Sivut

sunnuntai 20. elokuuta 2017

Kolme maratonilla lukemaani kirjaa



Tänä kesänä meitä kirjahöpsöjä on hellitty peräti kolmella lukumaratonilla. Osallistuin niistä kahteen ensimmäiseen ja emännöinkin niistä heinäkuista, mikä oli todella mieleinen kokemus :-)

Tuolla heinäkuisella maratonilla taisin tehdä myös oman ennätykseni sivujen suhteen, reilusti päälle 800, mikä tarkoitti sitä, että sain myös luettua useamman kokonaisen kirjan. Näiden kolmen, joista kirjoitan nyt lyhytarviot, lisäksi luin novelleja useammasta kokoelmasta.

Kokonaan maratonin aikana lukemani kirjat olivat kaksi romaania, Jarno Mällisen Kotirintama ja Hanna Haurun Jääkansi, sekä Leena Rantasen kertomuskokoelma Avioliittoon ranskalaisittain.

Leena Rantanen: Avioliittoon ranskalaisittain ja muita kertomuksia Pariisista
Viisas elämä, 2016
205 sivua

Minusta on aina kiinnostavaa lukea suomalaisten elämästä ulkomailla ja siitä mitkä asiat ovat eri lailla kuin meillä ja sitten luonnollisesti suorittaa mielessään vertailua siitä kumpi on parempi. Yleensähän siinä tulee lopputulokseen, että molempi parempi, ja riippuu mistä asiasta on kyse.

Rantasen kirjassa on paljon tarinoita laidasta laitaan, mutta eniten ja mieleenjäävimpinä jutut käsittelivät erinäisiä byrokraattisia kuriositeetteja. Naimisiinmeno ulkomaalaisena oli monimutkainen ja kuukausia kestävä prosessi, itse asiassa niin monimutkainen että kuukausien turhan paperisodan jälkeen pariskunta avioitui Suomessa. Tiesittekö muuten, ettei Ranskan kaltaisessa sivistysvaltiossa tiedetä edes kansalaisten tarkkaa lukumäärää?

Väestölaskenta suoritetaan joka kymmenes vuosi siten, että laskijat jalkautuvat vähän niin kuin Mooseksen aikaan kynä ja papyrus kädessä ympäri maata, kolkuttavat kaikille oville. Monet eivät satu olemaan kotona, kaikki, etenkään vanhukset kuten naapurimme Maria, eivät tohdi avata, paperittomista puhumattakaan. Ja koko hankkeen ulkopuolelle jäävät yömajoissa, siltojen alla, kirkkojen rappusilla, kauppojen ovisyvennyksissä, puistoissa ja metroissa nukkuvat - marraskuusta maaliskuulle nimittäin kodittomia ei ajeta metroista ulos yöksi - vaikka suku olisi ranskalainen 1000-luvulta saakka. Pelkästään Pariisissa heitä on yli kolme tuhatta. 

Hanna Hauru: Jääkansi
Like, 2017
116 sivua

Hauru on julkaissut useita lyhytproosateoksia joiden lisäksi Jääkansi on hänen neljäs pienoisromaaninsa. Tämä on ensimmäinen Haurulta lukemani kirja.

Ensinnäkin täytyy sanoa, että kun heti ensimmäisellä sivulla heinissä lojuu hirttoköysi ja kirjan kertoja, nuori tyttö, haukkaa palasen kuivatetun kissanpennun lihaa ja toteaa ettei se kuivattua rottaa kummemmalta maistu, voi todeta ettei tämä kirja tule pienestä sivumäärästään huolimatta olemaan läpihuutojuttu. 

Kun juna tuli, ihmiset tönivät tietä lähemmäksi ovia. Me seisoimme paikallamme. Isän sijaan meidän luo kävelikin iso, mustatukkainen mies sotapuvussa. Hän suuteli Bettiä suulle. Minua hän napsautti luunapilla otsaan ja potkaisi sääreeni. Hän nauroi kuin olisi pörröttänyt hiuksiani. 
Betti kuiskasi minulle, että mies oli uusi isäni ja että edellinen tulisi lautalaatikossa perästä. Ristin uuden isän Pahaksi.

Tytön uudelle isäpuolelleen antama nimi osoittautuu kuvaavaksi. Ei Betti-äidissäkään kehumista ole. Yhdeksän kuukautta myöhemmin syntyy pikkusisko. Kun Betti on etsimässä kyliltä juopottelevaa miestään, "kunnan täti" tulee käymään. Vauva löytyy sikolätistä emakon nisiä imemästä ja kunnan täti vie vauvan mukanaan. Häneltäkin täti kysyy haluaako hän mukaan, mutta pudistaa päätään vaikka haluaisi nyökätä.

Jarno Mällinen: Kotirintama
Like, 2017
167 sivua

Kotirintama sijoittuu muutaman vuoden aikaisempaan ajankohtaan, sotavuoteen 1941. On tehty kahta lastia, kiinni laitetun puodin jätekasaa ja pientä muuttokuormaa. Isä nostaa Joonaksen kuorma-auton lavalle ja niin äidittömäksi jäänyt poika muuttaa isänsä suvun maille kauas pohjoiseen. Mielessä pyörii paljon kysymyksiä, mutta isä on vaitonainen ja katoaa päiviksi työmaalle. Kymmenvuotiaan pitäisi pilkkoa liiterillinen puita, mutta Joonasta pohdituttaa miksi äiti kuoli, miksei isä ole rintamalla ja ketä ovat lapset jotka asuvat läheisessä talossa ja sanovat olevansa hänen serkkujaan, vaikka isä väittää talon jääneen tyhjilleen ja kieltää puhumasta tyhmiä.

Kuiskaus muodostui kuin itsestään.
"Mulla on ikävä äitiä."
Ääni peittyi veden lotinan alle. Isä kaatoi päälleen koko sangollisen. 
"Anna pyyhe."
He kuivattelivat, menivät tupaan ja söivät. Puhuttavaa ei ollut. Petromaksin liekki kutistui ja katosi. Isä laski lampun pöydälle ja suuntasi alkoviin.
"Hyvää yötä. Hyvin tää menee. Näin sitä aletaan elää."
Joonas kietoutui peittoon. Lämpö oli rentouttanut lihakset. Särky ja palelu pysyivät poissa. Hämärä tuntui melkein kodilta. Pesukomuutti, kaappi ja liesi erottuivat mustina möhkäleinä. Liekin jälkikuva leijaili näkökentän nurkassa. Isän antama leipä turposi vatsassa. Näin sitä aletaan elää.
"Isä", Joonas sanoi. "Keneltä me saatiin tämä talo?"
Hän kuunteli tarkkaan ja erotti kuorsauksen.




10 kommenttia:

  1. Kivoja lyhytarvioita! :) Minua jäi etenkin kiinnostamaan tuo Haurun pienoisromaani, kuulostaa vahvalta ja vavahduttavalta teokselta näennäisen pienestä sivumäärästään huolimatta! Täytyy tutustua siihen ehdottomasti lisää.

    VastaaPoista
  2. Jääkansi on tosiaan pienestä sivumäärästään huolimatta vahva kokemus. Itse olin jonkin aikaa pienoisromaanin luettuani suorastaan alakuloinen. Synkkyys pääsi ihon alle.

    VastaaPoista
  3. Mielenkiintoisia kirjoja. Jäin miettimään tuota, että Ranskan todellista kansalaisten määrää ei tiedetä. Ensin hämmästyin, mutta sitten ajattelin, että tavallaan sen ymmärtää maassa, jossa on niin paljon ihmisiä. Väkisinkin siihen joukkoon mahtuu valitettavasti myös paljon huono-osaisia.

    VastaaPoista
  4. Olipa mielenkiintoista luettavaa! Kaikki teokset olivat minulle entuudestaan aivan outoja, mikä jälleen kerran osoittaa kuinka paljon hyviä teoksia menee aivan ohitse. Kuvaustesi perusteella voisin lukea näistä kaikki, mutta ehkä viimeinen jäi polttelemaan mieltä eniten.

    VastaaPoista
  5. Minä olen lukenut Leena Rantaselta pari kokoelmaa aikaisemmin ja tykännyt niistä molemmista, joten eiköhän tuo Avioliittoon ranskalaisittainkin tule jossain vaiheessa luettua. Noista kahdesta muusta en ole aiemmin kuullutkaan, mutta kuulostavat kyllä tosi kiinnostavilta molemmat!

    VastaaPoista
  6. Rantasen kirja vaikuttaa näistä sellaiselta, että voisinpa vaikka lukeakin. Ranskalainen kulttuuri kiinnostaa, vaikken vielä olekaan ehtinyt maassa vierailemaan. :) Hauru kirjoittaa taitavasti, mutta yhden lukemani perusteella hänen aiheensa ovat hieman liian mustanpuhuvia ja synkkiä minulle.

    VastaaPoista
  7. Minua rupesivat nuo kaksi viimeistä kirjaa kiinnostamaan aivan valtavasti. Sivumäärätkään eivät päätä huimaa ja tuntuvat ravistelevilta heti noiden otteiden perusteella. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  8. Olipas aikamoinen, tuo sinun maratonisi! Kirjat vaikuttavat kuvauksesi perusteella niin tiiviiltä, että pakko kysyä miten nollasit pääsi teosten välillä?

    Kaikki kolme kirjailijaa ovat minulle entuudestaan tuntemattomia, ja kaikki kirjat vaikuttavat kiinnostavilta. Täytyypä laittaa nimet muistiin ja tarttua näihin jos osuvat reitilleni.

    Minna /Kirsin Book Club

    VastaaPoista
  9. Hanna Hauru kiinnostaa, luin aiemmin tänä vuonna hänen novellikokoelmansa ja se oli pikemminkin hupaisa kuin synkkä, joten mielelläni tutustun selväst laaja-alaisen kirjailijan tuotantoon tarkemmin. Tuo Kotirintama on pyörinyt silmissä kirjastossa, mutten ole edes takakantta lukenut. Voisi harkita! (Siis ihan kirjaakin, ei vain takakantta, heh.)

    VastaaPoista
  10. En ole lukenut noista mitään, mutta Hauruun olen törmännyt aiemmin useammassa blogissa ja joka kerran herää kiinnostus. Ehkä kohta kiinnostus on herännyt jo sen verran, että voisin harkita jopa lukemista ;)

    VastaaPoista