Jhumpa Lahiri: Tulvaniitty
Tammen Keltainen kirjasto 2014, 438 sivua
Alkuteos: The Lowland, 2013
Suomennos: Sari Karhulahti
Tammen Keltainen kirjasto 2014, 438 sivua
Alkuteos: The Lowland, 2013
Suomennos: Sari Karhulahti
Subhash ja Udayan Mitra ovat veljekset jotka kasvavat Kalkutassa, Intiassa. Vain 15 kuukauden ikäero mahdollisti heidän läheisyytensä kasvuiässä, mutta erilaiset arvot ja luonteet johdattavat heidät eri teille aikuistumisen kynnyksellä. Subhash on perinteisempi, hän menee amerikkalaiseen yliopistoon hankkimaan kunnon koulutuksen aikeenaan palata Intiaan ja perustaa perhe vanhempiensa valitseman naisen kanssa. Udayan radikalisoituu ja liittyy vastaperustetun kommunistipuolueen riveihin.
Valitettavasti Lahiri alkaa kertoa sen vähemmän kiinnostavan veljen tarinaa ja Intiaan palataan vain harvojen Udayalta tulevien kirjeiden myötä. Udayan elämän seuraaminen reaaliaikaisesti Subhashin rinnalla ei olisi kuitenkaan mahdollistanut Lahirin haluamaa loppuhuipennusta. Harmi vain, että lukuunottamatta muutamaa kiinnostavaa juonen käännettä Subhashin elämä lännessä on tasaisen harmaata ja melkoisen tapahtumaköyhää pohdintaa.
Hän pohti, kenet vanhemmat valitsisivat hänelle. Pohti, milloin he järjestäisivät hänen liittonsa. Naimisiinmeno tarkoittaisi paluuta Kalkuttaan. Siinä mielessä kiirettä ei ollut.
Hän oli ylpeä siitä, että oli tullut yksin Yhdysvaltoihin. Että opetteli asuinmaataan kuten oli varmaankin kerran opetellut seisomaan, kävelemään ja puhumaan. Hän oli niin kovasti halunnut lähteä Kalkutasta, eikä pelkästään koulutuksensa takia vaan myös - nyt hän kykeni myöntämään sen itselleen - ottaakseen askeleen, jota Udayan ei koskaan ottaisi.
Loppujen lopuksi hänen vaikuttimensa oli ollut se. Eikä se silti ollut valmistanut mitenkään häntä tähän. Vaikka päivistä tuli koko ajan tavanomaisempia, jokainen niistä tuntui epävarmalta, valmistelemattomalta. Täällä, tässä meren ympäröimässä paikassa, hän ajelehti kauas lähtöpisteestään. Täällä, erossa Udayanista, hän oli kovin monella tapaa tietämätön.
Kirjassa on paikoitellen paljon politiikkaa ja moraalisia kysymyksiä ja niistä vastaanottavainen lukija saa ajattelemisen aihetta. Intian historiaa ja kuusikymmenluvun radikalismia Lahiri esittelee kuin kirjoittaisi oppikirjaa ja tähän olin pettynyt. Intia on kuitenkin aina ollut minulle kiinnostava maa ja olen siellä päässyt käymäänkin, kauan sitten 90-luvulla. Kaiken kaikkiaan olisin juuri Intiaan sijoittuvalta romaanilta toivonut värikkäämpää ja eläväisempää kerrontaa, mutta se ei selvästikään ole Lahirin tyyliä. Silti kirjalla on ansionsa, varsinkin tuon moraalisen pohdinnan alueella.
Opuscololle kirja avautui tarkkanäköisenä ja eläytyvänä, Maria suosittelisi romaania monenlaisille lukijoille ja Soilia Lahirin teksti kosketti syvästi.
Hän pohti, kenet vanhemmat valitsisivat hänelle. Pohti, milloin he järjestäisivät hänen liittonsa. Naimisiinmeno tarkoittaisi paluuta Kalkuttaan. Siinä mielessä kiirettä ei ollut.
Hän oli ylpeä siitä, että oli tullut yksin Yhdysvaltoihin. Että opetteli asuinmaataan kuten oli varmaankin kerran opetellut seisomaan, kävelemään ja puhumaan. Hän oli niin kovasti halunnut lähteä Kalkutasta, eikä pelkästään koulutuksensa takia vaan myös - nyt hän kykeni myöntämään sen itselleen - ottaakseen askeleen, jota Udayan ei koskaan ottaisi.
Loppujen lopuksi hänen vaikuttimensa oli ollut se. Eikä se silti ollut valmistanut mitenkään häntä tähän. Vaikka päivistä tuli koko ajan tavanomaisempia, jokainen niistä tuntui epävarmalta, valmistelemattomalta. Täällä, tässä meren ympäröimässä paikassa, hän ajelehti kauas lähtöpisteestään. Täällä, erossa Udayanista, hän oli kovin monella tapaa tietämätön.
Kirjassa on paikoitellen paljon politiikkaa ja moraalisia kysymyksiä ja niistä vastaanottavainen lukija saa ajattelemisen aihetta. Intian historiaa ja kuusikymmenluvun radikalismia Lahiri esittelee kuin kirjoittaisi oppikirjaa ja tähän olin pettynyt. Intia on kuitenkin aina ollut minulle kiinnostava maa ja olen siellä päässyt käymäänkin, kauan sitten 90-luvulla. Kaiken kaikkiaan olisin juuri Intiaan sijoittuvalta romaanilta toivonut värikkäämpää ja eläväisempää kerrontaa, mutta se ei selvästikään ole Lahirin tyyliä. Silti kirjalla on ansionsa, varsinkin tuon moraalisen pohdinnan alueella.
Opuscololle kirja avautui tarkkanäköisenä ja eläytyvänä, Maria suosittelisi romaania monenlaisille lukijoille ja Soilia Lahirin teksti kosketti syvästi.
Malttamattomana Lahiri-fanina luin tämän englanniksi. Halun kuitenkin lukea tämän vielä uudestaan ja miettiä erityisesti joitakin juttuja, joita en osannut ensimmäisellä lukukerralla tarpeeksi huomioida.
VastaaPoistaMinä en tämän perusteella vielä faniksi lukeudu. Mutta on mulla myös yksi Lahirin novellikokoelma lainassa joten siinä voisi olla toinen yritys :-)
Poista