasyntynyt, Tuulan mies Juhani oli lähtenyt lukuisten muiden tavoin rintamalle. Ei kauaakaan kun Tuula oli jäänyt sotaleskeksi ja päätynyt viemään pienet lapsensa Ruotsiin sotaa turvaan. </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Kaikki ruotsalaiset eivät kuitenkaan toivottaneet suomalaisevakoita tervetulleiksi, sillä suomalaisilla oli huono maine; hehän vain joivat ja tappelivat. Tuula pääsi onnekseen töihin leipomoon, jonka omistajan poika ihastui häneen ensisilmäyksellä. Hurmattuaan miehen omalla juurellaan tekemällään ruisleivällä hän kohosi leipuriksi, mutta pikkukaupungin asukkaiden hyväksyntää oli vaikea saada.</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Kaksi aikatasoa oli kiva lisä joulukirjaan, vaikkei menneessä ajassa joulua elettykään. Yllätyin muutenkin siitä, miten paljon tässä oli sisältöä ja ihan kunnollista draaman kaarta "jouluhömpäksi". Ajattelisin, että tätä voi hyvin kuunnella vielä pyhien jälkeenkin. Aivan kärkipäästä tänä vuonna kuuntelemistani jouluisista kirjoista!</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><br /></div>Jane / Kirjan jos toisenkinhttp://www.blogger.com/profile/04722582825733664745noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-2880244038040710617.post-73571046760585032042023-12-19T09:00:00.004+02:002023-12-19T15:01:43.447+02:00Kirjabloggaajien joulukalenterin luukku 19: Puuvillatehtaan joulutarinat<div style="text-align: center;"><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiBxXMqPMebvgSLv7SshifTZnFtC5hVd7Jp-r-uDvuviVQDLZRSiRKK8ToH8k4gu01nhwCnpGn4-7K92fN5TTml1Iw9ryvdBx3PuVw82RVmcFr6_zUL3oEjxhxiSwKRqmvHqg0Da3KlFhUK6TQl9R7NaQHAdqejMAwbr8SaFK5MKA5A_9oMH0X9rtWPcKiA/s1936/Photo_2023-12-18_04-52-30_PM.png" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1936" data-original-width="1936" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiBxXMqPMebvgSLv7SshifTZnFtC5hVd7Jp-r-uDvuviVQDLZRSiRKK8ToH8k4gu01nhwCnpGn4-7K92fN5TTml1Iw9ryvdBx3PuVw82RVmcFr6_zUL3oEjxhxiSwKRqmvHqg0Da3KlFhUK6TQl9R7NaQHAdqejMAwbr8SaFK5MKA5A_9oMH0X9rtWPcKiA/s320/Photo_2023-12-18_04-52-30_PM.png" width="320" /></a></div><br /><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Perinteinen Kirjabloggaajien joulukalenteri ilahduttaa tänäkin vuonna, ja itselläni on kunnia avata sen 19. luukku. Tämähän tarkoittaa sitä, että aattoon on enää viisi päivää, ja monessa kodissa jouluvalmistelut ovat kiireisimmillään. </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Edellisen päivän luukku avautui <a href="https://adelheid79.blogspot.com/2023/12/kirjabloggaajien-joulukalenteri-2023.html" target="_blank">Kirjapöllön huhuiluja -blogissa</a> ja huomenna löydät luukun <a href="https://tarukirja.blogspot.com" target="_blank">Tarukirjasta</a>. </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Ensimmäinen luukku ja samalla lista kaikista luukuista löytyy <a href="https://kirjakissa.blogspot.com/2023/12/kirjabloggaajien-joulukalenteri-2023.html" target="_blank">Yöpöydän kirjat -blogista</a>, jonka Niina T. on suunnitellut myös kauniit luukkukuvat. </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjp85vnVTzMrF4qFCMKS8AYk9Hw23Qxzm97iQij4ETeycD68i5fXeg4gPbgu5fnC3zM-65TMksgcRR68G9buYbExV6H8dRZhqHDxL5Ge8MC8Ug1YZnzv0bdT69sqwTeSM2iZzUYfBa1On6gbAWRtEQ6n2yfIsKhV7l6LM_ZrwelOHEmbdbxfmAJRSSv1ypF/s1080/Luukku%2019.png" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1080" data-original-width="1080" height="200" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjp85vnVTzMrF4qFCMKS8AYk9Hw23Qxzm97iQij4ETeycD68i5fXeg4gPbgu5fnC3zM-65TMksgcRR68G9buYbExV6H8dRZhqHDxL5Ge8MC8Ug1YZnzv0bdT69sqwTeSM2iZzUYfBa1On6gbAWRtEQ6n2yfIsKhV7l6LM_ZrwelOHEmbdbxfmAJRSSv1ypF/w200-h200/Luukku%2019.png" width="200" /></a></div><span style="font-family: verdana;"><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div>Näin joulun alla, kun kädet ovat usein kiinni muualla, moni äänikirjoja kuunteleva varmasti kiittää luurien suomaa vapautta. Tosin itse muistan ensimmäiset luurini, jotka olivat vielä johdolliset, eli puhelinta piti aina kuljettaa mukana kun liikkui! </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Valitsinkin omaan kalenteriluukkuuni kaksi lyhyttä jouluaiheista kirjaa, jotka on julkaistu vain ääni- ja e-kirjoina. Kirjat liittyvät ylimääräisinä, täysin itsenäisinä kirjoina Ann-Christin Antellin Puuvillatehdas-trilogiaan. Voit siis kuunnella tai lukea nämä jouluiset e-kirjat, vaikka sarja ei olisikaan tuttu. Ehkäpä saatkin niistä kimmokkeen lukea lisää.</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Kirjoja on siis ilmestynyt kaksi, jouluksi 2022 sekä nyt 2023. Itse kuuntelin ne järjestyksessä, vaikkei silläkään ole mitään käytännön merkitystä.</span></div></div><span style="font-family: verdana;"><div><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div>Ann-Christin Antell: Joulu Örndahlin ruukissa<br />Gummerus, 2022<br />Lukija: Sanna Majuri<br />Kesto: 2 h 12 min<br /></span><div><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Örndahlin ruukki, Ruotsi, 1896</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Nuorena leskeksi jäänyt Jenny Malmström ja Fredrik Barker olivat menneet naimisiin kolme vuotta aiemmin. Fredrik oli myynyt puuvillatehtaansa Turussa ja ostanut sitten rautaruukin Ruotsista. </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Nuoren Martan oli vieläkin vaikea uskoa, että heistä, köyhien orpojen sisarussarjasta jonka Jenny oli ottanut siipiensä suojaan, oli tullut Jenny ja Fredrik Barkerin ottolapsia. Sellaistahan tapahtuu vain saduissa.</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Kirjassa joulu on lähestymässä ja kartanossa kävi kova kuhina. Fredrik oli ollut pitkällä liikematkalla, ja hänen laivansa pitäisi saapua Tukholmaan aivan näinä hetkinä. Keittiössä leivottiin niin suolaisia kuin makeita herkkuja ja pihaan pystytettiin perinteistä kuusta, jouluristiä. Kaiken keskellä Martan pikkuveli Aapo putoaa jäihin ja huoli on valtava, tervehtyykö poika, ja entä häntä auttamaan mennyt ja itsekin kastunut ja vilustunut ruukkilainen nuorimies Anton?</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><i>Lauantai-illan hämärä oli jo tihentynyt, kun kellopytingin vaskikello kalkutti äänekkäästi joulujuhlan alkamisen merkiksi ja ruukin väki alkoi kerääntyä juhlatalolle pyhävaatteissaan. Fredrik-setä oli kutsunut kaikki ruukin parisataa työntekijää joulujuhlaan työväentalolle, jonka vaimoväki ja lapset olivat koristelleet havuköynnöksillä ja kynttilöillä. Kutsusta ilmeni, että ohjelmassa olisi musiikkiesityksiä, joulukuvaelma, kahvit ja lopuksi tanssia.</i></span></div><div style="text-align: left;"><i style="font-family: verdana;">Juhlatalo sijaitsi vähän matkaa kivisillasta yläjuoksulle päin, kartanon puoleisella rannalla. Talon kohdalta lähti valkoinen kaarisilta joen yli. Toisella puolella mäen päällä oli romanttinen huvimaja, jonka ympärille väki kerääntyi kesäisin tanssien lomassa. </i></div><div style="text-align: left;"><i style="font-family: verdana;">...</i></div><div style="text-align: left;"><i style="font-family: verdana;">Martta oli pukenut ylleen tummansinisen musliinipuvun, jonka kaulassa oli hieno pitsikaulus juhlan kunniaksi. Häntä jännitti, sillä hän oli saanut tänä jouluna kunnian esittää Neitsyt Mariaa joulukuvaelmassa. Onneksi hänen ei tarvinnut puhua. Riitti, että hän piteli Jeesus-nukkea sylissään.</i></div><div style="text-align: left;"><i style="font-family: verdana;">Martta, Matti ja Aapo olivat tulleet työväentalolle hyvissä ajoin Jenny-tädin kanssa valmistautumaan näytelmään ja liittyivät muiden lasten seuraan takahuoneeseen, jossa kävi jo iloinen hermostunut kikatus ja hälinä. Martta auttoi veljiään pukeutumaan roolivaatteisiinsa ja Jenny yritti auttaa huivipäistä paimenta etsimään kadonnutta sauvaansa ja kiinnitti pienten enkeleiden pahvisiipiä.</i></div><div style="text-align: left;"><i style="font-family: verdana;">Saatuaan veljiensä asut valmiiksi Martta käski heitä pysymään paikoillaan, etteivät paperihatut putoaisi. Juhlasalista kuului etäistä hälinää ja huudahduksia, kun ihmiset toivottelivat toisilleen hyvää joulua. Martta meni kurkistamaan esiripun reunasta.</i></div><div style="text-align: left;"><i style="font-family: verdana;">Eturivistä oli varattu kunniapaikat ruukinpatruunan perheelle. Ne olivat nyt tyhjät, sillä Fredrik-setäkin seisoi sivummalla keskustelemassa prokuristi Wahlmanin kanssa. Setä oli pukeutunut parhaimpiinsa, hänellä oli jopa kiiltävä silkkitorni päässään.</i></div><div style="text-align: left;"><br /></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Tässä lyhykäisessä joulutarinassa palattiin ajassa taaksepäin Martan nuoruusvuosiin, aikaan ennen sarjan kolmatta osaa jossa Martta muuttaa takaisin Suomeen. </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Örndahlin ruukissa oli ihana vanhanajan ruukin tunnelma, eli sain täyden annoksen juuri sitä joulumieltä jota kaipasinkin valitessani tämän kirjan luureihini marraskuun lopulla.</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Ann-Christin Antell: Loviisan joulu</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Gummerus, 2023</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Lukija: Sanna Majuri</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Kesto: 2 h 34 min</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Naantali, Birgitan kaupunki, Suomen suuriruhtinaskunta 1865</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Merikapteenin rouva Loviisa Helin ei olisi voinut saada parempaa ilosanomaa: hänen miehensä tulisi jouluksi kotiin. Mies luovuttaisi laivansa uuden kapteenin huomaan Oslossa, matkustaisi rekikyydillä läpi Ruotsin ja sitten jääreittejä Naantaliin saakka. </span><span style="font-family: verdana;">Matka olisi vaivalloinen sekä vaarallinen, uhkia oli susista railoihin ja maantierosvoihin, mutta siitä huolimatta u</span><span style="font-family: verdana;">utinen ilahdutti suuresti paitsi Loviisaa myös heidän taloudenhoitajaansa, joka alkoi kiireellä valmistelut isäntänsä paluuta varten, sillä kirjeen heidät saavuttaessaan oli jouluun enää kymmenen päivää aikaa. Myös Loviisalle alkoi kiireinen aika torilla ostoksia tehden, sitä paitsi rakkaalle puolisolle pitäisi löytää erityisen hieno joululahja. </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><i>Instrumenttimaakari Mekanikus myi soittimia ja soitti näytteeksi iloista joulupolskaa rakentamallaan viululla. Hänen kanssaan metelissä kilpaili riitasointuisesti kolportööri, joka lauloi suureen ääneen arkkiveisua neljästä kauheasta murhasta Mouhijärvellä. Ostajat oppisivat sävelmän korvakuulolla samalla kun mies kaupitteli heille sanoja. </i></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><i>Loviisa ohitti innokkaat musiikkerit ja tervehti suutari Örnbergiä, joka oli tullut paikalle esittelemään pikisaumasaappaitaan. Niiden laatu oli todettu niin hyväksi, että niitä vietiin jopa Tukholmaan asti. </i></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Loviisasta oli ihanaa saada miehensä pitkästä aikaa kotiin, sillä hän poti ikävää ja kaipasi perhettä, myös omaa lasta jota Jumala ei ollut heille suonut. Asiaa ei ainakaan auttanut se, miten harvoin merikapteeni ehti käydä kotona. </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Loviisan joulu tuntui minusta enemmän "oikealta, kokonaiselta kirjalta" ja ensimmäinen joulukirja ehkä enemmän tarinalta tai tuokiokuvalta, piipahdukselta ruukin joulunalusvalmisteluissa. Molemmat kirjat olivat kyllä mieleisiä, ja ahh niin jouluisia. Näitä voisi hyvin kuunnella pyhinäkin. Loviisa on se sama Loviisa-täti, joka oli mukana Paperitehtaan varjossa -kirjassa, ja tässä joulukirjassa sen päähenkilö Jenny on vastasyntynyt käärö, jota Loviisallekin tullaan ylpeinä esittelemään.</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Olen lukenut lukukirjoina kaikki varsinaiset Puuvillatehdas-sarjan osat, joten en osannut liittää Sanna Majuria tähän sarjaan, ja niin paljon kuin pidän hänen äänestään ja tyylistään lukea, en oikein nähnyt - tai kuullut - häntä parhaana mahdollisena lukijana juuri tähän sarjaan, vaan olisin valinnut jonkun heleä-äänisemmän naisen. Sanna Majuri taitaa kuitenkin kirjan kuin kirjan.</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Toivotan tämän kalenteriluukun myötä kaikille kirjojen ystäville iloista joulunodotusta, leppoisaa joulumieltä ja rauhallisia pyhiä, vaikkapa joululahjakirjojen ääressä!</span></div><div style="text-align: left;"><br /></div>Jane / Kirjan jos toisenkinhttp://www.blogger.com/profile/04722582825733664745noreply@blogger.com6tag:blogger.com,1999:blog-2880244038040710617.post-32855257692948901182023-12-17T23:41:00.003+02:002023-12-18T19:00:03.485+02:00Venla Kuoppamäki: Sun poika kävi täällä<div style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhPkXxtJmiDKlIHajH1lk0meAEi42KZagbC0GAZpqMEbC1kgEjA4HVKQ45B46ADLjk4jgq5iBVu70V-kIEbZggwOYKQUyYV-f9YwCPnizLDl7Q8DaMR6UznBiP2bd1TXorXRf__61sXCq-B-GyK_SkTvOPMmz0yC6N6KnISCY0alhDPf8hQzNmk31_TT8eP/s399/3498178.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="399" data-original-width="251" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhPkXxtJmiDKlIHajH1lk0meAEi42KZagbC0GAZpqMEbC1kgEjA4HVKQ45B46ADLjk4jgq5iBVu70V-kIEbZggwOYKQUyYV-f9YwCPnizLDl7Q8DaMR6UznBiP2bd1TXorXRf__61sXCq-B-GyK_SkTvOPMmz0yC6N6KnISCY0alhDPf8hQzNmk31_TT8eP/s320/3498178.jpg" width="201" /></a><br /><br /></div><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;">Venla Kuoppamäki: Sun poika kävi täällä</span></div><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;">Teos, 2022</span></div><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;">Lukija: Vilma Melasniemi</span></div><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;">Kesto: 9 h 19 min</span></div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Äiti oli kutsunut crossipyörää helvetinkoneeksi heti kun se oli ilmestynyt heidän autokatokseensa. Oskari ajoikin sillä pian jalkansa rikki ja sai kaksi viikkoa sairauslomaa koulusta, mitä äiti piti huonona asiana, sillä poika vieraantuisi koulunkäynnistä automaalarilinjalla nopeasti. Tämä ottikin vapaudesta ilon irti ja vietti suurimman osan ajasta tyttöystävänsä Petran luona, jonka kanssa oli ollut yhdessä vasta muutaman viikon. </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Eräänä päivänä tullessaan käymään kotona Oskari sai niin pahan raivokohtauksen, että äiti soitti lastensuojelun päivystykseen. He eivät enää pystyisi takaamaan Oskarin tokaluokkalaisen pikkuveljen turvallisuutta, mikäli Oskari asuisi kotona.</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Päihdekatkaisua Oskarille oli ehdotettu aiemminkin, mutta vanhemmat eivät olleet vielä sillä kertaa suostuneet. Oskarin vanhemmat olivat eronneet pojan ollessa vielä aivan pieni, mutta pystyivät kyllä keskustelemaan häntä koskevista asioista. Pikkuveljellä oli eri isä, ja he asuivat edelleen yhdessä.</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Oskarin isän puolelta periytyi mielenterveysongelmia, ja äiti tunnisti oireet ennen kuin Oskari sai mitään virallista diagnoosia. </span></div><div style="text-align: left;"><span><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span> </span><span style="font-family: verdana;">Oskari oli seitsemäntoista, täyttäisi 18 vain parin kuukauden päästä. Hänestä tehtiin kiireellinen huostaanottopäätös ja päihde- ja mielenterveystyöhön erikoistunut sijoituspaikka löytyi kaukaa Pieksämäeltä. Koska sijoituksesta tulisi lyhyt, oli tärkeää saada hänet heti oikeanlaisen avun piiriin, ja äitikin lopulta hyväksyi paikan, vaikka sinne olikin pitkä matka tehdä viikonloppuvierailuja. Äidin mielestä Oskarilla oli ensisijaisesti mielenterveyssairaus, josta seurasi päihteiden käyttöä silloin, kun pojalla oli menossa huono jakso. </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Täsmäkuuntelin kirjan Helmet-haasteen kohtaan 14. Kirja kertoo terveydenhuollosta. Minulle heräsi hirvittävän paljon ajatuksia, koitan niitä vähän tiivistää. </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Rikotun omaisuuden saa korjattua ja korvattua, mutta rikki menneen mielen korjaaminen on pitkälti kahden eri asian yhdistelmä. Ensinnäkin se on kokeilua, mikä lääkkeistä auttaa ja millä annostuksella, ja mikä lopulta onkaan sairauden oikea diagnoosi. Toisekseen se on loputonta lainsäädäntöä. Se on yhteistyötä eri sosiaali- ja terveydenhuollon alojen henkilöstön kesken, sekä näiden instanssien ja vanhempien kesken. Se on hoitokokouksia ja loputtomia puheluita. Se on yksilön omien oikeuksien ja hänen tarpeidensa ristiriitaa. Se on välillä toimivaa, ja monesti näköjään myös aivan kaikkea muuta. </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Konkreettisesti se on esimerkiksi sitä, että vaikka äiti tiesi, että Oskari ottaisi hoitolaitoksesta hatkat heti kun tälle myönnettäisiin lupa ulkoiluun, lääkäri ei voinut olla kirjoittamatta lupaa, koska se olisi tietyssä vaiheessa hoitojaksoa jo yksilön perusoikeuksien rajoittamista. Kuten kaikki tiesivät, Oskari tietysti karkasi. </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Maalaisjärki on näistä käytännöistä kaukana, ja tämän seurauksena Oskarille suotiin monet kerrat muutaman vuoden aikana mahdollisuus itse päättää hoitojakso, jolloin lääkitykset päättyivät ja seuraavan hoitojakson alkaessa lähdettiin taas ellei nyt aivan alusta kerätyn tiedon suhteen, niin kylläkin Oskarin mielen hoitamisen suhteen. Oskari ilmestyi hänelle varatuille tapaamisille esimerkiksi lääkärille käytännössä vain silloin, kun äiti hänet sinne vei. Väkisinkin tuli mieleen miten paljon aikaa hukkaan menee tällaisten oskarien takia, kun jonkun toisen tarvitsema aika on siirtynyt kauemmas. </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Miksi Oskarille kävi näin kerta toisensa jälkeen? Miksei häntä saatu milloinkaan hoidettua riittävän pitkäkestoisesti?</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Kirjassa pohdittiin paljon terveydenhuollon toimimattomuutta. Esimerkkinä potilaan paluu avohoitoon, joka Oskarilla tarkoitti käytännössä sitä että hänet oli kirjattu ulos osastolta koska hän oli ollut sieltä "omalla lomalla" liian monta vuorokautta eikä hoitopaikkaa voitu enää hänelle varata (eli paluu ei suinkaan ollut seurausta onnistuneesta osastohoitojaksosta, vaan "potkut"). Kun äiti kävi Oskarin asunnolla ja löysi laskuja jotka olivat tulleet peruuttamattomien lääkäriaikojen takia, hän saattoi vain todeta, että meillä avohoito perustuu siihen, että potilas on itse reipas ja riittävän terve ja kykenevä huolehtimaan asioistaan siinä määrin, että menee omatoimisesti vastaanotolle. Jos jätti menemättä sai laskun ja sakkomaksun, ja jos jätti menemättä useamman kerran, todettiin ettei potilas ole sitoutunut hoitoon ja hoitosuhde päätettiin taas sillä erää siihen. Näin oli päässyt käymään Oskarillekin. </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Kun en tunne mielenterveyshoidon käytäntöjä, minulle tuli uutena, että ns suljetullakin osaltolla pysyminen perustuu käytännössä vapaaehtoisuuteen. Perusoikeuksiin kuuluu lyhyen sisälläolojakson jälkeen valvotut ulkoilut vaikka potilas olisi vielä selvästi psykoottinen ja sairaudentunnoton (eli omasta mielestään terve / ei saamaansa hoitoa tarvitseva) ja esimerkiksi Oskari lähti vain yksinkertaisesti kävelemään päättäväisesti toiseen suuntaan kun piti palata sairaalalle ja se oli siinä. Eivät hoitajat Oskarin perään juosseet tai koittaneet tätä fyysisesti estää lähtemästä, ja taas oli nuorimies omilla teillään, ilman lääkkeitään. Uutena minulle tuli myös se, ettei hoitaja voi ns "sanoa lääkärille vastaan". Eli kun lääkäri sanoo hoitoneuvottelussa että aloitetaan ulkoilut, omahoitaja tai sosiaalityöntekijä ei voi sanoa, että aiemman kokemuksen perusteella potilaalla on erittäin suuri riski lähteä omille teilleen joten olisi vielä potilaan oman edun mukaista pysyä sisällä. Tällaista ei voi siis sanoa ääneen, vaikka hoitajat niin ajattelisivat. Eikä sanonut Oskarin äitikään sen puoleen, vaikka järkyttyi ulkoilulupailmoituksesta, ja teki siitä myöhemmin valituksen, kun Oskari oli jo menehtynyt.</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Oskarin elämä jäi lyhyeksi, nuorukainen menehtyi auto-onnettomuuden seurauksena vain 21-vuotiaana. Viimeiset vuodet olivat äidille vaikeita. Vaikka niihin sisältyi monia helppoja jaksoja, olivat kyyneleetkin milloin huolta kun ei tiennyt onko poika edes elossa, milloin helpotusta esimerkiksi siitä, että maanista vaihettaan sairastanut oma, rakas lapsi oli saatu kiinni ja toimitettua hoitoon. </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Ajattelin monesti sitä ala-asteikäistä pikkuveljeä joka harvakseltaan kirjassa mainittiin. Miten hänen on täytynyt monet kerrat jäädä taka-alalle isoveljen akuuttien tarpeiden takia. Onnekseen hänellä oli arjessa ilmeisen tiiviisti läsnäoleva isä. Tuntuikin erityisen hyvältä, miten äiti huomioi hänet kirjan loppusanoissa. </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div>Jane / Kirjan jos toisenkinhttp://www.blogger.com/profile/04722582825733664745noreply@blogger.com6tag:blogger.com,1999:blog-2880244038040710617.post-58172722076324083022023-12-13T10:30:00.001+02:002023-12-13T15:56:33.534+02:00Maija Kajanto: Sahramisyksy<div style="text-align: center;"><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg6TPlQaFZ4bnr-iZQYQx0gxoc8tRlt1e1NbJSUPmp8PC89KnwWWPHl5uCYtj_UWK7jQVa0kkGy2crjMEZboWDvDy-WwqvaJNZwxPyTFgG6dJ2zwlgvLBnfeR7lFOj4kkh_BZE-e6ruBmgaLvl3qSTBGqM1Zp7KCYInlk_Gwchi9rD70fZH1Mzu2G_yFObD/s418/9789510493762_frontcover_final_medium.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="418" data-original-width="269" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg6TPlQaFZ4bnr-iZQYQx0gxoc8tRlt1e1NbJSUPmp8PC89KnwWWPHl5uCYtj_UWK7jQVa0kkGy2crjMEZboWDvDy-WwqvaJNZwxPyTFgG6dJ2zwlgvLBnfeR7lFOj4kkh_BZE-e6ruBmgaLvl3qSTBGqM1Zp7KCYInlk_Gwchi9rD70fZH1Mzu2G_yFObD/s320/9789510493762_frontcover_final_medium.jpg" width="206" /></a></div><span style="font-family: trebuchet;"><div style="text-align: center;"><span style="font-family: trebuchet;"><br /></span></div>Maija Kajanto: Sahramisyksy</span></div><div style="text-align: center;"><span style="font-family: trebuchet;">WSOY, 2023</span></div><div style="text-align: center;"><span style="font-family: trebuchet;">Lukija: Kati Tammensola</span></div><div style="text-align: center;"><span style="font-family: trebuchet;">Kesto: 6 h 14 min</span></div><div style="text-align: center;"><span style="font-family: trebuchet;"><br /></span></div><div style="text-align: center;"><span style="font-family: trebuchet;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: trebuchet;">Krisse ja Tommi olivat viettäneet ihania viikkoja matkaillen Suomessa pakettiautosta muokatulla retkeilyautolla. Tommin jätettyä kunnanjohtajan virkansa Krissekin oli ottanut ansaittua lomaa, mutta elokuun vaihtuessa syyskuuksi oli aika palata kotiin ja ryhtyä töihin.</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: trebuchet;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: trebuchet;">Paluu arkeen tuli kuitenkin kovemmalla kolauksella kuin he olisivat odottaneet, kun Krisse sai uutiset Pyhävirralta. Kahvila Koivussa oli ollut tulipalo, ja se jouduttaisiin sulkemaan joksikin aikaa. Myös koti talon yläkerrassa oli suljettu. Krissestä tuntui siltä, että polvet pettäisivät alta.</span></div><div style="text-align: left;"><br /></div><div style="text-align: left;"><i style="font-family: trebuchet;">– Miksi joku tekee tällaista, Krisse kysyi lopulta, enemmän itseltään kuin Tommilta. – Oliko kenties tarkoitus polttaa koko kahvila? Tai no, ei ollut, kyllä minä tiedän.</i></div><div style="text-align: left;"><i style="font-family: trebuchet;">– Ai sinäkin huomasit sen, Tommi sanoi istahtaen sängyn reunalle.</i></div><div style="text-align: left;"><i style="font-family: trebuchet;">– Totta kai huomasin. Jos sytyttäjä olisi halunnut, että koko kahvila palaa, hänen olisi täytynyt vain murtaa takaovi auki. Se ei ole vanhan puuoven kanssa vaikeaa, sorkkarauta riittää. Keittiössä olisi ollut rasvaa, ja koko kahvilatila on täynnä täyspuisia pöytiä ja lankkulattioita, joten rakennus olisi palanut hetkessä.</i></div><div style="text-align: left;"><i style="font-family: trebuchet;">He olivat molemmat hetken hiljaa. Krisse laittoi teen valmiiksi, otti kuppinsa ja vaelsi levottomana huoneen läpi jakkaralle ikkunan ääreen. Koko päätyseinän levyisestä ikkunasta avautui upea maisema Pyhäjärven selälle. Iltatuuli puhalsi pieniä laineita järveltä ja mursi ne rannan kiviin. Krisse nojasi otsaansa ikkunan lasiin.</i></div><div style="text-align: left;"><i style="font-family: trebuchet;">– Tuntuu tosi pahalta, hän sanoi lopulta.</i></div><div style="text-align: left;"><i style="font-family: trebuchet;">Tommi kohottautui sängyltä, tuli istumaan Krissen viereen ja kietoi kätensä tämän ympärille.</i></div><div style="text-align: left;"><i style="font-family: trebuchet;">– Kyllä se tyyppi saadaan kiinni, oli se kuka tahansa.</i></div><div style="text-align: left;"><i style="font-family: trebuchet;"><br /></i></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Oudointa oli se, että heidän lomansa aikana Pyhävirralla oli jo poltettu huoltoasema, ja uusia tulipaloja syttyi. Onko joku kuohuksissa heille, joiden yritykset ovat tuhopolttojen kohteina? Kuka voisi olla yhteinen tekijä kohteiden välillä?</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Koska Tommi oli jättänyt virkansa, Pyhävirralle tuli uusi kunnanjohtaja, joka halusi erilaisia asioita kuin Tommin aikakaudella. Myös Krissen äiti tuli yllättäen Pyhävirralle, ja se vasta olikin outoa, sillä jos äiti jonnekin lähti Helsingistä, suuntana oli Pariisi eikä todellakaan mikään tuppukylä. Krissen mummo taas oli lähtenyt uuden miesystävänsä kanssa pohjoiseen. Ja Tommi sitten, eihän hän voisi jäädä pidemmän päälle auttelemaan Krisseä kahvilassa, eikä hänen koulutustaan vastaavia töitä löytynyt Pyhävirralta, vaan miehen oli hakeuduttava vähintäänkin Jyväskylään saakka. </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Pyhävirran syksyssä kaikki asiat ovat siis enemmän tai vähemmän solmussa, ja kirjassa on jopa aavistuksenomaisesti dekkariaineksia, kun pitäisi päätellä kuka kylällä tulipaloja sytyttää ja miksi. </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Pidän edelleen Kajannon tyylistä jossa on sopivasti humoristinen asenne, ja tarina on kokonaisuudessaan koukuttava. Itselläni on hyvä mieli siitä, että olen vihdoin ajan tasalla sarjasta, ja kun Sitruunakevät koittaa, voin tarttua päätösosaan ensimmäisten joukossa!</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Mitä toivoisin Krisselle tuossa viimeisessä osassa olisi vauva, ei siksi että olisin vauvakuumeinen ja haluaisin erityisesti lukea niistä, vaan siksi, että muistan Krissen saaneen keskenmenon ennen ensimmäisen osan alkua. Kevättä odotellessa!</span></div><div style="text-align: left;"><br /></div>Jane / Kirjan jos toisenkinhttp://www.blogger.com/profile/04722582825733664745noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-2880244038040710617.post-31455833143696273152023-12-10T12:00:00.000+02:002023-12-10T12:00:00.126+02:00Sonja Karlsson: 14 tuntia takaisin<div style="text-align: center;"><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjg0dqgv-tdH1NL34yY4snsIfqMY_HPigtpVoetf29wsoP9cJgSTwdYEnMef__FRA8-LBI4tJgOo2DzLQQnFD6IaDikceh-8WxHeRxL-7yXshxcjf2hBfFDwB7zapFuPOTEqjvqSw5VsRx_nZGAZYBPH-iUyLaD7GDRx8pxdsTTWeO16UB2G-VaIHmKibZz/s1080/IMG_20231209_214637.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1077" data-original-width="1080" height="319" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjg0dqgv-tdH1NL34yY4snsIfqMY_HPigtpVoetf29wsoP9cJgSTwdYEnMef__FRA8-LBI4tJgOo2DzLQQnFD6IaDikceh-8WxHeRxL-7yXshxcjf2hBfFDwB7zapFuPOTEqjvqSw5VsRx_nZGAZYBPH-iUyLaD7GDRx8pxdsTTWeO16UB2G-VaIHmKibZz/s320/IMG_20231209_214637.jpg" width="320" /></a></div><span style="font-family: verdana;"><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div>Sonja Karlsson: 14 tuntia takaisin</span></div><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;"> Kosmos, 2023</span></div><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;">Lukija: Krista Kosonen</span></div><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;">Kesto: 6 h 9 min</span></div><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">1970</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Pan Amin kone kuljettaa sisarukset Hertan ja Olgan takaisin Suomeen, veljen hautajaisiin. Vuonna 1929 he olivat lähteneet Viipurista Amerikkaan, paremman elämän toivossa, eivätkä olleet sen koommin vanhassa kotimaassa käyneet.</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Herttaa lento jännittää, tupakan sytyttäminen onneksi hieman rauhoittaa hermoja kun kone lähestyy kiitorataa ja nousua. </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><i>Olga on aina ollut älykäs, ehkä häikäilemätönkin, eikä minua enää ihmetytä yhtään, miksi liitto lopulta päättyi eroon. He rakastivat toisiaan, mutteivät tavalla, joka olisi kantanut vuosikymmeniä. Juhonkadun puutalo alkoi rakoilla, tuuli vinkui saranoissa. Mies palkkasi sihteerikseen turhankin läheisen ystävän, Olga jätti kodinhoidon ja alkoi viihtyä yhä useammin Espilän terassilla. Jotkut rakkaudet ovat kimaltavia jääpuikkoja peltikaton harjan alla.</i></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Tässä kirjassa on monia asioita, joista en oikeastaan halua kertoa kovin paljon. En tiennyt itsekään yhtään enempää kuin takakansitekstin, mikä oli hyvä. Sanon vain, että kirjassa on paljon muistoja, muistikuvia, muistelua, muistin heikkenemistä. Siinä on myös sisaruussuhde, "vanha maailma" ja erityisesti rajan taa jäänyt Viipuri, ja monia ystävyyssuhteita ja kaikkeen linkittyy se muistaminen eri tavoin.</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Enkä muuten tiedä ymmärsinkö lopun oikein vaikka kuuntelin sen uudestaan, vai onko se tarkoituksella hämärä ja lukijan tarkoitus tulkita se niin kuin haluaa?</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Yhdestä asiasta kuitenkin kannattaa puhua, ehkä vähän varoittaa, sillä yllätyin siitä miten paljon kirjassa käytiin englanninkielistä keskustelua, pitkiä ja monipuolisella sanastolla käytyjä dialogeja joita ei millään tapaa avattu suomeksi. Ei se minua henkilökohtaisesti haittaa (kuuntelenhan kokonaisia kirjoja myös englanniksi), mutta moni ei ole siinä kohtaa mukavuusalueellaan eikä vieraat kielet ole olleet kaikkien lempiaineita koulussa. En ole edes varma minkäikäiset suomalaiset ovat järjestään oppineet englantia jo kansakoulussa? Sen tiedän, että meillä on vielä paljon väkeä jotka ovat aloittaneet koulunkäynnin ennen peruskoulua, ja että '46 syntynyt äitini joka ei päässyt oppikouluun vaikka olisi halunnut jatkaa koulua, vaan lähti 15-vuotiaana maaseudulta Helsinkiin ja töihin maitokauppaan kuten silloin niitä kutsuttiin, ei opiskellut mitään vierasta kieltä, vaikka opiskeli myöhemmin SOK:n sisällä myymälänhoitajaksi saakka. Kielitaidosta riippumatta minusta on ylipäätään yllättävä valinta käyttää noin paljon vierasta kieltä suomenkielisessä romaanissa. Jos se olisi ollut saksaa tai ranskaa, niin morjens! </span></div>Jane / Kirjan jos toisenkinhttp://www.blogger.com/profile/04722582825733664745noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2880244038040710617.post-66872940725251681482023-12-09T09:00:00.000+02:002023-12-09T09:00:00.358+02:00Anneli Kanto: Punaorvot <div style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh7PJSc73gdlpdPfUdWdBLiduDlNhyphenhyphenz5KPNPHrCUv0Knu3bFIUGDu76fpU30Q7e6H_yGf4tNdKKj5MVwcI8bpXTKLanfFECAlsPLV-ozY4hu56MzBRHYnc92LRahwwg42rN6j1eTScxM_IkrA4Ih7y6uDGjdZ10hngnBLeP8QfMdrY6WwHDVHXierCYTEQy/s495/8fe75c5ee4734e2095476880276328eb9789180512879_1.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="495" data-original-width="495" height="200" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh7PJSc73gdlpdPfUdWdBLiduDlNhyphenhyphenz5KPNPHrCUv0Knu3bFIUGDu76fpU30Q7e6H_yGf4tNdKKj5MVwcI8bpXTKLanfFECAlsPLV-ozY4hu56MzBRHYnc92LRahwwg42rN6j1eTScxM_IkrA4Ih7y6uDGjdZ10hngnBLeP8QfMdrY6WwHDVHXierCYTEQy/w200-h200/8fe75c5ee4734e2095476880276328eb9789180512879_1.jpg" width="200" /></a><br /><br /></div><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;">Anneli Kanto Punaorvot</span></div><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;">Lind & co, 2023</span></div><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;">Lukijat: Antti L J Pääkkönen, Vuokko Hovatta, Maija Lang, Eeva Soivio, Emma Louhivuori</span></div><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;">Kesto: 7 h 23 min</span></div><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Vähän a</span><span style="font-family: verdana;">lle neljänkymmenen oleva Arvo Johansson oli rautatieläinen, joka huolsi vetureita Pasilan konepajalla ja tienasi vähän ylimääräistä soittamalla haitaria nurkkatansseissa. Hänen vaimonsa Helmi oli ompelija, ja odotti heille neljättä lasta. Tyttäret, yksitoistavuotias Lahja ja kuusivuotias Ilona jäivät äidin kanssa kotiin, kun 14-vuotias Aarre lähti isän kanssa taistelemaan työläisten puolesta. </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><i>Kivääri oli työmiehen käsissä aivan uusi työkalu. </i></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><i><br /></i></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Kun vauva syntyi, olivat punaiset jo hävinneet sodan, eikä kukaan tiennyt milloin Arvo ja Aarre pääsisivät kotiin Tammisaaren vankileiriltä. Vauva sai nimekseen Voitto, kun niin oli kerran sovittu; hyvä kun oli edes yksi kun muuten tulikin tappio, vai olisiko Varma Kosto sittenkin parempi nimi. Helmi itse ei jaksanut edes nousta vuoteesta, lauloi vain vauvalle punalauluja. Lahja hoiti vauvaa, mutta edes Ilonalle ei riittänyt velliä. Kaikesta oli kova puute, kun äiti ei pystynyt töihin, Lahja oli liian nuori ja Arvo ja Aarre vangittuina.</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Kun Aarre palasi kotiin saatuaan ehdonalaista kuritushuonetta, oli poika pelkkää luuta ja nahkaa. Ja ikään kuin muuten ei olisi oltu riittävän heikkoja, levisi vielä espanjantauti. Arvo ei koskaan palannut kotiin vaan haudattiin Tammisaareen, mutta Aarre jäi henkiin ja sai hanttihommia satamasta, ja elätti jotenkuten äidin ja sisaret. </span></div><div style="text-align: left;"><br /></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Toisaalla Ester kiitti sekä Jumalaa että saksalaisia siitä, että laittomuuden ja murhien aika oli takana, ja maahan oli saatu taas järjestys ja sivistys. </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Hän oli mielestään hyvä ja sivistynyt ihminen, ja koki että jotain piti tehdä punaorpojen eteen, sillä mistä muuten saisivat elannon ne isättömät lapset ja heitä oli jopa kymmeniä tuhansia. </span></div><div style="text-align: left;"><br /></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><i>Ymmärrän kapinan aiheuttaman katkeruuden, mutta nyt pitäisi auttaa ja rakentaa, ei enää rangaista. Minua jo ennen kapinaa askarrutti se syvä juopa, joka erotti sivistyneistöä ja tehtaitten herrasväkeä sekä työväestöä ja talonpoikia.</i></span></div><div style="text-align: left;"><i style="font-family: verdana;">Heti keväällä perustettiin Kapinan aiheuttamain turvattomain orpojen huoltokomitea. Sekin koettaa löytää ratkaisua punaorpojen kohtaloon.</i></div><div style="text-align: left;"><i style="font-family: verdana;">Valkoisten vapaussotureiden lesket saavat eläkettä, niin kuin kohtuus onkin. Punalesket voivat hakea köyhäinapua. Sen saaminen tosin tarkoittaa, että avun saajasta tulee holhouksen alainen, jolloin hänen lapsensa voidaan ottaa huostaan, mikäli niin tarpeelliseksi katsotaan. Sosialidemokraatit vastustavat köyhäinapua, koska sen saaja menettää äänioikeutensa ja he pelkäävät poliittisen menestyksensä puolesta. Sellainen on poliittista taktikointia ihmisten hädällä.</i></div><div style="text-align: left;"><i style="font-family: verdana;">Me toimimme täällä Helsingissä. Ainakin teemme minkä voimme. Se minua lohduttaa, vaikka työmme onkin vain pisara valtameressä. Mutta jokainen pelastettu lapsi on pelastettu ihmiskohtalo. Sitä ei pidä väheksyä.</i></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Eräänä päivänä Johanssonien ovelle Toisella Linjalla ilmestyikin kaksi paremman väen naista hienoine vaatteineen ja käsilaukkuineen, kertomaan että koska leskirouva Johansson on ottanut vastaan köyhäinapua, ja perhe nyt on mitä on, nuorin tytär on päätetty huostaanottaa ja sijoittaa parempiin oloihin toiseen perheeseen. Kun Ilona kieltäytyy lähtemästä, puree ja raapii kuin villikissa, Lahja puhuu itsensä naisten mukaan ja lupaa Ilonalle, että he pärjäävät kyllä, kunhan saavat olla yhdessä. </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Matka Pohjanmaalle alkaa, mutta kuka lukija muka yllättyisi siitä, että tytöt erotetaan toisistaan. Mutta siinä missä Lahja joutuu piiaksi ja kovaan kuriin, pidetään Ilonaa kuin omaa lasta ja kohta toivotaan että tämä jää vanhapiikasisarusten taloa pitämään kun heistä aika jättää. Ilona saa uuden nimen johon pian tottuu, niin pieni ja turvaa kaipaava hän vielä on, ja uusi murrekin tarttuu hänen puheeseensa. </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><i>Tuvas on hämärää. Ei oo pimiää kun on kesä. Kello sanoo trak trak trak trak. Soppu kuorsaa piih viih. Sen nenä vinkuu.</i></span></div><div style="text-align: left;"><i style="font-family: verdana;">Iita haisoo Iitalta. Vähä niinku kanalalta ja läskisoosilta. Iita on pehmoonen. Sillä on flanellista yötanttu. Se on nilikkoomiin asti pitkä. Mullakin on flanellista tehty yötanttu samaa kangasta ku Iitalla. Siinä on punaaset koriat napit ja rynkkyä helmassa. Iitalla ei oo rynkkyä.</i></div><div style="text-align: left;"><i style="font-family: verdana;">Iitalla on niskassa ohkaanen lettipiiska. Sekin haisoo Iitalta. Aamulla se teköö nutturan. Ei se katto peilihin. Se seisoo tuvan laattialla nostaa käret ylähä pyörittää piiskaa niskas ja pistää sen lävitte nutturaneulan.</i></div><div style="text-align: left;"><i style="font-family: verdana;">Tuos on Iita ja tuos on seinä ja seinäs on kuvaanen täkänä ja sen on Iita itte tehny. Se on hyvä tekemähän kaikkia.</i></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><i>Minoon täs ja tähän ei tuu mikään kun Iita möröönpeliättimenä ja Soppu on kans. Ei tuu mikään. Laitan silimät kiinni ja aattelen kissimirri kissimirri koriana käy.</i></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Kyllä sota ja viha omaa vastaan on jotenkin kamalinta sorttia. Punaorvot meni niin ihon alle, etten meinaa osata enempää sanoa. Kyyneleet silmissä kuuntelin loppua. </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Taitavasti kirjoitettu, polveileva juoni, loppuratkaisu yllätti mutta osoitti vain sen, miten hyvin Kanto on löytänyt erilaisia kohtaloita näille lapsille. Lukekaa, lukekaa, saatte ajattelemista!</span></div><div style="text-align: left;"><br /></div>Jane / Kirjan jos toisenkinhttp://www.blogger.com/profile/04722582825733664745noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-2880244038040710617.post-44339760128652041732023-12-07T17:26:00.001+02:002023-12-07T17:26:04.223+02:00Milly Johnson: Kirsikoita ja joulun taikaa<div style="text-align: center;"><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjDG-owABf1PXHynBG3YbunYLc5R4AT57tRgXZbynxqjaw872EGaL2ejiVevBbo-SdzuTvGUAPQIX5c0QPiYjJ55n4uFaGil-wWudBRceTY39fOqDLMXUbcQj9xwI_UzZY5LfcmHKL7Xtj97OqZK3DCdaqWQuw4qxH3n0PxoAbxmtHNEDo8U4zXQv6YOxIi/s400/image.jpeg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="400" data-original-width="254" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjDG-owABf1PXHynBG3YbunYLc5R4AT57tRgXZbynxqjaw872EGaL2ejiVevBbo-SdzuTvGUAPQIX5c0QPiYjJ55n4uFaGil-wWudBRceTY39fOqDLMXUbcQj9xwI_UzZY5LfcmHKL7Xtj97OqZK3DCdaqWQuw4qxH3n0PxoAbxmtHNEDo8U4zXQv6YOxIi/s320/image.jpeg" width="203" /></a></div><br /> <span style="font-family: verdana;">Milly Johnson: Kirsikoita ja joulun taikaa</span></div><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;">Bazar, 2021</span></div><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;">Alkuteos: I Wish It Could Be Christmas Every Day, 2020</span></div><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;">Lukija: Anna-Riikka Rajanen</span></div><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;">Kesto: 11 h 56 min</span></div><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Mary oli sen verran ihastunut työnantajaansa Jackiin, että tarjoutui kyyditsemään tämän liiketapaamiseen Yorkshireen vain kaksi päivää ennen joulua. Jos Mary saisi toivoa jotain, silloin Jack näkisi hänet ihmisenä, eikä vain sihteerinä. </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Yli kolmekymmentä vuotta yhdessä ollut aviopari Charlie ja Robin olivat matkalla joulun viettoon romanttiseen luksushotelliin Skotlantiin. </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Toisen avioparin, Bridgetin ja Luken, on tarkoitus tavata vain viiden minuutin ajan, sen verran aikaa tarvitaan allekirjoituksiin joilla heidän avioliittonsa päättyy.</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Kaikki kuusi päätyvät kovassa lumimyräkässä samalle seudulle keskellä ei mitään, ja löytävät turvasataman pienestä majatalosta, jossa on kaikki kuin valmiina heitä varten, vaikka se onkin tyhjillään, ja Bridget joutuu murtautumaan sisään. </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Lähes viiden vuoden ajan Bridget ja Luke olivat säätäneet avioeroaan, ja saaneet vihdoin aikaan aiesopimuksen. Luke oli tällä välin jo kihlautunutkin kirjanpito-osaston Carmenin kanssa ja häitä vietettäisiin kunhan Luke saisi erosta sovittua.</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><i>Kun Bridgeltä oli tullut huutoviesti (MUUTOS, MENE FIGGY HOLLOW’N MAJATALOON, KÄÄNNY A7501-TIELTÄ, WHITBYSTÄ LOUNAASEEN. KYSY SIRILTÄ JOS NAV. EI LÖYDÄ), hän olisi voinut vastata, että palataan asiaan myöhemmin – toisin sanoen järkevämpänä ajankohtana – mutta Carmenille oli tärkeää päästä aloittamaan uusi vuosi puhtaalta pöydältä ja jättää vihdoin viimein pattitilanne taakse. </i></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><i>Aivan kuten Bridge oli arvannut, Luken TomTom ei ollut tunnistanut Figgy Hollow’ta, mikä oli todella kummallista, ja ellei Siri olisi osannut auttaa, Luke olisi lyönyt huomattavasta omaisuudestaan vetoa, että kyse oli taas jostain Bridgen tempusta. Bridge meni hänen ihonsa alle pahemmin kuin kukaan muu, hän tunkeutui kuin terävä puutikku niin syvälle lihaan, ettei sitä saanut kiskaistua pois edes pinseteillä, vaan piti tehdä kunnon viilto. Luke tunsi viileänrauhallisen mielentilansa murtuvan pala palalta, eikä hän voinut olla nauramatta. Bridge oli kyllä melkoinen tapaus. Luke vilkaisi harmaata pilvimassaa odottaen näkevänsä, että Bridge lenteli taivaalla luudalla kuin varis pahat mielessä.</i></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Kahdeksankymppinen Charlie oli asunut lapsena aivan lähistöllä, ja ihmetteli miksei ollut koskaan kuullutkaan tästä Figgy Hollow'sta. Vielä erikoisempaa oli, että he kaikki olivat löytäneet majataloon joka tuntui ilmestyneen aivan tyhjästä.</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><i>”Näkyikö tiellä autoja?” Jack kysyi.</i></span></div><div style="text-align: left;"><i style="font-family: verdana;">”Yksi vain, mutta se oli tyhjä. Sää oli todella kaamea, navigaattorista ei ollut mitään apua. Ensin se neuvoi yhteen suuntaan ja sitten muutti mieltään.”</i></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><i>”Minulle kävi samoin”, Bridge sanoi.</i></span></div><div style="text-align: left;"><i style="font-family: verdana;">”Meille myös”, Mary sanoi.</i></div><div style="text-align: left;"><i style="font-family: verdana;">Kävikö? Jack ajatteli. Hän ei ollut huomannut mitään vaan luottanut vaistomaisesti siihen, että Mary veisi heidät perille. Hänen mielessään ei ollut missään vaiheessa käynyt, että Marylla olisi ongelmia. Sen sijaan hänen varsinainen kuljettajansa Fred olisi ollut kauhuissaan pienestäkin vastoinkäymisestä.</i></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Pidin ehdottomasti viiden tähden edestä tästä ihanasta joulukirjasta, jossa oli sujuvaa sanailua ja toimivaa dialogia. Huumori oli mieleeni, ja kaikki se jouluisuus, herkut ja tunnelma ja tietysti itse Figgy Hollow, josta paljastui lopussa jotain yllättävää! </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Koska mikään ei ole täydellistä, niin kirjan nimi hän on suomeksi huono. Okei, kirsikat olivat kevyesti mukana ja joulun taika on osuva, mutta yhdistelmä ei toimi. Toisena, ehkä hieman huvittavanakin, minua ärsyttää nimien "yliääntäminen", sillä kuuntelenhan kirjoja myös englanniksi, mutta silloin kun kirjaa luetaan suomeksi, ylikorostetut englanniksi (saati sitten ranskaksi!) ääntämiset pistävät juuri suomenkielisen tekstin keskellä korvaani. Tässäkin kirjassa oli yksi henkilöistä "Rabin" ja kesti pitkään ennen kuin pystyin sivuuttamaan sen. Kun kuulin sen ensimmäisiä kertoja , toivoin että tämä rabin olisi hyvin pienessä roolissa.... </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Ihana joulukirja, sopii mainiosti sekä joulunodotukseen että -pyhiin, ellette ole vielä lukeneet / kuunnelleet.</span></div><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div>Jane / Kirjan jos toisenkinhttp://www.blogger.com/profile/04722582825733664745noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-2880244038040710617.post-68484580947229882662023-12-03T17:58:00.007+02:002023-12-03T17:58:50.014+02:00Olavi Koivukangas: Titanicin kolmas luokka <div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhPr9xF2mj4-YS7iziKHd3j7_kN1orCNenJyXlaPG340n001JbuN0-Dhwkf4cJ0Eb2TTbzJ9p-yNbblCBGnpuxYhh37ZGOPr7IanlATWgNk3DgfgfEWNoMUjSThiHStfhBNyMRX344L-O9ipYaKeaDK6dYkM12VDZpu2Oo4duFjIdwhAZ0PWKp9fPQEmxN6/s1122/IMG_20231202_223423.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1122" data-original-width="867" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhPr9xF2mj4-YS7iziKHd3j7_kN1orCNenJyXlaPG340n001JbuN0-Dhwkf4cJ0Eb2TTbzJ9p-yNbblCBGnpuxYhh37ZGOPr7IanlATWgNk3DgfgfEWNoMUjSThiHStfhBNyMRX344L-O9ipYaKeaDK6dYkM12VDZpu2Oo4duFjIdwhAZ0PWKp9fPQEmxN6/s320/IMG_20231202_223423.jpg" width="247" /></a></div><br /><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;">Olavi Koivukangas: Titanicin kolmas luokka</span></div><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;">Saga Egmont, 2023</span></div><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;">Lukija: Jussi Puhakka</span></div><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;">Kesto: 3 h 30 min</span></div><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><i>Merellinen haju tunkeutui jo kaukaa Amerikkaan lähtevien siirtolaisten nenään. Ei se ollut pilaantuneen lihan tai hapantuneen kaalikeiton hajua, vaan pikemminkin imelä ja makea, kuin vanhan nahkapieksun sisältä tuleva lemu.</i></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Titanicin kolmannen luokan matkustajista selvisi hengissä vain kolmasosa. Suomalaisia laivassa oli 63, ja suurin osa heistä matkusti juurikin kolmannessa luokassa. Suomalaisista selvisi hengissä tasan kaksikymmentä.</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Kirjassa seurataan erityisesti Panulan perhettä, jonka vanhemmat Juho ja Maria olivat asuneet Amerikassa jo nuorempina. Juho oli tällä kertaa lähtenyt järjestelemään asioita jo etukäteen. Hän oli saanut töitä hiilikaivoksesta Pittsburghissa ja hankkinut kodin vaimolleen ja viidelle lapselleen, joille oli ostanut matkaliput Titanicille. </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Vanhin lapsista oli kuudentoista ja nuorin vasta vuoden ikäinen sylivauva. Kaksi vanhinta poikaa matkusti isommassa makuusalissa ja neljä nuorinta yhdessä hytissä äidin kanssa. </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><i>– Täällä on ainaki lämmintä ja enempi tilaa kun hytissä, vaikka siellä voiki istua sängyn reunalla. Katsellaan ny hetki noita muum maailman eläviä. Nuo käsim puhuvat tummaihooset on varmaan Espanjasta, Italiasta ja muista Välimeren maista. Ei niillekään löyry japia kotimaassa, vaan Amerikkahan täytyy lähtee elantoa hankkimahan. Ehkä meirän pitää kuitenkin mennä hyttihin, kun Einolla taitaa olla näläkä. Kattotahan siellä kortista, millon on meirän ruokailuaika. Yleensä laivassa saa ruokaa pian lährön jälkehen, ja nyt on lunssiaika muutenki.</i></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><i><br /></i></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Panulan perhe tutustuu jo siirtolaishotellissa lähtöä odotellessa sekä myöhemmin laivalla muihin suomalaisiin, ja näin saadaan tuotua esiin myös muiden Titanicilla matkanneiden suomalaisten elämäntarinoita. </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><i>– Kyllä merjmies on aena erjmies. Ihan nuorena aattelin itekkii lähtee merille, kun kuuntelin Kuopion torilla vanaham merjkarhuj juttuja mualiman seihtemältä mereltä ja syntisistä satamakorttelista. Mutta lähiv vuan Helsinkiir rakentammaan taloja.</i></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><i>Oljhan siellä kotkaapunnissa Kuopiossa muitakii entisiä merjmiehiä,ja ehkä niihin jutuista jäi mieleen halu nähhä mualimoo vähäl luajemmin, kun mitä Puijon tornista näkkyy. Sen takia oun nyt vaemon kansa mänössä siirtolaeseks suureen Ameriikan muahan. Myö on molemmat käöty sielä jo kerran nuorempina. Aluks männään Monessenniin Pensulvanijaan, ku siellä assuu entinen työtoverj. Myöhemmin haluaisin männä Nuu Jorkkiin, ku siellä rakennettaan korkeita kivitaloja. Minua ei huimoo yhtään kävellä tukilaatoja pitkim piliver reunalla. Oun kuullu, että Ameriikan intiaanit ja suomalaeset on ylimmällä hyllyllä, kum pilivenpiirtäjiä rakennettaan. Siitä työstä maksetaav varmasti hyvä palakka.</i></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Vaikka Titanicista on kirjoitettu paljon, esipuheessa huomautetaan, että kaunokirjallisia teoksia suomalaismatkustajista on vain muutama, ja nekin ovat osittain tietokirjallisuutta. Ulla Apelsin on julkaissut vuonna 2003 tällaisen kirjan nimeltään Titanicin kolmas lapsi, ja koska se kertoo Panulan perheestä, Koivukangas kertoo kirjan olleen hänelle tärkeä tietolähde. </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Jussi Puhakka suoriutui eri murteilla ja fingelskalla käydystä dialogista mielestäni hyvin, ja tykkäsin muutenkin hänen ääntään kuunnella. Nyt kun olen lukenut läpi tähän valitsemiani lainauksia, voisin ainakin omalta kohdaltani todeta, että vaikeasti kirjoitetun murteen lukeminen on sen verran hidasta, että suosittelen valitsemaan äänikirjan mikäli niitä kuuntelet. </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Olisin kuunnellut Panulan perheen ja muidenkin suomalaisten kohtaloista pidempäänkin, harmi että kirja on niin lyhyt, enemmän kuin tuokiokuva. Panulan perheen osalta tarina lähtee liikkeelle matkaa edeltävästä joulusta; Juho-isä on seilannut Amerikkaan jo syksyllä joten he viettivät viimeistä joulua ilman isää. </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Juho eli loppuikänsä Amerikassa, meni uudelleen naimisiin ja sai lapsiakin. Muiden turmasta selvinneiden suomalaisten elämästä ei paljonkaan kerrottu, olisin mielelläni kuullut enemmän. </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div>Jane / Kirjan jos toisenkinhttp://www.blogger.com/profile/04722582825733664745noreply@blogger.com5tag:blogger.com,1999:blog-2880244038040710617.post-51520824841043732922023-11-30T17:26:00.004+02:002023-11-30T17:26:31.984+02:00Lisa Wingate: Kadonneiden rakkaiden kirja<div style="text-align: center;"> <div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiUnys_coVoH_cBDeXhUKmi-e_z3luOBijXvWhHRZYlUkCfD7qE7YPk_qkSHsMCaNtCkLrCOxPaUI7Ehe6Yu-xa50u_jyoFBmIELMcxHyl1-LGCGnJquf0edT-3StMIU08VkwQ4XpYe41OLjjElGg8LjKo7p23h5KmnEGhZsJU7QPNp4v16za63JvlTyoX_/s1536/Kadonneidenrakkaidenkirja_pieni_1000x.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1536" data-original-width="1000" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiUnys_coVoH_cBDeXhUKmi-e_z3luOBijXvWhHRZYlUkCfD7qE7YPk_qkSHsMCaNtCkLrCOxPaUI7Ehe6Yu-xa50u_jyoFBmIELMcxHyl1-LGCGnJquf0edT-3StMIU08VkwQ4XpYe41OLjjElGg8LjKo7p23h5KmnEGhZsJU7QPNp4v16za63JvlTyoX_/s320/Kadonneidenrakkaidenkirja_pieni_1000x.jpg" width="208" /></a></div><br /></div><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;">Lisa Wingate: Kadonneiden rakkaiden kirja</span></div><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;">Sitruuna kustannus, 2023</span></div><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;">Lukija: Hannamaija Nikander</span></div><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;">Kesto: 13 h 14 min</span></div><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: center;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">1875, Louisiana</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Monet vapautetut orjat jatkoivat käytännössä samaa työtä vuokratilallisina, niillä samoilla plantaaseilla, joilla olivat olleet orjina. He maksoivat joka sadosta kolme neljäsosaa vuokraa isännilleen, ja saivat peltotilkut omikseen jos pystyivät hoitamaan niitä kymmenen vuoden ajan. </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Hannie oli yksi tällainen vapautettu orja, nyt kahdeksantoista ja joutunut eroon äidistään ja sisaruksistaan kuusivuotiaana. Heidät oli silloin varastettu plantaasilta ja myyty kuka minnekin, eikä Hanniella ollut mitään keinoa löytää heitä päästyään itse takaisin alkuperäiselle omistajalleen.</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Hannien tehtävänä oli usein lapsena ollut katsoa omistajansa ärsyttävän Lavinia-tyttären perään. Tästä oli kasvanut etuoikeutettu, hemmoteltu nainen. </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Yhtenä iltana plantaasille ilmestyi nuori kreolinainen, ja Hannielle selviää tämän olevan isännän ja tämän kreolirakastajattaren tytär. Sattumien myötä he kaikki kolme päätyvät matkalle kohti Teksasia, etsimään kadonnutta isäänsä. Matkalla he osuvat kirkkoon, jonka seinille on kiinnitetty lehtien ilmoituksia. Lukutaidoton Hannie, joka ei ole siihen mennessä edes käsittänyt miksi hänelle olisi hyötyä kirjainten ymmärtämisestä, näkee yllättävän toivon tavoittaa omat rakkaat ihmisensä ilmoituksista, joista naiset ryhtyvät keräämään kirjaa. </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">1987, Louisiana </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Vastavalmistuneen englannin kielen ja kirjallisuuden opettajan Benedetta Silvan oli sitouduttava työskentelemään viisi vuotta opettajana huonotasoisessa koulussa saadakseen liittovaltion opintolainansa anteeksi. Koulu olikin jotain aivan muuta, kuin mihin hän oli tottunut tehdessään opetusharjoittelunsa huipputason lukiossa. Parempien perheiden lapset opiskelevat pikkukaupungin yksityiskoulussa, ongelmanuoret erityiskoulussa, ja siihen väliin jäävät ovat nyt hänen oppilaitaan: 39 ysiluokkalaista joista valtaosa tummaihoisia, eikä heistä ketään aidosti kiinnosta kirjallisuus mitä hän yrittää heille opettaa. Benedetta käyttää mielikuvitustaan saadakseen nuoriin kontaktin, mutta on toinen asia miten paljon vapauksia yhteisö opettajalle sallii. </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Mistä sitä taas aloittaisi... No ihan ensinnäkin muutamat suomentajan sanavalinnat pitkin kirjaa oudoksuttivat, eniten se että orjatyttö kutsui äitiään äiskäksi. Eikö esimerkiksi mami tai mamma olisi ollut vähemmän erilainen ja sopivasti vanhanaikainen? Ei äiskä istuisi mitenkään 1800-luvun Suomessakaan tapahtuvalle kirjalle, se on ihan liian moderni äidin nimitys. Toinen hassu valinta oli nykyhetken koiran nimi Aurinkoinen. Oletan että se on ollut alunperin Sunny, mutta mielestäni jokin vastaavan tyyppinen mutta oikeasti koiran kutsumanimeksi taipuva nimi olisi ollut parempi valinta. </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Olin nähnyt Goodreadsin kommenteista, että kirja lähtee liikkeelle kovin hitaasti, mutta silti tapahtumien kehittymisen hitaus ja pohjustuksen runsaus yllätti, kun kyseessä on kuitenkin juonivetoinen romaani, joka tosin pyrkii maalailemaan tunnelmia molemmilla aikakausilla. Puolivälissä aloin huokailla koska tässä alkaa tapahtua. Onko liikaa spoilattu, toivottavasti ei, mutta sanon siksi että itseäni ärsytti, että takakansitekstissä kerrotaan päähenkilöiden "lähtevän vaaralliselle matkalle kohti Teksasia", ja kuitenkin sinne suunnataan vasta vähän puolenvälin jälkeen. Ihan oikeasti. </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Kirjassa on toki paljon hyvää ja se on esimerkiksi Goodreadsissä saanut tällä hetkellä arvosanaksi 4,16 ja arvioita on lähes 97000. On siis todennäköisempää että rakastat tätä kirjaa, jolle itse annoin kolme tähteä.</span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Minua itseäni harmitti todella paljon, että meinasin pitkästyä kuuntelemaan kirjaa jossa on näin tärkeä esille nostettu aihe, kuin orjien tunteeton kohtelu. </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;">Toki jokaisen luvun alussa ollut aito katoamisilmoitus kosketti, mutta niistä tuli myös mieleen paljon uudemmat ja tutummat, eli amerikkalaisten maitopurkeissa ja sittemmin netissä julkaistut etsintäilmoitukset kadonneista (tai karanneista ja toisen vanhemman sieppaamista) lapsista ja nuorista. Olin niin järkyttynyt kun ensimmäisen kerran näin kuvia sellaisista purkki-ilmoituksista, varmaan joskus 1990-luvun alussa, niistä tajusi (aikaan ennen nettiä) hyvin konkreettisesti miten erilaisissa maailmoissa me elämme. Mieleen tulee toisaalta myös lapsuuteni aikaiset radiossa luetut ilmoitukset joissa pyydetään tiettyä henkilöä joka on "matkalla jossain päin Suomea" ottamaan yhteyttä, ja vanhat lehti-ilmoitukset, tyyliin ilmoitan ottavani eron miehestäni Aukustista joka lähti Amerikkaan 1920, ellei hän vuoden sisällä palaa kotiin. Eli onhan meilläkin kadonneista ilmoiteltu, joskin eri taustoilla. </span></div><div style="text-align: left;"><span style="font-family: verdana;"><br /></span></div><div style="text-align: left;"><br /></div>Jane / Kirjan jos toisenkinhttp://www.blogger.com/profile/04722582825733664745noreply@blogger.com4